Henkilö, Luonto, Matkustaminen, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan II

Nainen, kamera ja saappaat, jotka ovat luotu kulkemaan. Askeleet voivat viedä lähimetsään tai kauemmas eksoottisen luonnon jäljille Huppuvuoria ja Grönlantia myöten.

1980-luvun Camel Bootsin mainosslogania mukaileva otsikko on lainattu Sari Suonpään esityksestä Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä Tuusulassa lauantaina 10.3.2018. Siellä kuultiin kaikkiaan kymmenen naisen tarinoita kuvineen. Heistä osa on valokuvauksen ammattilaisia ja osa harrastajia.

Halusin esitellä näitä valokuvaavia ja upeiden luontokohteiden perässä reissaavia naisia. Jaoin esittelyt kahteen postaukseen, joista ensimmäinen löytyy täältä. Tässä toisessa osassa esittelen kuvaajat Pirjo Lindfors, Kaisa Peltomäki, Tea Ahjosaari ja Kirsi MacKenzie.

Jääkarhuja valtakunnassaan

Luonnolla on tärkeä rooli helsinkiläisen Pirjo Lindforsin elämässä. Hän vaeltaa mielellään metsissä ja vuorilla sekä jokien ja merten rannoilla etsimässä luonnonvalon kauneutta. Valokuvaus on antanut hänelle uusia tapoja tutkia luontoa kaikessa sen monimuotoisuudessa.

Pirjo Lindfors esitti kuvia ja multimediaesityksen Jääkarhun valtakunnasta. Hän oli kuvaamassa arktisen alueen luontoa viime vuoden kesäkuussa Huippuvuorilla.

Matkalaiset kulkivat Origo-laivan kyydissä, mutta tekivät sieltä käsin muutaman tunnin kumiveneretkiä. Joskus herätys saattoi tulla keskellä yötä, jos näköpiirissä oli jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Jäävuoret, pohjoinen valo ja eläimet tekivät Pirjoon vaikutuksen.

Huippuvuorilla asuu enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä. Kameran muistiin tallentuikin kuvia näistä isoista valkoisista karhuista, mutta myös muun muassa huippuvuortenpeuroista, myrskylinnuista, jäälokeista, partahylkeistä, mursuista ja ryhävalaista.

Jääkarhujen jäljillä kulkeminen ei ole vaaratonta puuhaa. Niinpä retkikuntien mukana täytyy olla aina opas kivääri aseenaan.

Kuva: Pirjo Lindfors. Jääkarhut taistelevat saaliista.

Mantsuriankurkia Hokkaidolla

Kuva: Kaisa Peltomäki. Valkoista valkosella. Mantsuriankurjista piirtyvät vain musta-punaiset yksityiskohdat lumista taustaa vasten.

Oululainen Finnature Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Peltomäki esitteli lintukuviaan lähinnä yrityksensä järjestämältä kuvausmatkalta Hokkaidon saarelta Japanista. Siellä voi kuvata muun muassa mantsuriankurkia, laulujoutsenia ja kuningasmerikotkia.

Kaisa suosii lintukuvissaan taiteellista otetta, ei niinkään tarkkoja lentokuvia. Perusta hänen mieltymykselleen luotiin jo lapsuudessa, jolloin Kaisa harrasti maalausta ja kävi kuvataidenäyttelyissä.

Kaisa on ihastunut niin sanottuihin yläsävy- eli high key -kuviin. Nämä antavat kohteelleen valokylvyn. Kuvan pitää olla yhtä aikaa kirkas ja osin ylivalotettu, mutta tummissa sävyissä tulee näkyä sävyeroja. Kuvat näyttävät kevyiltä ja ilmavilta.

Talvipäivillä järjestetyn perinteisen kuvakisan voitti juuri Kaisa. Kilpailukuvakseen hän oli valinnut kotinsa takapihalta otetun tilhikuvan.

Arktinen hulluus vie vaikka Grönlantiin

Turkulaisen Tea Ahjosaaren esitys oli nimeltään Kuvia reissuiltani. Kuvista Tea tunnistaa myös sielunmaisemiaan.

Tea kertoi kiiinnostuneensa ensin luonnossa liikkumisesta. Ensimmäisen vaelluksen jälkeen siitä tuli hänelle elämäntapa. Hänelle on mieluista viettää viikonloppu patikoimalla vaikkapa kansallispuistoissa. Myös ulkosaaristo keväisin ja syksyisin viehättää Teaa.

Teaa kiehtovat myös meret, vuoret ja jäätiköt. Hän onkin reissannut muun muassa Sarekin kansallispuistossa Pohjois-Ruotsissa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Tea tunnistaa omakseen jonkinlaisen ”arktisen hulluuden”. Hän vietti viime kesänä 27 päivää Itä-Grönlannissa, jota Tea kuvasi huikean kauniiksi ja hänet täysin lumonneeksi paikaksi.

Teaa ei kylmyys pelota. Eikä hyinen vesikään, sillä Tea liikkuu mielellään myös melomalla. Grönlannissa hän teki kaksi kahdeksan päivän melontaretkeä, joista toinen suuntautui Kulusukista pohjoiseen ja koilliseen Sermiligaq-vuonon pohjukkaan ja toinen Ammassalikin saaren ympäri.

Valokuvaaminen on tullut mukaan vähitellen ja osaksi retkiä lähinnä kauniiden maisemien tallentamiseen.

Kuva: Tea Ahjosaari. Maisemaa Grönlannin länsirannikolta, Ilulissatin jäävuonon jäävuorista.

Pohjolan maagiset maisemat

Helsinkiläinen kieltenopettaja Kirsi MacKenzie aloitti valokuvauksen vuonna 2011. Hän on jo nimekäs, erityisesti unenomaisista maisemakuvistaan tunnettu kuvaaja, joka on palkittu myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Kirsin mukaan valokuvasta tulee puhutteleva, kun siihen liittyy tarina. Hänelle on tärkeää näkeminen, uteliaisuus ja seikkailu.

Viime vuonna ilmestyi Kirsin kirja, Docendon kustantama Pohjolan maagiset maisemat. Siinä on kuvia Jyllannin dyyneiltä Grönlannin jäätiköille, Skånen pyökkimetsistä Lofoottien vuonoille ja Kolin kansallismaisemasta Islannin laavakentille. Kirsi on siis matkustanut maisemiensa perässä Pohjoismaissa.

Teos toimii myös luontokuvaajan oppaana avaten uusia näkökulmia. Kirsi neuvoo, kuinka syntyy sommittelultaan upea maisemakuva valoa ja luovia tekniikoita hyödyntäen. Kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kirsin Pohjolan maagiset maisemat -valokuvia voi käydä ihastelemassa Galleria Verandassa, Finlandia-talossa 14.5.2018 saakka.

Kuva: Kirsi McKenzie. Baikalin järvi, Siperia, Venäjä, maaliskuu 2018.

 

 

Normaali
Henkilö, Luonto, Matkustaminen, Valokuva, Valokuvaus

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan I

Kuva: Leena Asikainen. Luontoa valokuvaavien naisten polut saattavat kulkea varttuneessa metsässä, Pohjois-Norjassa, Lontoon kosteikkoalueella, Roihuvuoressa tai sitten jossain ihan muualla.

Nainen, kamera ja saappaat, jotka ovat luotu kulkemaan. Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä Tuusulassa kuultiin lauantaina 10.3.2018 kaikkiaan kymmenen naisen tarinoita kuvineen. Heistä osa on valokuvauksen ammattilaisia ja osa harrastajia.

1980-luvun Camel Bootsin mainosslogania mukaileva otsikko on lainattu Sari Suonpään esityksestä. Se antoikin idean tähän postaukseen, jossa kerron hiukan näistä valokuvaavista ladyistä ja heidän reissuistaan.

Jaoin esittelyt kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen Sarin lisäksi kuvaajat Jaana Kotamäki, Eeva Mäkinen, Iiris Niemi ja Leena Asikainen.

Lintuparatiisi Lontoossa

Kangasalalainen Sari Suonpää on siis nainen, joka kulkee omia luontopolkujaan. Hänen jalkinekokoelmassaan on runsaasti myös korkokenkiä.

Ilmankos Sari valitsikin luontokuvausmatkansa kohteeksi Lontoon. Se voi kuulostaa hiukan yllättävältä paikalta eksoottisempien Grönlannin, Huippuvuorten tai Islannin rinnalla, mutta Sarin perustelut liittyivät edullisuuteen ja lyhyeen lentomatkaan.

Ja Sari toden totta löysi suurkaupungista sopivan kohteen, jossa voi kuvata lukemattomia lintulajeja, kuten kuningaskalastajaa, morsiosorsaa, silmälasikurkea, beringinhanhea, pisamatavia ja punapäänarskua.

Lintuparatiisi löytyy on WWT London Wetland -keskuksesta osoitteessa Queen Elizabeth’s Walk, Barnes, London. Sitä ylläpitää The Wildfowl & Wetlands Trust -säätiö, joka on erikoistunut kosteikkojen suojeluun. Säätiöllä on hoidossaan kymmenkunta vastaavaa aluetta Isossa-Britannissa.

London Wetland Centren alueella voi kuvata lintujen lisäksi muun muassa saukkoja ja tietysti myös kosteikon rehevää kasvillisuutta ja hyönteisiä. Alueella on myös monenlaisia palveluja opastuksista veneretkiin.

Kuva: Sari Suonpää. Lontoossa asusteleva silmälasikurki on peräisin Itä-Aasiasta.

Luonto taiteilijana

Turkulainen ammattivalokuvaaja Jaana Kotamäki on tunnettu erityisesti tunnelmallisista luontokuvistaan. Hänelle valokuvaus on ammatti, elämäntapa ja intohimo.

Keskeistä Jaanan kuville on maalauksellisuus. Valon ja varjon, värien ja muotojen sekä liikkeen rytmit ja vastavärit ovat kuvissa vahvasti läsnä. Jaana kuvaa mielellään myös pitkillä valotusajoilla ja käyttäen harkittua kameran liikuttelua. Lopputulos syntyy pääosin kamerassa, ei kuvankäsittelyssä.

Kuva: Jaana Kotamäki. Tälle kuvalle Jaana on antanut nimen Värikavalkadi.

Jaana kertoi kuvaavansa paljon lähellä kesämökkiään. Kuvattavaksi voi riittää yksi ruoho, hämähäkinseitti tai vaikkapa puolikas perhosen siipeä. Lähikuvaus tuo esiin upeat yksityiskohdat. Jaana haluaa kuviinsa usein myös valopalloja.

Sumuinen sää on Jaanalle hyvää kuvausaikaa, sillä usva häivyttää maisemasta turhan pois ja pelkistää kuvaan vain tärkeimmän.

Jaana voitti Vuoden Luontokuva -kilpailussa vuonna 2015 Kasvit ja sienet -sarjan kuvallaan Siementen tanssi. Hän on myös FotoFinlandia 2018 -kilpailun finalisti kuvallaan Suomi100. Jaanalle on ominaista, että hän nimeää kuvansa.

Hänen valokuvanäyttelynsä Luonnon siveltimellä on esillä Hannu Hautala luontokeskuksessa Kuusamossa 28.5.2018 saakka.

Ylös, ulos ja luontoon

Kuva: Eeva Mäkinen. Retkeilijä on päässyt nauttimaan kahdenlaisista tulista.

Helsinkiläinen valokuvaaja Eeva Mäkinen kertoi meille kuvillaan talven tarinoita.

Eeva on asunut Yhdysvalloissa ja Meksikossa sekä matkustanut yli 60 maassa. Hänen kuvansa ovat enimmäkseen maisemakuvia, mutta eläimetkin pääsevät niihin. Hän on käynyt muun muassa kuvaamassa valaita Tromssassa, Pohjois-Norjassa.

Vaellusretket ovat ulottuneet muun muassa Chileen, Argentiinaan, Kanadaan, Sloveniaan ja Ruotsiin. Paikka teltalle on löytynyt jylhien, lumihuippuisten vuorten juurelta ja toisinaan taivaalta on voinut ikuistaa revontulia.

Eevalle onni on vapautta ja sitä, että voi aamuisin herätä paikoissa, joissa voi heti silmänsä avattuaan hymyillä. Hän viettää paljon aikaa ulkona ja työ on hyvin luonnonläheistä. Eeva haluaakin rohkaista ihmisiä viettämään enemmän aikaansa ulkona luonnossa. Inspiraatiota voi hakea Eevan kuvista.

Nyt Eeva matkustaa lähinnä Suomessa ja löytää kauneutta läheltä. Hän järjestää myös workshop-viikonloppuja sekä kuvausreissuja Suomessa tilauksesta esimerkiksi Visit Finlandille.

Eevan valokuvia on ollut esillä muun muassa Rion olympialaisten Suomi-talossa ja Hossan kansallispuiston luontokeskuksessa.

Kukasta kukkaan

Helsinkiläinen Iiris Niemi kuvaa puolestaan lähipiirissä ja kotikonnuilla tai mökkimaisemissa pienen Källträsk-järven rannalla Karjaalla.

Iiris loihtii upeita kuvia rauhallisine taustoineen monista tutuista kasveista, jotka läheltä kuvattuna paljastavat kaiken kauneutensa. Iiriksen kuvissa pääsevät oikeuksiinsa muun muassa voikukka, siankärsämö, metsämansikka, mustikka, karpalo ja lakka sekä hanamin aikaan kirsikankukat Roihuvuoressa.

Myös koiranputki on Iiriksen mukaan turhan ylenkatsottu kukka. Se on erityisen kaunis aivan läheltä kuvattuna. Se kerää luokseen hyönteisiä. Nekin ovat mielenkiintoisia Iiriksen kuvissa, kuten vahvassa puna-mustassa asussaan koreileva pyjamalude, kaksisiipinen, siro ja pitkäjalkainen vaaksiainen sekä saalista väijyvä ja väriä vaihtava kukkahämähäkki.

Kuva: Iiris Niemi. Pyjamalude erottuu voimakkaan värinsä vuoksi koiranputken kukinnolla.

Talviaikaan Iiris nostaa tulppaanimaljakon ikkunan eteen ja kuvaa näitä leikkokukkia eri vaiheissaan. Kuihtuneestakin kukasta saa taiteellisia kuvia. Myös kuuraisista marjoissa on kauneutta.

Kaakon kulman metsissä

Kouvolalaisen Leena Asikaisen esitys oli nimeltään Kaakon kulman metsissä. Lähinnä luontoa kuvaava Leena haluaakin välittää kuvillaan tunnelmia. Kuvauskohteet vaihtelevat abstrakteista aiheista maisemakuvaukseen ja ihan pieniinkin kuvattaviin kasveista perhosiin ja muihin hyönteisiin.

Leenan mukaan metsässä on hienoa; se tarjoaa vieraalleen kokonaisvaltaisen kokemuksen. Hänen kuvissaan oli kasveja ja sieniä, joista en ole koskaan kuullutkaan: mustakonnanmarja sekä kämmekkä- tai orkideakasvit yövilkka ja lehtoneidonvaippa. Myös kuolleen miehen sormet on minulle uusi luontoon liittyvä nimi, joka kuuluu Xylaria polymorpha -sienelle.

Kuva: Leena Asikainen. Kuolleen miehen sormet sojottavat metsämättäällä.

Leena käsittelee kuviaan innokkaasti, muttei koskaan muuta kuvan sisältöä. Hienosäädöllä hän voi tuoda esiin metsässä kokemaansa tunnelmaa. Erityisesti lintukuvissa tarvitaan rajausta, koska nopeissa kuvaustilanteissa ei voi siihen keskittyä.

Leenan mielestä kevät lintujen juhlapukuineen ja syksy muuttoineen ovat ihanteellisinta aikaa lintukuvaukseen. Lintukuvauksessa hän voi käyttää käyttää piilokojuakin, mutta onnistua voi olemalla oikeassa paikassa sekä onnella ja maltilla. Talvella Leenalla on ollut rasva- ja auringonkukkaruokinta metsässä.

Usein Leenalla on mielessään valmis kohde kuvausretkelle, jota hän lähtee tavoittelemaan kuviinsa. Mutta ainahan on mahdollisuus yllätyksiin ja kameraan saattaa tallentua jotain aivan muuta.

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan II -postaus ilmestyy lähiaikoina.

Normaali
Matkakertomus, Tapahtuma, Valokuvaus

Kuvamaraton luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä

1-IMG_0493

Luontoon keskittyvät valokuvaajat kokoontuivat maaliskuussa viikonlopun ajaksi Talvipäiville. Niiden aikana katsottiin tuhansia valokuvia. Kuva-aiheiden mittakaava vaihteli mikroskooppisen pienistä olioista tuhansien metrien korkuisiin vuoriin.

Talvipäivien ohjelmassa on yleensä erilaisia valokuvaesityksiä, työpajoja, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n kevätkokous, kuvakilpailu ja iltaisin vapaamuotoista kuvaesittelyä otsikolla Kymmenen kuvaa. Esiintyjinä on maan kärkinimiin kuuluvia luonnonvalokuvaajia, joskus myös alan kansainvälisiä tähtiä sekä yhdistyksen jäseniä, laaja kirjo harrastajia vasta-alkajista konkareihin.

Talvipäiville kokoonnuttiin 11.–13.3.2016 Gustavelundiin, Tuusulaan. Tapaaminen alkoi jo perjantaina puolenpäivän jälkeen ja jatkui sunnuntain lounaaseen. Osallistujia oli alun toistasataa.

Lakeuksilta Afrikkaan, Salosta Etelä-Georgiaan

Kuvakatsauksensa esittivät muun muassa Timo Saarinen aiheesta Luontokuvia äärestä laitaan, Benjamin Pöntinen otsikolla Lakeudelta laajemmin ja Heikki Kuisma Reissumuistoja Falklandilta ja Etelä-Georgiasta – kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan.

Kimmo Setkäsen aiheena oli Katoavatko Afrikan suuret nisäkkäät? Monen lajin kohdalla kato on ollut kova verrattaessa 1900-luvun tilanteeseen.

Metsän vihreä hohde

Kuvaajissa tuntuu olevan kahta tyyppiä: toiset haluavat päästä eksoottisiin olosuhteisiin, muun muassa Islantiin, Afrikkaan ja Falklandinsaarille, kun taas toisille riittävät kotikontujen kuvauspaikat.

Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu muun muassa Ana Schorin, joka esitti Luontokuvia Salon maaseudulta. Hän kertoi jääneensä koukkuun metsän vihreään hohteeseen. Scorinin mukaan luonto on julman hieno taiteilija.

Schorin korosti myös, että hienojen kuvien saamiseksi kuvauspaikoilla on oltava paljon, mutta usein mukana on myös onnea.
Näitä kuvia ei voi houkutella pähkinöillä, hän totesi.

Salamat, revontulet sekä sumu- ja sateenkaaret noudattavat omia aikataulujaan.

Niko Pekonen näytti susikuviaan. Niko on 23-vuotias, mutta hänellä on kuvausvuosia takanaan jo 19 – mikä tuntuu aika hämmästyttävältä. Hänenkin kohdallaan tuli ilmi se, ettei upeiden kuvien saaminen ole vaivatonta. Niko kertoi viettävänsä noin 100 yötä vuodessa piilokojussa ja susiotoksia on kertynyt noin 10 000.

Rajaus, rajaus, rajaus

Raimo Sundelin korosti rajaamisen merkitystä esityksessään Suorakaiteen muodosta päiväntasaajan valossa. Sundelinin mukaan kuvaan kannattaa kokeilla useammanlaisia rajauksia. Hyvällä rajauksella saa kuvan viestin menemään paremmin perille.

Kuva voisi olla myös jotain muuta kuin totuttu suorakaide. Meitä on siedätetty katsomaan aina kuvia 2:3-muodossa.

Kuvasssa on myös etuala, keskiala ja tausta, joiden sisältöön pitää kiinnittää huomiota. Pienillä yksityiskohdillakin on merkitystä. Myös sääolojen tunteminen on tarpeen ja kuvissa kannattaa hyödyntää muun muassa sumua ja vastavaloa.

Näkymätön luonto esiin

Jorma Paasi toi kuvillaan näkyviin sellaista, jota emme yleensä näe: hyppyhäntäisiä, kiilukaisia, hyönteisten silmiä, leukaraajoja ja neitoperhosen siiven rakennetta. Hänen esityksensä nimenä oli Makrosta mikroon – luontoa näkökyvyn rajoilta. Valkokankaalle heijastui myös se, mikä saattaa jäädä huonosti pestyyn salaattiin: lehtikirva.

Jorma Paasi kertoi käyttävänsä apunaan Hyönteisfoorumia (Hyönteis- ja hämähäkkiharrastajien foorumi), jos ei tunnista ötökkää.

Kuvauksen apuvälineinä Paasi käyttää muun muassa mikroskooppia, nuppineuloja ja sähköteippiä.

Kuinka eläimiä koulutetaan?

Tuire Kaimio piti esityksen aiheesta Luonnonvaraiset eläimet valokuvissa – mitä tulee huomioida, ettei aiheuta haittaa eläimille?

Tuire ”Tuikku” Kaimio kertoo sivuillaan olevansa ”Suomen ja Pohjoismaiden ainoa ammattimainen eläinnäyttelijöiden kouluttaja. Oppinsa Saksassa saanut Tuikku kouluttaa niin koirat, hevoset ja kissat kuin ilvekset, seeprat ja skorpionit esiintymään elokuvissa, TV-ohjelmissa, teatterissa ja mainoksissa.”

Hän on myös tietokirjailija, joka on julkaissut muun muassa kirjat Eläinnäyttelijöitä, Hevosen kanssa, Pennun kasvatus, Tuikun eläinkoulu ja Hevonen – ensimmäinen oppaani.

Kaimion mukaan koulutus tapahtuu aina eläimen ehdoilla. Se perustuu eläimestä riippumatta samaan perustaan: oikeasta käytöksestä palkitsemiseen.
– On aina olemassa jotain, mitä eläin haluaa. Kouluttajan tehtävä on keksiä, mikä kulloinkin on paras palkinto ja käyttää sitä hyväkseen.

Tuusulanjärven rantaheinää.

Tuusulanjärven rantaheinää.

4 000 kuvaa

En miellä itseäni erityisesti luontokuvaajaksi, mutta olen pitänyt Talvi- ja Syyspäivistä. Tilaisuuksilla on oma vakiintunut rakenteensa ja niiden aikana katsellaan  erään laskelman mukaan noin 4 000 kuvaa.

Päivät tarjoavat mukavaa vaihtelua ja mahdollisuuden uppoutua visuaaliseen maailmaan. Aina oppii jotain uutta niin luonnosta kuin valokuvaamisestakin. Mukavaa on sekin, että pääsee valmiiseen ruokapöytään nauttimaan maukkaista aterioista kuten nyt Gustavelundissa.

Kuvaesitysten myötä voi kokea tekevänsä matkan kaukaisiin paikkoihin, joihin ei ehkä koskaan tule lähteneeksi. Kotimaassakin riittää paikkoja ja luonnon ihmeellisyyksiä, joita ei pääse näkemään. Valokuvat tuovat ne esille.

Miesten harrastus?

Talvipäiviin osallistujista suurin osa on miehiä, olisikohan osuus noin 70–80 prosenttia? Heistä monet tuntuvat olevan kiinnostuneita joko lintujen tai isojen petoeläinten, erityisesti susien ja karhujen, kuvaamisesta.

Esiintyjäjoukkokin oli miesvaltaista. Tuire Kaimio oli näiden päivien ainoa varsinainen naisesiintyjä. Iltojen Kymmenen kuvaa -esityksiin oli muutama nainenkin uskaltautunut mukaan.

Naisten osuus uusista jäsenistä on kuulemma jo puolet, joten aikaa myöten heitäkin nähdään enemmän myös tapahtumissa niin esiintyjinä kuin yleisönäkin.

Hannu Hautala, luonnonvalokuvauksen grand old man ja kansainvälisestikin tunnettu lintukuvaaja, on usein myös mukana mutkattomaan tyyliinsä.

Tule mukaan

Suomen Luonnonvalokuvaajien jäsenmäärä on muutamia tuhansia, mutta yhdistyksen kaikille avoimessa Facebook-ryhmässä on yli 50 000 jäsentä.

Jos valokuvaus ja luonto kiinnostavat, tervetuloa joukkoon. Sinne on helppo sulautua. Kukin voi yhteisissä tilaisuuksissa valita, näyttääkö muille omia kuviaan vai jääkö vielä odottelemaan parempia otoksia. Minä olen vielä toistaiseksi valinnut tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.

Vuoden Luontokuva -festivaali Turkuun

Talvipäivillä katseltiin myös Vuoden Luontokuva -kilpailun parhaimmistoa, semifinalisteja noin neljänsadan kuvan verran. Jälleen kerran aivan käsittämättömän hienoja kuvia.

Kilpailun tulokset julkistetaan lokakuussa 2016 Turussa, jossa pidetään Syyspäivät ja Vuoden Luontokuva -festivaali. Jälkimmäisen tapahtumapaikkana on Logomo.

Hannu Hautala on Talvi- ja Syyspäivien vakiokävijä. Ostin häneltä kirjan ja sain nimikirjoituksen. (Kuva vuodelta 2014.)

Hannu Hautala on Talvi- ja Syyspäivien vakiokävijä. Sain häneltä nimikirjoituksen ostamaani kirjaan. (Kuva vuodelta 2014.)

Normaali