Matkakertomus, Matkakohde, Opiskeleminen

Rallienglantia kohentamassa

Yksi koulun järjestämistä iltapäiväretkistä suuntautui Elisabeth Castleen, joka on puolustanut Jerseyn saarta jo 300 vuoden ajan.

Aikuisenkin voi olla virkistävää palata koulunpenkille. Englannin kertaaminen St Brelade´s Collegessa Jerseyssä oli antoisaa ja intensiivistä.

Tuntuuko sinusta, että puhut rallienglantia? Onko jo ammoin hankittu kielitaitosi pahasti ruosteessa? Kenties suunnittelet aktiivilomaa? Kaikissa näissä tapauksissa yhtenä vastauksena voisi olla kielikurssi.

Opiskelijoita junioreista eläkeläisiin

Kielikurssi voi kuulostaa joltain sellaiselta, joka olisi pitänyt kokea kaukaisina teinivuosina, mutta sopii se aikuisellekin. Testasin tätä menetelmää syys-lokakuussa St Brelade´s Collegessa Jerseyssä. Tämän yli 40 vuotta toimineen kielikoulun opetus on British Councilin hyväksymää.

Suurin osa koulun opiskelijoista tulee Keski-Euroopasta, muun muassa Saksasta, Ranskasta, Sveitsistä, Itävallasta ja Tšekistä.

Opiskeluaikanani koulussa oli lähinnä aikuisopiskelijoita, sillä nuoremmat olivat jo kouluissaan. Halutessaan voi valita varttuneemmille tarkoitetun 50+-ryhmän, jolloin opetusta on aamupäivisin. Koulu tarjoaa erityisesti tälle ryhmälle suunniteltuja retkiä ja ohjelmaa iltapäivisin ja viikonloppuisin.

Tarjolla on myös yksityisopetusta. Golfarit voivat yhdistää harrastuksensa kielenopiskeluun pelaamalla koulun opettajan kanssa.

Intensiiviopetusta pienryhmässä

College toimii vanhassa koulurakennuksessa. Aikuisten kahvila ja taukopaikka on lisärakennuksessa.

St Brelade´s Collegella on pitkäaikaista kokemusta niin nuorten kuin aikuistenkin kielikurssien järjestämisestä.

Maanantaisin kouluun tulevat uudet opiskelijat osallistuivat kokeeseen. Se koostui älypuhelimella tehtävästä monivalintatestistä, lyhyestä kirjoitustehtävästä ja opettajan haastattelusta. Kokeen perusteella löytyi oma tasoryhmä.

Valitsin intensiiviopetuksen, joka tarkoitti kuutta oppituntia päivässä. Opetusta oli yhdeksältä puoli neljään, välissä oli aikaa lounaalle sekä pari lyhyempää taukoa.

Päivän aikana ehti olla kolme opettajaa ja kolme ryhmää, joista jokaisen kokoonpano säilyi viikon ajan. Osa opiskelijoista oli koulussa vain viikon tai useamman, jotkut jopa kuukausia. Ryhmän maksimikoko on yhdeksän opiskelijaa.

Opettajien ja opiskelijoiden vaihtuminen antoi mahdollisuuden tutustua useampaan opettajapersoonaan sekä luoda monenlaisia kansainvälisiä kontakteja.

Sanojen karuselli

Opettajan havainnollisti aikamuotoja.

Aamupäivisin käytiin läpi oppikirjan tekstejä ja tehtäviä, iltapäivisin keskusteltiin. Tarjolla oli ristisanoja, korttitempun opettelua, tarinoiden kirjoittamista, murhamysteereitä, videoita ja äänitteitä, parityöskentelyä ja ryhmäkeskusteluja.

Tehtävien avulla laajennettiin sanavarastoa, kerrattiin kielioppia, opittiin idiomeja, harjoiteltiin ääntämistä sekä syvennyttiin englantilaisen kulttuuriin ja jerseyläiseen elämänmenoon.

Oppituntien jälkeen päässä pyöri sanojen karuselli. En ole ennenkään vähätellyt englantia, mutta jos jotain opin, niin sen, ettei englanti ole mikään ”a piece of cake”, helppo nakki, vaan kieli, joka paremmalla perehtymisellä paljastaa monimutkaisuutensa.

Kielioppia kerrattiin oppikirjasta.

Iltaisin yhteistä ohjelmaa

Koululla oli viikko-ohjelmansa oppitunteineen ja vapaa-ajan ohjelmineen. Maanantai-iltapäivisin pihaan kaarsi paikallinen turistibussi valmiina kuljettamaan kurssilaisia saaren nähtävyyksiin. Tiistaisin oli yhteinen pubi-ilta ja torstaisin ravintolaillallinen; näissä oli mukana koulun opettajia. Perjantaisin tingittiin hiukan tauoista ja taas lähdettiin jonnekin päin saarta. Näihin rientoihin saattoi osallistua omien voimavarojen ja mieltymysten mukaisesti.

Koulun palvelualtis toimistoväki auttoi kurssilaisia viikonloppujen retkijärjestelyissä muun muassa tilaamalla laivalippuja naapurisaarille Guernseyhin ja Sarkiin sekä St. Maloon, Ranskaan.

Tilapäisenä perheenjäsenenä

St Brelade´s Collegen opiskelijat majoittuvat joko hotellissa, koulun asuntolassa tai perheen luona. Asuntola on koulun lähellä St. Aubinissa. Hintaan sisältyy muun muassa aamiainen, majoitus 1‒3 hengen huoneessa siivouksineen, vuodevaatteet, WiFi ja yhteistiloja keittiöstä parvekkeeseen.

Perhemajoitus saattaa olla jossain kauempana, jolloin osa päivästä kuluu matkoihin. Hintaan sisältyy bussikortti, jolla voi matkustaa rajoituksetta saarella. Toisaalta näin tutustuu parhaiten jerseyläiseen arkeen.

Asuin perheessä, jossa oli espanjalaissyntyinen äiti, 9- ja 12-vuotiaat tytöt, au pair sekä pari muutakin kurssilaista. Aamupalan sai tehdä itse perheen jääkaapin antimista kuten myös lounaseväät. Iltaisin nautimme yhteisen illallisen ja vaihdomme päivän kuulumisia.

Luontoa ja kulttuuria saaren täydeltä

St Brelade´s Bay oli yksi saaren monista rannoista.

Vaikka Jersey on kooltaan vain 116 neliökilometriä, riittää siellä nähtävää ja koettavaa linnoista museoihin ja lukuisista rannoista eläintarhaan. Pääkaupungissa St. Helierissä on muun muassa ooppera, elokuvateatteri, tavarataloja sekä monia festareita ja tapahtumia.

Jerseyn parasta antia olivat meri, hiekkarannat, majakat ja venesatamat pubeineen ja ravintoloineen. Ihmeteltävää riitti myös maailman kolmanneksi voimakkaimmassa vuorovesi-ilmiössä. Kielikurssi kävi myös kesän jatkeesta, sillä sää oli pääosin aurinkoinen ja lämpöä oli noin + 20 astetta.

Jersey

  • Jersey, virallisesti Bailiwick of Jersey, brittiläiseen imperiumiin kuuluva erillisalue.
  • Yksi Kanaalisaarista; muita muun muassa Guernsey, Alderney ja Sark.
  • Asukasluku: noin 105 500.
  • Pääkaupunki: St. Helier.
  • Rahayksikkö: Englannin ja Jerseyn punnat.
  • Kielet: englanti, ranska ja jèrriais.
  • Yhteydet: Esimerkiksi Norwegianin lento Helsingistä Gatwickiin, josta jatkolento Jerseyhin.

Jersey liputtaa sekä Ison-Britannian että omalla lipullaan. Jerseyn vaakunan punaisessa kilvessä on kolme kultaista leijonaa.

Kielikurssja aikuisille Isossa-Britanniassa ja Jerseyssä

EF Kielimatkat
Kielikursseja yli 25-vuotiaille Oxfordissa, Cambridgessa, Lontoossa, Brightonissa ja Bournemouthissa.

Kilroy Finland
1‒2 viikon vakio- ja intensiivikursseja Brightonissa sekä yksityisopetusta.

St Brelade´s Colleges
Kielikursseja Jerseyssä.

TR-Kielimatkat Oy
Aikuisten, työelämän ja 50+ kielikursseja 15 kaupungissa, muun muassa Canterburyssä, Colchesterissa, Newcastlessa ja Torquayssa.

TRYcamps kielikoulu
Englannin kielen kursseja aikuisille Lontoossa.

Language International
Kielikurssien välittäjä.

Meren ystävälle Jersey tarjoaa upeita maisemia ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

Teksti ja kuvia on julkaistu myös Turun Sanomien Koulutus ja harrastus -liitteessä 8.1.2019, mutta on luettavissa kokonaisuudessaan lehden tilaajille.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Matkavalmistelut, Matkustaminen

Matkalla Jerseyn saarelle

Jersey, virallisesti englanniksi Bailiwick of Jersey, on brittiläiseen imperiumiin vuodesta 1064 kuulunut erillisalue.

Jersey on yksi Kanaalisaarista. Se on pieni, mutta monipuolinen. Merellinen ympäristö, mielenkiintoinen historia sekä sekoitus brittiläistä ja ranskalaista kulttuuria tarjoavat mahdollisuuksia kiehtovaan lomaan. Nyt tulin kuitenkin saarelle pääasiassa parantamaan englannin kielen taitoani.

Olet ehkä kuullut brittiläisestä tv-sarjasta Bergerac, jota esitettiin 1980-luvulla? Jos, niin muistat varmaan, että se on kuvattu Jerseyssä. Tämä on yleensä ensimmäinen asia, joka tulee monelle mieleen pienestä saaresta Kanaalissa lähellä Ranskaa.

Sarja on minullekin tuttu ainakin nimeltä ja ehkä olen sitä joskus tullut katsoneeksikin. Bergerac ei kuitenkaan innoittanut minua matkustamaan saarelle. Tarinani on hiukan monimutkaisempi, mutta yritän kertoa lyhyesti.

Guernseyn kirjallinen piiri

Sain mahdollisuuden hankkia itselleni haluamaani koulutusta ja mietin monenlaisia vaihtoehtoja digitaalisesta markkinonnista valokuvaukseen. Olen kuitenkin jo nuoresta pitäen tuntenut lukkarinrakkautta englannin kieleen ja tämä yhdistyneenä tietoon siitä, että nykyisin monissä tehtävissä vaaditaan hyvää, sujuvaa tai erinomaista englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, sai minut päätymään kielikoulutukseen.

Ja miksi juuri Jerseyhin? Tämäkin osuus on hiukan erikoinen. Olen aina pitänyt jostain kummallisesta syystä saarista ja merenrantakaupungeista.

Toisena syynä on yksi kirja ja siitä tehty elokuva. Tarinan takana on yhdysvaltalaisen kirjailija Mary Ann Shafferin teos Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society). Teoksen on viimeistellyt Shafferin sairauden vuoksi hänen sisarentyttärensä Anne Barrows.

Kävin katsomassa elokuvan kesäkuussa, jolloin juuri pohdiskelin koulutusvaihtoehtoja.

Elokuva oli koskettava. Tässä tarina lyhyesti kuten se on kerrottu kirjan esittelyssä:

Lontoo 1946. Kirjailijatar Juliet Ashton on etsimässä aihetta seuraavalle teokselleen, kun hän saa kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn saarelta. Dawsey Adams on saanut käsiinsä kirjan, jonka sisäkanteen on kirjoitettu Julietin nimi. Hän kertoo kuuluvansa kirjalliseen piiriin, joka syntyi Guernseyn saksalaismiehityksen aikana, kun joukko saarelaisia jäi salaisen porsaspaisti-illallisen päätteeksi kiinni ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.

Juliet kirjoittaa ensin Dawseylle, sitten muillekin kirjallisuuspiirin jäsenille. Kirjeiden kautta hän saa kuulla hätkähdyttäviä ja lumoavia tarinoita Guernseystä ja sen omaperäisistä asukkaista.

Kun Juliet vihdoin päättää matkustaa saarelle, hän ei ainoastaan löydä aihetta kirjalleen, vaan paljon enemmän.”

Kielikurssille St. Brelade`s Collegeen

Etsin siis englannin kielen opiskelupaikkaa ja löysin googlaamalla International Language Schoolin. Se on eräänlainen markkinointiorganisaatio tai ympäri maailmaa olevien kielikoulujen välitystoimisto.

Kyselin mahdollisuuksista opiskella Guernseyssä, mutta siellä saattoi saada vain yksityisopetusta. Minulle tarjottiin naapurisaarta Jerseytä, joka kuulosti hyvästä vaihtoehdolta. Voisinhan tutustua Guernseyhin sieltä käsin.

Monenlaisten mutkien kautta sain varattua itselleni neljän viikon intensiivikurssin St. Brelade´s Collegesta. Olisin halunnut asuntolaan, mutta siellä ei ollut enää vapaita huoneita. Sain perhemajoituksen, joka antaa majoituksen ja päivän ateriat. Lisänä on tietysti mahdollisuus olla osa jerseyläisten arkea ja käyttää kieltä myös tuntien ulkopuolella.

Helsinki-Gatwick, Gatwick-Jersey

Helsingistä Gatwickiin pääsee muun muassa Norwegianin lennoilla.

Saarelle pääseminen tuntui ensin vaikealta. Lentäisinkö Pariisiin, sieltä junalla St. Maloon ja edelleen lautalla Jerseyhin? Tai Helsingistä Lontoon Heathrowiin, sieltä junalla tai bussilla Gatwickiin ja lentäen Jerseyn saarelle?

Onneksi löytyi yksinkertaisempi vaihtoehto: Norwegianin lento Helsingistä Gatwickiin sunnuntaina klo 8.45 ja sieltä  easyJetin lento Jerseyhin. Yhtiö lentää saarelle neljästi päivässä. Olin Gatwickissa klo 9.50 paikallista aikaa; aikaeroa on kaksi tuntia.

Aamupäivän toinen lähtö klo 11.15 olisi mahdollisesti sopinut jatkoyhteydeksi. En ollut kuitenkaan varma, ehtisinkö saamaan laukkuni, viemään sen toiselle lennolle ja menemään uuden turva- ja passintarkastuksen läpi tuossa ajassa, joten jäin suosiolla lentokentälle muutamaksi tunniksi. Laukut olisi saanut jatkolentolle suoraan kentältä, jos lentojen välissä olisi ollut vain kolme tuntia aikaa. Jätin ison matkalaukkuni säilytykseen.

Sain iltapäivän seurakseni ystäväni Suen Lontoosta, joten aika kului mukavasti ravintolassa istuen.

Jätin matkatavaraani säilytykseen, jotta kentällä olisi mukavampi liikkua ja viettää odotusaikaa.

Automaatio valtaa yhä enemmän matkailualaa. Hoidat itse myös matkalaukun lähettämisen lentokoneen ruumaan. Onneksi paikalla on yleensä joku henkilökunnasta neuvomassa.

Gatwickin lentokentällä on maailman suurin itsepalvelupiste matkalaukkujen jättöä varten. Onnistuin saamaan laukkuni asianmukaisin tarroin hihnalle ja mukaan lennolleni.

Gatwickissa on kaksi teminaalia, eteläinen ja pohjoinen. Niitä yhdistää lyhyt juna-/ratikkalinja. Kannattaa siis tarkistaa ajoissa, kummasta terminaalista jatkolento lähtee.

EasyJet on yksi Jerseyhin lentävistä yhtiöistä.

EasyJet palveli hyvin ja lento oli mukavan lyhyt.

Lento Gatwickista Jerseyhin kesti vain alle tunnin. Perillä minua odotti majapaikkani emäntä kahden lapsensa kanssa ja sain kyydin tulevaan ”kotiini”.

 

 

Normaali