Turun kauppatori on värikäs kohtaamispaikka ja tuoreiden elintarvikkeiden myyntipiste. Silmäniloa tarjoavat kauniit kukat ja jos jalkoja väsyttää, voi istahtaa hetkeksi kahvilan pöytään.
Jos Turulle pitäisi etsiä kaupungin sydän, niin vahvana ehdokkaana olisi kauppatori. Se on keskellä kaupunkia ja Föli-liikenteen keskus. Keltaiset bussit sieltä ja palaavat sieltä.
Kauppatori rajautuu pohjoisessa Yliopistonkatuun, idässä Kauppiaskatuun, etelässä Eerikinkatuun ja lännessä Aurakatuun. Sen mitat ovat noin 120×120 metriä.
Juhannusaaton aamuna tori näyttäytyi juhannuksen keskuksena. Ihmiset tulivat hakemaan kukkia, hedelmiä, marjoja, kalaa, lihatuotteita ja leivonnaisia juhlapöytäänsä. Lähdin samoille asioille, mutta myös nauttimaan kiireettömästä kuljeskelusta ja katselusta. Olin paikalla puoli yhdeksän maissa, joka oli sopiva aika. Väkeä oli jo liikkeellä, mutta myyntitiskeillä ei ollut vielä ruuhkaa.
Juhannuspöytään uutta perunaa, saunaan vihta
Alkutuottajille varatuissa ns. maalaistenpenkeissä oli tarjolla uutta perunaa eri lajikkeineen: Annabellaa, Siikliä ja Jussia. Taimia oli tarjolla oman kasvimaan valikoiman monipuolistamiseen.
Juhannussaunan sulostuttajaa, vihtaa tai vastaa, oli myynnissä parissakin paikassa. Vihdantekijäkin oli työssään ja hän kertoi, että tuoreet kesävihdat ovat lähes kertakäyttöisiä, kun nuoret lehdet eivät kestä kovaa huiskimista. Vihdan hinta oli ainakin hänellä kuusi euroa.

Vihannestiskeillä oli monipuolinen valikoima ja ilahduttavan paljon oli jo kotimaista tuotetta: varhaiskaalia, porkkanaa, parsakaalia, naurista, kukkakaalia, sipuleita ja tietysti perunaa ja tilliä.

Kukkatiskillä moni ihastui sinivalkoiseen krysanteemikimppuun, joka sopiikin hyvin suomalaisen suvijuhlan koristeeksi.
Toriparlamentti kahvilassa
Kauppatoria voidaan pitää myös yhtenä Turun matkailunähtävyyksistä. Visit Turku suositteleekin matkailijoille torikahveja alkuasukkaiden kanssa.
Kahvia saa kioskeista ja muutamasta kahvilasta: Ratikasta, Torikahvila Kisällistä, Café Einosta ja Nieto´s Cafésta. Kahden jälkimmäisen runkona on auto, joka on varusteltu kahvilakäyttöön. Ratikka on nimensä mukaisesti entinen ratikkavaunu.
Einossa on laaja katos, jonka suojassa oleviin pöytiin voi mennä sateisena päivänä tai jos etsii varjoisaa paikkaa aurinkoisena päivänä. Eino on torikahviloiden hienostunein versio ja sieltä saa muhkeasti täytettyjä sämpyloitä ja kauniita leivoksia.
Nieto´s Cafe tarjoilee tavallisen kahvin lisäksi erikoiskahveja cappuccinosta latteen ja niitä saa myös tehtynä muuhun kuin lehmänmaitoon. Valikoimaan kuuluu myös espanjalaisia voileipiä ja tuoreita leivonnaisia. Tarjolla on myös gluteenittomia leipiä. Juan ja Emilia isännöivät ja emännöivät paikkaa ja kahvila on toiminut torilla parin vuoden ajan.
Kisälli on toiminut torilla pisimpään ja sen pöydistä voi aamuisin bongailla paikallisia julkkiksia ”toriparlamentissa”. Tämä torikahvila sanoo tarjoavansa ”kaupungin parhaimmat sämpylät ja tuoreimmat munkit jo aamusta kello 6 lähtien”.

Torikahvila Kisällin pyöreiden pöytien ja tuolien ääreen haluavat muutkin kuin ihmislajin edustajat.
Lukemista mukaan

Kirjamyynnissä olivat rinnakkain sulassa sovussa niin hölmöläissadut, Mauno Koivistosta kertovat kirjat kuin Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat.
Antikvaarinen Kirjakauppa Laatu Torikirjat oli tuttuun tapaansa myös paikalla. Antikvariaatilla on verkkokauppa, mutta Maire ja Jarkko Virta ovat kirjamyyntipöytineen torilla jos vain sää on suotuisa. Olen heiltä ostanut muutaman kirjan vuosien varrella.
Tapaamme Virtojen kanssa usein myös Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kesäkuun lopussa. Tänä vuonna Virrat eivät Sastamalaan ole tulossa ‒ vanhojen kirjojen myynti on kuulemma heikentynyt sen verran, ettei sinne kannata lähteä.
Erikoisia kohtaamisia
Pari tuttuakin tapasin torilla ja vaihdoimme kuulumisia. Päällimmäisenä aiheena oli tietysti juhannus ja kesäloma.
Erikoisinta torilla oli nähdä koiraa kuljetettavan lastenvaunuissa. Ehkä on helpompaa työntää koiraa niissä kuin taluttaa hihnassa ja antaa koiran kulkea mieluisten hajujen perässä ja ihmisten jaloissa?
Eräs vanhempi herra aloitti keskustelun kanssani osoittaen taivaalle ja väittäen pilvien olevan keinotekoisia, sinne sumutettuja. Tämä oli sen verran korkealentoinen aihe, että jatkoin matkaani kohti kalatiskejä.
Tori on avoinna maanantaista perjantaihin klo 7–18, lauantaisin klo 7–15, juhannus- ja uudenvuodenaattona klo 7– 13 ja jouluaattona klo 7–12.