Kuva, Luonto, Puisto

Purppuratuomi kukkii

Kuva
Luonto, Maisema, Puisto, Puutarha

Talven ihmemaa Tähkäpuistossa

Lumen peittämä Tähkäpuisto kuvattuna ylhäältäpäin

Lumi kuorruttaa kaupunkipuiston aivan toisen näköiseksi. Kauneutta kasveissa on keväällä ja kesälläkin, mutta talvinen maisema lumoaa valollaan ja pehmeillä muodoillaan.

Talvi yllätti taas suomalaiset. Täällä etelässäkin on maa valkoisenaan ja puidenkin oksat kantavat lumikuorrutuksen. Tiistaina 12.1.2021 puhkunut Toini-myrsky teki tuhojaan ja liikenteessä on ollut paljon kolareita ja muita pulmia. Urheiluvälineliikkeet ovat myyneet hyllyt tyhjiksi talviurheiluvälineistä. Sosiaalisen median kanavat ovat kuitenkin täyttyneet kauniista talvikuvista ja ihastuneista kommenteista.

Kuljin kuin Liisa Ihmemaassa

Aurinko valaisee lumella kuorrutettuja oksia

En ole talven suuri ystävä. Kylmyys, lumi, jää ja liukkaus ovat tuntuneet enemmän hankaluuksilta kuin ilon aiheilta. Kokemusta on liukastumisesta ja tahattomasta spagaatista, jota seurasi leikkaus ja kolmen kuukauden sairasloma. Käytänkin uskollisesti nastakenkiä.

Eilinen aurinkoinen sää ja luminen maisema kutsuivat luokseen sunnuntaikävelylle Tähkäpuistoon. Ja siellähän olin kuin Liisa Ihmemaassa ja otin kännykälläni kymmeniä kuvia. Kädet olivat kohmeessa, kun en malttanut laittaa niitä välillä hansikkaisiin.

Koivujen riippaoksissa oli kuin timantteja, jotka säihkyivät varhaisen iltapäivän viistossa valossa. Isoiksi kasvaneet vuorimännyt olivat lumikuorrutteen alla. Pensaiden oksat olivat valkoisenaan. Penkit olivat paksun lumipeitteen alla. Liekö Toini-myrsky antanut kuoliniskun puulle, joka lepäsi nyt maassa? Myös pihamme tuomen yksi isommista oksista retkotti katkenneena.

Jäätimantteja riippakoivun oksissa

Lumen kuorruttama oksa jäätimantteineen

Kaatunut puu

Kaatunut puu

Puiston perennapenkkien jälkeinen polku tuntui oudolta, sillä se oli jotenkin omituisesti kaventunut, ikään kuin puut ja pensaat olisivat lähentyneet toisinaan. Vaikutelman ehkä synnytti puiden ja pensaiden lumen painosta alas taipuneet oksat.

Kävelin pienen kaarisillan jälkeen metsään, jossa osa polusta on päällystetty pitkospuilla. Siellä piti askeltaa varovasti, että pysyi puiden päällä, eikä osunut niiden välisiin rakoihin. Saattoi olla hyvää tasapainoiluharjoittelua.

Lumista puistomaisemaa, keskellä kaarisilta

Kaarisilta, joka vie metsään

Puistossa oli paljon kulkijoita samalla asialla kuin minä. Ja kyllä vain turkulaisetkin vastoin mainettaan juttelevat kohdatessaan. Minäkin vaihdoin muutaman sanan koiraansa ulkoiluttavan vanhemman pariskunnan sekä samaan kuvauspaikkaan osuneen nuoren miehen kanssa. Ihastelimme kaikki talven ihmemaata ja luonnon kauneutta.

Luonnon kokonaistaideteos

Lumeen tallattu polku lulkee taipuneen oksan alta

Luminen polku, kasvien nimikylttien päällä on paksu lumikerros

Lumen kuorruttamia puunrunkoja

Lumen huurruttmia pensaan oksia

Lumen kuorruttamia puunrunkoja, yksi kuivunut lehti roikkuu oksasta

Koko puisto tuntui upealta kokonaistaideteokselta, jonka kauneutta korosti auringonpaiste. Päivä oli kuin lupaus siitä, että valoa kohti olemme kulkemassa. Samalla kävi mielessä sekin, että kyllä me mittaamattoman paljon menetämme, jos talven lumet ja jäät meiltä katoavat.

Tietoja Tähkäpuistosta (ruotsiksi Axparken):

  • Kuningas Kustaa Vaasan päätöksellä Turun kaupungin alueeksi vuonna 1530.
  • 7,7 ha, 4,4 ha rakennettua puistoa.
  • Tunnetaan myös nimellä Ruusupuisto.
  • Puiston hoitoluokitus: A2 käyttöviheralue.
  • Puistossa on 37 erilaista havu- ja lehtipuuta, 110 pensasta sekä noin 90 eri lajiketta perennoja ja maustekasveja.
  • Rosariumissa on noin 400 ruusulajiketta.
  • Tähkäpuisto löytyy Turusta Petreliuksenpolulta, Uudenmaantien ja Peltolantien välissä, Henrikinkirkon vieressä.
  • Kauppatorilta Tähkäpuistoon pääsee helposti muun muassa busseilla 61 (Peltolantie, Henrikinkirkon pysäkki) sekä 7 ja monilla 7-alkuisilla linjoilla (Uudenmaantie, Tähkäpuiston pysäkki).
  • Puiston kunnossapidon hoitaa Kuntec Oy.
  • Hallinta: Turun kaupunki.

Luminen puistonpenkki

Lumilinna

Aikaisempia postauksia Tähkäpuistosta

Tähkäpuisto – ruusukeidas kaupungissa

Tähkäpuisto – Ruusupuisto

Kuolleet lehdet puistossa

Huurteista kauneutta lokakuussa

Ruusuterapiaa

Normaali

Hautausmaa, Puisto, Valokuva

Eskapismia elokuussa

Galleria
Matkakertomus, Matkakohde, Puisto

Ruusuterapiaa

Tähkäpuiston ruusut ovat aloittaneet kukintansa ja ne loistavat monissa eri väreissä valkoisesta vaaleanpunaisen eri sävyihin. Joukossa on myös keltaisia ja tummanpunaisia ruusuja.

Luonnolla on tutkimusten mukaan tervehdyttävä vaikutus. Omaa hyvinvointiaan voi vaalia liikkumalla luonnossa ja kokemalla sen kauneutta ja hiljaisuutta. Myös kaupungeissa voi nauttia annoksen luontokokemusta vaikkapa puistossa.

Monipuolista kasvillisuutta

Turun Tähkäpuistossa (Axparken) on tähän loistavat mahdollisuudet. Tarjolla on monipuolinen kokonaisuus puisto- ja metsämaisemaa. Tähkäpuiston pinta-ala on noin 7,7 hehtaaria. Rakennettua puistoaluetta on vähän yli puolet. Muu osa alueesta on luonnonmukaista maisemaniittyä ja ulkoilumetsää pitkospuineen.

Puistossa on 37 erilaista havu- ja lehtipuuta, 110 pensasta sekä noin 90 eri lajiketta perennoja ja maustekasveja.

Perennojen ja yrttien vieressä on kyltit, joista voi opiskella kasvien suomenkielisiä ja tieteellisiä nimiä. Katson aina mielelläni näitä kylttejä oppiakseni kasvien nimiä. Huomaan harmittelevani, jos kyltti puuttuu tai jos se on jäänyt piiloon kasvien alle.

Kyltti kertoo kasvin latinan-, suomen- ja ruotsinkielisen nimen.

Miljoona, miljoona ruusua

Ruusupuisto sisäänkäynti tultaessa Peltolantieltä kuvattuna puistosta. Henrikinkirkko jää kuvasta oikealle.

Puistossa on myös ruusutarha, joka on Suomen suurin historiallisten ruusujen rosarium. Historiallisiin ruusuihin luetaan ennen vuotta 1867 tunnustetut ruusulajikkeet.

Rosariumissa kasvaa noin 1 600 yksittäistä pensasruusua. Eri lajikkeita on 400, joista muutamat ovat hyvin harvinaisia. Rosarium-idean äiti oli ruusumatamiksi kutsuttu Toini Grönqvist. Puistoa kutsutaankin  myös Ruusupuistoksi.

Ruusut puhkesivat kukkaan juhannusviikolla ja niiden kukintaa riittää pitkälle syksyyn. Olen kuvannut lokakuussa huurteisia ruusuja.

Kun kulkee ruusupensaiden välissä, muistuu mieleen Vera Teleniuksen 1980-luvu hitti Miljoona ruusua. Kukkia on tosiaan paljon ja osassa pensaita niin runsaasti, että oksat ovat taipuneet maata kohti. Ruusun terälehtiä on varissut ruohikolle.

Kukkien paino taivuttaa oksat maata kohti.

Hetken kauneutta

Jos tulee puistoon alakuloisena ja huolissaan, voi ruusujen kauneuden äärellä unohtaa hetkeksi elämän nurjat puolet. Voi ihastella ruusujen hetkellistä kukintaa tiiviistä, pienestä ruusunnupusta täyteen kukkaan auenneine lehtineen ja siitä kuihtumiseen ja terälehtien putoamiseen. Kaikkia näitä vaiheita näkee nyt puistossa. Ja pian tilalla ovat ruusunmarjat siemenineen.

Kun puistossa on niin paljon erilaisia ruusulajikkeita ja perennoja, kävijälle riittää aina uutta katseltavaa. Viime viikolla kukkineet kasvit ovat ehkä menettäneet kauneutensa ja uudet lajit ovat puhkeamassa kukkaan.

Puistossa on kauneinta ‒ ja otollisinta aikaa myös valokuvauksen kannalta ‒ aamuisin ja iltaisin.

Sateisen päivän jälkeen kasveja koristavat vesipisarat täydentävät kuvauksellisuutta. Jos haluaa kierrellä ruusupensaiden välissä ja muualla kuin hiekkatiellä, kannattaa varustautua aamukasteen ja sateen aiheuttamaan märkyyteen kosteudenkestävillä kengillä.

Tähkäpuistossa on myös lasten leikkipuisto ja koirapuisto. Penkeille voi levähtää istumaan ja ihailemaan vihreyttä ja kukkaloistoa. Puistosta löytyy myös kaksi pöytää, joille voi kattaa piknikin.

Tähkäpuisto löytyy Petreliuksenpolulta, Uudenmaantien ja Peltolantien välissä, Henrikinkirkon vieressä.

Kauppatorilta Tähkäpuistoon päääsee helposti muun muassa busseilla 61 (Peltolantie) sekä 7 ja muilla 7-alkuisilla linjoilla (Uudenmaantie).

Aiemmin kirjoittamani jutun Tähkäpuisto ‒ ruusukeidas kaupungissa pääset lukemaan täältä.

Normaali

Elokuu saakoon oman ruusunsa ja se on Peace.

Elokuu saakoon oman ruusunsa ja se on Peace.

Valokuva

Elokuun ruusu: Peace

Kuva

Matkakertomus, Matkakohde, Valokuva

Huurteista kauneutta lokakuussa

Galleria
Matkakertomus, Matkakohde, Valokuvaus

Kuolleet lehdet puistossa

Vietin rauhallisen sunnuntaiaamun lehtien ja aamiaisen parissa. Lokakuinen aamu oli valjennut pilvettömänä. Pohdin, lähteäkö puistoon kameran kanssa. Vähän laiskotti ja kotitöitäkin oli tiedossa. Lähdin kuitenkin.

Kotini vieressä oleva Tähkäpuisto näytti  tylsältä paikalta. Ei mitään kuvattavaa. Pelkkiä kuolleita lehtiä, maahan varisseita oksia, pystyssä törröttäviä korsia, kuihtuneita kukkia. Masentavaa. Minne oli kadonnut kauneus? Sinne minne kesäkin.

Kiersin puiston ulkoreunaa ja suuntasin kulkuni keskemmälle kohti ruusupensaita.

Aurinko paistoi viistosti metsän reunan takaa. Suuri osa puistoa oli varjossa, mutta ne kohdat, joihin aurinko osui, kimalsivat.

Otin kameran esiin ja löysin kuvattavaa kasvien yksityiskohdista. Kasvien erilaiset lehtimuodot korostuivat jääkiteiden reunustamina.

Pallohortensian valkoisista, kuohkeista kukista oli jäljellä ohuet ruskeat kuivuneet kukinnot ja pyöreä muoto. Kuihtuneessakin voi olla kauneutta.

Ruusupensaat olivat huurteessa, kuin sokerilla kuorrutettuja. Ruusut olivat muuttuneet marjoiksi, jokunen jäätynyt kukka löytyi kuvattavaksi.

Poimin muutaman maahan karisseen ruusun terälehden puiston vihertävänturkoosille pöydälle. Kiirehdin, sillä käden lämpö sulattaisi nopeasti jääkiteet terälehden pinnalta. Tein asetelman ja kuvasin.

Puistonpenkkikin oli huurteessa. Kukaan ei ollut siinä istunut.

Vietinkin sitten puolitoista tuntia puistossa kuvakävelyllä. Lisää kuvia on nähtävissä kuvagalleriassa.

IMG_2242

Normaali

Matkakertomus, Matkakohde, Valokuva

Tähkäpuisto – Ruusupuisto

Galleria
Matkakertomus, Matkakohde

Tähkäpuisto – ruusukeidas kaupungissa

Tähkäpuisto, Axparken, tunnetaan myös nimellä Ruusupuisto.

Tähkäpuisto, Axparken, tunnetaan myös nimellä Ruusupuisto.

Kun lähimatkailusta olen kertonut, niin minulla on onni asua kahdenkin vierailun arvoisen käyntikohteen läheisyydessä. Toinen on Turun hautausmaa Ylösnousemuskappeleineen ja toinen on Tähkäpuisto (ruotsiksi Axparken). Sitä on kutsuttu myös Ruusupuistoksi.

Tähkäpuisto sijaitsee Peltolan kaupunginosassa, Petreliuksen asuinalueen vieressä Uudenmaantien varrella lähes vastapäätä Turun hautausmaata.

Puisto alkaa taloyhtiömme tontin reunasta. Käyn siellä silloin tällöin, erityisesti viikonloppuaamuisin. Usein mukana on myös kamera.

Puiston monipuolinen kasvusto tarjoaa valokuviin aina uusia aiheita vuoden- ja vuorokaudenajasta riippuen. Varsinkin keväällä on hauska tutkia erilaisia silmuja ja nuppuja, kesällä kukkien väriloistoa ja syksyllä ruskan sävyjä. Puistossa asustaa myös jäniksiä, kettuja ja lintuja.

Kustaa Vaasan päätöksellä kaupunkilaisille

Tähkäpuiston historia ulottuu keskiajalle, jolloin alue oli lehmien laidunaluetta ja peltoa. Vuonna 1530 kuningas Kustaa Vaasa määräsi alueen käräjillä alueen omistuksesta syntynyttä riitaa ratkaistessaan Turun kaupungin ja sen porvarien ikuiseksi nautinta-alueeksi.

Tähkäpuiston vanhimmat puut ovat 1862 toimintansa aloittaneen ruotsinkielisen puutarhakoulun taimistosta. 1960-luvulla alue kaavoitettiin puistoksi ja nimistötoimikunta nimesi alueen Tähkäpuistoksi. Nimi viittaa alueen viljelyhistoriaan, mutta myös Kustaa Vaasaan, jonka sukuvaakunassa on viljanlyhde tähkäpäineen.

Puiston pinta-ala on 7,7 hehtaaria, josta noin puolet on rakennettua puistoa. Muu alue on luonnonmukaista metsää ja niittyä. Pieni lampikin puistosta löytyy sekä kostean alueen ylittävät pitkospuut.

Tähkäpuiston lampi tarjoaa kasvuymäristön kosteassa viihtyville kasveille. Keväällä sen laitoja koristavat rentukat.

Tähkäpuiston lampi tarjoaa kasvuymäristön kosteassa viihtyville kasveille. Keväällä sen laitoja koristavat rentukat.

Näytekasvimaa ja rosarium

Tähkäpuiston uusi aika alkoi vuonna 1982, kun alueelle perustettiin kaupunkilaisille puita, pensaita ja perennoja esittelevä näytekasvimaa. Nyt puistossa on noin 40 lajia havu- ja lehtipuita, toista sataa lajia pensaita sekä lähes sata lajiketta perennoja ja mausteyrttejä.

IMG_0831Lisäksi Tähkäpuistossa on vuonna 1995 käyttöön vihitty rosarium eli ruusutarha. Siellä on Suomen suurin historiallisten (ennen vuotta 1867 nimettyjen) ruusulajikkeiden kokoelma.

Rosariumissa on noin 1 600 ruusupensasta ja noin 400 lajiketta, osa harvinaisuuksia. Lukumäärä tuntuu itsestäni isolta voiko puistossa olla tosiaan niin monta ruusupensasta? Täytynee joskus laskea. Luku löytyy muun muassa puiston infotaulusta. Vanhimmat lajikkeet ovat keskiaikaisia.

Ruusut on saatu yksityisten ja yhteisöjen lahjoituksina ennen kaikkea aktiivisesti toimineen ruusumatami Toini Grönqvistin ansiosta.

Muistan jostain syystä olleeni paikalla tilaisuudessa, jossa paljastettiin Grönqvistin puinen patsas – kyllä, näköispatsas. En tiedä, mitä patsaalle tapahtui, eikö ollut ruusumatamin mieleen, koska muistomerkki on sittemmin poistettu puistosta.

Ruusuista noin 1 200 on omistettu erilaisille yhteisöille ja yksityisille henkilöille. Esimerkiksi kaikki Turussa toimivat vammaisjärjestöt ovat saaneet omat nimikkoruusunsa. Myös kaikilla presidenteillämme on omat ruusunsa kuten myös prinsessa Victorialla ja prinsessa Dianalla.

Valtaosa puiston kasveista on merkitty suomen- ja ruotsinkielisin sekä tieteellisin nimin. Selvitettäväksi jää, kuinka nimikkoruusut on merkitty – en muista nähneeni puistossa tietoa tästä.

Vuonna 2002 Tähkäpuistossa vietettiin maailman ruusuvuoden Turun pääjuhlaa. Tuolloin rosarium kuului jo Pohjoismaiden merkittävimpiin ruusutarhoihin.

Puistossa vihitäänkin

Tähkäpuisto on monipuolinen käyntikohde ja virkistysalue. Puistossa on kaksi pöytää penkkeineen, joten se on oivallinen paikka piknikretkille. Siellä on myös aidattu koirapuisto karvaturrien ulkoiluttamiseen.

Puiston reunalla sijaitsevan Henrikinkirkon seurakunta järjestää puiston keskusaukiolla jumalanpalveluksia Ruusukirkon nimellä. Seuraavan kerran tilaisuus on sunnuntaina 2.8. 2015. Muutamana vuonna puistossa on voinut myös solmia avioliiton ilman monimutkaisia juhlavalmisteluja lauantai-illan vihkimistilaisuudessa.

Tähkäpuistoon pääsee hyvin Turun kaupungin busseilla 61 (Peltolantie, Henrikinkirkon pysäkki) ja esimerkiksi Kaarinaan menevillä busseilla 6 ja 7 (Uudenmaankatu, Tähkäpuiston pysäkki.). Aikataulut löytyvät Fölistä. Matka kauppatorilta on vajaa kolme kilometriä.

Suosittelen puistoa kaikille luonnonystäville ja kasvien kauneudesta inspiroituville.

Lisää kuvia löytyy Tähkäpuisto – Ruusupuisto -kuvagalleriasta.

Normaali