Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys

Päivä Lago Martiánezissa

Teneriffan pohjoisrannalla sijaitsevan Puerto de la Cruzin anti rantalomaan on toisaalta heikko ja toisaalta upea ‒ jos korvaa Atlantin Lago Martiánezin merivesialtailla.

Jos etsii Puerto de la Cruzista kullankeltaisia hiekkaa ja tyyntä merta, pettyy. Rannat ovat mustaa laavahiekkaa ja -kivikkoa ja Atlantti vyöryttää usein vaahtopäisiä aaltoja rantaan. Uimarannoille on vapaa pääsy, mutta aurinkotuoleista veloitetaan pieni maksu.

Auringonotto tietysti onnistuu, mutta uiminen ei välttämättä aina. Uimarannoilla saattaa olla hengenpelastaja, joka valvoo uimareita ja pystyttää liian kovasta merenkäynnistä kertovan punaisen lipun. Ohjeita ja varoituksia on syytä noudattaa.

Yksi Puerto de la Cruzin mustista rannoista. Väri on peräisin laavasta ja vulkaanisista mineraaleista, jotka ovat murskaantuneet hiekaksi.

Nyt ei ole mereen menemistä.

Manrique Cabreran kokonaistaideteos

Uimaan pääsee onneksi Costa Martiánezin/Lago Martiánezin merivesialtaisiin. Syntyjään lanzarotelainen taiteilija Cesar Manrique Cabrera (1919‒1992) suunnitteli meren rannalla olevan kolmen hehtaarin virkistysalueen Puerto de la Cruzin kaupungille. Cabrera on kansainvälisin ja avantgardistisin Kanarian saarilta lähtöisin oleva taiteilija Espanjassa.

Tarinan mukaan Cesar Manrique Cabrera luonnosteli Lago Martiánezin pizzerian lautasliinaan Puerto de la Cruzissa. Virkistysalue avattiin vuonna 1977 kymmenen vuoden valmistelu- ja rakennusvaiheen jälkeen. 40-vuotisjuhlia vietettiin siis viime vuonna.

Taiteilija César Manrique Cabrera on saanut muistomerkin suunnittelemalleen Lago Martiánezin alueelle.

Aurinkoa ja merivettä

Alueella on useita merivesialtaita ranta-alueineen, ravintoloita, veistoksia ja Teneriffalta peräisin olevaa kasvillisuutta sekä tekojärvi, jossa on viisi saarta. Lago Martiánez on César Manrique Cabreran kokonaistaideteos.

Lago Martiánez sijaitsee osoitteessa Avenida Cristóbal Colón ja se on avoinna aamukymmenenestä iltakuuteen talvella ja iltakahdeksaan kesällä. Pääsylipun hinta on 5,50 euroa ja sillä saa myös aurinkotuolin. Varjon voi vuokrata 2,50 euron hintaan.

Alueella toimii maksullinen langaton verkko ‒ jos toimii. Vierailumme aikana se ei ollut käytössä.

Altaiden vesi vaihdetaan muutaman päivän välein ja isoimpien altaiden täyttäminen kestää useita tunteja. Pukuhuone- ja wc-tilat olivat siistit ja tarjolla oli myös narikka, johon saattoi jättää vaatteitaan.

Pyörätuolien käyttäjille on varattu alue, josta on helppo mennä altaaseen. Lapsille on oma alue mataline altaineen.

Paikassa riittää kaikenikäisiä innokkaita auringonottajia, vaikka sää ei niin lämmin olisikaan. Aurinkoa palvotaan estottomasti yläosattomissakin. Sää voi myös vaihdella paljon päivän mittaan pilvisestä aurinkoiseen. Näin ainakin marraskuisen lomaviikkoni aikana tapahtui. Alueelta löytyy mukavasti myös hiukan varjoisempia paikkoja, jos ei välitä suorasta auringonpaahteesta.

Allas lapsille.

Altaiden rannoilta voi valita mieleisensä paikan väljyyden sekä aurinkoisuuden ja varjoisuuden suhteen.

Tekojärvessä on viisi saarta, joista suurimmassa on ravintola.

Rentoon lomailuun

Alueen kioskeista, baareista ja ravintoloista saa ruokaa ja juomaa. Hauskin oli yhden altaan keskellä olevaan pyöreänmuotoiseen saareen rakennettu baari Cocktail-bar El Barco. Sen pesämäisissä tuoleissa saattoi istuskella nauttien Mojitosta, oluesta tai muista baarin antimista.

Lago Martiánezin reuna-alueilta voi ihailla tyrskyävää merta ‒ näky, jota voisin katsella tuntikausia. Kyllä siellä saa päivän jos toisenkin helposti kulumaan: sään mukaisesti auringonottoa, lukemista, uimista, istuskelua baarissa, ruokailua ravintolassa, mereen tuijottamista ja kanssalomailijoiden tarkkailua.

Oivallinen paikka, jos haluaa nauttia rennosta ja helposta päivästä rannalla.

Lämpimän päivän viileä juoma, Mojito, joka mainitaan kirjailija Ernest Hemingwayn lempidrinkkinä.

Normaali

Juomakulttuuri, Valokuva

Hellepäivän virkistykseksi

Kuva

Valokuva

Siellä missä kiinanruusu kukkii

Kuva
Matkakohde, Matkavalmistelut, Matkustaminen

Sitku-ajattelua: eläkkeellä etelään?

Marraskuinen äkkilähtöviikko Teneriffan lämpöön sai ajattelemaan tulevien vuosien syksyjä ja talvia.

Vietin lomaviikon Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla. Ihastelin ihmepensaiden monivärisiä ja ryöppyäviä kukintoja, kävelin kilometritolkulla kaupungin katuja ja rantaa, istuskelin rantaravintoloissa ja pysähdyin seuraamaan Atlannin valkoisena kuohuvia aaltoja, jotka iskeytyivät tummaan laavarantaan. Nautin  auringon lämmöstä Lago Martiánezin rantatuoleissa ja uin merivesialtaissa.

Osa-aikaiseksi eteläeurooppalaiseksi?

Kun mieleen tuli välillä kotimaa ja -kaupunki, huomasin olevani tyytyväinen tai peräti onnellinen juuri siinä hetkessä ja paikassa. Kiittelin mielessäni ystävääni Eijaa, joka oli houkutellut lähtemään muutaman päivän varoitusajalla Teneriffalle.

Huomasin ymmärtäväni varsin hyvin niitä suomalaisia, jotka ovat siirtyneet viettämään eläkepäivään joko kokonaan tai osittain lämpimiin maihin. Suomen pimeä syksy ja kalsea talvi koettelevat monen henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Etelän lämpö ja valo pitävät mielialan iloisempana ja liikkuessaan ei tarvitse pelätä liukastumista. Hintataso on edullisempi, joten eläke-eurot riittävät paremmin jokapäiväisiin menoihin.

Omat eläkevuoteni ovat vielä vuosien päässä, mutta ehkä tässä voisi jo alkaa suunnitella jotain niiden varalle? En haluaisi muuttaa pysyvästi muualle, mutta voisin hyvin nähdä itseni osa-aikaisena eteläeurooppalaisena. Heräävästä keväästä ja kukoistavasta kesästä haluaisin nauttia Suomessa. Monessa Välimeren maassa on kesällä minulle liian kuumaa.

Ehkä voin tässä lähivuosina tehdä muitakin äkkilähtöjä ikäänkuin pistokokeenomaisesti löytääkseni oman mielipaikkani. Olisiko se Espanjassa, Portugalissa, Italiassa, Kreikassa, Ranskassa, Kyproksella tai Maltalla? Tai kenties jossain eksoottisemmassa paikassa? Intialla ja Thaimaalla on omat ystävänsä, mutta arvelen tyytyväni eurooppalaisiin paikkoihin. Näin sanoo henkilö, joka ei ole koskaan käynyt noissa kaukomaissa.

Ihan parasta olisi, jos pääsisi lähtemään oman kotikaupungin lentokentältä Turusta, mutta se rajoittaa määränpäitä vain muutamaan kohteeseen. Mutta ehtiihän valikoima ehkä kasvaakin muutamien vuosien kuluessa. Kanarian saarten kuuden tunnin lentomatka alkaa olla maksimissaan; mieluummin koneaika voisi olla kolme tai neljä tuntia.

Sinne missä appelsiini kasvaa.

Samassa vai eri paikassa?

En haluaisi kuitenkaan sitoutua mihinkään paikkaan niin, että ostaisin sieltä asunnon. Vuokraisin mieluummin asunnon tai ehkä majoittuisin edulliseen täysihoitolaan tai muuhun majapaikkaan.

Olisi hauskaa vaihtaakin paikkaa vuosittain, mutta toisaalta vakituisella talvehtimispaikalla olisi puolensa. Voisi tavallaan matkustaa toiseen kotiin, vaikkakin se olisi väliaikainen majapaikka. Jos tuntisi lähialueen palvelut ja niiden tuottajat, olisi kanta-asiakas ja saisi asiat sujumaan paremmin kuin aina uudessa paikassa alusta aloittaen. Ja paikallista kieltä ja kulttuuriakin oppisi talvi talvelta paremmin.

Kokeilun voisi aloittaa muutamalla viikolla ja ajan kanssa oppisi huomaamaan, mikä olisi sopiva aika ja ajankohta. Ja kaikki nämä mietteet ja suunnitelmat sillä ajatuksella, että ne ovat toteutettavissa elämän ehdoilla ‒ ja mikä liekään elämäntilanteeni siinä vaiheessa, kun pääsisin tätä ideaani toteuttamaan.

Millaisia mietteitä sinulla on tästä asiasta?

Muuttolinnun tavoin etelään?

Normaali

Kaikkea ei ole vielä kunnostettu Puerto de la Cruzissa. Tässä kuvassa viehättää oven ja ikkunan väri, liekö petrolinsinistä?

Valokuva

Kulunutta kauneutta?

Kuva
Kirja, Kulkuneuvot, Lainattua

Rouva McGillicuddy asemalaiturilla

Laiturilla numero 1 ei ollut sillä hetkellä liiemmälti väkeä, koska juna oli juuri lähtenyt, mutta laiturin takana ei kenenkään maalla ryntäili tungeksiva ihmisjoukko samanaikaisesti moneen suuntaan, kulki edestakaisin maanalaisen, matkatavaroiden säilytyspaikan, teehuoneiden ja tiedonantotoimistojen ovista, poikkeili ilmoitustauluille ja puikahteli kahdesta aukosta ‒ Saapuvat junat ja Lähtevät junat ‒ ulkopuoliseen maailmaan.

Rouva McGillicuddy ja hänen pakettinsa heilahtelivat sinne tänne, mutta hän saapui lopulta laiturin numero 3 portille ja laski yhden paketin jalkojensa juureen etsiäkseen käsilaukustaan matkalippua, joka oikeuttaisi hänet astumaan portilla seisovan tuimannäköisen virkapukuisen vartijan ohi laiturille.

Sillä hetkellä muuan ääni, käheä, mutta hienostunut, puhkesi puhumaan hänen päänsä yläpuolella.
‒ Juna, joka seisoo laiturissa 3, ääni tiedotti hänelle, ‒ lähtee 16.50 Brackhamptoniin, Milchesteriin, Waverstoniin, Carvilliin, Junctioniin ja Roxeteriin, pääteasemana Chadmouth. Brackhamptoniin ja Milchesteriin matkustavia pyydetään sijoittumaan junan loppupäähän.

Kysymys: Mistä Agatha Christien kirjoittamasta kirjasta lainaus on peräisin?

Tähän arvoitukseen innoitti VI kansainvälinen Agatha Christie -festivaali Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla, 6.‒12.11.2017. Pez Azur -hotellini kirjahyllystä löysin kaksi suomenkielistä tämän dekkarikuningattaren kirjaa. Toisesta nappasin tuon sitaatin.

Normaali

Teneriffan värikäs kukkaloisto ilahduttaa kylmän Pohjolan turistia.

Matkakertomus, Matkakohde, Valokuva

Marrakuista kukkaloistoa Teneriffalla

Kuva