Kaupunki, Matkakohde, Ruokakulttuuri, Tapahtuma, Teatteri, Teemapäivä

Noin kymmenen kivaa kevät- tai kesätapahtumaa Turussa 2019

Turussa riittää tapahtumia ympäri vuoden, mutta varsin vilkasta on kesällä. Lähes jokaisena viikonloppuna on meneillään useita erilaisia tapahtumia. Tässä on poimintana muutamia, ensimmäinen jo toukokuussa.

Tarjolla on vanhojen tuttujen lisäksi myös uusia tuttavuuksia. Niistä osa on kertaluonteisia ja osa saa jatkoa myös tulevina vuosina.

Esittävän taiteen FinFringe 10.–12.5.

Mielenkiintoinen uutuus on esittävän taiteen kaupunkitapahtuma FinFringe 10.–12.5. Katsoja voi ahmia useita erityylisiä esityksiä ja uppoutua niiden uusiin kiinnostaviin näkemyksiin. Useimmiten esitykset ovat etäällä esittävän taiteen valtavirrasta, sananmukaisesti “reunalla”.

Päänäytöspaikat ovat Åbo Svenska Teaterissa ja läheisissä kaupunkitiloissa. Mielenkiintoisilta vaikuttavat ainakin nukketeatteriesitys Erittäin hyvä ystäväni paroni von Münchhausen sekä ennennäkemättömästi taistelulajeja, sirkusta, komediaa, draamaa ja livemusiikkia yhdistelevä Fatal Instrument Show.

Pieni kollektiivi -ryhmän Katkos/Offline-esitys, kertoo siitä, miten ihminen himoitsee tulla muiden kohtaamaksi ‒ vaikka samalla unohtaa itse, kuinka kohdata muut. Se tutustuttaa Suomessa vielä harvoin nähtyyn taidemuotoon, mime corporeliin.

Fringe-festivaali on esittävän taiteen kansainvälinen liike, jonka nimissä eri tapahtumia on maailmanlaajuisesti yli 250.

Kesärauhasta K50-messuihin 14.–16.6.

14.–16.6. on Turun kesän ensimmäinen todellinen ruuhkaviikonloppu. Jos aikoo tuolloin viettää Turussa viikonlopun hotellissa, niin voisi olla hyvä idea varata huone pikimmiten.

Viikonlopun käynnistää perjantaina 14.6. Kesärauha-festivaali. Kesärauha on uusi, urbaanin vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Vanhalla Suurtorilla.

Samaan viikonloppuun osuvat myös kulinaarisia iloja tarjoava Neitsytperunafestivaali Panimoravintola Koulussa, klassisten mahonkiveneiden kokoontuminen ja näytösajo Aurajoen Wauhtiajot, klassikkoautojen kokoontuminen Concours d’Elegance Harjattulassa ja K50-messut Turun kaupunginteatterissa.

Turku Airshow -lentonäytös 16.6.

Taidokkaita kuvioita taivaalla. Kuvassa esiintyy Red Arrows Jerseyn saarella.

Ilmailuliiton 100-vuotisjuhlalentonäytös Turku Airshow 2019 on Suomen päälentonäytös ja ilmailualan ykköstapahtuma tänä vuonna. Tapahtumapaikkana on Turun lentoasema. Tapahtuman järjestää Turun Lentokerho Ry, joka on toteuttanut mieleenpainuvia lentonäytöksiä jo vuodesta 1926.

Tässä kesän ainoassa lentonäytöksessä yleisöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla suihkuhävittäjien jyrinää ja nähdä klassista taitolentoa, pelastushelikoptereita ja muodostelmalentoa. Taivaalla nähdään myös harvinainen Saab B17 pommikone. Lisätietoa tapahtumasta löytyy Facebook-sivulta.

Perjantai on Pahin Samppalinnan Kesäteatterissa 13.6.‒16.8.

Samppalinnan Kesäteatteri tuo Turkuun täysin uuden Disney-musikaalin Perjantai on Pahin – Freaky Friday. Musikaalikomedia perustuu Mary Rodgersin Freaky Friday -romaaniin ja Disney-elokuviin. Samppalinnan tuotanto on musikaalin Pohjoismaiden ensi-ilta ja samalla kaikkien aikojen ensimmäinen open air -versio.

Perjantai on Pahin on koskettava kertomus rakkaudesta, perheestä ja arjen pienistä iloista. Lavalla nähdään mm. Maria Lund, Linda Hämäläinen, Annica Milán, Alen Nsambu, Reetta Korhonen, Valtteri Lehtinen ja Aarni Kivinen.

Musikaalin ensi-ilta on 19.6.2019. Esityskausi on 13.6.‒16.8.2019.

Varasin jo liput Luoville ladyille heinäkuun alkuun. Yllättävän paljon oli lippuja jo myyty.

Pääosissa ovat Linda Hämäläinen ja Maria Lund. Kuva: Mika Nurmi/Samppalinnan Kesäteatteri.

Robin Hood Turun Kesäteatterissa 11.6.‒16.8.

Kuva: Turun Kesäteatteri.

Robin Hood seikkailee Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella kesällä 2019. Tämä lainsuojaton käy iloisine veikkoineen ryöväämään heiltä, joilla on yllin kyllin, auttaakseen heitä, joilla on kovin vähän. Kannoillaan Robinilla on Nottinghamin sheriffi, lainsuojattomien väsymätön saalistaja.

Robin Hood on leikkisä, musiikkipitoinen koko perheen seikkailu, joka ottaa kaiken irti Vartiovuoren näyttämöstä ja ympäröivästä luonnosta.

Robin Hoodin Vartiovuorelle dramatisoi ja ohjaa turkulainen teatteriohjaaja Jukka Kittilä.

Ensi-ilta on 13.6.2019. Esitykset 11.6.‒16.8.2019.

Päivinpäiviä juhlitaan 16.6.

Näissä juhlissa on helppo muistaa muiden osallistujien etunimi.

Päivin nimipäivää juhlitaan sunnuntaina 16.6.2019 Turun seudulla. Kuinka paljon saamme Päivejä nyt koolle? Ohjelmassa ainakin mukavaa yhdessäoloa, juhlapuhe ja Päivi-nimikkoleivokset.

Lisätietoja löytyy Facebookin Parhaita päiviä -sivuilta.

Luovat ladyt 1.–7.7.

Luovien ladyjen kesäisellä viikolla voi vaihtaa vapaalle ja nauttia heinäkuisesta luonnosta. Ladyt kokoontuvat tänä vuonna ajalla 1.–7.7.2019. Paikkana on tuttuun tapaan Turun Seudun Hengitysyhdistyksen Kesäkoti Toivonniemi Ruissalossa.

Osa osallistujista on Exlibris Aboensis -yhdistyksen jäseniä ja heidän ystäviään, mutta viikko on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille naisille. Tilaa on reilulle tusinalle ladylle.

Viikon tarkoituksena on, että jokainen voi toteuttaa itseään ja viettää edullisen loman meren rannalla omien toiveiden mukaan.

Ladyilla on mukana ehkä neule- tai virkkaustyö, maalaustarvikkeita ja kamera. Lisäksi nautitaan joutilaisuudesta, auringosta, seurustelusta, grillauksesta, saunomisesta, merestä ja ruotsinlaivojen katselusta. Yhtenä iltana on mahdollisuus käydä kesäteatterissa ja Toivonniemeen saatetaan tilata hieroja tai jalkahoitaja hemmottelemaan ladyjä.

Kesän 2017 tunnelmia olen kuvannut tässä jutussa.

DBTL 25.– 27.7.

Down By The Laituri -festivaalit juhlitaan aivan Turun keskustan tuntumassa, Turun Tuomiokirkkotorilla ja Brahenpuistossa torstaista lauantaihin 25.–27.7.2019.

Lavalle ovat nousemassa muun muassa Eppu Normaali, Popeda, Suurlähettiläät, Neljä Ruusua, Lauri Tähkä, Juha Tapio, The Rasmus, Vesala, Anssi Kela, Michael Monroe ja Rajaton.

ILMIÖ 27.7.

Vaihtoehtomusiikin ja -taiteen festivaali ILMIÖ järjestetään lauantaina 27.7.2019. Paikkana on Turun Uittamon kansanpuistossa sijaitsevan vanhan tanssipaviljongin ja sen viereisen näköalaravintolan ympäristössä.

Esiintyjiä on julkaistu jo 50. Festivaalia tähdittämään saapuu NEU! -legenda Michael Rother yhtyeineen.

Viime vuonna tapahtuma oli loppuunmyyty ja yleisöä oli noin noin 3 500.

Vegånia 2.–3.8.

Kuva: congerdesign/Pixabay.

Suomen ensimmäinen vegaaninen katuruokatapahtuma Vegånia muuttaa Turun Vanhan Suurtorin herkuttelijoiden keitaaksi 2.–3.8.2019. Pääosassa on maukas, laadukas, kestävästi tuotettu ja eettinen ruoka.

Vegånia on koko kansan ruokakulttuuritapahtuma ihmisille, jotka haluavat nauttia kesästä, hyvästä ruuasta ja leppoisasta tunnelmasta. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki uteliaista sekasyöjistä elämäntapavegaaneihin ja ohikulkijoista turisteihin. Ruokatori pääsymaksuton.

Suurtorin tapahtumakokonaisuus täydentyy uudella musiikkitapahtuma VØLUMElla. Estradille nousevat esimerkiksi Cleaning Women, Teksti-TV 666, Aavikko ja Maustetytöt.

Pienpanimofestivaali Ølfest kuuluu myös kokonaisuuteen. Mukana olevat ravintolat ja panimot julkistetaan alkukesästä.

Vegånian Ravintolaviikot laajentavat festivaalin myös muualle Turun katukuvaan. Ravintolaviikkojen aikana 22.7.-4.8. turkulaiset yhteistyöravintolat tarjoavat tapahtuman mukaan nimettyjä erikoismenuja/-annoksia.

Eikä tässä vielä kaikki

Tässä hyvin subjektiivisin perustein valitussa listauksessa ei ole mukana vakintuneita ja jo ennestään hyvin tiedettyjä kesätapahtumia kuten Keskiaikaiset markkinat, Ruisrock, Aurafest, Turun Musiikkijuhlat ym.

Lisätietoja löytyy ko. tapahtumien sivuilta, Turun kaupungin tapahtumakalenterista ja VisitTurku-sivuilta.

 

 

 

 

Normaali
Matkustaminen, Teatteri

Naimakaupat Vegasissa turkulaisittain

Ei kesää ilman teatteria. Ilta Samppalinnan kesäteatterissa kuuluu myös Luovien ladyjen lomaviikkoon.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla Toivonniemessa kesäpäiviä viettäneet Luovat ladyt saivat kultturellia vaihtelua muutoin kovin sauna- ja grillauspainotteiseen viikkoonsa. Ilta aloitettiin laivaravintolan pöydän ääressä, tällä kertaa Svarte Rudolfissa. Muikuilla vahvistettuina suuntasimme kohti Samppalinnaa.

Emme selvinneet teatteriin ilman sateenvarjoa. Aikaisemmin kaunista ilmaa luvannut säätiedotus oli jo ehtinyt vaihtua epävakaisen ilman ennustuksiin, jotka myös toteutuivat. Edelliskesän koleasta ilmasta viisastuneina olimme varautuneet lämpimin vaattein ja sadevarustein.

Romantiikkaa ja roistoja

Las Vegasiin ovat menossa Betsy (Reeta Vestman) ja Jack (Antti Lang). Kuva: Samppalinnan Kesäteatteri/Robert Seger.

Sulhanen viekoitellaan uhkapeliin ja tietäähän sen, kuinka siinä käy. Oikealla kasinon gangsterina Veeti Kallio. Kuva: Samppalinnan Kesäteatteri/Robert Seger.

Elvis elää ja vielä useampana kappaleena. Lentävät Elvikset olivat tukalaan tilanteeseen joutuneen Jackin pelastus. Yksi heistä on vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela. Kuva: Samppalinnan kesäteatteri/Robert Seger.

Naimakaupat Vegasissa oli vauhdikas esitys. Kyseessä on ensimmäistä kertaa Suomessa ja koko Euroopassa esitetty Honeymoon in Vegas! -elokuvaan perustuva musikaali.

Näytelmän työryhmään kuuluvat Heikki Sankari (ohjaus), Jussi Vahvaselkä (musiikin sovitus), Sami Vartiainen (koreografi), Markus Länne (kapellimestari), Niina Suvitie (lavastus), Kaarina Kopola (puvustus), Petriina Suomela (naamiointi) ja Eero Auvinen (äänisuunnittelu).

Näytelmän käsikirjoitus on Andrew Bergmanin ja musiikin ja sanoitusten tekijä on Jason Robert Brown.

Teatteri esittelee näytelmän juonta näin: Se ”on komedia nuoresta pariskunnasta, joka päättää lähteä Las Vegasiin avioitumisaikeissa. Kasinon kunkku (Veeti Kallio) iskee kuitenkin silmänsä Betsyyn (tulevana morsiamena Reeta Vestman). Jack (Antti Lang) huijataan korttipöytään eikä sulho pysty vastustamaan kiusausta. Pian hän on oman elämänsä herttajätkä ilman morsianta, rahaa tai kihlasormusta. Pata-akkana kiusaa tekee myös äitivainajan kummitus (Satu Paavola), jonka syytä koko sotku alun perin oli. Pakkaan jää vielä jokeri, vegaslainen Elvis-imitaattori (Marko Maunuksela), joka saattaa ratkaista tosirakkauden värisuoran.”

Pääosan esittäjien lisäksi estradilla on toistakymmentä näyttelijää tai tanssijaa. Heistä yksi on useasti Samppalinnan lavalla nähty Antti L. J. Pääkkönen, jolta sujuu hyvin komiikka.

Sateen sattuessa sateessa

Sadetta saatiin jo ennen esitystä. Onneksi on katettu katsomo. Taustalla vuonna 1860 valmistunut Samppalinnan tuulimylly.

Kyllä me hyvin pärjäsimme hyvin varustautuneina kesäteatterin katetussa katsomossa, mutta näyttelijöitä surkosimme; he joutuivat tekemään työtään välissä vaatteissa sateessa. Alussa taisi olla hiukan kuivempaa, mutta sittemmin vettä tuli niin, että teatterilaiset joutuivat väliajalla vetelemään lastalla vettä pois näyttämöltä.

Tahatonta komiikkaa esitykseen toi lokki, joka liiteli herkkää hetkeä viettävän nuorenparin yläpuolella ikään kuin se olisi kuulunut esitykseen.

Esitys oli ehtaa Samppalinnaa: menevää musiikkia, hyvät laulajat sekä kekseliäs ohjaus, lavastus ja puvustus. Vauhti lisääntyi mukavasti väliajan jälkeen.

Ladyt tilaavat aina väliaikatarjoilun valmiiksi.

Väliajalla nautittiin virvokkeita hyvässä seurassa.

Ensi kesänä Disney-musikaali Perjantai on pahin

Ladyt kiittävät ja tulevat taas ensi vuonna uudestaan. Kesäkuussa 2019 Samppalinnan Kesäteatterissa on pohjoismainen ensi-ilta. Tuolloin ohjelmistossa on uusi Disney-musikaali Perjantai on pahin. Tämä musikaalikomedia perustuu tunnettuun elokuvaan Freaky Friday. 

Normaali