Ajanjakso, Bloggaus, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen

Missä kuljin kerran vuonna 2022?

Kuva: Gerd Altmann Pixabaystä.

Vuodenvaihteessa on tapana kerrata kokemuksia, palata menneeseen ja arvioida sitä. Teen nyt samantyylisen matkaraportin tästä vuodesta 2022 kuin parin aikaisemman vuoden menoista. Kulunut vuosi oli matkojen suhteen köyhempi kuin edeltäjänsä, ja minä olin bloggaamisen suhteen saamattomampi.

Tänä vuonna tein yhden matkan ulkomaille, muuten reissuni suuntautuivat kotimaahan ja oikeastaan alle 400 kilometrin säteelle kotikaupungistani Turusta.

Perinteinen tammikuun meno, Matkamessut, oli siirretty tammikuuhun 2023. Pääsen siis pian tutkimaan matkailumaailmaa pitkän tauon jälkeen. Kreikka on tämänvuotinen messujen partnerimaa, ja se sopii minulle oivallisesti. Toivon, että voin osallistua TBEX-organisaation järjestämään matkabloggaajien konferenssiin toukokuun alussa Kalamatassa, Kreikassa. Olen hankkinut sinne jo lipun, mutta muut matkavalmistelut ovat tekemättä.

Alajärveltä Kotkaan, Maarianhaminasta Paimioon

Torstaina 3. helmikuuta liputetaan arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi Alvar Aallon syntymäpäivänä. Tein jutun Lippu salkoon Alvar ja Aino Aallon kunniaksi osittain siksi, että Aalto liittyy syntymäkuntaani Alajärveen, joka on osa valtakunnallista Alvar Aalto -kaupunkiverkostoa.

Alvar Aallolla on Alajärvellä oma tie lähellä suunnittelemiaan rakennuksia.
Tuusulanjärvi houkutteli jäälleen paljon ulkoilijoita maaliskuisena sunnuntaina.

Maaliskuussa vietin viikonlopun Gustavelundissa, Tuusulassa, jossa järjestettiin Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivät. Olen osallistunut niihin noin kymmenen vuoden ajan. Viikonloppu on täynnä mielenkiintoista ohjelmaa ja sen aikana tulee katsottua useampi tuhat upeaa valokuvaa.

Huhtikuussa kirjoitin Merikeskus Vellamosta, joka on koko perheen käyntikohde kaikkina vuodenaikoina Kotkan Kantasatamassa. Olin käynyt siellä jo syksyllä 2021, mutta hauduttelin juttua muutaman kuukauden.

Pääsiäistä vietin Maarinhaminassa ikään kuin omatoimisessa retriitissä, mutta siltä reissulta ei syntynyt postausta. Tosin laivamatka Glory-laivalla tuli mukaan toukokuun postauksessa Gloryn loistoa Itämerellä. Tein tuolla Viking Linen uudella aluksella reissun myös äitienpäivän aikoihin äitini ja sisarusteni kanssa.

Glory matkalla Turusta Tukholmaan.
Algoth’s on legendaarisen pirtukeisarin, Algoth Niskan nimikkobaari.
Aurajoen rannan kirsikkapuut kukkivat toukokuun puolivälissä.
Taiteen talon avajaisissa pääsi tutustumaan taiteilijoiden työtiloihin.

Toukokuussa ihastelin Aurajoen rantojen kirsikkapuiden kukintaa ja tutustuin Taiteen taloon sen avajaisissa. Se on taiteen ja kulttuurin koti taiteen tekijöille, kaupunkilaisille ja matkailijoille. Taiteen talo sijaitsee Rettigin vanhassa tupakkatehtaassa osoitteessa Nunnankatu 4 keskellä Turun Vanhaakaupunkia.

Kutsuin myös kaimojani nimipäiväjuhliin 16.6.2022 postauksessa Päivin nimipäivät Paimion parantolassa.

Alvar Aallon suunnittelema kansainvälisesti tunnettu Paimion parantola on mielenkiintoinen käyntikohde.
Alppiruusupuistossa on suomalaisia ja ulkolaisia alppiruusuja yhteensä 1 860 kappaletta. Lajikkeita on yhteensä 218, joista kotimaisia 31.

Kesäkuussa vierailin vihdoin entisen kotikuntani Raision nähtävyydessä, Alppiruusupuistossa. Komeasti kukkivia pensaita metsän suojissa.

Kirjoitin myös juttuja Somerolta oltuani siellä bloggaajamatkalla. Postauksia siltä reissulta ovat Taidetta Kivimeijerissä, Somero vaalii Baddingin muistoa, Kartanotunnelmaa Härkälässä, Kaija Aarikka – nappikauppiaasta muotoilijaksi ja Hurmaava Helmi – muotiputiikki meijerissä.

Konferenssimatka Aurinkorannikolle

Tutustuimme noin viikon verran ajan espanjalaiseen kulttuuriin flamencoineen, hevosineen,
viineineen ja tapaksineen.

Kesäkuun alussa tein ainoan ulkomaanmatkani Marbellaan, Espanjaan, jossa järjestettiin matkabloggaajien konferenssi. Tuon matkan aineistosta syntyivät postaukset Matkabloggaajat Marbellassa, Paluu Rondaan, Valkoisten talojen Mijas ja Viiniä maistelemassa Rondassa.

Tuoreen lentomatkakokemuksen innoittamana avauduin aiheesta Pakkaamisen viheliäisyys.

Taidetta ja kulttuuria

Luovien ladyjen lomaviikko järjestettiin viime vuonna Villa Vallattomassa Strömforsissa. Tämän majapaikan emäntä Petra Pekkarinen houkutteli minut vieraaksi Pipa ja Papi -podcastiinsa, ja voit kuunnella jutteluamme Luovista ladyistä, bloggaamisesta, vanhoista taloista ja matkustamisesta täältä.

Tällä ruukkipaikkakunnallakin oli nähtävää, mutta ajelimme sieltä myös Porvooseen, Loviisaan ja Kotkaan muun muassa kirppareille. Kävimme myös Keisarillisessa kalamajassa Langinkoskella, Olgan farmilla Sääksjärvellä mainio kohde lapsiperheille sekä Stockforsin tehdasalueella Pyhtäällä.

Villa Vallaton tarjosi oivallisen lomapaikan ja tukikohdan tusinalle Luovia ladyja.*
Strömforsin ruukkialue kuvastui hienosti jokeen heinäkuisena aamuna.
Luovat ladyt aloittivat aamunsa pulahtamalla kunnan uimapaikan veteen.
Strömforsin kaunis, vanha kirkko kätkee harvinaisen aarteen: Helena Schjerfbeckin maalaaman alttaritaulun.

Elokuussa oli vuorossa taide eri muodoissaan. Kirjoitin postaukset Elämänpuu ja muita kollaaseja sekä Pinnan alla – lasista kauneutta taidenäyttelyn avajaisten innoittamana.

Tuttuja kesämenoja olivat myös heinäkuussa Booktori eli vanhojen kirjojen myyntitapahtuma Läntisellä Rantakadulla, Puutori Bluestapahtuma nimensä mukaisesti Puutorilla sekä elokuinen Taiteiden yö monine esityksineeen eri puolilla Turkua. Näistä ei nyt syntynyt postauksia.

Syyskuussa kulttuuririennot jatkuivat nyt teatteriin ja kirjoitin postauksen Aavikon kuningatar Priscilla on ylistyslaulu suvaitsevuudelle Helsingin kaupunginteatterin musikaalista. Hanko Fotofestivalissa kävin myös kuten myös Turun ja Helsingin Kirjamessuilla; lokakuussa piipahdin myös Tampereen Kirjafestareilla.

Pieni juhlahetki oli siinäkin kun tämän Parasta lähteä nyt -blogin 700 postausta tuli täyteen 18.9.2022.

Lokakuussa infosin Helsingin Kirjamessuista ja Vuoden Luontokuva -festivaalista. Marraskuussa muistelin heinäkuista autotapahtumaa postauksessani Renaultistit Ruissalossa – 38. Grand Tour de Renault.

Joulukuussa pohdin erilaisia tapoja viettää vuoden suurinta juhlaa postauksessa Missä vietät joulusi tänä vuonna? Oman jouluni vietin kotona perheen parissa.

Poimi vinkit ja vieraile ensi vuonna jossain oudossa kuplassa

Tämä postaus kertoo matkoistani, mutta sitä voi lukea niinkin, että se sisältää vinkkejä tapahtumista, joihin voi osallistua ja paikoista, joissa voi käydä. Ehkä saat poimittua jonkun vinkin ensi vuoden suunnitelmiisi.

Suosittelen myös, että käyt sellaisessa paikassa tai tapahtumassa, joka on itsellesi hiukan outo tai vieras, ehkä jopa siellä monesti mainitulla epämukavuusalueella. Tapaat ehkä ihmisiä, joilla on ihan kummallisia harrastuksia.

Minulle tällaisia paikkoja ja tapahtumia olivat Espanjan hevospaikat (näistä toivottavasti kirjoitan myöhemmin) sekä Strömforsissa ruukissa Ruotsinpyhtäällä järjestetty Ruukki Picnic, joka on ollut vuosien aja Itä-Uudenmaan suurin kesäinen koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma ja Ruissalossa, Turussa järjestetty Grand Tour de Renault -tapahtuma. On virkistävää ja mieltä avartavaa vierailla omien kupliensa ulkopuolella.

Vierailin kesäkuussa Espanjassa kahdessa hevosia jalostavassa, kasvattavassa ja kouluttavassa paikassa.
Ruukki Picnic toi Strömforsiin paljon amerikanautoja harrastajineen.

Sisällöntuotanto sakkaa surussa

Isä saateltiin viimeiselle matkalleen helmikuussa.

Olen ollut tänä vuonna vähemmän tuottelias kuin aikaisempina vuosina raskaan elämäntilanteen vuoksi. Isäni kuoli tammikuussa 81-vuotiaana ja äitini jäi leskeksi ja apua tarvitsevaksi. Aikaa ja energiaa kirjoittamiseen tuntuu olevan nyt aikaisempaa vähemmän. Tänä vuonna en osallistunut myöskään Yhdysvalloista lähtöisin olevaan National Blog Posting Month (NaBloPoMo) -haasteeseen, jossa blogataan joka päivä.

Harmillisesti myös osa aineistosta on jäänyt vielä julkaisematta. Muun muassa osa Espanjan matkan annista on jäänyt kertomatta kuten myös muutamasta kotimaan reissustakin. Ehkä kirjoitan niistä vielä seuraavia matkoja odotellessa.

Iloa ja valoa vuoteen 2023!

*Lue lisää Luovista ladyista postauksesta Luovat ladyt Nauvossa.

Normaali
Matkakohde, Rakennus, Sairaala, Tapahtuma, Teemapäivä

Päivin nimipäivät Paimion parantolassa

Näissä juhlissa on helppo muistaa muiden osallistujien etunimi.

Päivit viettävät jo perinteiseksi muodostunutta nimipäiväänsä 16.6.2022 Paimion parantolassa.

Päivi, tule viettämään kaikkien Päivien yhteistä nimipäiväjuhlaa torstaina 16.6.2022 Paimion parantolaan osoitteessa Alvar Aallon tie 275, Paimio.

Yhteinen kokoontuminen on klo 17, jolloin vuorossa ovat tervetulotoivotukset ja ruokailu Ravintola Toivossa. Illan aikana parantolan noin kaksi kilometriä pitkä polku odottaa Päivejä metsäretkelle. Päivin päivään ei tällä kertaa myydä lippuja, vaan tilaisuutta vietetään omakustanteisesti.

Paikalle voi tulla jo aikaisemminkin ja tutustua vaikka Aino ja Alvar Aallon suunnittelemaan funkkisarkkitehtuurin helmeen. Nuorten arkkitehtien tuberkuloosiparantolaksi 1930-luvulla suunnittelema läpimurtoteos on nyt avoinna vierailijoille ja uusille toimijoille.

Paimion parantolaan voi tulla käymään aukioloaikojen mukaisesti eli kesäkuun alusta elokuun loppupuolelle tiistaista sunnuntaihin klo 11–19. Tutustumiskierrokselle kannattaa varata liput etukäteen.

Paimion parantola on mainio päiväretkikohde, mutta myös yöpyminen on mahdollista. Hoitajien asuntolaan Mäntylään on tehty yksilöllisiä huoneistoja, joissa on pieni keittiö ja kylpyhuone. Varustelutaso vaihtelee huoneistoittain. 

Paimon parantolan funktionalistista arkkitehtuuria edustava potilassiipi. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -museo.
Paimion parantolan värikkäästä portaikosta avautuu näkymä ympäröivään luontoon. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -museo.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset Parhaita päiviä -sivulla Facebookissa.

Lue tunnelmia edellisiltä nimipäiviltä:
Päivin nimipäivät manselaisittain
Pannu kuumana Päivin päivänä 16.6.2019
Meillä kaikilla oli niin mukavaa – Päivin nimipäivä 16.6.2018
Päivinpäiviä Päivänkakkaran juurella

Normaali
Kaupunki, Matkustaminen, Puisto, Puutarha, Tapahtuma, Teemapäivä

Päivinpäivää juhlitaan Tampereella 16.6.2021

Päivien yhteistä nimipäiväjuhlaa vietetään tänä vuonna Tampereella.

Kokoonnumme ulkoilmassa upeassa Hatanpään arboretumissa keskiviikkona 16.6.2021 kello 18. Hatanpään arboretum sijaitsee noin kolme kilometriä etelään Tampereen keskustasta Hatanpään niemellä, Pyhäjärven rannalla. Arboretumin alueeseen kuuluu kolme eri puistoa. Mahdolliset kokoontumisrajoitukset huomioidaan.

Kuva: ©Visit Tampere/Laura Vanzo.
Kuva: ©Visit Tampere/Laura Vanzo.

Kokoonnutaan joukolla taas juhlimaan. Ilmoittaudu ja hanki osallistumislippu 8.6.2021 mennessä. Lippu maksaa 10 euroa. Saat sillä muun muassa nimipäiväkuoharia ja elävää musiikkia. Osta lippu täältä: https://holvi.com/shop/parhaitapaivia/

Ohjelmassa alkoholiton nimppariskumppa, Päivin päivän runo esittäjänään Päivi Seppä, trubaduuri Jukka Törmän musiikkia ja laulua, yllätysohjelmaa (ota kynä mukaan!) ja vapaata yhdessäoloa ja jutustelua ja tietysti: päivittelyä.

Bussiyhteydet Tampereen rautatieasemalta Hatanpään arboretumiin, ks. täältä ja Ratinasta linja-auto aseman vieressä Hatanpään arboretumiin, ks. täältä.

Päivien ryhmä alkoi muotoutua vuonna 2010 pienimuotoisesti. Vuonna 2017 kokoonnuimme yli 50 Päivin voimin viettämään nimipäivää Turkuun aurinkoisena perjantaina 16.6.2017 ja juhlistimme näin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä ja upeaa suomalaista nimeämme.

Nyt Tampereelta löytyi aktiivisia Päivejä järjestämään nimipäiväjuhlaa. Kiitokset heille.
Seuraa Parhaita Päiviä -sivua Facebookissa.

Voit lukea aikaisemmista juhlista näistä postauksista:

Päivinpäiviä Päivänkakkaran juurella

Meillä kaikilla oli niin mukavaa – Päivin nimipäivä 16.6.2018

Pannu kuumana Päivin päivänä 16.6.2019

Tavataan Tampereella, Päivit!

Kuva: ©Visit Tampere/Laura Vanzo.
Normaali
Juhlapyhä, Juomakulttuuri, Kahvila, Museo, Tapahtuma, Teemapäivä

Pannu kuumana Päivin päivänä 16.6.2019

Päiveille järjestyi yksityistilaisuus niin Kahvimuseossa kuin Namia-kahvilassakin sunnuntaiksi sattuneena nimipäivänä.

Museon kukkakimpussa oli sopivasti päivänkakkaroita, Päivien omia nimikkokukkia.

Kaikkien Päivien yhteistä nimipäiväjuhlaa vietettiin sunnuntaina 16.6.2019. Paikkana oli Vilkkimäen Meijeri Liedossa.

Mukana juhlimassa oli noin 25 Päiviä muun muassa Turusta, Kaarinasta, Paimiosta, Helsingistä ja Tampereelta.

Ohjelmassa on Vilkkimäen Kahvimuseoon tutustumista Vilkkimäen Kahvimuseoyhdistys ry:n puheenjohtajan Seppo Louhivuoren opastuksella, hyvinvointivalmentaja Päivi Niemen juhlapuhe, kahvit Päivi-leivoksineen ja kuulumisten vaihtoa.

Päivi Fagerström ja Päivi Leinonen, Päivi-puuhanaiset, toivottivat juhlijat tervetulleiksi. Nimipäivälahjaksi saimme nostalgiset kukkakimppukortit sekä purkillisen sitruunan- ja appelsiininmakuista vihreää teetä, joka on peräisin Päivi Harttusen Camellia-kaupasta.

Nimipäiväkortti ja purkillinen teetä odotti nimipäiväsankarittaria.

Tärkeät sanat: kyllä ja ei

Tämän vuoden juhlapuhuja, hyvinvointivalmentaja Päivi Niemi antoi elämänohjeita kaimoilleen.

Muun muassa tunnetaidoista ja rajoista kirjojakin kirjoittanut Päivi Niemi muistutti juhlapuheessa kaimoilleen, että on tärkeää valita ja elää sellaista elämää, joka tuntuu itselle hyvältä. Muut ihmiset voivat helposti neuvoa, kuinka meidän pitäisi olla ja elää. Moni elääkin säästöliekillä. Omia rajojaan pitää kunnioittaa. Tärkeitä sanoja ovat kyllä ja ei. Kyllä-sana sopii asioihin, jotka voivat auttaa ja jotka sopivat itselle. Ei-sana on käyttökelpoinen rajojen määrittelyyn.

Passion-leivos Päiveille

Maistuvat leivokset loihti tällä kertaa Kahvila Namia, joka toimii samassa rakennuksessa kuin Vilkkimäen kahvimuseo. Päivi-leivoksen reseptin kehitti vuoden 2017 juhlaan Päivi leipoo -blogia pitävä Päivi Salonen. Reseptistä oli kaksi versiota: keltainen aurinkoinen passion-leivos ja Suomi 100 -teemaan liittyvä mustikkaleivos.

Tänä vuonna päivit herkuttelivat keltaisella nimikkoleivoksellaan.

Kaikkea kahvista

Vilkkimäen Kahvimuseossa on kaikkea kahvista.

Museosta ja sen kokoelmista kertoi Seppo Louhivuori Päivi Niemelle ja muille nimipäiväänsä juhliville.

Tämän vuoden heinäkuussa viisi vuotta täyttäneen Vilkkimäen Kahvimuseon hyllyiltä ja vitriineistä löytyy laaja kahviaiheinen kokoelma. Mukana on runsaasti kahvipakkauksia, kahvipakettien mukana olleita keräilykuvia, erilaisia kahvipannuja ja -myllyjä, prännäreitä, kahvikuppeja ja muuta esineistöä.

Pula-ajan vastikkeet, korvikkeet, sikuri, kahvin lisäkkeet ja toppasokerikin tulevat tutuiksi museossa kävijöille. Ikkunan edessä kasvaa aito kahvipensas.

Yhdistyksen kannatuskirppikseltä voi ostaa kotiin viemiseksi vaikka vanhan kahvipurkin. Minä löysin sieltä pienenpienen kaatimen, aivan turhanpäiväisen ostoksen, mutta se oli niin söpö.

Museota ylläpitää Vilkkimäen Kahvimuseoyhdistys ry, jonka tarkoituksena on tutustuttaa keräilijöitä toisiinsa, kerätä ja jakaa kahvitietoutta, harjoittaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa ja ylläpitää kahvimuseota.

Silloin joskus kahvi nautittiin lautaselta ja sokeripalan läpi ryystäen.

Kopi Luwak -kahvi on peräisin Indonesiasta. Kopi tarkoittaa kahvia ja sana Luwak musankia eli sivettikissaa. Kopi Luwakia pidetään maailman kalleimpana kahvina. Satojen eurojen kilohinta selittyy prosessilla: pavut kulkevat sivettikissojen ruoansulatuselimistön läpi ennen tavanomaista käsittelyä

Kahvimuseo on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8.30–16.00 ja kesälauantaisin klo 10.00-15.00. Kahvila Namia on auki samoihin aikoihin. Museo on avoinna myös sopimuksen mukaan.

Päiveillä on monia lempinimiä

Nimipäivillä oli puhetta Päivien lempinimistä. Niitä on melkoinen joukko, muun muassa Päiski, Päissy, Päivikki, Päivänsäde, Päkä, Pände, Päppäräinen, Päpsy, Päpsyli, Päpäräzzi, Pärde, Päre, Päxy, Pöppö, Späge, Spärsky. Niitä on Päivi Fagerstömin kokoamassa listalla kaikkiaan yli 80.

Itse sain ystävältäni Biitulta lempinimen Paavo, josta en yhtään tykännyt – pojan nimestä!

Jos et ole vielä mukana Facebookin Parhaita Päiviä -ryhmässä, niin liity siihen. Näin pysyt ajan tasalla ensi vuoden nimipäivien suhteen.

Päivit potretissa. Kuva: Seppo Louhivuori.

Meijerirakennuksessa on toiminut aikoinaan myös Valion juustola, jossa on kehitetty Aura-sinihomejuusto vuonna 1935. Nykyisin Auraa valmistetaan Äänekoskella.

Normaali
Kaupunki, Matkakohde, Ruokakulttuuri, Tapahtuma, Teatteri, Teemapäivä

Noin kymmenen kivaa kevät- tai kesätapahtumaa Turussa 2019

Turussa riittää tapahtumia ympäri vuoden, mutta varsin vilkasta on kesällä. Lähes jokaisena viikonloppuna on meneillään useita erilaisia tapahtumia. Tässä on poimintana muutamia, ensimmäinen jo toukokuussa.

Tarjolla on vanhojen tuttujen lisäksi myös uusia tuttavuuksia. Niistä osa on kertaluonteisia ja osa saa jatkoa myös tulevina vuosina.

Esittävän taiteen FinFringe 10.–12.5.

Mielenkiintoinen uutuus on esittävän taiteen kaupunkitapahtuma FinFringe 10.–12.5. Katsoja voi ahmia useita erityylisiä esityksiä ja uppoutua niiden uusiin kiinnostaviin näkemyksiin. Useimmiten esitykset ovat etäällä esittävän taiteen valtavirrasta, sananmukaisesti “reunalla”.

Päänäytöspaikat ovat Åbo Svenska Teaterissa ja läheisissä kaupunkitiloissa. Mielenkiintoisilta vaikuttavat ainakin nukketeatteriesitys Erittäin hyvä ystäväni paroni von Münchhausen sekä ennennäkemättömästi taistelulajeja, sirkusta, komediaa, draamaa ja livemusiikkia yhdistelevä Fatal Instrument Show.

Pieni kollektiivi -ryhmän Katkos/Offline-esitys, kertoo siitä, miten ihminen himoitsee tulla muiden kohtaamaksi ‒ vaikka samalla unohtaa itse, kuinka kohdata muut. Se tutustuttaa Suomessa vielä harvoin nähtyyn taidemuotoon, mime corporeliin.

Fringe-festivaali on esittävän taiteen kansainvälinen liike, jonka nimissä eri tapahtumia on maailmanlaajuisesti yli 250.

Kesärauhasta K50-messuihin 14.–16.6.

14.–16.6. on Turun kesän ensimmäinen todellinen ruuhkaviikonloppu. Jos aikoo tuolloin viettää Turussa viikonlopun hotellissa, niin voisi olla hyvä idea varata huone pikimmiten.

Viikonlopun käynnistää perjantaina 14.6. Kesärauha-festivaali. Kesärauha on uusi, urbaanin vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Vanhalla Suurtorilla.

Samaan viikonloppuun osuvat myös kulinaarisia iloja tarjoava Neitsytperunafestivaali Panimoravintola Koulussa, klassisten mahonkiveneiden kokoontuminen ja näytösajo Aurajoen Wauhtiajot, klassikkoautojen kokoontuminen Concours d’Elegance Harjattulassa ja K50-messut Turun kaupunginteatterissa.

Turku Airshow -lentonäytös 16.6.

Taidokkaita kuvioita taivaalla. Kuvassa esiintyy Red Arrows Jerseyn saarella.

Ilmailuliiton 100-vuotisjuhlalentonäytös Turku Airshow 2019 on Suomen päälentonäytös ja ilmailualan ykköstapahtuma tänä vuonna. Tapahtumapaikkana on Turun lentoasema. Tapahtuman järjestää Turun Lentokerho Ry, joka on toteuttanut mieleenpainuvia lentonäytöksiä jo vuodesta 1926.

Tässä kesän ainoassa lentonäytöksessä yleisöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla suihkuhävittäjien jyrinää ja nähdä klassista taitolentoa, pelastushelikoptereita ja muodostelmalentoa. Taivaalla nähdään myös harvinainen Saab B17 pommikone. Lisätietoa tapahtumasta löytyy Facebook-sivulta.

Perjantai on Pahin Samppalinnan Kesäteatterissa 13.6.‒16.8.

Samppalinnan Kesäteatteri tuo Turkuun täysin uuden Disney-musikaalin Perjantai on Pahin – Freaky Friday. Musikaalikomedia perustuu Mary Rodgersin Freaky Friday -romaaniin ja Disney-elokuviin. Samppalinnan tuotanto on musikaalin Pohjoismaiden ensi-ilta ja samalla kaikkien aikojen ensimmäinen open air -versio.

Perjantai on Pahin on koskettava kertomus rakkaudesta, perheestä ja arjen pienistä iloista. Lavalla nähdään mm. Maria Lund, Linda Hämäläinen, Annica Milán, Alen Nsambu, Reetta Korhonen, Valtteri Lehtinen ja Aarni Kivinen.

Musikaalin ensi-ilta on 19.6.2019. Esityskausi on 13.6.‒16.8.2019.

Varasin jo liput Luoville ladyille heinäkuun alkuun. Yllättävän paljon oli lippuja jo myyty.

Pääosissa ovat Linda Hämäläinen ja Maria Lund. Kuva: Mika Nurmi/Samppalinnan Kesäteatteri.

Robin Hood Turun Kesäteatterissa 11.6.‒16.8.

Kuva: Turun Kesäteatteri.

Robin Hood seikkailee Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella kesällä 2019. Tämä lainsuojaton käy iloisine veikkoineen ryöväämään heiltä, joilla on yllin kyllin, auttaakseen heitä, joilla on kovin vähän. Kannoillaan Robinilla on Nottinghamin sheriffi, lainsuojattomien väsymätön saalistaja.

Robin Hood on leikkisä, musiikkipitoinen koko perheen seikkailu, joka ottaa kaiken irti Vartiovuoren näyttämöstä ja ympäröivästä luonnosta.

Robin Hoodin Vartiovuorelle dramatisoi ja ohjaa turkulainen teatteriohjaaja Jukka Kittilä.

Ensi-ilta on 13.6.2019. Esitykset 11.6.‒16.8.2019.

Päivinpäiviä juhlitaan 16.6.

Näissä juhlissa on helppo muistaa muiden osallistujien etunimi.

Päivin nimipäivää juhlitaan sunnuntaina 16.6.2019 Turun seudulla. Kuinka paljon saamme Päivejä nyt koolle? Ohjelmassa ainakin mukavaa yhdessäoloa, juhlapuhe ja Päivi-nimikkoleivokset.

Lisätietoja löytyy Facebookin Parhaita päiviä -sivuilta.

Luovat ladyt 1.–7.7.

Luovien ladyjen kesäisellä viikolla voi vaihtaa vapaalle ja nauttia heinäkuisesta luonnosta. Ladyt kokoontuvat tänä vuonna ajalla 1.–7.7.2019. Paikkana on tuttuun tapaan Turun Seudun Hengitysyhdistyksen Kesäkoti Toivonniemi Ruissalossa.

Osa osallistujista on Exlibris Aboensis -yhdistyksen jäseniä ja heidän ystäviään, mutta viikko on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille naisille. Tilaa on reilulle tusinalle ladylle.

Viikon tarkoituksena on, että jokainen voi toteuttaa itseään ja viettää edullisen loman meren rannalla omien toiveiden mukaan.

Ladyilla on mukana ehkä neule- tai virkkaustyö, maalaustarvikkeita ja kamera. Lisäksi nautitaan joutilaisuudesta, auringosta, seurustelusta, grillauksesta, saunomisesta, merestä ja ruotsinlaivojen katselusta. Yhtenä iltana on mahdollisuus käydä kesäteatterissa ja Toivonniemeen saatetaan tilata hieroja tai jalkahoitaja hemmottelemaan ladyjä.

Kesän 2017 tunnelmia olen kuvannut tässä jutussa.

DBTL 25.– 27.7.

Down By The Laituri -festivaalit juhlitaan aivan Turun keskustan tuntumassa, Turun Tuomiokirkkotorilla ja Brahenpuistossa torstaista lauantaihin 25.–27.7.2019.

Lavalle ovat nousemassa muun muassa Eppu Normaali, Popeda, Suurlähettiläät, Neljä Ruusua, Lauri Tähkä, Juha Tapio, The Rasmus, Vesala, Anssi Kela, Michael Monroe ja Rajaton.

ILMIÖ 27.7.

Vaihtoehtomusiikin ja -taiteen festivaali ILMIÖ järjestetään lauantaina 27.7.2019. Paikkana on Turun Uittamon kansanpuistossa sijaitsevan vanhan tanssipaviljongin ja sen viereisen näköalaravintolan ympäristössä.

Esiintyjiä on julkaistu jo 50. Festivaalia tähdittämään saapuu NEU! -legenda Michael Rother yhtyeineen.

Viime vuonna tapahtuma oli loppuunmyyty ja yleisöä oli noin noin 3 500.

Vegånia 2.–3.8.

Kuva: congerdesign/Pixabay.

Suomen ensimmäinen vegaaninen katuruokatapahtuma Vegånia muuttaa Turun Vanhan Suurtorin herkuttelijoiden keitaaksi 2.–3.8.2019. Pääosassa on maukas, laadukas, kestävästi tuotettu ja eettinen ruoka.

Vegånia on koko kansan ruokakulttuuritapahtuma ihmisille, jotka haluavat nauttia kesästä, hyvästä ruuasta ja leppoisasta tunnelmasta. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki uteliaista sekasyöjistä elämäntapavegaaneihin ja ohikulkijoista turisteihin. Ruokatori pääsymaksuton.

Suurtorin tapahtumakokonaisuus täydentyy uudella musiikkitapahtuma VØLUMElla. Estradille nousevat esimerkiksi Cleaning Women, Teksti-TV 666, Aavikko ja Maustetytöt.

Pienpanimofestivaali Ølfest kuuluu myös kokonaisuuteen. Mukana olevat ravintolat ja panimot julkistetaan alkukesästä.

Vegånian Ravintolaviikot laajentavat festivaalin myös muualle Turun katukuvaan. Ravintolaviikkojen aikana 22.7.-4.8. turkulaiset yhteistyöravintolat tarjoavat tapahtuman mukaan nimettyjä erikoismenuja/-annoksia.

Eikä tässä vielä kaikki

Tässä hyvin subjektiivisin perustein valitussa listauksessa ei ole mukana vakintuneita ja jo ennestään hyvin tiedettyjä kesätapahtumia kuten Keskiaikaiset markkinat, Ruisrock, Aurafest, Turun Musiikkijuhlat ym.

Lisätietoja löytyy ko. tapahtumien sivuilta, Turun kaupungin tapahtumakalenterista ja VisitTurku-sivuilta.

 

 

 

 

Normaali
Henkilö, Kahvila, Matkakohde, Puutarha, Tapahtuma

Päivit juhlivat kukkien keskellä 16.6.2018

Kaikki Päivit juhlimaan!

Päivien päivää vietetään 16.6.2018 Turun yliopiston kasvitieteeellisessä puutarhassa.

Kaikkien Päivi-nimisten omaa juhlapäivää vietetään kesäisen kauniissa ja vehreässä ympäristössä, Ruissalossa.

Tapahtumapaikaksi on valittu luonnonkauneutta ja tiedettä pursuileva paikka, Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Se tarjoaa paljon virkistävää silmänruokaa niin sisällä kasvihuoneissa kuin laajalla ulkoalueella.

Tuhansia kasvilajeja

Solanum quitoense eli naranjilla kukassa.

Kasvitieteellisen puutarhan kuudessa kasvihuoneessa on noin 2 000 kasvilajia ja -lajiketta. Kasvihuoneissa tapaa eksoottisia erikoisuuksia sekä monia asuinhuoneista ja etelänmatkoilta tuttuja koriste- ja hyötykasveja.

Puutarhan ulkoalue on kooltaan noin 23 hehtaaria ja siellä kasvaa yli 3 000 kasvilajia ja -lajiketta. Ulkopuutarha on auki vuoden ympäri ja sieltä löytyy kukkivia kasveja huhtikuulta marraskuulle.

Kukkia, kahvia ja Päivi-leivos

Vanhan Tammen Kahvilan väki kattaa Päiveille juhlapöydän.

Ohjelmassa ainakin puutarhaan tutustumista ja nimipäiväkahvittelut Päivi-leivoksella tietenkin. Pääsymaksu 12 € kattaa tarjoilukulut ja hintaan sisältyy pieni yllätyslahja. Osta lippu ennakkoon verkkokaupasta.

Suosittelemme ennakkomaksua, jotta pystymme varautumaan oikein – ja että Cafe Vanha Tammi tietää varata riittävästi nimikkoleivoksiamme.

Paikan päällä ostettuna lipunhinta on 15€.

Kerro tästä Päiville!

Näissä juhlissa on helppo muistaa muiden osallistujien etunimi.

Jos ystävä- ja tuttavapiirissäsi on Päivi-nimisiä, niin vinkkaa heille tapahtumasta. Juhlaan kannattaa tulla kauempaakin ja vaikka viettää kesäisessä Turussa koko viikonloppu. Muusta Turun tarjonnasta voi lukea Visit Turku -sivuilta.

Kasvitieteelliseen puutarhaan pääsee hyvin Föli-bussillakin.

Katso lisätiedot tapahtumasivulta ja ilmoittaudu mukaan 1.6. mennessä!

Viime vuoden nimipäiväjuhlasta voit lukea täältä ja kasvitieteellisestä puutarhasta täältä.

Tervetuloa!

Kasvitieteellisen puutarhan lummelammikkoa heinäkuussa 2017.

Normaali
Tapahtuma

Päivinpäiviä Päivänkakkaran juurella

Päivit juhlivat nimipäiviään 16. kesäkuuta Turussa kävelyretken, leivoskahvien ja ja juhlapuheen merkeissä.

Päivi Leinonen (vas.) ja Päivi Fagerström (oik.) suunnittelivat ja toteuttivat kaimoilleen huikean hienot nimipäiväjuhlat.

Parhaita Päiviä -yhteisön puuhanaiset Päivi Fagerström ja Päivi Leinonen päättivät muuttaa aiemmin pienimuotoiset Päivinpäiväjuhlat hiukan näyttävämpiin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Tavoitteena oli saada koolle 100 Päiviä. Mikäs sopii paremmin Yhdessä-teemaan kuin nimipäivän vietto monen Päivin voimin?

Tapahtumaa oli markkinoitu Facebookissa ja uutiskynnyskin ylittyi niin, että juttu saatiin ainakin Turun Sanomiin, Aamuset-lehteen ja Yle Turun sivuille ja radio-ohjelmaan.

Kokoontumispaikaksi ja -ajaksi puuha-Päivit olivat valinneet Turun tuomiokirkon vieressä olevan Mikael Agricolan patsaan 16.6.2017 klo 17. Siellä nimipäiväsankarittaret saivat Päivi-nimilapun sekä käsinpainetun ja nimikoidun putkihuivin päivänkakkarakuvioineen.

Kaikki mukaan ilmoittautuneet Päivit saivat Päivi Leinosen painamat ja ompelemat putkihuivit muistoksi nimipäiväjuhlistaan.

Noin 50 Päiviä kokoontui Turun tuomiokirkon edustalle, josta alkoi yhteinen kävelyretki.

Pääjoukko suuntasi noin viiden kilometrin pituiselle kävelylenkille. Reitti kiersi Piispankadun ja Tuomaansillan kautta Linnankadulle ja Forum Marinumin edustalla olevan Päivänkakkara-veistoksen luo. Osa Päiveistä valitsi Fölin kyydin kuljettaen tarvikekasseja kohti juhlapaikkaa.

Päivien Päivänkakkara

Päivit valmistelevat juhlapöytää. Taustalla Päivänkakkara-veistos koko pituudessaan.

Päivi-ryhmä on syntynyt vuonna 2010 ja se on kokoontunut nimipäivän kunniaksi piknikille Päivänkakkara-veistoksen luokse. Niinpä sama paikka oli luonteva myös tähän suurempaan tapahtumaan. Päivänkakkara-teema istuu Päivien päivään hyvin. Päivänkakkara on englanniksi ’daisy’. Siinäkin sanassa päivä ja Päivi yhdistyvät.

Entä mikä on Päivänkakkaran tarina? Se on 25 metriä pitkä lasikuidusta ja puusta tehty veistos, joka lepää Suomen Joutsenen ja Forum Marinumin välisellä nurmikolla. Kukan terälehdet ovat raudalla vahvistettua lasikuitua ja auringonkeltainen keskus on veistetty puusta.

Hyperrealistisen Päivänkakkara-veistoksen ovat toteuttaneet kuvataiteilijat Jani Rättyä ja Antti Stöckell. Se on valmistunut vuonna 2011, jolloin Turku oli kulttuuripääkaupunki.

Veistos oli osa Turun Taiteilijaseuran järjestämää Flux Aura 2011 -ympäristötaidetapahtumaa. Taiteilijoiden mukaan teoksen turvallinen elinikä on noin viisi vuotta, joten se alkaa olla jo elinkaarensa lopussa. Mutta missäs Päivit sitten kokoontuvat, jos Päivänkakkara poistuu?

Saksaan Petra-päivä?

Etunimiyhdistyksistä Suomalainen Markku-liitto on ehkä tunnetuin. Se on perustettu jo vuonna 1996. Puuha-Päivien mukaan Markut ovat olleet tietynlaisia esikuvia. Kukaties tulevaisuudessa tehdään jotain yhteistyötä Markkujen kanssa? Myös Arjoilla on ainakin oma Facebook-ryhmä.

Päivi-nimipäivän yhteisöllisen viettämisen ideasta saattaa olla jopa vientituotteeksi. Juhlapöydän valmisteluvaiheessa paikalla tullut ja Päivien kanssa juttelemaan jäänyt Petra Münchenistä kuuli selityksen tapahtumalle ja ihasteli ideaa. Kenties hän alkaa järjestää nimipäiväjuhlaa omille kaimoilleen?

Päivästä Päiviin

Professori Päivi Lappalaisen juhlapuheessa vilahteli monta tunnettua Päiviä Istalasta Räsäseen.

Juhlapuheen piti kotimaisen kirjallisuuden professori Päivi Lappalainen Turun yliopistosta. Hän kertoi Päivi-nimen historiasta ja suosiosta.

Ensimmäinen Päivi sai nimensä jo vuonna 1901. Päivi-nimen esimuoto on suomen kielen päivä-sana. Nimi hyväksyttiin etunimenä almanakkaan vuonna 1950 Salama-nimen tilalle.

Suosioon nimi nousi 1950-luvun lopusta 1960-luvulle. Yhtenä syynä voi olla se, että kirjailija Aino Räsäsen suosittujen Helena-kirjojen sarjassa vuonna 1957 ilmestyi Päivi, Helenan tytär -kirja.

Suomessa yli 20 000 tyttöä sai nimekseen Päivin vuosina 1960–1979. Muistan olleeni kouluikäisenä hiukan nyreissäni siitä, että aina luokallani oli ainakin kaksi muuta Päiviä.

Lappalaisen juhlapuheessaan mainitsemaa Päivi-olutta valmisti skotlantilainen BrewDog-panimo kausituotteena vuonna 2014. Se kuului panimon Hello my name is -sarjaan ja sai Suomessa nimiehdotuspyyntöjen jälkeen Päivi-nimen. Se viittaa silloiseen sisäministeri Päivi Räsäseen ja tämän suhtautumiseen alkoholipolitiikkaan.

Vahva, tyrnillä maustettu olut oli suosittua eikä sitä riittänyt kaikille halukkaille ‒ ei minullekaan, vaikka soittelin Alkoonkin.

Juhlakahvit Päivi-leivoksineen

Päivi Lehtonen viimeistelemässä Päivi-leivoksia.

Päivi Lehtonen järjesti kaimoilleen juhlakattauksen kahveineen ja leivoksineen Päivänkakkara-veistoksen eteen.

Päivi-leivoksen alkuperäisohjeen kaksine versioineen kehitteli Turun tapahtuman valmistelijoiden pyynnöstä Päivi leipoo -blogin pitäjä. Toisen ohjeen tuloksena on keltainen aurinkoinen passionleivos ja toisen Suomi 100 -teemaan liittyvä mustikkaleivos.

Päivi Lehtonen kehitteli ohjetta eteenpäin. Tarjolle hän toi mustikkaisen ja sitruunaisen leivoksen, jonka koristeena on valkoinen sokerimassasta muotoiltu päivänkakkara ja Suomen lippu. Päivi-leivoksissa yhdistyy suomalaisuus ja päivimäisyys.

Päivi-leivokset kruunasivat nimipäiväkahvitarjoilun.

Ensi vuonna uudestaan?

Päivien nimipäivä jatkui pöydän antimista nauttimisen, pienien puheiden, valokuvauksen ja seurustelun merkeissä. Päivi Suomi esitteli maalaamaansa sini-turkoosisävyistä Päivi-taulua.

Päivnkakkaroita löytyy myös taiteilija Päivi Suomen maalauksesta.

 

Päiveistä on moneksi, todettiin juhlapuheessa. Myös koiranomistajiksi. Nimppareilla oli mukana näiden kahden valkoisen koiran lisäksi ainakin yksi mäyräkoira.

Päivit yhteiskuvassa Aurajoen kulttuurimaisemassa. Taustalla Suomen Joutsen ja Päivänkakkara-veistos.

Puuha-Päivejä Leinonen ja Fagerström kiiteltiin ja toivottiin, että voidaan tavata samoissa merkeissä ensi vuonna. Jospa silloin paikalle tulisi nyt tavoitteena olleet 100 Päiviä?

 

Normaali