Elokuvat, Kulttuuri, Teatteri

Aavikon kuningatar Priscilla on ylistyslaulu suvaitsevuudelle

Palvelu/tuote saatu: Helsingin Kaupunginteatteri*

Maailmalla hulvattoman suosion saavuttanut Priscilla on vihdoin ja viimein karauttanut Helsinkiin kyydissään Tick, Adam ja Bernadette sekä koko vauhdikas ja värikäs bileporukka. Kaksi ja puoli tuntia tämän seurueen mukana irrottaa katselijan latteasta arjestaan, mutta antaa myös ajattelemisen aihetta. Sokka irti ja korkkarit kattoon!

Bling-blingiä löytyy Priscillan käsiohjelman kannestakin. 40-sivuinen ja runsaasti kuvitettu ohjelma esittelee perusteellisesti koko tuotantoryhmän sekä kertoo Priscilla-elokuvasta, dragin historiasta, Suomen ensimmäisestä drag-taitelija Reijo Paukusta ja Australiasta.

Musikaali on teatterin muoto, joka kohottaa takuuvarmasti ihmisen arkisesta elostaan toisiin sfääreihin ja saa unohtamaan murheet. Bilemusikaaliksi mainittu Priscilla – aavikon kuningatar on juuri tällainen. Se on tunnettu diskohiteistään ja näyttävistä puvuistaan.

Drag queenit Australian aavikolla. Kuva Helsingin Kaupunginteatterin valomainoksesta.

Kinky Bootsin seuraaja

Musikaalin ohjaajana on Samuel Harjanne, joka on myös aikaisemman Kinky Boots -menestysmusikaalin takana. Sitä esitettiin ensin Helsingin Kaupunginteatterissa, josta se siirtyi Tampereen Työväenteatteriin. Priscillassa on mukana monia muitakin Kinky Bootsin tekemiseen osallistuneita.
– Kiinnostus musikaalia kohtaan kielii ihmisten tarpeesta positiiviseen ja ilontäyteiseen yhteisölliseen tapahtumaan. Muutamien viime vuosien ankeuksien jälkeen on jo korkea aika räjäyttää bilehitit taivaalle, ja sitoa ne tarinaan, joka keskustelee niin ennakkoluuloista, vanhemmuudesta kuin siitä miten me jokainen kuulumme tälle planeetalle. Priscilla yllättää ajankohtaisuudellaan, ja saa takuuvarmasti jokaisen tanssijalan, jos ei polkemaan, niin ainakin vipattamaan, lupaa ohjaaja Samuel Harjanne.

Musikaalin rooleissa nähdään mm. Lauri Mikkola, Clarissa Jäärni, Niki Rautén, Risto Kaskilahti, Tiina Peltonen, Jennie Storbacka, Johanna Försti ja Maria Lund.

Kapellimestari Eeva Kontu johtaa kahdeksanhenkistä orkesteria ja 30-henkisen näyttelijäensemblen koreografina toimii Gunilla Olsson-Karlsson. Lavastuksen on suunnitellut Peter Ahlqvist, puvut Tinja Salmi ja naamioinnin Aino Hyttinen. Valo- ja videosuunnittelusta vastaavat William Iles ja Toni Haaranen ja äänisuunnittelusta Kai Poutanen. Musikaalin ovat suomentaneet Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen.

Kengurutkin ovat päässeet lavalle. Kuva Robert Seger.

Elokuvasta musikaaliksi

Stephan Elliottin ja Allan Scottin käsikirjoittama Priscilla, aavikon kuningatar (Priscilla, Queen of the Desert, 2006) perustuu samannimiseen Stephan Elliotin elokuvaan, jota esitettiin jo vuonna 1994. Se sai Oscar-palkintoja ja nousi kulttimaineeseen. Tuona ajankohtana aids aiheutti suurta pelkoa ja eristäytymistä.

Stephan Elliot halusi tehdä vapauttavan, rohkean ja itsevarman road movien. Pääosan esittäjiksi hän kirjoitti kaksi drag queeniä ja transnaisen. Elokuvan kerrotaan muuttaneen monen katsojan elämän konkreettisesti – monet tulivat ulos kaapista.

Lukuisia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia kerännyt musikaali sai kantaesityksensä Lyric Theatressa Sydneyssä, Australiassa lokakuussa 2006. Lontoon Westendissä se oli ohjelmistossa 2009–2011, New Yorkin Broadwaylla 2011–2012 ja Tukholmassa vuonna 2013. Esityspaikkoja on ollut vuosien mittaan ympäri maailmaa.

Aavikon halki kotia kohti

Tarinassa on kyse road tripistä. Lämminsydäminen sydneyläinen drag queen Tick (Lauri Mikkola) houkuttelee ystävänsä Adamin (Niki Rautén) ja Bernadetten (Clarissa Jäärni) mukaansa esiintymismatkalle Australian takamaille. Adamia kuvaillaan nuoreksi, sanavalmiiksi ja taitavaksi drag queeniksi, joka ei kaihda hauskanpitoa, vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Bernadette puolestaan on tyylikäs, loistavan uran jo taakseen jättänyt entinen drag queen, joka suree puolisonsa kuolemaa.

Matkan määränpäänä on erämaakaupunki Alice Springs, joka on Tickin salaisuutenaan pitämän vaimon kotipaikka. Ja löytyy sieltä hänen toinenkin salaisuutensa.

Tickin (Lauri Mikkola) ja Benjin iltahetki (Kosmo Salminen). Kuva Robert Seger.

Eräällä Australian matkailusivustolla tätä ajomatkaa kuvaillaan karmivaksi: Sydneystä Alice Springsiin kilometrejä on yli lähes 2 800 ja arvioitu matka-aika on noin 30 tuntia. Lentokoneen sijasta autolla matkustavaa kuvaillaan masokistiksi.

Musikaalin tarinassa matkaa tehdään kaksi viikkoa ja pysähdyspaikkoina ovat kaivoskaupunki Broken Hill ja maailman opaalikaupungiksi kuvattu Cooper Pedy.

Priscilla kuljetti matkalaisensa Sydneystä Alice Springsiin, vaikka välillä tarvittiin mekaanikkoakin. Kuva © 2022 Google.
Kyllä maalla on mukavaa. Kuva Robert Seger.

Elämänmeno noilla paikkakunnilla on tietysti aivan erilaista kuin Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä, eikä ennakkoluuloilta ja yhteydenotoilta voi välttyä. Vierailevat tähdet saavat osakseen syrjintää ja yksi heistä joutuu hakattavaksi.

Myöskään matkustajat, drag queenit, eivät ole samasta puusta. Ohjaaja Samuel Harjanteen mukaan ”Priscillan kolme näkökulmahenkilöä edustavat monella tapaa toistensa vastakohtia ja samalla he jakavat monta samaa piirrettä. He edustavat eri sukupolvia, persoonallisuuksia, tyylisuuntia ja elämänkatsomuksia.” Koetteleva matka aavikon halki välillä tenän tekevällä Priscilla-bussilla opettaa heille uutta niin toisistaan kuin elämästä.

Värikästä visuaalisuutta ja mukaansatempaavaa musiikkia

Kuvassa edessä Jack Johansson, Niki Rautén, Martti Manninen, ylhäällä Johanna Försti, Jennie Storbacka ja Maria Lund. Kuva Robert Seger.

Priscilla on työllistänyt suuren joukon tekijöitä: sekä tarpeiston että lavastuksen toteutuksessa on mukana yhdeksän ihmistä ja puvustoa ja naamiointia on valmistanut kaksitoista tekijää – siis eri tekijöitä, yhteensä yli 40 ihmistä.

Musikaalin lavasteet ja erityisesti puvut ovat mielikuvituksellisia, siis todella mielikuvituksellisia. Mukana on kaikkiaan 460 pukukokonaisuutta. Mieleen jäi ainakin varvastossuista koottu puvun laahus.

Mielessäni kävi myös, että mitä näyttelijöiden päässä liikkuu, kun he kulkevat illasta toiseen lavalla spraytölkiksi ja kakuksi naamioituneina? Ja illan aikana asuja saa vaihtaa lukuisia kertoja. Voisi joskus olla hauskaa päästä pukuhuoneisiin seuraamaan näyttelijöiden muuntautumista ripeästi hahmosta toiseen. Ei taida olla hitureiden hommaa.

Menin katsomaan esitystä tarinaan perehtymättömänä. Taisin luulla, että Priscilla on pääosan esittäjä, siis henkilö, eikä kulkuväline. Elokuvaa en muista nähneeni.

Priscillaa on kutsuttu myös jukeboximusikaaliksi, jonka partituurina käytetään tunnettuja 1970- ja 1980-luvun diskohitttejä. Niitä ovat muun muassa It’s Raining Men, Go West, I Love the Nightlife, True Colors, Venus, I Will Survive, Girls Just Want To Have Fun ja Hot Stuff. Toista tunnelmaa tuo tutun kuuloinen Thank God I’m a Country Boy, jonka Finntrio on tehnyt tutuksi nimellä Kyllä maalla on mukavaa.

Seurassani ollut 23-vuotias tyttäreni viihtyi mainiosti musikaalin parissa. Hän oli paremmin kartalla esityksen lauluista, joista osan hän kertoi olevan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville tärkeitä voimabiisejä.

Helsingin Priscilla ei kalpene kansainvälisten tuotantojen rinnalla

Kolmannen ja kaikkein painavimman mielipiteen tähän postaukseeni tuo innokas Priscillan fani ja muutoinkin musikaalien ystävä Pekka Tuominen, joka on nähnyt ja kokenut esityksen kaksi kertaa Lontoossa sekä ainakin Amsterdamissa, Madridissa, Roomassa, Tukholmassa, Münchenissä ja jopa St. Gallenissa Sveitsissä. Pekan mielestään tarina on kiehtova ja musiikki aivan mahtavaa – onhan hän elänyt parhaimpia diskovuosiaan juuri 1980-luvulla.

– Helsingin tuore versio on kaikilta osin upea. Ei ole mitään hävettävää kansainvälisiin tuotantoihin verrattuna. Varsinkin loisteliaat videotaustat erottuvat edukseen. Tässä aivan erityisesti täytekakkukohtaus nousee esiin. Musiikki soi koko ajan kauttaaltaan mahtavasti orkesterin tahdissa. Puvustus on monipuolinen ja näyttävä. Itse asiassa Priscillan esitysoikeuksiin kuuluu ilmeisesti ehto, että joka tuotannossa pitää olla aina kokonaan erilaiset asut, kommentoi Pekka.

Kakkuja, kakkuja, lisää kakkuja. Kuva Robert Seger.

Itse Priscillakin saa Pekalta kehuja.
– Bussi on Helsingissä näyttävä ja monipuolinen valoineen kaikkineen. Maalauskohtauksessa pinkit värit toimivat tehokkaasti. Muutenkin bussi saa keskeisen aseman katolta etu- ja takavaloihin asti. Bussi kääntyy moneen eri asentoon ja renkaatkin pyörivät. Katso video Priscillan valmistamisesta täältä.

Elokuvalle ja musikaalille nimensä antanut Priscilla on elokuvassa vuoden 1976 mallia oleva Hino RC320 –bussi, jonka on tehnyt japanilainen kuorma-auto- ja bussivalmistaja Hino Motors, Toyotan tytäryhtiö vuodesta 1968.

Priscilla kaikessa komeudessaan kyydissään Adam (Niki Rautén), Tick (Lauri Mikkola). Bernadette (Clarissa Jäärni) on ratin takana. Kuva Robert Seger.

Pekan mieleen on jäänyt jokunen erokin Helsingin ja muiden esityspaikkojen versioista.
– Alkupuolella soi tuttu biisi It’s Raining Men. Sveitsin ja Saksan versioissa siinä kohtaa yllättäen näyttämön yläosasta laskeutui vaijereiden varassa kymmenkunta komeaa tanssijaa sadetakeissa ja valjaissa. Niistä päästiin lattiatasolla nopeasti eroon ja meno oli hurjaa. Helsingissä tässä kohtauksessa oli mukana pelkästään näyttämön lattialla neljä miestanssijaa, Pekka kuvailee.

Toinen eroavaisuus tuli Pekan mieleen Saksan versiossa kohtauksessa, jossa Helsingissä lavalle tuli kolme diivaa potkulautojen kanssa.

– Münchenissä lava täyttyi samassa kohtauksessa rullaluistelijoista, joita taisi olla kymmenkunta. Meno oli lavalla erittäin vauhdikasta.

Kauan eläköön Priscilla

Kansainvälisiä tuotantoja nähnyt Priscilla-fani ei epäröi loppulausuntoaan.
– Summa summarum: kaikki on Helsingissä loisteliaasti kohdillaan. Samuel Harjanne on jälleen ohjannut – Billy Elliotin, Kinky Bootsin ja Tampereen teatterin tuoreen Anastasian lisäksi – erinomaisen esityksen, Pekka kiittelee.

Toivottavasti Priscilla säilyy Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa mahdollisimman pitkään niin, että kaikki sen näkemistä toivovat pääsevät katsomoon ja bilebussin kyytiin halki kuivien ja karujen Australian aavikoiden. Ehkä he musikaalin myötä voisivat tallettaa sydämeensä ohjaajan toivomuksen siitä, että ennakkoluulot ja asenteet alkaisivat murtua ja ”maailmasta tulisi sellainen, jossa niin monen ei tarvitsisi kokea häpeää siitä mitä itse edustaa tai mitä on.”

*Sain teatterista kaksi bloggaajalippua.

Normaali
Elokuvat, Henkilö, Kulttuuri, Teatteri

Niin kuin taivaassa – teatterin lavalla ja katsomossa

Palvelu/tuote saatu: Helsingin Kaupunginteatteri*

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Tuukka Leppänen ja Oona Airola. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Helsingin Kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa -esitys on taattua Jakob Höglund -laatua.

Ensimmäisen kirjamessupäivän torstain 28.10. jatkoksi illan ohjelmaan sopi teatteriesitys. Olin varannut majoituksen läheltä Helsingin Kaupunginteatteria, joten kulku sinne ennen ja jälkeen teatterin sujui kätevästi kävellen.

Höglundin houkuttamana

Halusin nähdä Helsingin Kaupunginteatterin musikaalin Niin kuin taivaassa. Olen nähnyt elokuvankin jo vuosia sitten, mutta suurimpana vetovoimatekijänä oli esityksen ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund, jonka aikaansaannoksia olen nähnyt aikaisemmin, Kalevalan Åbo Svenska Teaterissa ja Cabaretin Turun Kaupunginteatterissa. Olen tunnustautunut hänen fanikseen, niin upeita nuo teatterikokemukset ovat olleet.

Jakob Höglund on saanut työstään tunnustusta paitsi katsojilta, myös Svenska Kulturfondenilta. Hän sai säätiön suuren kulttuuripalkinnon vuonna 2020. Perusteluissa häntä kuvaillaan tekijäksi, joka ”ylittää rajoja ei tyyli- ja taidelajien välillä ja haastaa perinteistä teatteritaidetta.”

Ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund. Kuva: Tage Rönnqvist.

Elokuvasta musikaaliksi

Elokuvan Niin kuin taivaassa (Så som i himmelen) ohjasi ruotsalainen Kay Pollak (s. 1938) vuonna 2004. Käsikirjoituksen siihen on tehnyt Carin Pollak yhdessä Anders Nybergin ja Ola Olssonin kanssa. Musiikin on säveltänyt Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe. Laulujen sanat ovat Carin Pollakin ja Fredrik Kempen. Elokuva menestyi kansainvälisesti ja se oli Oscar-ehdokkaana parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi vuonna 2005.

Kantaesitys Så som i himmelen oli Oscarsteaternissa Tukholmassa vuonna 2018. Käsikirjoitus oli Kay ja Carin Pollakin ja mukana oli myös Edward af Sillén, säveltäjänä Fredrik Kempe, laulujen sanat Carin Pollak ja Fredrik Kempe ja ohjaus Markus Virta.

Kaupunginteatteria varten käsikirjoituksen on suomentanut Aino Piilola ja laulut Maija Vilkkumaa.

Suuresta maailmasta kotiseudulle

Teatterin ohjelmaesityksessä kerrotaan juonesta seuraavasti: ”Musikaali kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa, ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.”

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen.

Pietarsaaressa kasvaneella Jakob Höglundilla on kokemusta kirkkokuoroista, joista hän kertoo löytäneensä yhteisöllisyyden ja ilon aivan kuin näytelmän Ljusåkerin ihmiset. Hän kertoo, että tämän musikaalin ohjaaminen on ollut hänen suuri unelmansa aina siitä lähtien, kun hän näki sen Oscarsteaternissa Tukholmassa. Tai pikemminkin pakkomielle.

Musikaalin näkeminen sai hänet ajattelemaan myös omaa tulevaisuuttaan ja hänelle oikeaa paikkaa: ulkomailla vai kotimaassa? Pohdinnat ohjasivat hänet Suomeen ja Helsingin Kaupunginteatteriin kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Hän on nyt myös Lilla Teaternin taiteellinen johtaja.

Sata tapaa käyttää pylväitä ja laatikoita

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Lavastus suurella näyttämöllä on minimalistista, mutta vaikuttavaa. Se muodostuu enimmäkseen mustista pylväistä ja valkoisista laatikoista, joista saadaan nopeasti ja näyttävästi erilaisia tiloja metsästä kirkkosaliin. Lavastajana on Sven Haraldsson, jonka kanssa ohjaaja on tehnyt aiemminkin yhteistyötä, muun muassa Turun Cabaret-esityksessä.

Yksinkertaiset elementit yhdistyvät Jakob Höglundin tekniikkaan, jossa ”näyttelijät ja esineet yhdessä muodostavat lavastuksen, ja jatkuva liike ja muuntuvat kehot luovat uusia todellisuuksia.”

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Oona Airola ja Tuukka Leppänen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Lisätehoa tuovat valot, videotehosteet ja varjoteatteri. Puvustuksesta vastaa Samu-Jussi Koski.

Musikaali – suuren ryhmän työn tulos

Teatterin musikaaliin meneminen ei ole mitenkään halpaa. Otsaan saattaa syntyä pieni ryppyjono, kun katselee teatterin hinnastoa. Niin kuin taivaassa -musikaalin lippujen hinnat permannolla hipovat jo yhdeksääkymppiä (88 €/ 83 € (parveke) / 22 € (aitiopaikat: osittainen näkörajoite). Pariskunnalta se tekee lähes 200 euroa yhden illan kulttuurinautinnosta, jos vaikka ostaa ohjelman sekä nauttii väliajalla leivoskahvit.

Hintaan suhtautuu ymmärtävämmin, kun katselee käsiohjelmasta esitykseen osallistuneiden nimilistaa. Se on suuri jo tarinan synnyttämisestä alkaen käsikirjoittajista säveltäjiin, laulujen sanoittajiin ja suomennoksiin sekä esityksen toteutuksen suunnittelijoihin.

Näyttelijäjoukkoakin rooleissa on puolenkymmentä ja heille on vielä varanäyttelijät, ns. understudyt ja swingit. Mukana on myös lapsinäyttelijöitä, joita on kaksi tai kolme yhtä roolia kohden. Kapellimestari Eeva Konnulla on noin 20 hengen muusikkojoukko ohjattavanaan.

Lisäksi noin satakunta henkilöä on osallistunut esityksen toteuttamiseen tarpeiston, lavastuksen, puvustuksen, naamioinnin, valojen, äänen ja käsiohjelman saralla. Tarpeen ovat myös kuiskaaja sekä lastenhoitajat, kun nuorimmat lavalla olijat ovat 7-vuotiaita.

Valoja ja varjoja

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Musikaalin tarina korostaa musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa. Mukana on myös tummia sävyjä sairastumisesta, kiusaamisesta, perheväkivallasta ja uskonnollisesta ahdasmielisyydestä. Ja loppu on surullinen. Paikoin oli nenäliinalle käyttöä, se täytyy tunnustaa.

Monet koronan vuoksi teatterin väliin jättäneet saattoivat tuumia itsekseen illan aikana, että olo on kuin taivaassa. Kotoa on päästy vihdoin kulttuurin pariin.

Samassa tunnetilassa lienee koko ensemble. Jakob Höglund tiivistää käsiohjelman tekstissä esiintyjien tunnelman: ”Rakas yleisö! Tänään seisomme edessäsi ja olemme valmiita tekemään sitä, mikä on ollut niin pitkään kiellettyä. Kädet toistemme ympärillä laulamme sydämien ilossa, ja silloin katto nousee taivaisiin. Tervetuloa.”

Teatterin esittelyssä luvattiin, että ”tämä elämänvoimainen, koskettavia kohtaloita ja vapauttavaa iloa sisältävä tarina tarjoaa katsojalle lämpöä ja balsamia sielulle.” Sen se totisesti tarjosikin.

Seuraavaksi pitääkin mennä katsomaan Lilla Teaterniin Jakob Höglundin ohjaama musikaali Once.

Lue myös: Kalevala på svenska ja Mua kutsuu Cabaret.

*Sain teatterista kaksi bloggaajalippua.

Normaali