Venäjän ja Murmanskin liput liehuivat Hotelli Azimutin edustalla.
Murmansk kuulostaa aika eksoottiselta paikalta enkä olisi uskonut siellä koskaan käyväni. Mutta kun tilaisuus tarjoutuu, on siitä otettava kiinni. Pidennetyn viikonlopun aikana ehti näkemään paljon Etelä-Kuolaa.
Suomen Tiedetoimittajain liitto ilmoitti viime keväänä tekevänsä opintomatkan Murmanskiin syyskuussa ja tilaa oli parillekymmenelle lähtijälle. Jos halukkaita olisi enemmän kuin paikkoja, osallistujat arvottaisiin. Olin onnekkaiden joukossa. Matkan ulkopuolelle jäi 26 liiton jäsentä.
Seurueemme oli monitieteinen: mukana oli muun muassa biologi, maantieteilijä, historioitsija, teologi, englannin kielen kääntäjä, biokemisti, humanisti, terveydenhuollon maisteri, eläintieteilijä, sosiologi, kasvatustieteilijä sekä avaruusteknologian asiantuntija: maistereita, tohtoreita ja dosentteja.
Hatuista vedettyjen joukkoon päässeen Sinin sanoihin saatoimme me muutkin yhtyä: ”Melkein mä oon itselleni kateellinen kun olen täällä.”
Bussilla Rovaniemeltä Kirovskiin
Matka Murmanskiin alkoi perjantaiaamuna 16.9.2016 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Lensimme ensin Rovaniemelle. Meitä vastassa oli matkanjohtajamme, tiedetoimittaja Satu Räsänen ja kuljettaja Tapani Kukkola linja-autoineen. Turkoosi bussi oli kulkuvälineemme ja tukikohtamme neljän päivän ajan.
Sallassa pysähdymme ostoksille; pientä evästä ja pullovettä tarvittiin. Hanaveden juominen, edes hampaiden peseminen tuolla vedellä, ei ole suositeltavaa. Tämä todetaan myös ulkoministeriön Venäjän matkustustiedotteessa.
Lounaalle menimme Sallatunturin Tupiin kuuluvaan Ravintola Kielaan. Lohikeitto maistui niin hyvin seurueellemme, että kattilan pohja tuli jo vastaan.
Rajan yli menimme Kelloselän rajanylityspaikalla. Tullissa oli hiukan jännitettävää, sillä yhden matkalaisen viisumi oli merkitty päivää liian lyhyeksi. Venäjänkielentaitoisen matkakumppanin avustuksella tilanne saatiin hoidettua siten, että viisumi piti käydä päivittämässä murmanskilaisessa pankissa ‒ maksua vastaan tietysti.
Pysähdyimme Kantalahdessa jaloittelemaan Vienanmeren rannalla. Siellä otettin monet selfiet ja maisemakuvat illan hämärtyessä.
Hotelli Severnaya Kirovskissa.
Matka jatkui Apatiitin kaivoskaupungin kautta Hiipinätuntureiden kainaloon Kirovskiin, missä majoitumme Hotelli Severnayaan. Se oli Kirovskin pääkadun Lenina Prospektin varrella. Huone oli tilava ja siisti, samoin kylpyhuone, ei valittamista.
Kävimme ilallisella modernisti sisutetussa ravintolassa melko lähellä hotellia. Useimmat valisivat annoksekseen borssikeittoa.
Tässä ravintolassa muutamat seurueet pelasivat shakkia ‒ sellaista ei Suomessa taida nähdä?
Kiviä museossa ja tuntureilla
Lauantaina tutustuimme Apatit-kaivosyhtiön kivimuseoon Kirovskissa. Museossa oli nähtävillä monia paikallisia ja kauempaakin hankittuja kivilajeja ja mineraaleja, kaivostoiminnan historiaa sekä yhtiön saamia palkintoja ja lahjoja. Täälläkin tuli esille luonnon kauneus ja monimuotoisuus: kaikenlaisia kiviä sitä voikin olla olemassa.
Teimme retken Hiipinätuntureille, joiden kyljet olivat ruskan väreissä. Tunturijono sijaitsee Murmanskin alueella Kuolan niemimaan keskiosassa. Tuntureiden iän sanotaan olevan noin 350 miljoonaa vuotta.
Geomatkailijan opas kertoo tuntureista seuraavaa: ”Hiipinätunturit on Kuolan niemimaan suurin yhtenäinen vuoristoalue. Valtaosa sen tuntureista ja vuorista on tasahuippuisia. Hiipinätuntureiden korkein huippu, Yudychvumchorr-vuori, on 1 200 m korkea. Tunturialueen syvät rotkot ja niiden jyrkät seinämät ovat jylhiä ja vaarallisia. Hiipinätunturit ovat lumen peitossa lokakuusta kesäkuuhun ja syvissä rotkoissa lumi säilyy vuoden ympäri.
Alueella on monipuolinen kasvillisuus ja eläimistö, joista monet lajit ovat harvinaisia ja suojeltuja. Hiipinätunturien alue on erittäin tunnettu upeista maisemistaan, geologiastaan ja mineralogiastaan.
‒ ‒ Alueelta tunnetaan yli 500 eri mineraalia, joista yli 100 on kuvattu ensimmäistä kertaa Hiipinätunturien alueelta.” (Peter Johansson, Laura S. Lauri and Yury L. Voytekhovsky: Geomatkailijan Barentsin kierros. 2014.)
Ajoimme Malyi Vudyarv -järven lähelle ja kuljeskelimme sen lähistöllä. Pari patikointia harrastavaa kiipesi jonkun matkaa jyrkästi kohoavaa tunturia ylöspäin. Me muut tyydyimme ihastelemaan maisemia syksyisine väreineen.
Hiipinätuntureita Malyi Vudyarv -järven lähellä.
Kävimme maailman toiseksi pohjoisimman Kasvitieteelliseen puutarhan porteilla (pohjoisin on nykyisin Tromssassa). Oppaan mukaan puutarhassa ei ole tähän aikaan mitään nähtävää, joskin kasvihuoneiden pitäisi olla ympäri vuoden auki.
Tunturit olivat nähtävissä hotellilta. Pohjoisen kaupungeissa harrastetaan taloissa voimakkaita värejä.
Seurueemme palasi lounaalle Hotelli Severnayaan. Tilattuja aterioita ei jostain syystä ollut tarjolla. Hetken hämmennyksen jälkeen ravintola lupasi kuitenkin ruokkia joukkomme salaatilla ja liha- tai kanakeitolla. Otin jälkimmäisen ja se olikin mielenkiintoinen: kirkkaassa liemessä oli sekä kanaa että keitettyjä kananmunanpaloja.
Lähdimme jatkamaan pohjoista kohti Montšegorskin kaupungin kautta. Pysähdyimme kahvitauolle. Oppaamme Olga Petrova tarjosi vaihtoehdoiksi Statoilin huoltoasemaa tai hienoa kahvilaa. Hiukan yllättäen päädyimme kuitenkin nuoriso- tai monitoimitalolta näyttävän rakennuksen värikkäästi sisustettuun kahvioon. Kahvikoneella valmistaen annosten saaminen isolle seurueellemme kesti hyvän tovin.
Satavuotias Murmansk
Hotelli Azimut on helppo löytää Murmanskin keskustasta. Yläkerran ravintolasta näkee hyvin Murmanskin maisemia
Illalla saavumme Murmanskiin ja majoitumme Hotelli Azimutiin. Se sijaitsee Murmanskin keskustassa aivan Tsentralny-puiston vieressä. Kerroksia hotellissa on 19.
Ylhäällä sijaitsee ravintola 7 Nebo, josta on hyvät näköalat kaupungille. Moderniin sisustukseen kuuluvat myös Eero Aarnion pallotuolit ‒ tai niiden kopiot.
Matkan kolmannen päivän, sunnuntain, aamupäivä oli varattu vapaalle tutustumiselle Murmanskiin. Kaupunki viettää parhaillaan juhlavuottaan; 4.10.2016 se täyttää sata vuotta.
Vierailumme osui myös äänestyspäivään, mutta muutamia vaalimainoksia lukuunottamatta tätä ei huomannut katukuvassa.
Murmansk on Venäjän pohjoisin kaupunki ja maailman suurin pohjoisen napapiirin pohjoispuolella sijaitseva kaupunki. Asukkaita on noin 300 000. Murmanskin elinkeinoina ovat kalastus ja kalanjalostus, kaivosteollisuus sekä merenkulku.
Näkymä hotelllin 12. kerroksesta Murmanskiin. Oikealla ylhäällä mäen päällä on Aljosha-patsas ja oikealla etualalla taidemuseo. Taustalla Murmanskin satamaa.
Murmanskia kuvattuna hotellihuoneesta. Suurin osa kaupunkilaisista asuu isoissa kerrostaloalueissa. Eräässäkin keskittymässä asuu 13 000 ihmistä.
Osa meistä tutustui Pohjoisen laivaston merimuseoon, joku Murmanskin aluemuseoon ja minä ja muutama muu taidemuseoon, jossa oli Tretjakovin gallerian kokoelmista koottu kukkataulunäyttely.
Näyttelyn maalaukset olivat venäläistaiteilijoiden, joista en tuntenut nimeltä muita kuin Ilja Repinin. Osa maalauksista oli hämmästyttävän valokuvamaisia. Kukkien osuus tauluissa vaihteli, joissain tauluissa pääosassa oli ihminen ja kukkia oli vain somisteena seppeleessä tai kimpussa.
Tutustuimme myös maailman ensimmäiseen ydinjäänmurtaja Leniniin, joka toimi tehtävässään 1950-luvulta 1980-luvulle. Nyt se on museolaivana ja sen yhteydessä on tiedekeskus.
Näkymä satamaan vastapäätä ydinjäänmurtaja Leniniä.
Iltapäivällä teimme kiertoajelun Murmanskiin ja sen ympäristöön oppaanamme Sari Pöyhönen, joka työskentelee Murmanskissa Suomen konsulaatissa konsulin kulttuuri- ja media-asioiden avustajana.
Kävimme katsomassa yli 35-metristä Aljosha-patsasta, joka on pystytetty vuonna 1974. Se sijaitsee mäellä, yli 173 metriä merenpinnan yläpuolella.
Patsas on toisen maailmansodan ajan muistomerkki neuvostosotilaille, jotka puolustivat Neuvostoliiton pohjoista aluetta saksalaisia vastaan vuosina 1941‒1945. Patsaan juuressa oli monia muovisia kukkaseppeleitä ja sen edessä paloi ikuinen tuli.
Kävimme myös ortodoksessa Vesillä pelastumisen kirkossa, joka on pyhitetty vesillä menehtyneille, erityisesti merimiehille ja kalastajille.
Kirkon alapuolella on Majakka-muistomerkki. Sen vieressä on Kursk-sukellusveneen osa, joka toimii muistomerkkinä kyseisessä sukellusveneessä menehtyneille. Ydinsukellusvene Kursk upposi Barentsinmerellä elokuussa vuonna 2 000 ja onnettomuudessa menehtyi 118 miehistön jäsentä.
Illalla nautimme päivällisen ravintola Tsarskaja Ohotassa. Ravintola sijaitsi tavallisen kerrostalon alakerrassa, mutta se oli sisustettu metsästysmajan tyyliin monine täytettyine eläimineen ahmoista karhuihin.
Murmanskista Ivaloon
Maanantai oli viimeinen matkapäivämme. Aamupäivällä konsuli Pirkko Mäkikokkila kertoi toiminnasta Pietarin pääkonsulaatin alaisessa Murmanskin toimipisteessä.
Kuulimme myös tutkimusjohtaja Olav Titovin esityksen PINROn (The Polar Research Institute of Marine Fisheries and Oceanography) toiminnasta. Instituutti tutkii pohjoisia merialueita kuten Vienanmeri, Barentsinmeri ja Pohjois–Atlantti.
Iltapäivällä lähdimme noin 300 kilometrin paluumatkalle Murmanskista Ivaloon. Näimme myös Suomen entisen rajan.
Ihastelimme matkan varrella laajoja jäkäläkenttiä, jotka hohtivat vaaleina. Suomen puolellahan porot syövät kaiken jäkälän. Näimme myös metsäpaloalueita kummitusmaisine puunrunkoineen. Maisemat olivat välillä kauniita tuntureineen ja järvineen, joihin maisema peilautui. Paljon oli toki suo- ja metsätaivaltakin.
Metsämaisemaa kotimatkalla bussin ikkunan läpi kuvattuna.
Rajan ylitimme Raja-Joosepissa. Oli helpottavaa, kun monet passintarkastukset olivat ohi. Ennen varsinaista passintarkastusta matkustusasiakirjat näytettiin bussiin tulleelle virkailijalle kolmeen kertaan. Korjattu viisumi aiheutti tietenkin keskustelua ja viivytystä tullissa. Suomen tullissa kaikki sujui vain passia vilauttamalla.
Ennen lentomatkaa vahvistimme itseämme pizzalla ja oluella ivalolaisessa ravintolassa, Pubi.fi:ssä, joka suostui joustavasti ottamaan ison seurueemme ruokittavakseen vielä vähän ennen sulkemisaikaa. Kiitos siitä!
Finnairin lento Ivalosta Helsinkiin lähti puoliltaöin ja perillä olimme noin puoli kahdelta.
Tiivistetty kokemus
Neljä päivää, 1 100 kilometriä bussissa, 1 697 kilometriä lentokoneessa, monta uutta tuttavaa, lukemattomia hauskoja tarinoita ja muutama sata valokuvaa. Monista meistä tuntui, että matkamme oli paljon pidempi kuin nuo viikonlopun päivät, sillä näimme ja koimme niin paljon: rumaa ja kaunista, luontoa ja ihmisen rakentamaa, uutta ja vanhaa.
Kohtasimme muutamia pieniä vastoinkäymisiä, mutta niistä selvittiin venäjäntaitoisten matkatoverien, ammattitaitoisen bussikuskin ja huumorin avulla. Joku muisti näyttelijä Ville Haapasalon lauseen: ”Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy”.
Kerron seuraavissa postauksissani lisää matkasta sanoin ja kuvin: Kirovskista ja sen kivimuseosta, Hiipinätuntureista ja Murmanskista.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Parasta lähteä nyt 