K niin kuin kuva –helmikuun kuvahaaste IV

Kristiina K. -blogia pitävän Kristiinan kuvahaaste helmikuulle jatkuu neljänteen ja viimeiseen osioon. Hän antoi jokaiselle kuukauden päivälle oman aiheen. Kuvat voivat olla vanhoja tai uusia taikka kuvia piirroksesta. Myös kuvapankkien kuvat ovat sallittuja. Aloitin haasteen myöhässä, joten lopetus jäi maaliskuun puolelle.

Aiheina ovat nyt:

20.2. Kuivunut
21.2. Kala
22.2. Kalenteri
23.2. Kiiltävä
24.2. Katos
25.2. Keltainen
26.2. Kori
27.2. Katu
28.2. Kesä

Kuivunut

Käärme meni menojaan, vanha nahka jäi Toivonniemen rannalle.

Käärme luo nahkansa, senhän me tiedämme. Mitä luodulle nahalle tapahtuu? Se jää jonnekin maastoon ja vähitellen katoaa sinne. Tämä nahka pääsi hetkeksi ihmeteltäväksi ja kuvattavaksi Turun Ruissalossa sijaitsevan Toivonniemen kesäkodin pöydälle.

Käärme lienee rantakäärme; niitä ainakin on nähty saunalle vievän rantatien kivikossa.

Kala

Kalasta oli vähän kuvia kokoelmissani. Joudun turvautumaan nyt kuvaan, jossa kala on joutunut jo ruoanlaittovaiheeseen. Kyseessä on Saimaasta Lappeenrannan läheltä pyydetty hauki, josta veljeni Juha valmisti haukimureketta. Sain sitä parilla illallisella syyskuussa 2020, kun olin muutaman päivän vierailulla. Oli maukasta. Olen itse tosi huono kalakokki, enkä ole koskaan tehnyt haukimureketta.

Kalenteri

Kalenterin kuvaakaan ei ollut helppoa löytää. Mummun kalenterin olen kuvannut; se on äidilleni Anjalle tehty kalenteri, jossa on kalenterikuvina mummun lastenlapsia, joita on seitsemän. Kannessa on kuva äidistä vuonna 2018, jolloin vietettiin hänen 80-vuotispäiviään Alajärvellä. Päivänsankarin juhla-asuna on Suomi-puku.

Kiiltävä

Ritarihuoneen kullattu kattokruunu. Tarkemmin katsottuna siitä voi löytää leijonan, Suomen vaakunaeläimen.

Kiiltävää valikoitui edustamaan kattokruunu Ritarihuoneelta. Olen ollut siellä vain kerran, kun Kyproksen matkailuorganisaatio ja Kyproksen suurlähetystö kutsuvat vieraita Ritarihuoneelle iltatilaisuuteen, jossa juhlistettiin Pafoksen nimittämistä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2017.

Katos

Katos on viritetty Marbellaan, kun edessä on viikon pituinen San Bernabé -juhla kesäkuun alussa. Iltaisin kaupungilla oli kaikenikäistä väkeä pukeutuneena parhaimpiinsa, osalla naisista oli värikäs flamencoasu. Ruokaa ja juomaa sekä musiikkia ja tanssia riitti.

Keltainen

Tämä iloinen ja keltainen ankka löytyi Cafe Ankan korista. Turussa Itäisen Rantakadun varrella ja lähellä Martinsiltaa sijaitseva kesäkahvila Cafe Ankka on tunnettu munkeistaan. Keväällä 2023 juhlitaan kahvilan 20-vuotissynttäreitä.

Kori

Kuvassa on valaistu pyörä Scandic Hamburger Börsin edessä Turussa, mutta onhan siinä myös kori kasveineen.

Katu

Katukuva on Läntiseltä Rantakadulta Turusta elokuussa Taiteiden yönä. Ennestäänkin värikäs katu kahviloineen, terasseineen, kukkineen ja puineen täyttyi taiteilijoista yleisöineen.

Kesä

Kesäinen päivä Menkijärvellä, Etelä-Pohjanmaalla. Kesäisiä kuvia olisi ollut paljonkin, mutta tämä kuva ja paikka liittyy lapsuuteni kesiin. Perheemme vietti heinäkuiset lomat isän vanhempien luona Kurejoella, Alajärvellä.

Navetassa oli lehmiä ja yksi hevonenkin, joten työvoimamme oli tarpeen heinäpellolla. Silloin timoteit koottiin vielä seipäille ja kuivuttuaan latoon. Siellä oli hauskaa pomppia ja tiivistää heinää. Joskus pakkauduttiin autoon ja suunnattiin lähimmälle järvelle, noin seitsemän kilometrin päässä olevalle Menkijärvelle. Olipa mahtava tunne päästä hikisenä ja pölyisenä uimaan järviveteen.

Kuvahaasteeseen olen nyt vastannut. Pääsin tavoitteisiin ja pystyin käyttämään omia kuviani, joskin parissa kohtaa hiukan kaukaa hakien. Kuvista olisi riittänyt pitempiäkin tekstejä, mutta päätin pitää ne melko lyhyinä.

Lue myös:

Lomanen Lappeenrannassa

Ritarihuoneen kultakruunujen alla

Pafos Euroopan kulttuuripääkaupunkina 2017

Matkabloggaajat Marbellassa

Paluu lapsuuden kesäkokemuksiin

Jaa

Menkijärvi Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla, on yhtä hieno kesäinen uimapaikka kuin lapsuudessanikin.

Jaa

Metsän vihreyttä Aulangolla, Hämeenlinnassa.

Järvimaisema Aulangolta, Hämeenlinnasta.

Aamupilviä Petreliuksessa, Turussa.

Meri aukeaa Hangossa.

Vihreyttä ja vettä Vanhalla hautausmaalla Turussa.

Järvinäkymä Hameenlinnassa.

Järvinäkymä Aulangolla, Hämeenlinnassa.

Aamusumuinen järvinäkymä Aulangolla, Hämeenlinnassa.

Järvimaisema Kuusamossa.

Myllykoski Kuusamossa.

Myllykoski Kuusamossa.

Maisemaa Riisitunturilla, Posiossa.

Naavaa Riisitunturilla, Posiossa.

Aamumaisema Petreliuksessa, Turussa.

Merimaisema Ruissalossa, Turussa.

Merimaisema Ruissalossa, Turussa.

Hiekkadyynejä Yyterissä, Porissa.

Aurinko laskee Yyterissä, Porissa.

Hiekkarantaa Yyterissä, Porissa.

Toivonniemen rantaa Ruissalossa, Turussa.

Toivonniemen rantaa Ruissalossa, Turussa.

Kurejoki Alajärvellä.

Naavaa Riisitunturilla., Posiolla.

Menkijärvi, Alajärvi.

Myllykoski Kuusamossa.

98. Merimaisemaa Ruissalossa, Turussa.

Paluu lapsuuden kesäkokemuksiin

Järvi. Uimaranta. Hiekkaa. Sininen taivas. Poutapilviä. Onko mitään sen kesäisempää?

Pääsin heinäkuussa käymään lapsuuden hiekkarannalla ja uimaan järvessä. Paikkana oli Menkijärvi.

Wikipedia kertoo järvestä näin: ”Menkijärvi on kylä Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla lähellä Kuortaneen ja Lapuan rajaa. Menkijärveltä on matkaa Alajärven keskustaan noin 17 kilometriä. Kylää halkoo seututie 711. Muita kylälle tunnusomaisia piirteitä ovat kangasmetsät, peltoaukeat sekä järvet Menkijärvi ja Hirvijärvi. Kylässä sijaitsee myös Menkijärven lentokenttä, joka on sekä puolustusvoimien että ilmailuharrastajien käytössä.”

Järvi sijaitsee vastapäätä Menkijärven lentokenttää. Järveä reunustaa mäntymetsä ja sen ranta on hienoa hiekkaa. Uimarannalla on hyvä laituri, pukukopit, puucee ja kyläyhteisön ylläpitämä sauna.

Menkijärveen liittyy muistoja. Kävimme lapsuudessani ja nuoruudessani 1960- ja 1970-luvuilla isäni kotitalossa, mummolassa, heinätöissä. Etelässä asuva pojan perhe tuli avuksi laittamaan heinää seipäille kuivumaan. Työhön käytettiin vuoden ainut kunnon loma-aika, eikä silloin suinkaan matkustettu etelän aurinkorannikoille.

Pellolle menivät kaikki, myös lapset ja nuoriso. Nostelimme heinää seipäille ja haravoimme heinäpeltoa, kukin taitojensa mukaan. Pellolla oltiin koko päivä ja mukaan otettiin kahvia termospullossa ja ehkä voileipää ja pullaa. Maito saattoi olla ruskeassa lasipullossa eikä se ollut kaupan maitoa, vaan tilan omista lehmistä lypsettyä.

Talossa oli hevonen, Musta nimeltään, joka kuului myös työvoimaan. Sen vetämissä kärryissä kuljetettiin kuivuneet heinät latoon. Hauskinta oli hypellä heinäkasoissa ja polkea niitä tiiviimmiksi.

Muistoissa ne heinäkuut oliva aina aurinkoisia ja helteisiä. Heinästä lähtevä pöly ja siemenet tarttuivat hikiseen ihoon kiinni. Mikäs olikaan työpäivän päätteeksi mukavampaa kuin ahtautua autoon ja päästä uimaan järveen? Pulahdus viileään veteen huuhteli päivän hiet pois.

Matkaa järvelle Kurejoen mummolasta oli muutama kilometri. Sinne ei välttämättä päässyt joka päivä, joten uintikerroista otettiin kaikki irti.

Järvessä kasvoi ulpukoita, joista tehtiin helminauhoja taittelemalla niiden varsia. Mistä lie sekin taito keksittiin?

Menkijärvessä on aluksi matala, loiva ranta, kunnes tietyssä kohdassa syvenee äkisti. Äitini oppi tämän kerralla. Hänellä oli jollain uimaretkellä tarkoitus olla kastamatta hiuksiaan, mutta äkisti hän olikin uppeluksissa ja kampaus katosi saman tien.

Hevosten tilalla on nykyisin traktorit ja heinät paalataan valkoisiin ‒tai vaaleanpunaisiin ‒ muovikuoriin, joten muistoni ovat pelkkää nostalgiaa ajasta, jota ei enää ole.

Järvi ja uimaranta on kuitenkin säilynyt jokseenkin samanlaisena kuin se oli lapsuudessani. Laituri on tosin uusittu ‒jos sitä tuolloin olikaan ‒ ja rannalle on rakennettu sauna. Se lämpiää maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin ja sitä voi myös tilata omaan käyttöönsä.

Uin nykyisin useimmin meressä kotikaupunkini Turun rannoilla, lähinnä Ruissalossa. Merivesi on kylmää ja tyydyn pikaiseen pulahdukseen. Siksi olikin nautinnollista uida Menkijärvessä, jossa pystyi olemaan pidemmän aikaa ja tekemään aikamatkan lapsuuteen.

Menkijärven ranta on ihanteellinen lapsille.