Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen

Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Sehän on selvää, että matkustamista harrastava kirjailija julkaisee jossain vaiheessa matkakirjan. Terhi Rannelan teoksen nimi on Kesyt kaipaavat, villit lentävät.

”Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.” on suomenruotsalaisen kirjailijan, runoilijan ja säveltäjän Elmer Diktoniuksen miete. Poimin sen jostain nuoruuteni leike- ja runokirjaan.

Nyt samainen miete on löytänyt tiensä Terhi Rannelan viime keväänä ilmestyneeseen matkakirjaan, jonka nimi on kokonaisuudessaan Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Ostin se heti tuoreeltaan ja luinkin nopeasti.

Kirjassa on myös kaunis kansi mustine joutsenineen. Rannela näki mustajoutsenia Rotorua-järvellä Uudessa-Seelannissa. Kannen on suunnitellut Annika Hiltunen.

Terhi Rannela (1980) on tamperelainen kirjailija, kolumnisti ja toimittaja. Hänen monipuolinen tuotantonsa sisältää historiallisia romaaneja ja nuortenkirjoja.

”Terhi Rannela harrastaa teekulttuuria ja matkustamista. Hän yrittää pitää selkäkipunsa kurissa liikkumalla paljon, ja hän reissaa Madonnan kiertueen perässä aina kun mahdollista. Kaikkein rakkain kirja Rannelalle on päiväkirja”, kerrotaan kirjailijaesittelysssä.

Kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja

”Rannelan omakohtainen tarinakokoelma on täynnä kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja”, kertoo teoksen takakansiteksti. Kirjassa on noin kolmisenkymmentä tarinaa kirjailijan matkoilta.

Kertomukset perustuvat Rannelan Kalevassa, Karjalaisessa ja Outokummun Seudussa julkaistuihin kolumneihin, joita hän on täydentänyt ja päivittänyt päiväkirjamerkintöjensä ja ystävien kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Mukana on runsaasti myös uusia matkakertomuksia.

Tarinoilla on hauskoja nimiä kuten Mitä voimme oppia virta-allilta?, Kadonnut Lenin ja muita matkamuistoja, Henkilökohtainen pergamenttimme ja Odota tiellä imettävää tammaa.

Muistot talteen matkapäiväkirjaan

Rannela kertoo, että ”matkapäiväkirja syntyy juuri siinä hetkessä, lentokoneessa, puiston penkillä, museon kahvilassa, hotellihuoneen sängyllä juuri ennen nukahtamista. Lauseet tallentavat muistiin sen, minkä nopeasti unohdamme.”

Totta. Olen vähän harmissani siitä, että olen melko huono matkapäiväkirjan pitäjä. Niin paljon unohtuu, jos kokemuksia ei taltioi teksteihin. Tästä olen kirjoittanut aiemmin blogipostauksen otsikolla Mitä matkasta jää mieleen?

Matkapäiväkirjan merkitystä korosti myös Mia Kankimäki, jota kuuntelin Rannelan tavoin Helsingin Kirjamessuilla. Hänkin kirjasi matkakokemuksensa, joita tarvitsi tulevaa ja nyt jo julkaistua kirjaansa Naiset joita ajattelen öisin. Tuonkin kirja ostin tuoreeltaan.

Suosikkikohteita ja matkaunelmia

Terhi Rannelan suosikkireissukohteita ovat Suomen Lappi, Norja, Islanti, Japani ja Saksa. Kirjassa on matkakertomuksia myös muun muassa Yhdysvalloista, Kiinasta, Skotlannista, Englannista, Ruotsista, Singaporesta, Uudesta-Seelannista, Virosta ja Kreikasta.

Ahkerasti matkustaneella Rannelalla on vielä muutama matkaunelma, joista on kymmenen kohdan lista kirjan loppupuolella. Niihin kuuluvat muun muassa Prinssi Edvardin saari ja L. M. Montgomeryn tyttökirjojen maisemat, Astrid Lindgrenin kotimuseo Tukholmassa sekä Glacier Express -maisemajunamatka Sveitsissä.

Huomaan, että olen toteuttanut yhden Rannelan matkaunelman, sillä olen tutustunut Euroopan ainoisiin teeviljelmiin Azoreilla.

Teeviljelmä Azoreilla.

Gorreanan teetehdas São Miguelin saarella Azoreilla. Täällä on viljelty ja tuotettu teetä vuodesta 1883 lähtien.

Teen myyntikuntoon saaminen vaatii myös käsityötä.

Terhi Rannela toiveena on, että ”tämä kirja saisi Sinut unelmoimaan. Eikä vain unelmoimaan, vaan ehkäpä selailemaan matkaoppaita, tutkimaan karttoja ja piirtämään omia, vertailemaan lentolippujen hintoja, etsimään eri maista kertovaa kaunokirjallisuutta ja lähtemään reissuun. Nojatuolilla tai lentokoneella.”

Terhi, tämä kyllä toteutuu.

Millaisia matkaunelmia sinulla on?

Terhi Rannela kuvaa mielenkiintoisissa teksteissään paitsi matkojaan, myös kirjoittamista ja kirjailijaelämää. Kirjan lopussa on lista kirjoista lukuvinkkeiksi. Viehätyin matkakirjasta ja sen tunnelmista. Luen sen varmaan vielä toiseenkin kertaan.

Kirjailijaan voi tutustua myös hänen bloginsa avulla.

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Karisto 2018.

Normaali
Matka vuosien takaa, Matkakohde, Matkustaminen

Mitä matkasta jää mieleen?

Kyproksen ja Kreikan kiput

Pafos sijaitsee Kyproksen lounaisrannikolla,  saaren kreikkalaisella osalla.

Mitä muistat matkasta, jonka olet tehnyt vuosia tai vuosikymmeniä sitten? Mitä on jäänyt mieleesi? Kaunis maisema, herkullinen ateria, tapaamasi ihmiset, auringon lämpö iholla?

Jäin tätä miettimään, kun ryhdyin muistelemaan Kyproksen Pafosta, jossa olen käynyt joskus 1990-luvulla. En muistanut edes vuotta.

Aika on haalistanut muistot ja jäljelle on jäänyt vain hämäriä, välähdyksenomaisia ja sattumanvaraisia kuvia. Yksityiskohtia en pysty palauttamaan mieleeni.

Tässäkin on vaihtelua ihmisten kesken ja myös eri matkojen suhteen. Pystyn muistamaan kuvia ja tunnelmia 1980-luvun lopussa tekemästäni Colchesterin matkasta paljon paremmin kuin Pafokselta. Olisiko jotain osuutta sillä, että vietin siellä kuusi viikkoa ja elin kielikurssilaisen ja työharjoittelijan arkea? Tai sillä, että olen kirjoittanut jälkeenpäin kokemuksistani?

Muistot matkapäiväkirjaan ja valokuviin

Kirjoittaminen onkin hyvä keino säilyttää matkan muistot. Monet yksityiskohdat, ihmisten ja paikkojen nimet, ovat tallessa paperilla tai tietokoneella. Matkapäiväkirjaan voi laittaa säilöön myös monia matkaan liittyviä kuitteja, lippuja, kortteja ynnä muuta. Olen usein tehnyt muistiinpanoja vihkoihin, mutta kovin systemaattista se ei ole ollut.

Nykyisin teen merkintöjä blogimuistikirjaan helpottaakseni postausten tekoa. Sinne on hyvä laittaa talteen myös käyntikortit ja muut pienet paperit.

Valokuvat ovat toinen hyvä tapa säilöä matka. Nykyisin valokuvia otetaan tietysti jatkuvasti. Ne vain saattavat jäädä puhelimen, kameran tai tietokoneen muistiin kuten itsellenikin on käynyt. Olen usein suunnitellut tekeväni upeita valokuvakirjoja yhdistämällä kuvia ja tekstiä, mutta yhtään kirjaa en ole saanut aikaiseksi.

Jossain vaiheessa matkoja taltioitiin kaitafilmikameralla ja otettiin diakuvia. Niitä kuten myös valokuvia näytettiin matkojen jälkeen naapureille ja ystäville aina kärsimykseen ja pitkästymiseen asti. Nyt meillä on tähän tarkoitukseen Facebook ja Instagram.

Haalistuneita paperikuvia

Etsin Pafoksen kuvat esille ja löysin kuvien lisäksi myös esitteitä, lentoliput, kuitteja, postikortteja ja muita dokumentteja. Olen tehnyt matkan vuoden 1995 kesäkuun alussa.

Reissu maksoi esitetiedon perusteella hiukan yli 2 000 markkaa ja lento kesti noin neljä tuntia. Opaslehtisessä kerrotaan, että Kyprokselta Suomeen voi soittaa puhelinkioskeista joko kolikoilla tai ”kätevillä puhelinkorteilla (telecard)”. Tuliaisiksi suositellaan nahkatuotteita, pitsejä, revinnäistöitä, käsinpunottuja koreja ja herkullisia makumuistoja: hunajaa, viinejä tai juustoja, kuten halloumia.

Kuvat ovat siis paperikuvia, hiukan epätarkkoja ja väreiltään haalistuneita. Olen parissa kuvassa itsekin, joten omituisen vähän muistijälkiä jättänyt matka ja oma läsnäolo sillä on todistettu.

Valokuvissa on rantaa, meren kuohuja, keramiikkaliike monine ulos näytteille asetettuine saviruukkuineen, pitsimyymälä, ryhmä vanhoja miehiä kahvilassa pelin ääressä, vaaleanpunaisia kukkia täynnä oleva puu, satamaa huvialuksineen, Pekka ja Terttu jostakin Itä-Suomesta, kivikkoisia rantoja, aurinkotuolirivistö hiekkarannalla, palmupuita, pelikaaneja, raunioita, vanhoja naisia mustissa vaatteissaan myymässä appelsiineja, hapsuisia auringonvarjoja, valkoisia taloja ja turkoosia merta, ravintolan terassi punaisine ja valkoisine auringonvarjoineen Keo– ja Coca-Cola-mainoksin. Keo on kyproslainen olutmerkki ja panimo.

Kuvia katsellessani pystyin palauttamaan hyvin mieleeni Pekan ja Tertun. Olin yksin matkalla, tutustuin heihin ja vietimme yhdessä muutaman hetken. Heissä oli valloittavaa iloisuutta ja positiivisuutta. He olivat olleet pitkään naimisissa, mutta toimivat kuin nuoripari, kulkivat käsi kädessä ja pussailivatkin.

Kyproksen turkoosia merta

Kyllikki Villa saneli aineistoa matkakirjoihin

vanhan-rouvan-lokikirja

Suomentaja ja kirjailija Kyllikki Villa saneli valtamerimatkoillaan päiväkirjansa kaseteille. Niistä syntyi myöhemmin suositut kirjat, kuten Vanhan rouvan lokikirja. Se palkittiin Vuoden 2004 Matkakirjana.

Toinen lokikirja, Pakomatkalla, ilmestyi vuonna 2007 ja kolmas, Myrskyssä, vuonna 2010.

Näiden kirjojen ansiosta lukijat ovat päässeet Villan mukaan Chileen ja muualle Etelä-Amerikkaan sekä Lissaboniin ja St. Helenan saarelle matkaaville rahtilaivoille viettämään monia kuukausia kestänyttä merielämää.

Kuvallisia ja kirjallisia matkamuistoja

Miksi sitten matka pitäisi muistaa hyvin? En tiedä, se vain olisi mukavaa. Olisipa aivoissa jonkinlainen Areena-sovellus, josta voisi laittaa pyörimään tietyn matkan taltioituna ja sitä katsellen voisi palata muistoihin.

Sitä odotellessa täytyy vain tyytyä taltiomaan reissuja valokuviin, videoihin, paperille ja blogiin. Villan sanelutekniikka voisi olla joskus kokeilemisen arvoinen; puhelinta voi käyttää siihenkin tarkoitukseen.

Nythän on saatavissa myös 360 astetta kuvaavia kameroita, joilla saa jo hyvinkin elävää kuvaa muistoksi.

Appelsiini

Normaali