Juomakulttuuri, Kulkuneuvot, Lainattua, Matkustaminen

”Minun mielestäni lentokoneella matkustaminen on juuri samanlaista kuin sairaalassa makaaminen”, sanoin kumartuen vieressäni istuvan kauniin tytön puoleen.

”Vai sairaalassa makaaminen! Eikö vertauksenne ollut sentään aika ontuva.”

”Ei ollenkaan.” Tunsin itseni oikein älykkääksi kolmannen ilmaisen martinin jälkeen. ”Molemmissa paikoissa henkilökunta riistää ihmiseltä liikkumisvapauden, hän saa keinotella päivällistarjotinta tasapainoon polviensa päällä, hänellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin lukea lehtiä tai torkkua, ja häntä hoivailee liuta erittäin päteviä nuoria naisia, jotka osoittautuvat säännöllisesti vain puolittain niin sieviksi kuin on odottanut.”

Tyttö naurahti.

”Lyön sitä paitsi vaikka vetoa”, jatkoin, ”että jokainen meistä sekä lentokoneeseen että sairaalaan mennessänsä tuumii hengessään, mahtaako hän ikipäivänä selviytyä elävänä kummastakaan. – Saako olla toinen martini?”

”Hyvänen aika, ei kiitos. En juo koskaan enempää kuin yhden ennen päivällistä.”

”Mutta meillä on vielä yli viisisataa mailia matkaa päivälliseen”, muistutin.

”Niin no…” Tyttö empi. ”Jos leikkisin, että se olisi vasta ensimmäinen…”

”Tai leikkikää, että tänään on syntymäpäivänne.”

Painoin pientä muovinappulaa pääni yläpuolella. Olimme 40 000 jalkaa Atlantin yllä. Ja oloni rupesi tuntumaan sangen mukavalta.

Richard Gordon. Lääkäri ajan tasalla (Doctor in the Swim). WSOY. 1963, s. 5–6.

Lentäminen on kuin sairaalassa makaamista

Lainaus