Bloggaus, Matka, Matkakirja, Matkustaminen

Mummut matkalla maailmalla

Kuinka käy matkailun, kun vuosia karttuu? Mitä mummut haluavat matkoiltaan? Millaista on mummumatkailu?

Kuva: Pixabay.

”Etiäpäin, sanoi mummo lumessa,” on monen tuntema sanonta. Ikä ei ole hidaste talvisissa olosuhteissa eikä matkailussakaan, jos on menemään mielivän asenne ‒ oli sitten mummo tai vaari tai vain varttuneempi kansalainen.

Turussa 25.1.2018 pidetyn Mainostorstai-seminaarin puhujana oli luova johtaja Timo Kiuru, joka esityksensä loppupuolella mainitsi tulevaisuuden kaupunkien olevan täynnä vanhoja ihmisiä; siellä voi olla kokonaisia kaupunginosia senioreille. Ihmiset elävät entistä pidempään ja iläihmisten osuus väestöstä kasvaa.

Mummumatkailu?

Timo Kiuru mainitsi myös mummumatkailun. Kiinnostava sana ja aihe, jota jäin pohtimaan. Miten pitäsi suhtautua mummumatkailuun? Onko se halventava sana? Vai hauska? Viitataanko sillä laajemminkin varttuneiden henkilöiden matkailuun, mukana ovat myös papat? Näin sen tulkitsen.

Ikähaitari on aika laaja, mummoksi voi tulla vaikka 40-vuotiaana ja matkailua voi harrastaa niin kauan kuin jaksaa. Matkojen kohteet voivat vuosien saatossa muuttaa muotoaan. Pitkät lennot ja aikaeron rasitukset eivät välttämättä kiinnosta vanhemmiten.

Mummut eivät ole samanlaisia

Mummut tai mummot, eläkeläiset tai varttuneemmat ihmiset eivät ole mikään homogeeninen ryhmä. Yksi mummo pitää kylpylöistä, toinen vaeltamisesta, kolmas kaukomatkoista, neljäs rokkifestareista ja viides näistä kaikista. Tai ehkä mummu viihtyy niin hyvin kotimaisemissan, ettei halua ollenkaan matkustaa.

Merete Mazzarella kommentoi tätä asiaa kirjassaan Matkalla puoleen hintaan ‒ eläkkeellä puoleen hintaan seuraavasti:”Tämän jos minkä olen oivaltanut: että ikäihmiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, että ikäihmiset ovat päinvastoin keskenään erilaisempia kuin nuoret. Nykypäivän kaksikymppiset ovat hyvin samanlaisia, koska he ovat melkein kaikki terveitä. ”Minä voin niin kuin vanha voi”, on tavattu sanoa, mutta itse asiassa vanhusten vointi vaihtelee laidasta laitaan. ‒ ‒ Nykypäivän ikäihmisillä ei pelkästään ole enemmän kokemuksia, vaan heidän kokemuksensa ‒ kokemukset koulusta, työelämästä, perhe-elämästä, yhteiskunnasta ‒ ovat myös paljon kirjavampia.”

Minäkin voisin olla jo mummu, mutta sitä odotellessa…Olen vielä matkailun suhteen kaikkeen valmis; uudet maat, kulttuurit ja ilmiöt kiinnostavat. Sen verran ikä vaikuttaa kuitenkin, etten ole valmis reppureissaamiseen ja hostellien makuusaleihin. Interrailille voisin vielä lähteä, jos voisin yöpyä mukavissa hotelleissa.

Hyvää ruokaa, palvelua ja rauhaa

Petreliuksen uimahallin saunassa tekemäni pienimuotoisen gallupin (N=2) sain joitakin mielipiteitä mummumatkailuun. Vastaajat olivat arviolta noin 70-vuotiaita. He toivoivat, että saisivat majoittua hotelliin, jossa ei olisi meteliä. Iltaohjelma hotellissa tai laivalla saisi alkaa klo 20‒21, jotta ehtisi ajoissa nukkumaan. Nykyisinhän monet artistit aloittavat esiintymisen vasta puolenyön maissa.

Nämä mummut odottavat myös hyvää ruokaa ja palvelua. Totesimme myös, että esteetön liikkuminen olisi tarpeen, oli sitten kolotusta polvissa tai apuvälineiden käyttöä ‒ portaiden sijaan luiska tai hissi.

Maailmanmatkaaja Kyllikki Villa

Varsinaisesta mummomatkailijasta tulee mieleen Kyllikki Villa, joka teki töitä matkustaen rahtilaivoilla. Wikipediassa hänen sanotaan olleen maailmanmatkaaja, suomentaja ja kirjailija. Ensimmäisen merimatkansa hän teki 42-vuotiaana ‒ ei mummona, vaan 4-vuotiaan tytön yksinhuoltajana.

Kyllikki Villa saneli vuonna 1997 Chileen tekemänsä rahtilaivamatkan aikana Vanhan rouvan lokikirjan, joka palkittiin Vuoden 2004 Matkakirjana. Hän matkusti laajasti ja piti matkapäiväkirjoja. Ritva Hapuli on käynyt läpi hänen matkapäiväkirjansa ja kirjoittanut niistä esseemäisen tutkimuksen Kyllikki Villan matkoista ja vaeltavan mielen liikkeistä. Kirja on nimeltään Matkalla kotona. Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista.

Bloggaavat mummot

Kohtasin Faith Duganin nizzalaisessa puistossa. Tapasimme pariin otteeseen myöhemminkin ja teimme muun muassa yhteisen matkan Monacoon.

Mummomatkailija voi olla myös bloggaaja, kuten Nizzassa tapaamani yhdysvaltalainen yli 70-vuotias Faith. Hän matkustelee Euroopassa aina silloin tällöin ja pitää Travel with Faith -blogia. Suomesta löytyy Mummo matkabloggaa -blogi, jota pitää mummoileva espoolainen toimittaja ja ohjelmapalveluyrittäjä Kirsti Sergejeff. Ja toki matkabloggaajissa on paljon varttuneita henkilöitä.

Ystävykset maailmalla

Olen matkakirjoja esitellessäni maininnut myös australialaisen Hilary Linsteadin ja brittiläisen Elisabeth Daviesin kirjan Growing Old Outrageously. A memoir of travel, food and friendship.

Lindsteadin ja Daviesin kirja kertoo kahden vanhan naisen matkoista eri puolilla maailmaa. Kirjoittajien omin sanoin:”We wrote this book as a celebration. – – But above all, a celebration of the fact that two outrageous women of advanced years can still get out and have a bloody good time. We hope our book will inspire others to live their dreams and fantasies, whatever their age.”

Hilary Linstead ja Elisabeth Davies matkustivat muun muassa Marokossa, Marrakechissa, Patagoniassa, Galapagos-saarilla, Istanbulissa, Kappadokiassa, Botswanassa ja Serengetissä. Kirja inspiroi kaikkia, jotka haluavat rohkaisua uskaltautua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja matkustaa eksoottisiin paikkoihin. Kirja ylistää myös ystävyyttä ja huumoria. Toisella heistä on polvivaivoja, mutta se ei estä matkustamista. He ovat hyvin kiinnostuneita maailmasta, ihmisistä ja kulttuureista ja sanovat matkustavansa niin kauan kuin mahdollista.

Näistä kahdesta matkailijasta tulee jotenkin mieleeni Inge Löökin mummokortit, jotka ovat saaneet suuren suosion. Nämä mummot lepäilevät riippumatoissa ja kattavat piknikin puna-valko-ruudulliselle liinalle, laskevat mäkeä lumista rinnettä pitkin, nauttivat kahvia runebergintorttujen kanssa, pelaavat korttia puutarhassa, istuvat puun oksalla kohotellen viinilaseja ja istuvat puistossa syöden vaaleanpunaisia hattaroita.

Kuva: Pixabay.

Fyysiset rajoitteetkaan eivät estä matkustamista. Tästä on esimerkkinä Palmuasema-blogia kirjoittava Sanna Kalmari. Hän kertoo blogistaan: ”Palmuasema on esteettömän matkailun tietolähde ja blogi, joka houkuttelee sinut maailmalle huolimatta siitä, mitä apuvälineitä matkallasi on mukana. Palmuasemalla kerron omista kokemuksistani maailmalla ja Suomessa sähköpyörätuolin kanssa matkustaessani.”

Millaisia ajatuksia tästä nousee? Ovatko omat matkailutottumuksesi muuttuneet iän karttuessa? Kuinka kauan aiot matkustaa?

 

 

Normaali
Matka vuosien takaa, Matkakohde, Matkustaminen

Mitä matkasta jää mieleen?

Kyproksen ja Kreikan kiput

Pafos sijaitsee Kyproksen lounaisrannikolla,  saaren kreikkalaisella osalla.

Mitä muistat matkasta, jonka olet tehnyt vuosia tai vuosikymmeniä sitten? Mitä on jäänyt mieleesi? Kaunis maisema, herkullinen ateria, tapaamasi ihmiset, auringon lämpö iholla?

Jäin tätä miettimään, kun ryhdyin muistelemaan Kyproksen Pafosta, jossa olen käynyt joskus 1990-luvulla. En muistanut edes vuotta.

Aika on haalistanut muistot ja jäljelle on jäänyt vain hämäriä, välähdyksenomaisia ja sattumanvaraisia kuvia. Yksityiskohtia en pysty palauttamaan mieleeni.

Tässäkin on vaihtelua ihmisten kesken ja myös eri matkojen suhteen. Pystyn muistamaan kuvia ja tunnelmia 1980-luvun lopussa tekemästäni Colchesterin matkasta paljon paremmin kuin Pafokselta. Olisiko jotain osuutta sillä, että vietin siellä kuusi viikkoa ja elin kielikurssilaisen ja työharjoittelijan arkea? Tai sillä, että olen kirjoittanut jälkeenpäin kokemuksistani?

Muistot matkapäiväkirjaan ja valokuviin

Kirjoittaminen onkin hyvä keino säilyttää matkan muistot. Monet yksityiskohdat, ihmisten ja paikkojen nimet, ovat tallessa paperilla tai tietokoneella. Matkapäiväkirjaan voi laittaa säilöön myös monia matkaan liittyviä kuitteja, lippuja, kortteja ynnä muuta. Olen usein tehnyt muistiinpanoja vihkoihin, mutta kovin systemaattista se ei ole ollut.

Nykyisin teen merkintöjä blogimuistikirjaan helpottaakseni postausten tekoa. Sinne on hyvä laittaa talteen myös käyntikortit ja muut pienet paperit.

Valokuvat ovat toinen hyvä tapa säilöä matka. Nykyisin valokuvia otetaan tietysti jatkuvasti. Ne vain saattavat jäädä puhelimen, kameran tai tietokoneen muistiin kuten itsellenikin on käynyt. Olen usein suunnitellut tekeväni upeita valokuvakirjoja yhdistämällä kuvia ja tekstiä, mutta yhtään kirjaa en ole saanut aikaiseksi.

Jossain vaiheessa matkoja taltioitiin kaitafilmikameralla ja otettiin diakuvia. Niitä kuten myös valokuvia näytettiin matkojen jälkeen naapureille ja ystäville aina kärsimykseen ja pitkästymiseen asti. Nyt meillä on tähän tarkoitukseen Facebook ja Instagram.

Haalistuneita paperikuvia

Etsin Pafoksen kuvat esille ja löysin kuvien lisäksi myös esitteitä, lentoliput, kuitteja, postikortteja ja muita dokumentteja. Olen tehnyt matkan vuoden 1995 kesäkuun alussa.

Reissu maksoi esitetiedon perusteella hiukan yli 2 000 markkaa ja lento kesti noin neljä tuntia. Opaslehtisessä kerrotaan, että Kyprokselta Suomeen voi soittaa puhelinkioskeista joko kolikoilla tai ”kätevillä puhelinkorteilla (telecard)”. Tuliaisiksi suositellaan nahkatuotteita, pitsejä, revinnäistöitä, käsinpunottuja koreja ja herkullisia makumuistoja: hunajaa, viinejä tai juustoja, kuten halloumia.

Kuvat ovat siis paperikuvia, hiukan epätarkkoja ja väreiltään haalistuneita. Olen parissa kuvassa itsekin, joten omituisen vähän muistijälkiä jättänyt matka ja oma läsnäolo sillä on todistettu.

Valokuvissa on rantaa, meren kuohuja, keramiikkaliike monine ulos näytteille asetettuine saviruukkuineen, pitsimyymälä, ryhmä vanhoja miehiä kahvilassa pelin ääressä, vaaleanpunaisia kukkia täynnä oleva puu, satamaa huvialuksineen, Pekka ja Terttu jostakin Itä-Suomesta, kivikkoisia rantoja, aurinkotuolirivistö hiekkarannalla, palmupuita, pelikaaneja, raunioita, vanhoja naisia mustissa vaatteissaan myymässä appelsiineja, hapsuisia auringonvarjoja, valkoisia taloja ja turkoosia merta, ravintolan terassi punaisine ja valkoisine auringonvarjoineen Keo– ja Coca-Cola-mainoksin. Keo on kyproslainen olutmerkki ja panimo.

Kuvia katsellessani pystyin palauttamaan hyvin mieleeni Pekan ja Tertun. Olin yksin matkalla, tutustuin heihin ja vietimme yhdessä muutaman hetken. Heissä oli valloittavaa iloisuutta ja positiivisuutta. He olivat olleet pitkään naimisissa, mutta toimivat kuin nuoripari, kulkivat käsi kädessä ja pussailivatkin.

Kyproksen turkoosia merta

Kyllikki Villa saneli aineistoa matkakirjoihin

vanhan-rouvan-lokikirja

Suomentaja ja kirjailija Kyllikki Villa saneli valtamerimatkoillaan päiväkirjansa kaseteille. Niistä syntyi myöhemmin suositut kirjat, kuten Vanhan rouvan lokikirja. Se palkittiin Vuoden 2004 Matkakirjana.

Toinen lokikirja, Pakomatkalla, ilmestyi vuonna 2007 ja kolmas, Myrskyssä, vuonna 2010.

Näiden kirjojen ansiosta lukijat ovat päässeet Villan mukaan Chileen ja muualle Etelä-Amerikkaan sekä Lissaboniin ja St. Helenan saarelle matkaaville rahtilaivoille viettämään monia kuukausia kestänyttä merielämää.

Kuvallisia ja kirjallisia matkamuistoja

Miksi sitten matka pitäisi muistaa hyvin? En tiedä, se vain olisi mukavaa. Olisipa aivoissa jonkinlainen Areena-sovellus, josta voisi laittaa pyörimään tietyn matkan taltioituna ja sitä katsellen voisi palata muistoihin.

Sitä odotellessa täytyy vain tyytyä taltiomaan reissuja valokuviin, videoihin, paperille ja blogiin. Villan sanelutekniikka voisi olla joskus kokeilemisen arvoinen; puhelinta voi käyttää siihenkin tarkoitukseen.

Nythän on saatavissa myös 360 astetta kuvaavia kameroita, joilla saa jo hyvinkin elävää kuvaa muistoksi.

Appelsiini

Normaali
Lainattua, Matkustaminen

”Pakoja nuo sinun matkasi”, sanoi kerran yksi ystäväni. Niinpä kyllä, mutta biologina hänen täytyi tietää, että pako on usein viisas reaktio.

Itseään ihminen ei pääse pakoon, sanotaan, ja onhan se totta. Mutta lähtemällä, ja etenkin asettamalla itsensä alttiiksi epävarman matkan haasteille, voi murtautua pois siitä ajatusten ja ongelmien kehästä, jota kotona kiertää jatkuvasti samaa kuviota toistaen.”

Kyllikki Villa: Pakomatkalla. Toinen lokikirja. LIKE, 2007. S. 7.

Pakomatkalla

Lainaus