Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan II

Nainen, kamera ja saappaat, jotka ovat luotu kulkemaan. Askeleet voivat viedä lähimetsään tai kauemmas eksoottisen luonnon jäljille Huppuvuoria ja Grönlantia myöten.

1980-luvun Camel Bootsin mainosslogania mukaileva otsikko on lainattu Sari Suonpään esityksestä Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä Tuusulassa lauantaina 10.3.2018. Siellä kuultiin kaikkiaan kymmenen naisen tarinoita kuvineen. Heistä osa on valokuvauksen ammattilaisia ja osa harrastajia.

Halusin esitellä näitä valokuvaavia ja upeiden luontokohteiden perässä reissaavia naisia. Jaoin esittelyt kahteen postaukseen, joista ensimmäinen löytyy täältä. Tässä toisessa osassa esittelen kuvaajat Pirjo Lindfors, Kaisa Peltomäki, Tea Ahjosaari ja Kirsi MacKenzie.

Jääkarhuja valtakunnassaan

Luonnolla on tärkeä rooli helsinkiläisen Pirjo Lindforsin elämässä. Hän vaeltaa mielellään metsissä ja vuorilla sekä jokien ja merten rannoilla etsimässä luonnonvalon kauneutta. Valokuvaus on antanut hänelle uusia tapoja tutkia luontoa kaikessa sen monimuotoisuudessa.

Pirjo Lindfors esitti kuvia ja multimediaesityksen Jääkarhun valtakunnasta. Hän oli kuvaamassa arktisen alueen luontoa viime vuoden kesäkuussa Huippuvuorilla.

Matkalaiset kulkivat Origo-laivan kyydissä, mutta tekivät sieltä käsin muutaman tunnin kumiveneretkiä. Joskus herätys saattoi tulla keskellä yötä, jos näköpiirissä oli jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Jäävuoret, pohjoinen valo ja eläimet tekivät Pirjoon vaikutuksen.

Huippuvuorilla asuu enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä. Kameran muistiin tallentuikin kuvia näistä isoista valkoisista karhuista, mutta myös muun muassa huippuvuortenpeuroista, myrskylinnuista, jäälokeista, partahylkeistä, mursuista ja ryhävalaista.

Jääkarhujen jäljillä kulkeminen ei ole vaaratonta puuhaa. Niinpä retkikuntien mukana täytyy olla aina opas kivääri aseenaan.

Kuva: Pirjo Lindfors. Jääkarhut taistelevat saaliista.

Mantsuriankurkia Hokkaidolla

Kuva: Kaisa Peltomäki. Valkoista valkosella. Mantsuriankurjista piirtyvät vain musta-punaiset yksityiskohdat lumista taustaa vasten.

Oululainen Finnature Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Peltomäki esitteli lintukuviaan lähinnä yrityksensä järjestämältä kuvausmatkalta Hokkaidon saarelta Japanista. Siellä voi kuvata muun muassa mantsuriankurkia, laulujoutsenia ja kuningasmerikotkia.

Kaisa suosii lintukuvissaan taiteellista otetta, ei niinkään tarkkoja lentokuvia. Perusta hänen mieltymykselleen luotiin jo lapsuudessa, jolloin Kaisa harrasti maalausta ja kävi kuvataidenäyttelyissä.

Kaisa on ihastunut niin sanottuihin yläsävy- eli high key -kuviin. Nämä antavat kohteelleen valokylvyn. Kuvan pitää olla yhtä aikaa kirkas ja osin ylivalotettu, mutta tummissa sävyissä tulee näkyä sävyeroja. Kuvat näyttävät kevyiltä ja ilmavilta.

Talvipäivillä järjestetyn perinteisen kuvakisan voitti juuri Kaisa. Kilpailukuvakseen hän oli valinnut kotinsa takapihalta otetun tilhikuvan.

Arktinen hulluus vie vaikka Grönlantiin

Turkulaisen Tea Ahjosaaren esitys oli nimeltään Kuvia reissuiltani. Kuvista Tea tunnistaa myös sielunmaisemiaan.

Tea kertoi kiiinnostuneensa ensin luonnossa liikkumisesta. Ensimmäisen vaelluksen jälkeen siitä tuli hänelle elämäntapa. Hänelle on mieluista viettää viikonloppu patikoimalla vaikkapa kansallispuistoissa. Myös ulkosaaristo keväisin ja syksyisin viehättää Teaa.

Teaa kiehtovat myös meret, vuoret ja jäätiköt. Hän onkin reissannut muun muassa Sarekin kansallispuistossa Pohjois-Ruotsissa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Tea tunnistaa omakseen jonkinlaisen ”arktisen hulluuden”. Hän vietti viime kesänä 27 päivää Itä-Grönlannissa, jota Tea kuvasi huikean kauniiksi ja hänet täysin lumonneeksi paikaksi.

Teaa ei kylmyys pelota. Eikä hyinen vesikään, sillä Tea liikkuu mielellään myös melomalla. Grönlannissa hän teki kaksi kahdeksan päivän melontaretkeä, joista toinen suuntautui Kulusukista pohjoiseen ja koilliseen Sermiligaq-vuonon pohjukkaan ja toinen Ammassalikin saaren ympäri.

Valokuvaaminen on tullut mukaan vähitellen ja osaksi retkiä lähinnä kauniiden maisemien tallentamiseen.

Kuva: Tea Ahjosaari. Maisemaa Grönlannin länsirannikolta, Ilulissatin jäävuonon jäävuorista.

Pohjolan maagiset maisemat

Helsinkiläinen kieltenopettaja Kirsi MacKenzie aloitti valokuvauksen vuonna 2011. Hän on jo nimekäs, erityisesti unenomaisista maisemakuvistaan tunnettu kuvaaja, joka on palkittu myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Kirsin mukaan valokuvasta tulee puhutteleva, kun siihen liittyy tarina. Hänelle on tärkeää näkeminen, uteliaisuus ja seikkailu.

Viime vuonna ilmestyi Kirsin kirja, Docendon kustantama Pohjolan maagiset maisemat. Siinä on kuvia Jyllannin dyyneiltä Grönlannin jäätiköille, Skånen pyökkimetsistä Lofoottien vuonoille ja Kolin kansallismaisemasta Islannin laavakentille. Kirsi on siis matkustanut maisemiensa perässä Pohjoismaissa.

Teos toimii myös luontokuvaajan oppaana avaten uusia näkökulmia. Kirsi neuvoo, kuinka syntyy sommittelultaan upea maisemakuva valoa ja luovia tekniikoita hyödyntäen. Kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kirsin Pohjolan maagiset maisemat -valokuvia voi käydä ihastelemassa Galleria Verandassa, Finlandia-talossa 14.5.2018 saakka.

Kuva: Kirsi McKenzie. Baikalin järvi, Siperia, Venäjä, maaliskuu 2018.

 

 

Hanko Foto Festival valokuvauksen ystäville

Valokuvafestivaali järjestettiin Hangossa nyt kolmatta kertaa.

Hangossa järjestettiin 4.–6.9.2015 viikonlopputapahtuma rakkaudesta luontoon, valokuvaan ja Hangon ihanaan valoon. Teemana oli maisemavalokuvaus.

Nyt kolmatta kertaa toteutettu Hanko Foto Festival kattoi ohjelmallaan koko viikonlopun perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Pääsylippu yksittäisille luennoille maksoi 10 euroa ja festivaalipassi 30 euroa.

Paikaksi oli valittu Hangon kaupungintalo, joka antoi hiukan väljemmät puitteet tapahtumalle kuin aiempi paikka, Hotelli Regatta. Alakerran aula toimi lauantain valokuvamessujen tilana, yläkerran lämpiössä oli valokuvanäyttelyitä, perjantaina avajaisten alkutilaisuus ja lauantaina Marttojen kahvio.

Perjantai-illan Grand Opening Partyssa kaupungintalon juhlasalissa järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja Ilse Klockars avasi virallisesti Hanko Foto Festival 2015 -tapahtuman ja esitteli ohjelman yleisölle. Finnfoto ry:n puheenjohtaja Kari Tolonen kertoi valokuvan uudesta tulemisesta.

Avajaisissa julkistettiin myös valokuvauskilpailun voittajat. Kilpailun aiheena oli ratkaiseva hetki. Ystäväni Maija Mäntyvaara sai kunniamaininnan Perämerellä otetulla valokuvallaan, jossa vene kiiruhtaa sumun alta pois.

Näyttelyitä yön tunnelmasta uuteen maailmaan

Valokuvanäyttelyitä kaupungintalon lämpiössä.

Kaupungintalon lämpiössä oli itse asiassa kolme valokuvanäyttelyä. Anatoli (Ana) Schorinin kuvissa oli yön tunnelmaa. Nafo 4 eli luontovalokuvaajien ryhmän kuvauskohteena oli saaristomme syrjäisten osien tunnelmat ja rannikkomme monimuotoisuus. Kirsi MacKenzien näyttelyn nimenä oli Luonnon muotoja – Pohjoismaisia maisemia.

Yläaulassa oli vielä valokuvataiteilija Karoliina Veijon näyttely Hangosta uuteen maailmaan. Se tarjosi valokuvataiteen kautta aikamatkan Suomen suuriin siirtolaisvuosiin 1880-1930. Karoliina Veijo on luonut Hangon museon kokoelmiin kuuluvista mustavalkoisista arkistokuvista sekä itse ottamistaan 2000-luvun Hankoa ja New Yorkia esittävistä kuvista kollaasimaisia teoksia.

Pohjoismaisista maisemista Borneon viidakoihin

Lauantain monipuolisen ohjelman aloitti Kirsi MacKenzie aiheenaan pohjoismaiset maisemat. MacKenzie on ammattikorkealoulun lehtori, joka on aloittanut valokuvauksen vain muutama vuosi sitten – Galápagossaarilta. Hän on sittemmin opiskellut valokuvausta ja voittanut jo muutamia alan palkintoja.

Ruotsalaisen maisemavalokuvaaja Magnus Lindbomin aiheena oli Persoonallinen maisema. Hän puhui maisemakuvauksen keskeisistä asioista: sommittelusta, valosta ja oikeassa paikassa olemisesta oikeaan aikaan. Hän myös valotti esityksessään hyvän maisemakuvan olemusta ja sitä, kuinka valokuvaaja voi tehdä kuvasta oman näköisen.

Pata Degermanilla riitti kerrottavaa ja näytettävää tutkimusmatkoistaan.

Tutkimusmatkailija Patrick ”Pata” Degerman esitteli valokuviaan ja kertoi matkoistaan Etelämantereelta Borneon viidakoihin. Luennon nimenä oli Arktiksesta Antarkikseen -93 C – Kuvia ja kertomuksia retkikunnista ympäri maailman.

Esityksessä kuultiin muun muassa siitä, kuinka päästä kuvaamaan jääkarhuja lähietäisyydeltä tai millaisten viidakkoveitsien kanssa kannattaa mennä tapaamaan Borneon viidakon alkuasukkaita. Degerman on tosiaan seikkaillut ja on ihme, että hän on vielä hengissä. Jutut olivat mielenkiintoisia ja kuvat upeita.

Suurpedoista oraviin

Suomalaista perinteistä luontokuvausta edusti Seppo Pöllänen, joka esitelmöi aiheesta Metsiemme takkuturkkeja, kuvia suurpedoistamme. Sudet, karhut ja ahmat tulivat kuvissa lähelle. Näiden eläinten kuvaaminen onnistuu piilokojusta, jossa luontokuvaaja kertoi viettävänsä kerrallaan kolmesta viiteen päivään. Hän on kuvannut suurpetoja, erityisesti susia, jo kymmenen vuoden ajan.

Modernia luontokuvausta edusti valokuvaaja Konsta Punkka, joka on saanut valtaisan ja maailmanlaajuisen suosion Instagramissa julkaisemillaan kuvillaan – oravakuiskaajaksikin häntä kutsutaan. Punkan aiheena oli Miten nostat kuvasi maailmankartalle Instagramissa? Luennon päätteeksi hän julkisti valitsemansa koululaisten Instagram-kuvakilpailun voittajat.

Hangossa kuultiin myös valokuvataiteilija Sandra Kantasen luento työskentelystään, täysipäiväisen taiteilijan arjesta ja elämästä. Kantanen tunnetaan herkästä ja maalauksellisesta tyylistään. Hän on hakenut innoitusta ja materiaalia töihinsä muun muassa Kiinasta, Japanista, Venäjältä ja Kroatiasta.

Luontovalokuvausyhdistys BioFoto Finlandin  jäsenet esittivät seitsemän lyhyttä valokuvakertomusta.

Lauantaina oli tuote-esittelyä pienimuotoisten valokuvausmessujen muodossa. Tällä kertaa mukaan ei tullut mitään – viime vuonna hankin kameran, jossa on puhelin.

Kaupungintalon edustalla oli festariteltta, josta sai ostaa ruokaa ja juomaa. Tämä oli hyvä idea, sillä aktiiviselle vieraalle ei olisi jäänyt paljoakaan aikaa lähteä kauemmaksi energiatankkaukseen. Teltassakin oli esillä Hangon Fotokerhon jäsenten otoksia.

Illallisen jälken kuvashow ja taivaslyhtyjä

Ravintola toimii 1860-luvulla rakennettussa rantamakasiinissa.

Lauantai-illalla järjestäjät, luennoitsijat, yleisön edustajat ja muut asianosaiset kokoontuivat yhteiselle aterialle, FotoDinnerille, Ravintola Makasiiniin.

Menu ei ollut ainakaan kohdallani ravintolan suosimaa lähiruokaa, sillä Black Angus -ulkofileepihvi tuli Australiasta ja olut, Einstök Pale Ale, Islannista. Juoma oli ravintolan isännän, Nixu Knichterin, lihan kyytipojaksi suosittelemaa. Illallinen oli herkullinen ja seura mukavaa.

Eikä tässä vielä kaikki – pimenevässä illassa oli  jäljellä valokuvaesitys Hangon maisemista heijastettuna ns. Fredin talon ulkoseinälle Satamakadun ja Kulmakadun risteyksessä.

Yksi näytös oli myös tulossa, kun purjehdusseuran ravintolassa (Ravintola HSF, Hangö Segelförening) pidettyjen häiden ohjelmaan kuului valaistujen paperilyhtyjen lennättäminen taivaalle. Wikipedia tietää, että niitä kutsutaan taivaslyhdyiksi. Ne ovat olleet jo pitkään suosittuja Kaukoidässä.

Taivaslyhty on ohuesta ja palamattomasta silkkipaperista valmistettu, yläosastaan suljettu pussi, jonka alaosassa on palavaa ainetta. Niitä lähetetään taivaalle juuri häissä tai taivaslyhtyjen ympärille luoduilla festivaaleilla. Näky oli varsin eksoottinen: oransseja palloja kohosi taivaalle ja katosi pimeyteen.

Ohjelmassa oli valinnanvaraa

Valokuvaaja Sten Erik ”Tetti” Lundsten piti sunnuntaina työpajan otsikolla Pois autoasetuksista. Opetustuokion tavoitteena oli oppia vangitsemaan valoa ja saamaan parhaan terävyyden kuviin. Ainakin minä opin erään asetuksen, jota olin jo pidempään ihmetellyt. Oikeat nappulat löytyivät kamerasta.

Tarjolla olisi ollut myös Johan Ljungvistin esitys Maisemavalokuvaus radio-ohjatulla helikopterilla ja matkailuoppaan ja entisen museonjohtajan Marketta Wallin Kuvallinen kertomus Hangon historiasta sekä opastettu kierros otsikolla Kylpyläpuiston huvilat kertovat. Nämä jätimme haikein mielin väliin, sillä koti kutsui.

Emme myöskään osallistuneet sunnuntaiaamun kuvausretkelle, jonka kohteena oli Hankoniemen eteläpuolella sijaitseva pieni Gustafsvärnin kalliosaari. Auringonnousu jäi meiltä näkemättä ja kuvaamatta. Myös Magnus Lindbomin Kompositio, valo ja ajoitus -työpaja jäi kokematta lauantaina. Ohjelma oli siis niin runsas, ettei aivan kaikkeen voinut osallistua – hienoa, että oli valinnanvaraa.

Ensi vuonnakin tavataan

Monet kiitokset Hanko Foto Festivalin järjestäjille ja sponsoreille. Tapahtuma oli kaikinpuolin onnistunut. Kyseessä ei ole mikään massatapahtuma, vaan kodikas ja lämminhenkinen valokuvauksen harrastajien ja ystävien kokoontuminen syyskuisena viikonloppuna.

Järjestäjänä on vuonna 2014 perustettu Hanko Foto Festival ry. Sen tarkoituksena on jatkaa vuonna 2013 aloitettua toimintaa ja tehdä valokuvausviikonlopusta vuosittainen tapahtuma.

Olin nyt mukana kolmatta kertaa ja aion osallistua ensi vuonnakin festivaaliin, joka kuulemma järjestetään samoihin aikoihin syyskuun alussa. Tule mukaan!

Lauantaiaamu oli pilvinen, mutta päivällä aurinko rohkeni tulla esiin.