Vaihtuvia maisemia maata pitkin matkailuun

Kaupallinen yhteistyö: Gummerus.*

Joko olisi pientä matkakaipuuta? Neljän seinän sisällä oleminen alkanee kohta avartua ja ainakin kotimaan matkailu on mahdollista kesän aikana. Jos tarvitset uusia ideoita, niin voit poimia niitä Kati Kelolan kirjoittamasta teoksesta.

Kati Kelola on vannoutunut junamatkailun ystävä. Hän kertoo kirjansa Vaihtuvia maisemia –100 ideaa maata pitkin matkailuun alussa näin: ”Tekisin kaikki matkani mieluiten junalla. En tiedä juuri mitään ihanampaa kuin istua mukavasti penkissä ja katsella vaihtuvia maisemia. Lukea välillä hetki, pelata korttia, syödä eväitä tai istahtaa ravintolavaunuun.” Hän onkin junaillut niin Euroopassa kuin Japanissa, Australiassa, Intiassa ja Siperiassa.

Hitaasti maata pitkin

Moni muukin on nyt kiinnostunut maata pitkin matkustamisesta halutessaan vähentää lentämistä ja tehdä aiempaa kestävämpiä matkoja.

Kun matkustaa maitse, pääsee nauttimaan hitaasta matkanteosta, jolloin matkalla ollaan jo matkaa tehdessä, ei vasta perillä. Tuolloin myös mittakaavat ja oma sijainti kartalla asettuvat paikoilleen.

Kati Kelolan kirja tarjoaa ideoita siihen, mihin maata pitkin voisi seuraavaksi suunnata. Se antaa tietoa ja vinkkejä suunnittelun ja kestävien valintojen tueksi. Ja ennen kaikkea: miten katsoa karttaa lentoreittien ulkopuolelta.

Matkaideoita, -kertomuksia ja -tietoja sekä Top-listoja ja aikamatkoja

Kirjassa on omat lukunsa kulttuurimatkoille, luontomatkoille, kaupungeille ja kylille sekä junareiteille. Kunkin teeman sisältä löytyy matkaideoita, jotka ovat valmiita matkaehdotuksia käytettäväksi omien suunnitelmien pohjana; Minun matkani -osioita, joissa on matkakertomuksia maata pitkin reissanneilta; Top-listoja, jotka ovat asiantuntijoiden paljastamia parhaita vinkkejä; Matkatieto-osioissa on hyödyllisiä työkaluja matkan suunnitteluun sekä näkökulmia matkailuun yleisesti, kuten reitin valitsemiseen, matkailun tulevaisuuteen ja eettisen matkailun perusteisiin.

Kirjan matkaideoina on mainittu muun muassa Itä-Viron Peipsijärvi, Suomen Unesco- ja Alvar Aalto -kohteet, Kuurin kynnäs Liettuassa, Wien Euroopan unohdettuna pääkaupunkina sekä junaseikkailu Murmanskiin, Venäjälle.

Peipsijärven sipuleita. Kuva Exlibris Aboensiksen järjestämältä Viron matkalta vuonna 2013.

Näkymä Murmanskiin Azimut-hotellin ikkunasta Suomen tiedetoimittajien matkalta vuonna 2016.

Minun matkani -otsikon alta löytyvät esimerkiksi jutut Huipputaidetta Saksassa, Patikointi puolalaisessa ikimetsässä, Romanian maaseudulla voi tehdä aikamatkan menneeseen sekä Isän ja pojan reilimatka.

Top-listoista löytyvät muun muassa Euroopan ihanimmat puutarhat, kotimaan parhaat pyöräreitit, Tanskan parhaat kohteet Kööpenhaminan ulkopuolella ja Euroopan upeita maisemajunareittejä.

Matkatiedon aiheina ovat muun muassa jutut Katso karttaa uusin silmin, Miten matkustamisen päästölaskelmiin pitäisi suhtautua, Reilun matkailijan muistilista, Kauanko sinne kestää junalla ja Näin matkustamme vuonna 2050.

Aikamatkat puolestaan tarjoavat näkökulman maata pitkin matkailemisen historiallisiin ulottuvuuksiin sekä herättävät pohtimaan reissaamisen merkitystä ja syitä ennen ja nyt. Otsikkoina ovat muun muassa Hitaasti, mutta syvemmin, Miksi britit rakastavat kävelypolkuja?, Grand Tour eli suuri sivistysmatka ja Mikä on oikeastaan Idän pikajuna?

Hakemisto apuna

Lopusta löytyy lähteitä sekä maittain ja liikkumistapojen mukaan järjestetty hakemisto. Mukana on 22 Euroopan maata. Liikkumistapoina käsitellään autoilu, bussi-, juna- ja laivamatkat, melonta, patikointi sekä pyöräily.

Kirjassa ei ole ravintola- ja hotellivinkkejä, koska niiden ajantasaiset tiedot löytyvät parhaiten verkosta.

Kirjan matkaideat ja -kertomukset sekä suositukset perustuvat niin kirjailijan omiin matkoihin kuin muiden matkailijoiden kokemuksiinkin.

Tämän kirjan kanssa on hauska tehdä matkoja nojatuolissa ja suunnitella omaa reissua hyvissä ajoin ennen tulevan kesän lomakautta.

Kati Kelola on vapaa toimittaja, joka työskenteli aiemmin matkalehti Mondon päätoimittajana. Hän on tehnyt aiemmin Vastuullisen matkailijan käsikirjan (2009) yhdessä Heidi Kalmarin kanssa.

Omana matkavinkkinäni annan sen, että kannattaa liittyä mukaan yhdistyksiin, jotka järjestävät toimintaansa liittyviä matkoja. Olen päässyt nauttimaan monista Exlibris Aboensiksen ja Suomen tiedetoimittajien liiton järjestämistä reissuista. Kaikki on valmiiksi suunniteltu ja järjestetty ja matkaseurakin on mitä mainiointa.

Kati Kelola: Vaihtuvia maisemia –100 ideaa maata pitkin matkailuun. Gummerus. 2021.

* Sain Vaihtuvia maisemia -kirjan pyynnöstä kustantajalta.

Jaa

Paljon matkustavana minulla oli tapana tuskailla pitkiä odotusaikoja lentokentillä ja juna-asemilla. Se kaikki tuntui hukkaan heitetyltä ajalta. En päässyt suorittamaan kiireellisiä tehtäviäni, jotka kasaantuivat sitä mukaa mitä pitemmäksi asemalla, lentokoneessa tai junassa viettämäni aika kävi. Koko odottaminen oli ahdistavaa ja tuskaista. Eräänä päivänä havahduin siihen, että lentokoneessa, kentällä, junassa tai asemahallissa viettämäni aika on omaa aikaani. Kallisarvoisia hetkiä omasta elämästäni ‒ ei matkallaoloa johonkin, vaan jo perilläoloa itse olemisessa. Ne olivat kaikkein ominta aikaani. Kukaan ei sanonut, että minun täytyi tehdä jotain, vaan sain aivan itse päättää, miten käytän aikani: nukkumalla, kirjoittamalla, lukemalla tai tuijottamalla tyhjyyteen. Tai sitten saatoin valita ahdistuksen tai kiireessä tuskastelun. Kukaan ei voinut määrätä, mitä teen ja millä nopeudella. Tämä hyvin yksinkertaiselta tuntuva oivallus sai minut rakastamaan kentällä odottelua ja lentokoneessa istumista. Jopa suhtautumiseni lentojen myöhästymiseen muuttui. Minulla ei ollut kiire minnekään, nautinhan minä kaikkein omimmastani, yksityisestä ajastani. Ahdistukseni muuttui iloksi ja nautinnoksi. Enää minun ei tarvinnut tuijottaa matelevia viisareita; jopa aika tuntui kulkevan nopeammin.

Liisa Väisänen: Verkkaisuuden filosofiaa. Kirjapaja 2019. S. 69

Yksityista aikaa matkalla

Haavisto raiteilla

”Yksi kesä. Yksi matka. Yksi Eurooppa.”

Politiikasta tuttu Pekka Haavisto antoi periksi matkakuumeelleen, osti Interrail-lipun ja matkusti Euroopan rautateillä heinä-elokuussa 2018.

Pekka Haavisto esitteli Eurooppa raiteilla -kirjaansa julkistamistilaisuudessa 10.1.2019 Helsingissä.

Opaskirjoja reilaajille

Pekka Haavisto teki ensimmäisen junamatkansa eurooppalaisilla kiskoilla vuonna 1974. Neljän matkan jälkeen hän teki Inter-Rail-opaskirjan ensin omatoimisesti 1977 ja WSOY:n kustantamana 1978. Nuori Eurooppa -niminen opas ilmestyi vuonna 1986.

Oppaat kuluivatkin matkustamisen makuun päässeen nuorison käsissä. Tuolloin ei ollut Internetiä, joten tiedoille ja neuvoille oli tarvetta.

Uhkarohkeasti reppureissaajaksi

Ennen uutta junamatkaansa reilaajien ensimmäiseen sukupolveen kuuluvan Haaviston piti voittaa epäilys: ”Ensin ajatus tuntui uhkarohkealta. Alkaisivatko junan penkit tuntua kovilta? Onko mukavuudenhaluni kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että reilaaminen ei onnistu? Ja mitä tututkin sanoisivat, kun heittäisin repun selkääni ja sanoisin lähteväni kuukaudeksi reilille?”pohdiskeli Haavisto aikeitaan.

Tuoreestakin junamatkastaan hän kirjoitti kirjan Eurooppa raiteilla. Sen takakansitekstissä sanotaan: ”Matka maanosamme tulevaisuuteen. Intohimoinen junamatkustaja Pekka Haavisto palaa raiteille. Matkustaessaan Gdyniasta Zagrebiin ja Barcelonasta Berliiniin hän tapaa kanssamatkustajia, kahvilafilosofeja, suunnannäyttäjiä ja uusia eurooppalaisia. Mistä Euroopan eri kulmilla keskustellaan? Mihin maanosamme on menossa?”

Päiväkirja junamatkustamisesta

Kirjassa on 384 sivua ja kaikkiaan 44 lukua. Ensimmäinen varsinainen luku on Miljardin vuoden etumatka ja viimeinen Quo vadis, Eurooppa? Lähdetään siis varsin kaukaisista ajoista maapallon, Suomen ja Euroopan historiassa ja päädytään aprikoimaan maanosamme tulevaisuutta.

Haavisto toteaa ”kirjan olevan päiväkirja: ajatusten, kokemusten ja tunteiden kirja. Se on kirjoitettu junien kolkkeessa, maisemien, kaupunkien ja majapaikkojen vaihtuessa. Se on kunnianosoitus tapaamilleni ihmisille, hyville ja syville keskusteluille.”

Kirja etenee matkan suhteen kronologisesti, mutta niin, että Haavisto kertoo aiemmistakin rautatiereisssuistaan. Mitä isoveli Juhani edellä, sitä pikkuveli Pekka perässä 16-vuotiaana.

Haaviston matkusti junalla ensin Helsingistä Hankoon ja sieltä Finnmerchant-rahtilaivalla Gdyniaan. Matka jatkui reittiä Varsova‒Katowice‒Oświęcim‒Budapest‒Wien‒Zagreb‒Belgrad‒Bar‒Budva‒Podgorica‒Tirana‒Skopje‒Thessaloniki‒Ateena‒Hydra‒Ateena‒Bar‒Rooma‒Napoli‒Firenze‒Livorno‒Bastia‒Toulon‒Perpignan‒Canet-en-Roussillon‒Port-la-Nouvelle‒Castelnous‒Eus‒Ille-sur-Tểt‒Perpignon‒Port Bou‒Barcelona‒Pariisi‒Frankfurt‒Berliini‒Hampuri‒Flensburg‒Kööpenhamina‒Malmö‒Tukholma‒Helsinki.

Haavisto matkusti myös busseilla, laivoilla, takseilla, vuokra-autoilla sekä ajoi polkupyörällä. Majoituspaikkoina olivat pääosin etukäteen varatut hotellit, hostellit ja Airbnb-huoneistot.

Keskusteluja kahviloissa

Reilaaja käytti paljon aikaansa myös paikallisten ihmisten tapaamiseen. Joukossa oli muun muassa kokkistuertti, laivan kapteeni, konepäällikkö, European Climate Foundationin edustajia, kansalais- ja ihmisoikeusaktivisteja, poliitikkoja, suurlähettiläitä ja kunniakonsuleita. Osa heistä oli matkalla tavattuja henkilöitä, osa ennestään tuttuja Haaviston ilmeisen laajasta verkostosta. Hän oli mielissään, että sai sovittua tapaamisia kesäajasta huolimatta.

Pekka Haavisto halusi kuulla ja keskustella kunkin maan tilanteesta. Millaisia ajatuksia on budapestilaisilla nuorilla, entä miltä tulevaisuus näyttää Albaniassa? Miten kreikkalaiset suhtautuvat pakolaistilanteeseen?

Roomassa löytyy myös todellinen Suomi-fani, poliitikko ja kirjailija, Italian Vihreiden Grazia Francescato. Hänen perheystävänsä on Suomen nimekkäin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala. Kesäisin Grazia matkustaa Hannun luokse ja pahoittelee Pekalle, ettei ole koskaan pysähtynyt Helsingissä, vaan haluaa aina suoraan Kuusamoon.

Matkatunnelmia ja yleissivistystä

Haaviston kirjassa on varsinaisen matkakuvauksen lisäksi myös paljon asiaa muun muassa Euroopan historiasta ja sodista, Euroopan unionista, mytologiasta, matkustamisen filosofiasta ja historiasta sekä kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Pekka Haavisto kävi myös monissa museoissa, muun muassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Oświęcimissa ja Nikolai Tesla -museossa Belgradissa, yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä sekä katsomassa I Love Piaf -musikaalia Théậtre de Lucernairessa Pariisissa.

Yhtenä kohteena oli myös kreikkalainen Hydran saari, jossa Haaviston fanittamalla laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenilla oli asunto. Hydra oli ainoa, jonka Pekka Haavisto oli etukäteen päättänyt pakolliseksi käyntikohteekseen. Hän löysi oikean oven ja piti pienen hiljaisen hetken vuonna 2016 kuolleelle muusikolle: ”So long, Leonard.”

Tukholmassa hän tutustui pahamaineisiin lähiöihin Rinkebyssä ja Tenstassa ja toteaa: ”Kauhutarinat lähiöistä, joissa tavalliset ihmiset eivät uskaltaisi kulkea, vaikuttavat kokemani perusteella hieman liioitetuilta.”

Kirjassa on mustavalkoisia valokuvia matkan varrelta. Ne on ottanut Jeri Aalto ja Pekka Haavisto. Lisäksi lukujen alussa on Anja Reposen piirroskuva ja aiheeseen liittyvä sitaatti. Yksi suosikeistani on tämä Pyhän Augustinuksen toteamus: ”Maailma on kirja ja ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun.”

Kannattiko lähteä?

Pekka Haavisto pohdiskelee lopuksi matkansa huonoja ja hyviä puolia. Aina kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pulmia saattoi olla junayhteyksissä, lipunmyyntipisteissä ja rautatieasemien palveluissa. Positiivisina seikkoina olivat ainakin osallisuus rautatiekulttuurista ja -historiasta, pääsy suoraan kaupunkien keskustoihin, parempi omatunto kasvihuonepäästöjen suhteen, upeat maisemat sekä mukava matkaseura ja ihmisten tapaaminen.

Pekka Haavisto suosittelee myös nojatuolimatkoja: ”Maailman voi tuntea kodistaan poistumatta, hyvän kirjahyllyn äärellä.”

Parasta hänen mukaansa on kuitenkin yhdistää lukeminen oikeisiin matkoihin, joilla on mahdollisuus inhimillisiin kontakteihin: ”Ikimuistoisimmat lauseet eivtä aina löydy kirjoista. Sanat, jotka kätkemme sydämeemme ja joita kuljetamme mukanamme elämänmittaisen taipaleen, ovat usein niitä, joita elävät ihmiset ovat toisilleen lausuneet. Siksikin kannattaa matkustaa.”

Kieltämättä Pekka Haaviston kirja antaa inspiraatiota uudelle junamatkalle Eurooppaan.  Olisi hienoa kulkea Euroopassa ajan kanssa yhdestä mielenkiintoisesta paikasta toiseen. Mihin menisin, millaisia kohteita valitsisin? Palaisinko niihin paikkoihin, joissa kävin Interrail-matkallani vuonna 1988? Yksityiskohtaista reittiä en muista, mutta Ruotsin läpi matkustin kohti Duisburgia Saksassa, josta matka jatkui Ranskan kautta aikakin Unkariin ja Itavältaan.

Kiinnostuitko? Interrail Pass -lippuja on kahdenlaisia: kaikissa Interrail-maissa kelpaava Interrail Global Pass ja maakohtainen Interrail One Country Pass. Lue lisää VR:n sivuilta.

Parasta lähteä nyt

Ja mainittakoon tässä, että löysin blogini nimen Pekka Haaviston Inter-Rail-oppaasta vuodelta 1978. Sen esipuheen viimeinen lause on: ”Parasta lähteä nyt”. Tarinan blogin nimen löytymisestä voit lukea täältä.

Kohta vietetään Parasta lähteä nyt -blogin syntymäpäiviä. Merkkipäivän 8.2.2019 postaukseen liittyy arvonta. Seuraa siis blogia!

Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla. Nemo. 2019.

Rouva McGillicuddy asemalaiturilla

Laiturilla numero 1 ei ollut sillä hetkellä liiemmälti väkeä, koska juna oli juuri lähtenyt, mutta laiturin takana ei kenenkään maalla ryntäili tungeksiva ihmisjoukko samanaikaisesti moneen suuntaan, kulki edestakaisin maanalaisen, matkatavaroiden säilytyspaikan, teehuoneiden ja tiedonantotoimistojen ovista, poikkeili ilmoitustauluille ja puikahteli kahdesta aukosta ‒ Saapuvat junat ja Lähtevät junat ‒ ulkopuoliseen maailmaan.

Rouva McGillicuddy ja hänen pakettinsa heilahtelivat sinne tänne, mutta hän saapui lopulta laiturin numero 3 portille ja laski yhden paketin jalkojensa juureen etsiäkseen käsilaukustaan matkalippua, joka oikeuttaisi hänet astumaan portilla seisovan tuimannäköisen virkapukuisen vartijan ohi laiturille.

Sillä hetkellä muuan ääni, käheä, mutta hienostunut, puhkesi puhumaan hänen päänsä yläpuolella.
‒ Juna, joka seisoo laiturissa 3, ääni tiedotti hänelle, ‒ lähtee 16.50 Brackhamptoniin, Milchesteriin, Waverstoniin, Carvilliin, Junctioniin ja Roxeteriin, pääteasemana Chadmouth. Brackhamptoniin ja Milchesteriin matkustavia pyydetään sijoittumaan junan loppupäähän.

Kysymys: Mistä Agatha Christien kirjoittamasta kirjasta lainaus on peräisin?

Tähän arvoitukseen innoitti VI kansainvälinen Agatha Christie -festivaali Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla, 6.‒12.11.2017. Pez Azur -hotellini kirjahyllystä löysin kaksi suomenkielistä tämän dekkarikuningattaren kirjaa. Toisesta nappasin tuon sitaatin.

Jaa

Joensuun-matka katkeaa loppukesän hellepäivänä, kun juna pysähtyy jostakin syystä Kiteen asemalle. Junan matkustajat ajetaan ulos seisoskelemaan ja odottamaan toista junaa. Asemarakennus ei ole enää käytössä. Aurinko porottaa ja ihmiset istuksivat kuka missäkin laiturilla. Eräs matkustaja, punaposkinen ja puhelias rouva, kiertelee matkustajien joukossa ja tarjoaa ämpäristä oman puutarhansa omenoita.

Omistanko auton? En. Aionko hankkia? En. Sattuma heittää meidät matkustamaan hetken aikaa yhdessä. Se tunne on liian harvinainen elämässä.

Anna Kortelainen: Menopaluu. Kolumni Turun Sanomissa 4.12.2016, s. 18.

Menopaluu

Jaa

Interrail.

Sana tuo mieleen auringon paahtamien raiteiden pistävän hajun, yhden illan jutut pisamaisten skandinaavityttöjen kanssa ja soitot kotiin puhelinkopeista. Se merkitsee kahdeksaatoista vuotta.

”Ai että lähdettäisiin taas reilaamaan nelikymppisinä?”
”Sano yksikin syy olla lähtemättä.”
”Minulla on syöpä.”
”Se on nimenomaan hyvä syy lähteä. Sano joku toinen.”
”Minun pitää valmentaa joukkuetta pudotuspeleihin.”
”Sinulta jää välistä yksi ainoa peli.”
”Minulla ei ole enää rinkkaa.” Järkevät perustelut käyvät vähiin.
”Ostan sinulle uuden. Lähdetäänkö sunnuntai-iltana?”
”Miksi illalla?”
”Yöllä on halvempi matkustaa, voi nukkua junassa ja säästää hotelliyön.”
”Ystävä hyvä, minulla on säästöjä, ei ylettömästi mutta kuitenkin.”
”Reilaamaan kuuluu lähteä pikkubudjetilla.”

Herää epäilys, että illan tosiasiallinen ansa on juuri lauennut. Corrado palaa pensasbudoaaristaan. Hän on jo hylännyt kampaajansa.

”No, lähdetäänkö me?” hän kysyy sen näköisenä, että on tiennyt tästä jo kauan.

Fausto Brizzi: Sata onnen päivää. Gummerus Kustannus Oy. 2016.

 

 

Interrail nelikymppisenä

Jaa

Juna on lempikulkuneuvoni. On mukavaa olla jonkun asian liikuteltavana niin, ettei voi oikein vaikuttaa mihinkään. Maisemat vilisevät ohi ja täytyy vain olla itsensä kanssa. Se on eräänlainen lempeä vankila. Junassa on hyvä kirjoittaa ja helppo keskittyä, se lievä tärinä on jotenkin kehtomainen.

Daniil Kozlov

Roope Lipasti: Daniil Kozlovin eli runoilija Susinukke Kosolan 25, Turussa etsitään uutta. Kaupungin kosketus. Sarjassa ihmiset kertovat itseensä liittyvistä paikoista Turussa. Turun syksy 2016. Mobilen kausijulkaisu nro 43, s. 37.

Juna-asema