Hymyillen ruuhkajunassa

Ensimmäisten kuukausien aikana täydet junat hermostuttivat minua ja olin stressaantunut: olin pahalla tuulella ja kaksin verroin väsyneempi iltaisin. Lopulta en pitänyt enää negatiivisuudestani ja päätin lopettaa kielteiset ajatukset ruuhkista ja odottelusta. Päätin lopettaa myös kilpailun istumapaikoista ja seisoa suosiolla kaikki matkat ja vain hymyillä mitä enemmän suututti tai jalkoja särki korkokengissä. Silloin en omistanut matalia kenkiä saati lenkkareita. Päätökseni jälkeen matkustaminen ruuhkajunissa muuttui siedettäväksi. Opin nukkumaan seisaaltaan käsilenkkiin tukeutuen. Valveilla ollessani keskityin vain hymyilemään ja pakotin itseni ajattelemaan mukavia asioita. Se tehosi. Oloni helpotti merkittävästi ja elämästäni tuli paljon kevyempää.

Minna Eväsoja: Melkein geisha. Hurmaava ja hullu Japani. Gummerus 2017. S. 167.

Jaa

Paljon matkustavana minulla oli tapana tuskailla pitkiä odotusaikoja lentokentillä ja juna-asemilla. Se kaikki tuntui hukkaan heitetyltä ajalta. En päässyt suorittamaan kiireellisiä tehtäviäni, jotka kasaantuivat sitä mukaa mitä pitemmäksi asemalla, lentokoneessa tai junassa viettämäni aika kävi. Koko odottaminen oli ahdistavaa ja tuskaista. Eräänä päivänä havahduin siihen, että lentokoneessa, kentällä, junassa tai asemahallissa viettämäni aika on omaa aikaani. Kallisarvoisia hetkiä omasta elämästäni ‒ ei matkallaoloa johonkin, vaan jo perilläoloa itse olemisessa. Ne olivat kaikkein ominta aikaani. Kukaan ei sanonut, että minun täytyi tehdä jotain, vaan sain aivan itse päättää, miten käytän aikani: nukkumalla, kirjoittamalla, lukemalla tai tuijottamalla tyhjyyteen. Tai sitten saatoin valita ahdistuksen tai kiireessä tuskastelun. Kukaan ei voinut määrätä, mitä teen ja millä nopeudella. Tämä hyvin yksinkertaiselta tuntuva oivallus sai minut rakastamaan kentällä odottelua ja lentokoneessa istumista. Jopa suhtautumiseni lentojen myöhästymiseen muuttui. Minulla ei ollut kiire minnekään, nautinhan minä kaikkein omimmastani, yksityisestä ajastani. Ahdistukseni muuttui iloksi ja nautinnoksi. Enää minun ei tarvinnut tuijottaa matelevia viisareita; jopa aika tuntui kulkevan nopeammin.

Liisa Väisänen: Verkkaisuuden filosofiaa. Kirjapaja 2019. S. 69

Yksityista aikaa matkalla

Rouva McGillicuddy asemalaiturilla

Laiturilla numero 1 ei ollut sillä hetkellä liiemmälti väkeä, koska juna oli juuri lähtenyt, mutta laiturin takana ei kenenkään maalla ryntäili tungeksiva ihmisjoukko samanaikaisesti moneen suuntaan, kulki edestakaisin maanalaisen, matkatavaroiden säilytyspaikan, teehuoneiden ja tiedonantotoimistojen ovista, poikkeili ilmoitustauluille ja puikahteli kahdesta aukosta ‒ Saapuvat junat ja Lähtevät junat ‒ ulkopuoliseen maailmaan.

Rouva McGillicuddy ja hänen pakettinsa heilahtelivat sinne tänne, mutta hän saapui lopulta laiturin numero 3 portille ja laski yhden paketin jalkojensa juureen etsiäkseen käsilaukustaan matkalippua, joka oikeuttaisi hänet astumaan portilla seisovan tuimannäköisen virkapukuisen vartijan ohi laiturille.

Sillä hetkellä muuan ääni, käheä, mutta hienostunut, puhkesi puhumaan hänen päänsä yläpuolella.
‒ Juna, joka seisoo laiturissa 3, ääni tiedotti hänelle, ‒ lähtee 16.50 Brackhamptoniin, Milchesteriin, Waverstoniin, Carvilliin, Junctioniin ja Roxeteriin, pääteasemana Chadmouth. Brackhamptoniin ja Milchesteriin matkustavia pyydetään sijoittumaan junan loppupäähän.

Kysymys: Mistä Agatha Christien kirjoittamasta kirjasta lainaus on peräisin?

Tähän arvoitukseen innoitti VI kansainvälinen Agatha Christie -festivaali Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla, 6.‒12.11.2017. Pez Azur -hotellini kirjahyllystä löysin kaksi suomenkielistä tämän dekkarikuningattaren kirjaa. Toisesta nappasin tuon sitaatin.

Jaa

Joensuun-matka katkeaa loppukesän hellepäivänä, kun juna pysähtyy jostakin syystä Kiteen asemalle. Junan matkustajat ajetaan ulos seisoskelemaan ja odottamaan toista junaa. Asemarakennus ei ole enää käytössä. Aurinko porottaa ja ihmiset istuksivat kuka missäkin laiturilla. Eräs matkustaja, punaposkinen ja puhelias rouva, kiertelee matkustajien joukossa ja tarjoaa ämpäristä oman puutarhansa omenoita.

Omistanko auton? En. Aionko hankkia? En. Sattuma heittää meidät matkustamaan hetken aikaa yhdessä. Se tunne on liian harvinainen elämässä.

Anna Kortelainen: Menopaluu. Kolumni Turun Sanomissa 4.12.2016, s. 18.

Menopaluu

Jaa

Juna on lempikulkuneuvoni. On mukavaa olla jonkun asian liikuteltavana niin, ettei voi oikein vaikuttaa mihinkään. Maisemat vilisevät ohi ja täytyy vain olla itsensä kanssa. Se on eräänlainen lempeä vankila. Junassa on hyvä kirjoittaa ja helppo keskittyä, se lievä tärinä on jotenkin kehtomainen.

Daniil Kozlov

Roope Lipasti: Daniil Kozlovin eli runoilija Susinukke Kosolan 25, Turussa etsitään uutta. Kaupungin kosketus. Sarjassa ihmiset kertovat itseensä liittyvistä paikoista Turussa. Turun syksy 2016. Mobilen kausijulkaisu nro 43, s. 37.

Juna-asema