Matkoilla Euroopassa

Antti Tuuri kuvailee kirjassaan Matkoilla Euroopassa lähinnä junamatkojaan. Mainintoja on matkoista kuudella vuosikymmenellä.

Antti Tuurin Matkoilla Euroopassa -kirja ei ole enää uutuuksia, mutta näin maata pitkin matkustamisen suosion kasvaessa voi olla paikallaan nostaa tämä matkakirja esille. Kirja on ilmestynyt Otavan kustantamana vuonna 2011.

Kirjaa kuvaillaan kirjaston sivulla näin: ”Tunnelmakuvia, sattumuksia, huumoria ja teräviä kommentteja matkojen varrelta. Antti Tuuri on pitänyt aina tarkkaa päiväkirjaa matkoistaan ja kuvannut niitä monissa kolumneissaan. Kirjassaan hän kertoo matkustamisesta Euroopan eri maissa. Neljännesvuosisadan aikana maanosamme, Suomesta puhumattakaan, on muuttunut tavattomasti. Kirjailija havainnoi näkemäänsä ja kokemaansa omaan, jäljittelemättömään tapaansa.”

Roomasta Sisiliaan

Kirja on päätynyt minulle kirjaston poistomyynnistä ja olen sen aikoinani lukenut. Nyt sitä silmäillessäni on hauskaa huomata, että ensimmäinen Tuurin kohde on Sisilia ja siellä Palermo. Hän matkustaa vaimonsa kanssa Roomasta junalla etsimään aurinkoisempiä päiviä syksyiseen ajankohtaan. Roomasta näyttäisi olevan pitkähkö matka matkustaa junalla Italian eteläkärkeen, josta pääsee Messinan salmen yli junalautalla Messinaan ja sieltä eteenpäin Palermoon.

Hauskuus liittyy siihen, minulla on vielä edessäni maaliskuussa 2020 hamaan tulevaisuuteen siirtynyt TBEX-organisaation järjestämä matkabloggaajien konferenssi; pääpaikkana on saaren itälaidalla oleva Catania.

Neljä päivää kaupungissa sisältää myös matkalaisissa jännityksiä nostattaneen taksimatkan Agrigentoon, jossa Luigi-kuskin mielestä jokaisen Sisiliaan tulevan matkailija olisi käytävä. Kaupungin tärkein arkeologinen alue tunnetaan nykyisin nimellä Valle dei Templi (”Temppelien laakso”). Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1997. Huonosti englantia osaavan Luigin ja avuksi kutsutun veljensä Antonion kyydissä retki tuli tehtyä, vaikka se oli välillä hyvinkin epäilyttävän tuntuinen.

Interraililla Saksasta Italiaan

Tuuri kuvailee kirjassaan matkoja myös Sevillasta Ranskaan, Osloon ja lähialueille sekä Roomaan ja Salernoon. Kevätmatka-luvussa Antti Tuuri kuvailee Interrail-matkaa, joka alkaa laivamatkalla Helsingistä Travemündeen ja sieltä eteenpäin Kölniin, Pariisiin, Geneveen ja Milanoon, Veronaan, Venetsiaan, Milanoon ja takaisinpäin Baselin ja Mainzin kautta kohti Travemündea ja paluumatkaa.

Muuten onnistuneen matkan ikävänä yllätyksenä oli kirjailijan tietokonesalkun ryöstäminen junassa klassisella huomion kiinnittäminen toisaalle -menetelmällä. Matkan jälkeen Tuuri saa salkkunsa takaisin varalaseineen ja Seitsemän veljestä -taskukirjoineen, mutta uusi tietokone jäi varkaille.

Merkille pantavaa on, että myös esittelemässäni Merja Mähkän Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois -kirjassa kuvaillaan omaisuuden viemistä huomion harhauttamisella. Ehkä näitä kertomuksia on hyvä lukea siitäkin syystä, että voisi mahdollisesti varautua omilla tulevilla matkoillaan?

Lennot vaihtuivat maita ja vesiä pitkin matkustamiseen

Oman lukunsa saa Pietarin-matka. Muistoja on myös Pariisin lentokentältä ja lentomatkoilta, jotka olivat vähemmän onnistuneita. Niinpä Antti Tuuri päättikin, ettei enää koskaan lentäisi, van kulkisi maita ja vesiä pitkin.

Kymmenen päivää kestänyt Euroopan matka vuonna 2010 alkaa myös laivamatkalla ja kulkee Bolognaan ja sieltä Milanon kautta takaisin Saksaan.

Kirjoittaminen mukana matkoillakin

Antti Tuuri kertoo matkustaneensa Euroopassa kuudella vuosikymmenellä ja ensimmäinen matka oli vuonna 1959. Reissut ovat olleet kieli- ja harjoittelumatkoja, työmatkoja, mutta myös lomamatkoja.
– Minun Eurooppani on ulottunut Moskovan kaduilta Islannin länsivuonojen tuntureille ja kalasatamiin, Norjan Altasta Sisilian Agrigentoon, Portugalin Cabo da Rocasta Irlannin kautta Kuolan niemimaan juoksuille ja Kreikan saarilta Varangin vuonoille, kertoo Antti Tuuri.

Matkoillaan Tuuri käyttää aikaansa kirjoittamiseen aamun varhaisina tunteina. Onpa hän kuljettanut matkoilla mukanaan pientä Erika-kirjoituskonetta, ”joka kulki mukana melkein yhtä mukavasti kuin nykyiset kannettavat tietokoneet.”

Ikään kuin tämän kirjan jatkoksi Antti Tuuri on kirjoittanut Bospor Express: kertomus matkasta -kirjan samoin Otavan kustantamana vuonna 2013. Se on kuvaus matkasta junalla Tukholmasta Wienin ja Budapestin kautta Istanbuliin kirjallisuusfestivaaleille.

Muita Antti Tuurin matkakuvauksia ovat muun muassa Islannista kertova Pieni suuri maa (1993) ja Saksaa kuvaileva Neljännen valtakunnan vieraana (1995) sekä useita kirjoja kalastus- ja veneretkiltä.

Tuurimaisuudella Veijo Meri -palkinto

Antti Tuuri oli vuonna 2020 yksi Otavan Kirjasäätiön myöntämän Veijo Meri -palkinnon saajista. Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Antti Tuuri on suomalaisen novellin ja romaanin mestari, 1950-luvun modernismin parhaan perinteen itsenäinen jatkaja ja kehittäjä. Tuuri tutkii sitä, mikä maailma on ja mikä on ihmisen tarkoitus siinä. Hänen kirkas, täsmällinen kerrontansa lataa rivien taakse elämän vakavuuden ja humoristisuuden. Se on aikoja sitten muodostunut omaksi käsitteekseen: tuurimaisuudeksi.”

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa : matkakertomuksia. Otava 2011.

Antti Tuuri. Kuva Jouni Harala 2012.

Tämä on kolmas Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Jos Interrail-matka kiinnostaa, niin lue myös Pekka Haaviston junamatkoista postauksessa Haavisto raiteilla.

Haavisto raiteilla

”Yksi kesä. Yksi matka. Yksi Eurooppa.”

Politiikasta tuttu Pekka Haavisto antoi periksi matkakuumeelleen, osti Interrail-lipun ja matkusti Euroopan rautateillä heinä-elokuussa 2018.

Pekka Haavisto esitteli Eurooppa raiteilla -kirjaansa julkistamistilaisuudessa 10.1.2019 Helsingissä.

Opaskirjoja reilaajille

Pekka Haavisto teki ensimmäisen junamatkansa eurooppalaisilla kiskoilla vuonna 1974. Neljän matkan jälkeen hän teki Inter-Rail-opaskirjan ensin omatoimisesti 1977 ja WSOY:n kustantamana 1978. Nuori Eurooppa -niminen opas ilmestyi vuonna 1986.

Oppaat kuluivatkin matkustamisen makuun päässeen nuorison käsissä. Tuolloin ei ollut Internetiä, joten tiedoille ja neuvoille oli tarvetta.

Uhkarohkeasti reppureissaajaksi

Ennen uutta junamatkaansa reilaajien ensimmäiseen sukupolveen kuuluvan Haaviston piti voittaa epäilys: ”Ensin ajatus tuntui uhkarohkealta. Alkaisivatko junan penkit tuntua kovilta? Onko mukavuudenhaluni kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että reilaaminen ei onnistu? Ja mitä tututkin sanoisivat, kun heittäisin repun selkääni ja sanoisin lähteväni kuukaudeksi reilille?”pohdiskeli Haavisto aikeitaan.

Tuoreestakin junamatkastaan hän kirjoitti kirjan Eurooppa raiteilla. Sen takakansitekstissä sanotaan: ”Matka maanosamme tulevaisuuteen. Intohimoinen junamatkustaja Pekka Haavisto palaa raiteille. Matkustaessaan Gdyniasta Zagrebiin ja Barcelonasta Berliiniin hän tapaa kanssamatkustajia, kahvilafilosofeja, suunnannäyttäjiä ja uusia eurooppalaisia. Mistä Euroopan eri kulmilla keskustellaan? Mihin maanosamme on menossa?”

Päiväkirja junamatkustamisesta

Kirjassa on 384 sivua ja kaikkiaan 44 lukua. Ensimmäinen varsinainen luku on Miljardin vuoden etumatka ja viimeinen Quo vadis, Eurooppa? Lähdetään siis varsin kaukaisista ajoista maapallon, Suomen ja Euroopan historiassa ja päädytään aprikoimaan maanosamme tulevaisuutta.

Haavisto toteaa ”kirjan olevan päiväkirja: ajatusten, kokemusten ja tunteiden kirja. Se on kirjoitettu junien kolkkeessa, maisemien, kaupunkien ja majapaikkojen vaihtuessa. Se on kunnianosoitus tapaamilleni ihmisille, hyville ja syville keskusteluille.”

Kirja etenee matkan suhteen kronologisesti, mutta niin, että Haavisto kertoo aiemmistakin rautatiereisssuistaan. Mitä isoveli Juhani edellä, sitä pikkuveli Pekka perässä 16-vuotiaana.

Haaviston matkusti junalla ensin Helsingistä Hankoon ja sieltä Finnmerchant-rahtilaivalla Gdyniaan. Matka jatkui reittiä Varsova‒Katowice‒Oświęcim‒Budapest‒Wien‒Zagreb‒Belgrad‒Bar‒Budva‒Podgorica‒Tirana‒Skopje‒Thessaloniki‒Ateena‒Hydra‒Ateena‒Bar‒Rooma‒Napoli‒Firenze‒Livorno‒Bastia‒Toulon‒Perpignan‒Canet-en-Roussillon‒Port-la-Nouvelle‒Castelnous‒Eus‒Ille-sur-Tểt‒Perpignon‒Port Bou‒Barcelona‒Pariisi‒Frankfurt‒Berliini‒Hampuri‒Flensburg‒Kööpenhamina‒Malmö‒Tukholma‒Helsinki.

Haavisto matkusti myös busseilla, laivoilla, takseilla, vuokra-autoilla sekä ajoi polkupyörällä. Majoituspaikkoina olivat pääosin etukäteen varatut hotellit, hostellit ja Airbnb-huoneistot.

Keskusteluja kahviloissa

Reilaaja käytti paljon aikaansa myös paikallisten ihmisten tapaamiseen. Joukossa oli muun muassa kokkistuertti, laivan kapteeni, konepäällikkö, European Climate Foundationin edustajia, kansalais- ja ihmisoikeusaktivisteja, poliitikkoja, suurlähettiläitä ja kunniakonsuleita. Osa heistä oli matkalla tavattuja henkilöitä, osa ennestään tuttuja Haaviston ilmeisen laajasta verkostosta. Hän oli mielissään, että sai sovittua tapaamisia kesäajasta huolimatta.

Pekka Haavisto halusi kuulla ja keskustella kunkin maan tilanteesta. Millaisia ajatuksia on budapestilaisilla nuorilla, entä miltä tulevaisuus näyttää Albaniassa? Miten kreikkalaiset suhtautuvat pakolaistilanteeseen?

Roomassa löytyy myös todellinen Suomi-fani, poliitikko ja kirjailija, Italian Vihreiden Grazia Francescato. Hänen perheystävänsä on Suomen nimekkäin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala. Kesäisin Grazia matkustaa Hannun luokse ja pahoittelee Pekalle, ettei ole koskaan pysähtynyt Helsingissä, vaan haluaa aina suoraan Kuusamoon.

Matkatunnelmia ja yleissivistystä

Haaviston kirjassa on varsinaisen matkakuvauksen lisäksi myös paljon asiaa muun muassa Euroopan historiasta ja sodista, Euroopan unionista, mytologiasta, matkustamisen filosofiasta ja historiasta sekä kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Pekka Haavisto kävi myös monissa museoissa, muun muassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Oświęcimissa ja Nikolai Tesla -museossa Belgradissa, yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä sekä katsomassa I Love Piaf -musikaalia Théậtre de Lucernairessa Pariisissa.

Yhtenä kohteena oli myös kreikkalainen Hydran saari, jossa Haaviston fanittamalla laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenilla oli asunto. Hydra oli ainoa, jonka Pekka Haavisto oli etukäteen päättänyt pakolliseksi käyntikohteekseen. Hän löysi oikean oven ja piti pienen hiljaisen hetken vuonna 2016 kuolleelle muusikolle: ”So long, Leonard.”

Tukholmassa hän tutustui pahamaineisiin lähiöihin Rinkebyssä ja Tenstassa ja toteaa: ”Kauhutarinat lähiöistä, joissa tavalliset ihmiset eivät uskaltaisi kulkea, vaikuttavat kokemani perusteella hieman liioitetuilta.”

Kirjassa on mustavalkoisia valokuvia matkan varrelta. Ne on ottanut Jeri Aalto ja Pekka Haavisto. Lisäksi lukujen alussa on Anja Reposen piirroskuva ja aiheeseen liittyvä sitaatti. Yksi suosikeistani on tämä Pyhän Augustinuksen toteamus: ”Maailma on kirja ja ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun.”

Kannattiko lähteä?

Pekka Haavisto pohdiskelee lopuksi matkansa huonoja ja hyviä puolia. Aina kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pulmia saattoi olla junayhteyksissä, lipunmyyntipisteissä ja rautatieasemien palveluissa. Positiivisina seikkoina olivat ainakin osallisuus rautatiekulttuurista ja -historiasta, pääsy suoraan kaupunkien keskustoihin, parempi omatunto kasvihuonepäästöjen suhteen, upeat maisemat sekä mukava matkaseura ja ihmisten tapaaminen.

Pekka Haavisto suosittelee myös nojatuolimatkoja: ”Maailman voi tuntea kodistaan poistumatta, hyvän kirjahyllyn äärellä.”

Parasta hänen mukaansa on kuitenkin yhdistää lukeminen oikeisiin matkoihin, joilla on mahdollisuus inhimillisiin kontakteihin: ”Ikimuistoisimmat lauseet eivtä aina löydy kirjoista. Sanat, jotka kätkemme sydämeemme ja joita kuljetamme mukanamme elämänmittaisen taipaleen, ovat usein niitä, joita elävät ihmiset ovat toisilleen lausuneet. Siksikin kannattaa matkustaa.”

Kieltämättä Pekka Haaviston kirja antaa inspiraatiota uudelle junamatkalle Eurooppaan.  Olisi hienoa kulkea Euroopassa ajan kanssa yhdestä mielenkiintoisesta paikasta toiseen. Mihin menisin, millaisia kohteita valitsisin? Palaisinko niihin paikkoihin, joissa kävin Interrail-matkallani vuonna 1988? Yksityiskohtaista reittiä en muista, mutta Ruotsin läpi matkustin kohti Duisburgia Saksassa, josta matka jatkui Ranskan kautta aikakin Unkariin ja Itavältaan.

Kiinnostuitko? Interrail Pass -lippuja on kahdenlaisia: kaikissa Interrail-maissa kelpaava Interrail Global Pass ja maakohtainen Interrail One Country Pass. Lue lisää VR:n sivuilta.

Parasta lähteä nyt

Ja mainittakoon tässä, että löysin blogini nimen Pekka Haaviston Inter-Rail-oppaasta vuodelta 1978. Sen esipuheen viimeinen lause on: ”Parasta lähteä nyt”. Tarinan blogin nimen löytymisestä voit lukea täältä.

Kohta vietetään Parasta lähteä nyt -blogin syntymäpäiviä. Merkkipäivän 8.2.2019 postaukseen liittyy arvonta. Seuraa siis blogia!

Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla. Nemo. 2019.

Jaa

Interrail.

Sana tuo mieleen auringon paahtamien raiteiden pistävän hajun, yhden illan jutut pisamaisten skandinaavityttöjen kanssa ja soitot kotiin puhelinkopeista. Se merkitsee kahdeksaatoista vuotta.

”Ai että lähdettäisiin taas reilaamaan nelikymppisinä?”
”Sano yksikin syy olla lähtemättä.”
”Minulla on syöpä.”
”Se on nimenomaan hyvä syy lähteä. Sano joku toinen.”
”Minun pitää valmentaa joukkuetta pudotuspeleihin.”
”Sinulta jää välistä yksi ainoa peli.”
”Minulla ei ole enää rinkkaa.” Järkevät perustelut käyvät vähiin.
”Ostan sinulle uuden. Lähdetäänkö sunnuntai-iltana?”
”Miksi illalla?”
”Yöllä on halvempi matkustaa, voi nukkua junassa ja säästää hotelliyön.”
”Ystävä hyvä, minulla on säästöjä, ei ylettömästi mutta kuitenkin.”
”Reilaamaan kuuluu lähteä pikkubudjetilla.”

Herää epäilys, että illan tosiasiallinen ansa on juuri lauennut. Corrado palaa pensasbudoaaristaan. Hän on jo hylännyt kampaajansa.

”No, lähdetäänkö me?” hän kysyy sen näköisenä, että on tiennyt tästä jo kauan.

Fausto Brizzi: Sata onnen päivää. Gummerus Kustannus Oy. 2016.

 

 

Interrail nelikymppisenä

Jaa

Tässä on elämäsi. Tässä ja nyt; käytettävissä. Huomenna olet päivän lähempänä hautaasi. Tämä planeetta on jo miehitetty. Sen paljastavat pienet valotuikut vuoren rinteillä junan syöksyessä kirkuen mattamustaan yöhön. Turismin aika on kohta ohi. Eurooppa on jo nyt monen kotimaa. Parasta lähteä nyt.

Pekka Haavisto: Interrail-opas. WSOY. 1978.