Usein sanotaan, että asunnon hinnan kolme tärkeintä tekijää ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Sama tekijä ratkaisee hotellin valinnassa, kun pitää lähteä matkalle varhaisella aamulennolla.
Helsingissä lentokenttää lähimmäs pääsee GLO Hotel Airportissa, joka sijaitsee terminaali 2:n alimmassa palvelukerroksessa palveluhissien lähellä. Turvatarkastukseen pääsee hotellin arvion mukaan kahdessa minuutissa ja sisäkäytäväyhteys on tarjolla myös terminaali 1:een.
Melko lähelle pääsee myös Hilton Helsinki Airport -hotellissa, joka on lyhyen, katetun käytävän päässä Helsinki-Vantaan lentokentän kansainvälisestä terminaalista. Myös Clarion Hotel Helsinki Airport on vain yhden juna-aseman päässä lentokentältä.
Huhtikuisen Maltan matkani lento lähti aamulla kello 5.40. Yhtenä ratkaisuna olisi ollut lähteä Turusta yöllä bussilla, mutta se ei tuntunut houkuttelevalta. Matkaa on kurja aloittaa kehnoilla ja lyhyeksi jäävillä yöunilla.
Entuudestaan tuttu Clarion-hotelli olisi ollut mieluisa vaihtoehto, mutta junia ei kulje noin aikaisin aamulla. Niinpä vertailin Hiltonin ja GLOn hintoja ja edullisimman huoneen löysin jälkimmäisestä hotellista.
Tiesin, että GLOn huone on pieni, vain 11,5 neliötä, mutta se ei haitannut. Kaikki tarvittava oli löydettävissä kompaktisti. Huone oli myös hiljainen.

Huone oli pieni, mutta ei kuitenkaan ahdistavan pieni.

WC- ja suihkutilakaan ei ollut koolla pilattu. Ainut, mitä kaipasin, oli laskutila meikkipussille.
GLOssa on myös pieni kuntosali, jos sellaista kaipaa, aulabaari sekä tietokone ja tulostin. Hotellin aulassa on myös kirjahylly, jonne matkustavaiset voivat jättää lukemansa kirjan seuraavan käyttäjän löydettäväksi. Löysin sieltä pienen Irlannin matkaoppaan, jonka otin talteen.
GLOsta on mahdollisuus saada varaustilanteesta riippuen huoneita myös päiväkäyttöön klo 9‒17 välillä.
Aamiaista ei hotellista saa, vaan asia on hoidettu siten, että asiakas saa kupongin lentokentän ravintoloihin.

Hotellin aulassa on oleskelutiloja vaihtoehtona pienelle huoneelle. Toisesta päästä löytyy myös aulabaari virvokkeineen.

Tästä hyllystä löysin pari kiinnostavaa kirjaa, mutta jätin ne kuitenkin hyllyyn, kun matkatavaroille oli kertynyt painoa jo muutenkin.

Lasiseinän takana on pieni kuntosali hotellivieraiden käyttöön.
Se, että yöni oli kuitenkin uneton, ei ollut GLOn vika. Hyvä vuode ja hiljaisuus olivat valmiina siivittämään reissunaisen toiseen todellisuuteen. Ehkä aikainen lento jännitti sen verran, että valvoin yli kahteen unta saamatta ja sitten päätin nousta ja laittaa itseni lentokenttäkuntoon.
Pääsin jonottamatta läpi sekä lähtöselvityksestä että turvatarkastuksesta. Öinen lentokenttä oli oudon autio, vain muutamia matkustajia oli liikkeellä.
Ainut löytämäni paikka, joka oli niin aikaisin aamulla auki, oli Cafe Tori, joka palvelee vuorokauden ympäri. Kupongilla saatava aamiainen ei ollut toki verrattavissa kunnon hotelliateriaan, taisi olla vain tee/kahvi, croissant ja mehu, mutta sain nyt kuitenkin jotain syötävää ennen neljän tunnin lentoa Maltalle.