Kirovsk, kivien kaupunki

Kirovsk on Hiipinätuntureiden ympäröimä pieni kaivoskaupunki Murmanskin alueella.

Kirovsk on kaupunki, jonka nimeä en muista kuulleeni aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa se tuli vastaani Suomen tiedetoimittajain liiton opintomatkan ohjelmassa ‒ välietappina kohti Murmanskia. En tullut maininneeksi sitä viisumianomuksessani. Niinpä Visum Servicen virkailija soitti ja tarkisti, että kulkeeko matkareittini Kirovskin kautta.

Kaivoskaupunki Khibinogorsk, Kirovsk sijaitsee Kuolan niemimaalla Murmanskin alueella Venäjällä noin 300 kilometriä Suomen ja Venäjän rajalta itään ja noin 200 kilometriä Murmanskista etelään.

Se on Hiipinätunturien eteläosassa ja suomeksi sitä on kutsuttukin nimellä Hiipinä. Kaupunki on ainakin Murmanskiin verrattuna pieni, sillä asukkaita on vain kymmenesosa eli noin 30 000.

Näkymä järvelle ja tuntureille kivimuseon takaa.

Kaupunki Hiipinätunturien keskellä

Kirovskin kaupunki on saanut nimensä Sergei Kirovilta, neuvostovenäläiseltä vallankumoukselliselta.

Paikkakunta sai alkunsa, kun akateemikko Aleksander Fersmanin tutkimusretkikunta oli löytänyt Hiipinätunturien alueelta runsaita mineraaleja vuonna 1929. Siitä tuli kaupunki vuonna 1931. Vuonna 1934 se nimettiin Kirovskiksi murhatun Leningradin bolševikkijohtaja Sergei Kirovin mukaan.

Kirovsk on kaivosalueen keskus. Siellä on apatiittia, nefeliiniä, nikkeliä, fosfaattia ja alumiinia sekä näihin perustuvaa teollisuutta.

Kirovskissa on myös Pohjois-Venäjän suurin laskettelukeskus ja kaksi muutakin laskettelupaikkaa sekä maailman toiseksi pohjoisin arktinen kasvitieteellinen puutarha.

Saavuimme Kirovskiin pitkän päivän päätteeksi ‒ aamulento Helsinki-Vantaalta Rovaniemelle ja koko päivän pituinen bussimatka rajanylityksineen Kelloselällä. Kirovskissa majoitumme Hotelli Severnayaan.

Hotelli Severnaya.

Maassa maan tavalla.

Hakeuduimme lähellä sijaitsevaan ravintolaan illalliselle.

Iltamyssyn nautin hotellin baarissa ‒ vodkalasillinen tarjottiin sitruunaviipaleen koristamana ja sitruunaa tuli lautasella vielä lisääkin.

Aamiainen hotellissa oli ihan kelvollinen, mutta tulimme sen vielä myöhemminkin kokemaan, että kahvi kuuluu valuttaa kahvikoneesta yksilöllisesti kunkin hotellivieraan kuppiin jonon kertyessä annostaan odottavan taakse. Näinhän tilanne lienee Suomessakin, mutta automaatit Venäjällä taitavat olla täkäläisiä hitaampia, kun kahvista tuli aamiaisen pullonkaula.

Aamiainen Severnayan tapaan. Aamiaiseen kuului myös erilaisia kasvisraasteita.

Kivien kauneus

Kaivostyöläisen patsas kivimuseon edustalla.

Aamiaisen jälkeen tutustuimme Apatit-kaivosyhtiön kivimuseoon. Se oli tehty aiemmin paloasemana toimineeseen rakennukseen.

Museo olikin käynnin arvoinen kohde monine kivilajeineen ja kaivostoiminnan esittelyineen. Vitriineissä esillä olevien kivien myötä tuli esille luonnon monimuotoisuus ja kauneus ‒ ja kaivostoiminnan esittelyssä ihmisen toiminnan seuraukset luonnossa.

Apatiitti oli usein mainittuna. Se on yleinen fosfaattimineraali ja tärkeä fosfaatin lähde. Apatiittia käytetään paljon fosfaattilannoitteiden valmistuksessa.

Vitriineissä oli esillä myös paljon Apatit-kaivosyhtiön saamia palkintoja ja lahjoja. Ainoa Suomesta näkemäni esine taisi olla Tankavaarassa sijaitsevan Kultamuseon julkaisu.

 

Mineraalien esittelyä.

Hiipinätuntureita.

Ihmisen toiminnan tulosta tuntureilla.

Kaivosyhtiön saamia lahjoja.

Kaivosyhtymän saamia lahjoja.

Lasuriittiä.

Kyaniittia.

Ruskaan pukeutuneet Hiipinätunturit

Kivimuseon jälkeen lähdimme tutustumaan Hiipinätuntureihin, joiden muodoissa riitti ihasteltavaa. Ruska oli värittänyt niiden rinteillä kasvavat puut kellansävyihin.

Malyi Vudyarv -järvi tuntureineen.

Jotain on vielä jäljellä Tietta-tutkimusasemasta.

Menimme lähelle Malyi Vudyarv -järveä ja kuljeskelimme sen lähistöllä.

Kävimme myös Hiipinän tunturialueen Tietta-tutkimusaseman muistomerkillä. Se sijaitsee Poachvumchorr-vuoren juurella Malyi Vudyavr -järven itärannalla.

Tutkimusasema aloitti toimintansa vuonna 1930, mutta se tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Tietta oli nykyisen Venäjän Tiedeakatemian alaisen Kuolan Tiedekeskuksen edeltäjä.

Talvella yksi Kirovskin päänähtävyyksistä on Luminen kylä. Sen lumirakennelmat pääsivät Venäjän ennätysten kirjaan vuonna 2013. Kuvista päätellen kylä voisi olla näkemisen arvoinen paikka. Sieltä löytyy myös jäinen vihkipalatsi romanttisiin talvihäihin.

Matkalla Murmanskiin

Venäjän ja Murmanskin liput liehuivat Hotelli Azimutin edustalla.

Murmansk kuulostaa aika eksoottiselta paikalta enkä olisi uskonut siellä koskaan käyväni. Mutta kun tilaisuus tarjoutuu, on siitä otettava kiinni. Pidennetyn viikonlopun aikana ehti näkemään paljon Etelä-Kuolaa.

Suomen Tiedetoimittajain liitto ilmoitti viime keväänä tekevänsä opintomatkan Murmanskiin syyskuussa ja tilaa oli parillekymmenelle lähtijälle. Jos halukkaita olisi enemmän kuin paikkoja, osallistujat arvottaisiin. Olin onnekkaiden joukossa. Matkan ulkopuolelle jäi 26 liiton jäsentä.

Seurueemme oli monitieteinen: mukana oli muun muassa biologi, maantieteilijä, historioitsija, teologi, englannin kielen kääntäjä, biokemisti, humanisti, terveydenhuollon maisteri, eläintieteilijä, sosiologi, kasvatustieteilijä sekä avaruusteknologian asiantuntija: maistereita, tohtoreita ja dosentteja.

Hatuista vedettyjen joukkoon päässeen Sinin sanoihin saatoimme me muutkin yhtyä: ”Melkein mä oon itselleni kateellinen kun olen täällä.”

Bussilla Rovaniemeltä Kirovskiin

Matka Murmanskiin alkoi perjantaiaamuna 16.9.2016 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Lensimme ensin Rovaniemelle. Meitä vastassa oli matkanjohtajamme, tiedetoimittaja Satu Räsänen ja kuljettaja Tapani Kukkola linja-autoineen. Turkoosi bussi oli kulkuvälineemme ja tukikohtamme neljän päivän ajan.

Sallassa pysähdymme ostoksille; pientä evästä ja pullovettä tarvittiin. Hanaveden juominen, edes hampaiden peseminen tuolla vedellä, ei ole suositeltavaa. Tämä todetaan myös ulkoministeriön Venäjän matkustustiedotteessa.

Lounaalle menimme Sallatunturin Tupiin kuuluvaan Ravintola Kielaan. Lohikeitto maistui niin hyvin seurueellemme, että kattilan pohja tuli jo vastaan.

Rajan yli menimme Kelloselän rajanylityspaikalla. Tullissa oli hiukan jännitettävää, sillä yhden matkalaisen viisumi oli merkitty päivää liian lyhyeksi. Venäjänkielentaitoisen matkakumppanin avustuksella tilanne saatiin hoidettua siten, että viisumi piti käydä päivittämässä murmanskilaisessa pankissa ‒ maksua vastaan tietysti.

Pysähdyimme Kantalahdessa jaloittelemaan Vienanmeren rannalla. Siellä otettin monet selfiet ja maisemakuvat illan hämärtyessä.

Hotelli Severnaya Kirovskissa.

Matka jatkui Apatiitin kaivoskaupungin kautta Hiipinätuntureiden kainaloon Kirovskiin, missä majoitumme Hotelli Severnayaan. Se oli Kirovskin pääkadun Lenina Prospektin varrella. Huone oli tilava ja siisti, samoin kylpyhuone, ei valittamista.

Kävimme ilallisella modernisti sisutetussa ravintolassa melko lähellä hotellia. Useimmat valisivat annoksekseen borssikeittoa.

Tässä ravintolassa muutamat seurueet pelasivat shakkia ‒ sellaista ei Suomessa taida nähdä?

Kiviä museossa ja tuntureilla

Lauantaina tutustuimme Apatit-kaivosyhtiön kivimuseoon Kirovskissa. Museossa oli nähtävillä monia paikallisia ja kauempaakin hankittuja kivilajeja ja mineraaleja, kaivostoiminnan historiaa sekä yhtiön saamia palkintoja ja lahjoja. Täälläkin tuli esille luonnon kauneus ja monimuotoisuus: kaikenlaisia kiviä sitä voikin olla olemassa.

Teimme retken Hiipinätuntureille, joiden kyljet olivat ruskan väreissä. Tunturijono sijaitsee Murmanskin alueella Kuolan niemimaan keskiosassa. Tuntureiden iän sanotaan olevan noin 350 miljoonaa vuotta.

Geomatkailijan opas kertoo tuntureista seuraavaa: ”Hiipinätunturit on Kuolan niemimaan suurin yhtenäinen vuoristoalue. Valtaosa sen tuntureista ja vuorista  on  tasahuippuisia. Hiipinätuntureiden korkein huippu, Yudychvumchorr-vuori, on 1 200 m korkea. Tunturialueen syvät rotkot ja niiden jyrkät  seinämät ovat jylhiä ja vaarallisia. Hiipinätunturit ovat lumen peitossa lokakuusta kesäkuuhun ja syvissä rotkoissa lumi säilyy vuoden ympäri.

Alueella on monipuolinen kasvillisuus ja eläimistö, joista  monet lajit ovat harvinaisia ja suojeltuja. Hiipinätunturien  alue on erittäin tunnettu upeista maisemistaan, geologiastaan ja mineralogiastaan.
‒ ‒ Alueelta tunnetaan yli 500 eri mineraalia, joista yli 100 on kuvattu  ensimmäistä kertaa Hiipinätunturien alueelta.” (Peter Johansson, Laura S. Lauri and Yury L. Voytekhovsky: Geomatkailijan Barentsin kierros. 2014.)

Ajoimme Malyi Vudyarv -järven lähelle ja kuljeskelimme sen lähistöllä. Pari patikointia harrastavaa kiipesi jonkun matkaa jyrkästi kohoavaa tunturia ylöspäin. Me muut tyydyimme ihastelemaan maisemia syksyisine väreineen.

Hiipinätuntureita Malyi Vudyarv -järven lähellä.

Kävimme maailman toiseksi pohjoisimman Kasvitieteelliseen puutarhan porteilla (pohjoisin on nykyisin Tromssassa). Oppaan mukaan puutarhassa ei ole tähän aikaan mitään nähtävää, joskin kasvihuoneiden pitäisi olla ympäri vuoden auki.

Tunturit olivat nähtävissä hotellilta. Pohjoisen kaupungeissa harrastetaan taloissa voimakkaita värejä.

Seurueemme palasi lounaalle Hotelli Severnayaan. Tilattuja aterioita ei jostain syystä ollut tarjolla. Hetken hämmennyksen jälkeen ravintola lupasi kuitenkin ruokkia joukkomme salaatilla ja liha- tai kanakeitolla. Otin jälkimmäisen ja se olikin mielenkiintoinen: kirkkaassa liemessä oli sekä kanaa että keitettyjä kananmunanpaloja.

Lähdimme jatkamaan pohjoista kohti Montšegorskin kaupungin kautta. Pysähdyimme kahvitauolle. Oppaamme Olga Petrova tarjosi vaihtoehdoiksi Statoilin huoltoasemaa tai hienoa kahvilaa. Hiukan yllättäen päädyimme kuitenkin nuoriso- tai monitoimitalolta näyttävän rakennuksen värikkäästi sisustettuun kahvioon. Kahvikoneella valmistaen annosten saaminen isolle seurueellemme kesti hyvän tovin.

Satavuotias Murmansk

Hotelli Azimut on helppo löytää Murmanskin keskustasta. Yläkerran ravintolasta näkee hyvin Murmanskin maisemia

Illalla saavumme Murmanskiin ja majoitumme Hotelli Azimutiin. Se sijaitsee Murmanskin keskustassa aivan Tsentralny-puiston vieressä. Kerroksia hotellissa on 19.

Ylhäällä sijaitsee ravintola 7 Nebo, josta on hyvät näköalat kaupungille. Moderniin sisustukseen kuuluvat myös Eero Aarnion pallotuolit ‒ tai niiden kopiot.

Matkan kolmannen päivän, sunnuntain, aamupäivä oli varattu vapaalle tutustumiselle Murmanskiin. Kaupunki viettää parhaillaan juhlavuottaan; 4.10.2016 se täyttää sata vuotta.

Vierailumme osui myös äänestyspäivään, mutta muutamia vaalimainoksia lukuunottamatta tätä ei huomannut katukuvassa.

Murmansk on Venäjän pohjoisin kaupunki ja maailman suurin pohjoisen napapiirin pohjoispuolella sijaitseva kaupunki. Asukkaita on noin 300 000. Murmanskin elinkeinoina ovat kalastus ja kalanjalostus, kaivosteollisuus sekä merenkulku.

Näkymä hotelllin 12. kerroksesta Murmanskiin. Oikealla ylhäällä mäen päällä on Aljosha-patsas ja oikealla etualalla taidemuseo. Taustalla Murmanskin satamaa.

Murmanskia kuvattuna hotellihuoneesta. Suurin osa kaupunkilaisista asuu isoissa kerrostaloalueissa. Eräässäkin keskittymässä asuu 13 000 ihmistä.

Osa meistä tutustui Pohjoisen laivaston merimuseoon, joku Murmanskin aluemuseoon ja minä ja muutama muu taidemuseoon, jossa oli Tretjakovin gallerian kokoelmista koottu kukkataulunäyttely.

Näyttelyn maalaukset olivat venäläistaiteilijoiden, joista en tuntenut nimeltä muita kuin Ilja Repinin. Osa maalauksista oli hämmästyttävän valokuvamaisia. Kukkien osuus tauluissa vaihteli, joissain tauluissa pääosassa oli ihminen ja kukkia oli vain somisteena seppeleessä tai kimpussa.

Tutustuimme myös maailman ensimmäiseen ydinjäänmurtaja Leniniin, joka toimi tehtävässään 1950-luvulta 1980-luvulle. Nyt se on museolaivana ja sen yhteydessä on tiedekeskus.

Näkymä satamaan vastapäätä ydinjäänmurtaja Leniniä.

Iltapäivällä teimme kiertoajelun Murmanskiin ja sen ympäristöön oppaanamme Sari Pöyhönen, joka työskentelee Murmanskissa Suomen konsulaatissa konsulin kulttuuri- ja media-asioiden avustajana.

Kävimme katsomassa yli 35-metristä Aljosha-patsasta, joka on pystytetty vuonna 1974. Se sijaitsee mäellä, yli 173 metriä merenpinnan yläpuolella.

Patsas on toisen maailmansodan ajan muistomerkki neuvostosotilaille, jotka puolustivat Neuvostoliiton pohjoista aluetta saksalaisia vastaan vuosina 1941‒1945. Patsaan juuressa oli monia muovisia kukkaseppeleitä ja sen edessä paloi ikuinen tuli.

Kävimme myös ortodoksessa Vesillä pelastumisen kirkossa, joka on pyhitetty vesillä menehtyneille, erityisesti merimiehille ja kalastajille.

Kirkon alapuolella on Majakka-muistomerkki. Sen vieressä on Kursk-sukellusveneen osa, joka toimii muistomerkkinä kyseisessä sukellusveneessä menehtyneille. Ydinsukellusvene Kursk upposi Barentsinmerellä elokuussa vuonna 2 000 ja onnettomuudessa menehtyi 118 miehistön jäsentä.

Illalla nautimme päivällisen ravintola Tsarskaja Ohotassa. Ravintola sijaitsi tavallisen kerrostalon alakerrassa, mutta se oli sisustettu metsästysmajan tyyliin monine täytettyine eläimineen ahmoista karhuihin.

Murmanskista Ivaloon

Maanantai oli viimeinen matkapäivämme. Aamupäivällä konsuli Pirkko Mäkikokkila kertoi toiminnasta Pietarin pääkonsulaatin alaisessa Murmanskin toimipisteessä.

Kuulimme myös tutkimusjohtaja Olav Titovin esityksen PINROn (The Polar Research Institute of Marine Fisheries and Oceanography) toiminnasta. Instituutti tutkii pohjoisia merialueita kuten Vienanmeri, Barentsinmeri ja Pohjois–Atlantti.

Iltapäivällä lähdimme noin 300 kilometrin paluumatkalle Murmanskista Ivaloon. Näimme myös Suomen entisen rajan.

Ihastelimme matkan varrella laajoja jäkäläkenttiä, jotka hohtivat vaaleina. Suomen puolellahan porot syövät kaiken jäkälän. Näimme myös metsäpaloalueita kummitusmaisine puunrunkoineen. Maisemat olivat välillä kauniita tuntureineen ja järvineen, joihin maisema peilautui. Paljon oli toki suo- ja metsätaivaltakin.

Metsämaisemaa kotimatkalla bussin ikkunan läpi kuvattuna.

Rajan ylitimme Raja-Joosepissa. Oli helpottavaa, kun monet passintarkastukset olivat ohi. Ennen varsinaista passintarkastusta matkustusasiakirjat näytettiin bussiin tulleelle virkailijalle kolmeen kertaan. Korjattu viisumi aiheutti tietenkin keskustelua ja viivytystä tullissa. Suomen tullissa kaikki sujui vain passia vilauttamalla.

Ennen lentomatkaa vahvistimme itseämme pizzalla ja oluella ivalolaisessa ravintolassa, Pubi.fi:ssä, joka suostui joustavasti ottamaan ison seurueemme ruokittavakseen vielä vähän ennen sulkemisaikaa. Kiitos siitä!

Finnairin lento Ivalosta Helsinkiin lähti puoliltaöin ja perillä olimme noin puoli kahdelta.

Tiivistetty kokemus

Neljä päivää, 1 100 kilometriä bussissa, 1 697 kilometriä lentokoneessa, monta uutta tuttavaa, lukemattomia hauskoja tarinoita ja muutama sata valokuvaa. Monista meistä tuntui, että matkamme oli paljon pidempi kuin nuo viikonlopun päivät, sillä näimme ja koimme niin paljon: rumaa ja kaunista, luontoa ja ihmisen rakentamaa, uutta ja vanhaa.

Kohtasimme muutamia pieniä vastoinkäymisiä, mutta niistä selvittiin venäjäntaitoisten matkatoverien, ammattitaitoisen bussikuskin ja huumorin avulla. Joku muisti näyttelijä Ville Haapasalon lauseen: ”Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy”.

Kerron seuraavissa postauksissani lisää matkasta sanoin ja kuvin: Kirovskista ja sen kivimuseosta, Hiipinätuntureista ja Murmanskista.

Jaa