Kilpailu, Kuva, Luonto, Näyttely, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Liskomies voitti Vuoden Luontokuva -kilpailun

Liskomies voitti Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailun

Tuote/palvelu saatu: Suomen Luonnonvalokuvaajat ry SLV*

Vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri voitti luontokuvakilpailun vesiliskosta otetulla kuvalla. Kilpailuun osallistui yhteensä 13 110 kuvaa.

Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistettiin lauantaina 23.10.2021 Finlandia-talossa. Vuoden Luontokuvaksi valittiin Pekka Tuurin Liskomies-kuva, jonka eksoottisesta tilanteesta ja tunnelmasta tuomaristo viehättyi.

Kilpailun tuomaristo kehui kuvaa näin:
– Vesiliskon maailma avautuu kuvassa hienona kokonaisuutena. Hääasuinen liskokoiras leijuu kutulammikossaan kuin avaruudessa. Vedenpinnan tuolla puolen maisemaksi piirtyy eläimen arkisempi ympäristö. Kuvaan on upeasti saatu mukaan myös vedenpäällistä maisemaa pilviä myöten. Taustan metsä ja tumma ranta täyttävät kuva-alan hyvin. Eläin sijoittuu kuvassa oikeaan kohtaan ja sen asento on mainio sormia ja hännänpäätä myöten.

Pekka Tuuri on kokenut ja menestynyt vedenalaiskuvaaja, joka on harrastanut lajiaan noin 30 vuotta. Edellinen kilpailuvoitto tuli 11 vuotta sitten Kasvit-sarjassa kuvalla Kohti valoa.Vuoden Luontokuva -kilpailun kahden kokonaisvoiton ohella hän on saavuttanut vuosien varrella viisi muuta sarjavoittoa.

Kuva: Pekka Tuuri – Liskomies.

Kilpailun parhaimmisto valittiin yli 13 000 kuvan joukosta

Vuoden Luontokuva -kilpailu keräsi tänä vuonna 13 110 kuvaa kaikkiaan 826 eri kuvaajalta. Kilpailussa on yhdeksän sarjaa. Yksi sarjavoittajista valitaan Vuoden Luontokuvaksi.

Tuomaristo valitsi semifinalisteiksi yhteensä 1 197 kuvaa 450 kuvaajalta. Niistä palkintosijoista kisaamaan ja finalistikuvien joukkoon pääsi 251 kuvaa 149 kuvaajalta. Tuomaristo pisteytti finalistikuvat, ja jokaisesta sarjasta pääsi loppukilpailuun 10 parasta, siis yhteensä 90 kuvaa.

Loppukilpailun 90 kuvasta järjestettiin myös suosikkikuvaäänestys Suomen Luonnonvalokuvaajien Facebook-ryhmän jäsenille. Yleisö valitsi suosikikseen Hannu Männyn Isi, munkin on nälkä!

Kilpailun tuomareina toimivat Paavo Hamunen Kuusamosta, Jukka Palm Vantaalta, Antti Siponen Riihimäeltä ja Tiina Törmänen Kemistä. Heidän lisäkseen viidentenä tuomarina loppukilpailuun päässeet kuvat pisteytti Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n jäsenäänestykseen osallistunut jäsenistö.

Sarjojen voittajat

Muut eläimet, Vuoden Luontokuva
Pekka Tuuri
                  

Kasvit ja sienet                               
Timo Vesterinen

Kuva: Timo Vesterinen – Lehdet ja etana.

Linnut                                            
Stefan Gerrits

Kuva: Stefan Gerrits – Kamppailu.

Maisemat                                        
Aku Kankaanpää

Kuva: Aku Kankaanpää – Vesihämähäkit.

Nisäkkäät                                       
Heikki Suoraniemi

Kuva: Heikki Suoraniemi – Keskellä ei mitään.

Luonnon yksityiskohdat ja muodot
Juhani Kosonen

Kuva: Juhani Kosonen – Viimeinen laskeutuminen.

Luonto ja ihminen                          
Jussi Ahokas

Kuva: Jussi Ahokas – Suomalaista elämää.

Nuoret (alle 18 v)
Julius Isotalo

Kuva: Ladon kehykset – Julius Isotalo.

Vapaa ja luova
Hannu Ahonen

Kuva: Hannu Ahonen – Sydämeni on kevyt kuin perhonen.

Vuoden Luontokuva -kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa. Kaikkiaan kilpailussa jaettavien palkintojen ja julkaisupalkkioiden yhteisarvo on yli 40 000 euroa. Valokuvien parhaimmisto julkaistaan Vuoden Luontokuva -kirjassa ja -kalenterissa.

Kaikki palkitut 37 kuvaa ovat nähtävissä verkossa osoitteessa www.vuodenluontokuva.fi.

Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttely

Vuoden Luontokuvasta, kilpailun sarjavoittajista sekä muista kilpailussa palkituista kuvista muodostuu Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttelykokonaisuus, joka kiertää seuraavan vuoden ajan ympäri Suomea.

26.10–5.12.2021
Luonnontieteellinen museo, museokahvila
Pohjoinen Rautatiekatu 15, 00100 Helsinki
Avoinna ti-ke klo 9–17, to klo 12–20, pe klo 12–19,
La klo 10–17, su klo 10–16

27.10.2021–9.1.2022
Suomen luontokeskus Haltia
Nuuksiontie 84, 02820 Espoo
Avoinna ti-su klo 10–17, suljettu 23.–27.12.

3.11.2021–2.1.2022
Yllästunturin luontokeskus Kellokas
Tunturintie 54, 95970 Äkäslompolo
Avoinna 1.–28.11. ma–su klo 9–16, 29.11.–31.12. ma-su klo 9–17
Suljettu 24.–25.12.

4.–5.12.2021
Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit
Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Avoinna la klo 9–19, su klo 9–17

10.12.2021–9.1.2022
Heinolan Lintuhoitola
A. F. Aironkatu 3, 18100 Heinola
Avoinna ma-to klo 7–16, pe-su klo 7–14

Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto.

Vuoden Luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry. Yhdistykseen kuuluu noin 3 000 harrastajaa ja ammattilaista. Vuoden Luontokuva -festivaali on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma.

*Olen Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n hallituksen jäsen.

Normaali
Vuoden Luontokuva -festivaali lauantaina 23.10. Finlandia-talossa. Tule katsomaan upeita luontokuvia.
Kuva: Arja Vesterholm – Tukka hyvin – kaikki hyvin (VLK2021-semifinalisti).
Valokuva

Tule Vuoden Luontokuva -festivaaliin 23.10.2021

Kuva
Kilpailu, Matkakohde, Näyttely, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Vuoden Luontokuva 2021 -festivaali 23.10.2021

Yhteistyössä: Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry

Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma Vuoden Luontokuva 2021 -festivaali järjestetään lauantaina 23.10.2021 Finlandia-talossa, Helsingissä. Tule katsomaan upeita kuvia Suomen luonnosta.

Kuva: Arja Vesterholm – Tukka hyvin – kaikki hyvin (VLK2021-semifinalisti).

Tilaisuudessa julkistetaan Vuoden Luontokuva 2021 sekä muut kilpailussa palkitut kuvat, yhteensä 37 kuvaa.

13 110 kuvasta valittiin 90 loppukilpailuun

Kilpailuun toimitettiin 13 110 kuvaa yhteensä 826 kuvaajalta. Tuomaristo valitsi ensimmäisellä kierroksella yhteensä 1 197 semifinalistikuvaa 450 kuvaajalta. Niistä finalistikuvien joukkoon selvisi 251 kuvaa 149 kuvaajalta.

Tuomaristo pisteytti finalistikuvat, ja jokaisesta sarjasta pääsi loppukilpailuun 10 parasta, yhteensä 90 kuvaa. Ne tuomaristo pisteytti vielä uudelleen.

Kilpailun tuomareina toimivat Paavo Hamunen Kuusamosta, Jukka Palm Vantaalta, Antti Siponen Riihimäeltä ja Tiina Törmänen Kemistä. Lisäksi Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n äänestykseen osallistunut jäsenistö antoi loppukilpailuun päässeille kuville omat pisteensä.

Loppukilpailun 90 kuvasta järjestettiin lisäksi suosikkikuvaäänestys, johon pääsivät ottamaan osaa Suomen Luonnonvalokuvaajien FB-ryhmän jäsenet.

Gaalassa kotimaisia ja ulkomaisia huippukuvaajia

Vuoden Luontokuvat 2021 -gaalassa Finlandia-talolla esiintyvät kotimaiset ja ruotsalaiset huippukuvaajat: valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo ja vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri sekä Ruotsista luontokuvaaja, Canon Ambassador Jonas Classon ja Sony Europe Imaging Ambassador, luontokuvaaja, National Geographicin tutkimusmatkaaja ja kirjailija Staffan Widstrand. Sekä Classonin että Widstradin esityskielenä on englanti.

Ohjelma

12.00 Näyttely ja esittelyalue aukeavat

12.30 Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailun semifinalisteja (multimedia 1, kesto 20 minuuttia)

13.00 Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailun semifinalisteja (multimedia 2, kesto 20 minuuttia)

13.20 Tauko

Gaala

14.00 Canon Ambassador Jonas Classon (etäyhteys): Night hunter – Yön saalistaja

14.30 Valokuvataiteilija, luontokuvaaja, ja kirjailija Heikki Willamo: Metsä minussa

15.15 Tauko

15.45 Vedenalaismaailman erikoiskuvaaja Pekka Tuuri: Kohtaamisia veden alla

16.30 National Geographic Explorer, Sony Europe Imaging Ambassador Staffan Widstrand:
Wild Wonders of China – Unseen, Unexpected, Unforgettable
Ihmeellinen Kiina – ennennäkemätön , yllättävä, unohtumaton

17.15 Tauko

18.00 Vuoden Luontokuva 2021:
Voittajan julkistus ja palkitut kuvat, tuomariston kommentit, yleisön suosikkikuvan julkistus

19.00 Tilaisuus päättyy

Kuva: Pertti Rasp – Biodiversiteetti (VLK2021-semifinalisti).

Messualueella esittelyjä ja näyttelyitä

Tapahtuman messualueella on nähtävänä muun muassa uutuuskameroita ja muita kuvausvälineitä, piilokojuja, luontokirjallisuutta sekä luontokuvanäyttelyitä. Messualueelle vapaa pääsy.

Esittely- ja näyttelyalueella (lista voi vielä täydentyä):

  • Artest Oy / Jari Nieminen
  • Artic Camera / Jouni Männistö
  • Canon
  • Finnature
  • Jaana Kotamäki (kirjamyynti)
  • Eija Kujansuu (näyttely)
  • Kuusamo Nature Photography
  • Naturkai / Kai Hypen (kirjamyynti)
  • Olympus
  • Rajala Pro Shop
  • Reaxon
  • Sony
  • Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry
  • Suomen Luonto
  • Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttely

Finlandia-talolla: Gaala-yleisön suosikkikuvaäänestys. Osallistuneiden kesken arvotaan Rajala Pro Shopin 300 €:n arvoinen lahjakortti.

Lisätiedot: www.luontokuva.org ja www.vuodenluontokuva.fi.

Liput: lippu.fi ja paikan päältä klo 12–16. Liput alkaen 11,50 €.

Itselle tai lahjoiksi kirjoja ja kalentereita

Vinkki: hanki joululahjat jo hyvissä ajoin. 41. Vuoden Luontokuvat (2021) -kirjoja ja Luontokuva 2022 -kalentereita voi ostaa Finlandia-talolta. Kilpailun parhaimmiston osuus on laaja: kirjassa on mukana lähes 200 kilpailukuvaa ja sivuja on sama määrä.

Vuoden Luontokuvat 2021 -kilpailun sadosta on koostettu tyylikäs seinäkalenteri.

Kirjoja ja kalentereita voi ostaa myös Luontokuvan kaupasta.

Kuva: Jaana Paasovaara – Valmiina talveen (VLK2021-semifinalisti).

Normaali
Henkilö, Matkakohde, Näyttely, Valokuva, Valokuvaus

Onnea Hannu 80 vuotta!

Suomen luonnonvalokuvauksen edelläkävijä, grand old man Hannu Hautala täyttää 80 vuotta 12. toukokuuta 2021. Lämpimät onnittelut!

Hannu Hautala oli mukana Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivillä sekä Vuoden Luontokuva -festivaaleilla Finlandia-talossa lokakuussa 2019.

Tästä blogista näyttää nyt tulevan korkean iän saavuttaneiden onnittelusivusto, mutta sekä 109-vuotta täyttänyt bloggaaja Dagny Carlsson että luontokuvaaja ja -kirjailija Hannu Hautala ovat mielestäni muistamisen arvoisia ja molemmat heistä liittyvät tämän blogin aihepiiriin ainakin hiukan mutkan kautta.

Dagny Carlssonia en ole koskaan tavannut, mutta Hannu Hautala on ollut läsnä monissa samoissa tilaisuuksissa kuin minäkin niin Hanko Fotofestivalissa kuin Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvi- ja Syyspäivillä. Hän on huikeista saavutuksistaan ja ansioistaan kunniatohtoriutta myöten säilyttänyt mutkattoman ja kursailemattoman hannumaisen tyylinsä.

Puhekin on tunnistettavaa eteläpohjalaista, vaikka Hannu on jättänyt synnyinseutunsa Töysän Etelä-Pohjanmaalla vuosikymmeniä sitten kokeillen ensin pääkaupunkia, mutta muuttaen myöhemmin pohjoisen luonnon äärelle Kuusamoon. Juureni ovat myös Etelä-Pohjanmaalla ja on jotenkin hykerryttävää kuunnella Hannun puhetta; se kuulostaa hyvin kotoiselta.

Muistan myös elävästi sen, kuinka Hannu muutamia vuosia sitten vielä könysi Gustavelundin auditoriossa luonnonvalokuvaajien päivillä pöytärivin yli istuimelleen. Jalassa olivat huopaiset tuohivirsut.

Juhlat syyskuussa

Hannu ei vietä syntymäpäiviään nyt keväällä, vaan juhlii vasta syyskuussa Kuusamo Nature Photo -tapahtumassa 9.–12.9.2021. Silloin on hänen mukaansa luvassa ainakin kuvaesityksiä Hannu Hautala -seminaarissa sekä italialaisia vieraita. Niin tapahtuma kuin maestro itse kutsuvat paikalle juhlimaan. Hannun videotervehdyksen voi katsoa täältä.

Jos haluaa muistaa Hannu Hautalaa merkkipäivän vaiheilla, sen voi tehdä lahjoittamalla sopivan summan hänen nimikkosäätiöönsä. Sieltä tullaan myöntämään apurahoja nuorille luonnonvalokuvaajille.

Uusia kirjoja

Hannu Hautala on tehnyt vuosien varrella kymmeniä kirjoja valokuvistaan. Ensimmäisen teoksensa hän julkaisi vuonna 1968 ja se oli nimeltään Erämetsän elämää.

Nyt on julkaistu tai myöhemmin on tulossa lisää kirjoja. Hannu Hautalan uutuus on tehty yhteistyössä italialaisen Domenico Ruiun kanssa. Kirjan tekstit ovat tekstit Fabrizio Carbonen. Teos kertoo kuvin ja sanoin kahdesta erilaisesta maailmasta, välimerellisestä sardinialaisesta ja Suomen pohjoisesta, pääosin kuusamolaisesta luonnosta. Kirja on nimeltään Squardi Paralleli – Samansuuntaiset katseet. Kirjaa saatavana vain Hannu Hautala luontokuvakeskuksesta.

Syksyllä ilmestyy Siltalan kustantamana teos Hannu Hautala – Sata parasta. Kirjan tekstit on kirjoittanut Juha Kauppinen. Kirjan sata kuvaa on valikoitu Hannu Hautalan valtavasta kuva-arkistosta, jonka suuruudeksi on mainittu 1,5 miljoonaa kuvaa. Juha Kauppinen kietoo parhaiksi valittujen kuvien ympärille tarinan Hannu Hautalan mittavasta urasta ja sen merkityksestä.

Syyskuussa ilmestyvä kirja Hannu Hautala – Sata parasta.

Syyskuussa ilmestyy myös toinen Hannu Hautala -aiheinen kirja, joka on luokiteltu elämäkerraksi. Asialla ovat lehti- ja taidevalokuvaaja Juha Metso ja toimittaja Anna-Stiina Nykänen. Docendon julkaisema teos on nimeltään Hannu Hautala — Legendan perintö ja se on jatkoa Helsingin Sanomissa ilmestyneelle artikkelille Vielä yksi kuva (HS 26.10.2020).

Kirjasta kerrotaan näin: ”Hannu Hautala asettuu paljaana kuviin ja tekstiin. Hän kertoo senkin, miltä tuntuu, kun elämä – ja ehkä myös ihmiskunta – lähestyy loppuaan.”

Kirja on kunnianosoitus Hannu Hautalalle ja siinä pohdiskellaan näitäkin kysymyksiä: ”Miksi juuri Hannu Hautalasta tuli luontokuvauksen mestari, vaikka kukaan ei häntä kannustanut? Miten hän loi kansainvälisen uran? Miten hänen vaikutuksensa näkyy ja tuntuu seuraavissa sukupolvissa?”

Hannusta omakuvapostimerkki

Matkailukeskus Karhuntassu on julkaissut Hannusta omakuvapostimerkin. Sitä saa ainoastaan Karhuntassusta noutamalla tai tilaamalla sähköpostitse osoitteesta info@kuusamo.fi tai puhelimitse 040 860 8365.

Yksittäinen merkki kortin kanssa maksaa 4 euroa ja 10 merkkiä kortin kanssa 35 euroa.

Valokuvia nähtävillä Kuusamossa ja Helsingissä

Hannu Hautala luontokuvakeskus löytyy Matkailukeskus Karhuntassusta Kuusamosta. Se palvelee kaikenikäisiä kuusamolaisesta luonnosta, luonnon valokuvaamisesta ja tutkimisesta kiinnostuneita. Keskuksessa 150 neliön näyttelytilassa ovat esillä Hannu Hautalan vaihtuvat klassikkokuvat ja merkittävimmät työt.

Keskuksessa on myös vaihtuvan näyttelyn tila, Kuukkelisali, joka on varattu ensisijaisesti suomalaisten ja kansainvälisten luontokuvaajien digitaalisessa ja perinteisessä muodossa esitettäville valokuville ja kuvaesityksille. Nyt siellä on nähtävissä Pentti Turusen näyttely Teno kesäkuun loppuun saakka.

Hannun kuvia on nähtävillä myös Finlandia-talolla Helsingissä, jossa on Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n näyttely . Se on nimeltään Nature Exposed – Ikkuna luontoon ja on avoinna 31.05.2021 saakka.

Tässä yhteisnäyttelyssä on esillä teoksia kymmeneltä suomalaiselta ammattiluontokuvaajalta. Hannu Hautalan lisäksi näyttelyn kuvaajia ovat Päivi Arvonen, Jaana Kotamäki, Seppo Pöllänen, Benjam Pöntinen, Arno Rautavaara, Katja Ronkainen, Raimo Sundelin, Hannu Vallas ja Markus Varesvuo.

Kuvauskohteina ovat olleet eläimistä muun muassa joutsenet, pingviinit ja muut linnut, sudet ja liito-oravat ja maisemista puolestaan aavikko, usvamaisemat, saariston talvi, jääkauden muovaama Suomi sekä luonnon siveltimen jäljet.

Näyttely on avoinna Finlandia Cafén aukioloaikoina näyttelytila Verandassa maanantaista perjantaihin klo 9.00–18.00.

Lippu salkoon Hannulle

Hannu Hautala signeeraa minulle Markku Turusen kirjoittamaa elämäkertaansa Nokikkain Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivillä vuonna 2014.

En ole koskaan vieraillut Hannu Hautalan luontokuvakeskuksessa enkä Kuusamo Nature Photo -tapahtumassa. Tänä vuonna olisi kyllä erityisen painava syy käydä siellä. Helsinkiin saattanen päästäkin toukokuun aikana.

Hannua lämpimästi onnittelee yksi eteläpohjalainen ja nyt jo Turunkin flikka. Kun liput kohotetaan salkoon 12.5.2021, niin ajattelen niiden juhlistavan maamme luonnonvalokuvauksen uranuurtajaa – J. V. Snellman ja suomalaisuuden päivä menee siinä ohessa.

Normaali
Kilpailu, Luonto, Messut, Näyttely, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Luonnonkauneutta Vuoden Luontokuva -festivaalissa

Jos olet luonnon ja valokuvauksen ystävä, vuoden huippuhetki on tarjolla lauantaina 19.10.2019 Finlandia-talossa Helsingissä.

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n Vuoden Luontokuva -kilpailu välittää katsojille uusia kuvakulmia Suomen luontoon
– sen karuuteen ja yltäkylläisyyteen. Kilpailulla on pitkät perinteet, nyt on menossa 39. vuosi. Yhdistykseen kuuluu noin 2 800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista.

Kilpailussa yli 14 000 kuvaa

Vuoden Luontokuva -festivaalissa on esillä parhaimmisto vuoden 2019 kilpailuun osallistuneista 14 110 kuvasta. Tuomaristo valitsi ensimmäisellä kierroksella yhteensä 1 275 semifinalistikuvaa 450 kuvaajalta. Niistä finalistikuvien joukkoon selvisi 244 kuvaa 164 kuvaajalta.

Vuoden Luontokuva -festivaali on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma ja Gaala, jossa julkistetaan Vuoden Luontokuva 2019 sekä muut kilpailussa palkitut kuvat.

Sarjoja on seuraavasti:

A. Kasvit ja sienet
B. Linnut
C. Maisemat
D. Nisäkkäät
E. Muut eläimet
F. Sommittelu ja muoto
G. Luonto ja ihminen
H. Nuoret
I. Teoksia luonnosta

Kilpailun tuomareina toimivat Juha Ahvenharju Vihdistä, Jyrki Kallio-Koski Oulusta, Iiris Niemi Helsingistä ja Jani Ylikangas Kokkolasta. Heidän lisäkseen viidentenä tuomarina loppukilpailuun päässeille kuville antoi äänestyksessä omat pisteensä Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n jäsenistö.

Loppukilpailun 90 kuvasta järjestettiin lisäksi suosikkikuvaäänestys, johon osallistuivat Suomen Luonnonvalokuvaajien FB-ryhmän jäsenet.

Puoli päivää ohjelmaa

Vuoden Luontokuva -festivaaleille ovat kaikki luontokuvauksesta kiinnostuneet tervetulleita. Liput voi hankkia lippu.fi:stä tai paikan päältä, hinnat alkaen 11,50 €.

Messualueelle on vapaa pääsy. Siellä voi tutustua muun muassa uutuuskameroihin sekä muihin kuvausvälineisiin, luontomatkailuyrittäjien palveluihin, luontokirjallisuuteen ja -kuvanäyttelyihin.

Finlandia-talon ovet aukeavat klo 12 näyttelyyn ja esittelyalueelle. Klo 12.30 alkaen esitetään Vuoden Luontokuva -kilpailun semifinalisteja 30 minuutin ajan.

Klo 13.30 vuorossa on sveitsiläinen Sony Ambassador ja National Geographic Explorer Chris Schmid. Hänen esityksensä nimenä on Wild (Villi). Hän on erikoistunut Afrikan luontoon ja villieläimiin, erityisesti isoihin kissapetoihin.

Klo 14.15–14.45 vuorossa on kirjailija ja valokuvaaja Antti Haataja esityksellään Pohjoinen. Hän on erikoistunut arktiseen luontoon, monimuotoisuuteen, ilmaston lämpenemiseen ja eriarvoisuuteen. Yhdeksän vuoden aikana Haataja teki tuhansien kilometrien retkiä Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Näiden matkojen tuloksena syntyi Pohjoinen – Jälkemme maailman laidalla -kirja.

Antti Haataja kertoo esityksessään lyhyesti myös työn alla olevasta tietokirjastaan, joka ilmestyy vuonna 2021.

Antti Haataja on erikoistunut arktiseen luontoon. Kuva: © Antti Haataja.

Tunnin tauon jälkeen eli siis klo 15.45 on vuorossa Taru Rantala esityksellään Valohelmiä. Hän voitti Vuoden 2018 Luontokuva -kilpailun Iltakello-kuvallaan. SeinäjokelainenTaru Rantala kuvaa pääsääntöisesti lähiluontoa ja erityisesti kasveja.

Tällä kuvallaan Taru Rantala voitii Vuoden Luontokuva 2018 -kilpailun – ensimmäisenä naisena koko kisan historiassa. Kuva: © Taru Rantala.

Klo 16.15 vuorossa on norjalainen Canon-kuvaaja ja -ambassador Audun Rikardsen. Hänen esityksensä nimenä on Being creative in your own neighborhood eli Luovuutta omassa lähiluonnossa. Hänen kuvansa ovat voittaneet monia palkintoja kansainvälisissä ja kansallisissa valokuvauskilpailuissa.  Audun Rikardsen kertoo esityksessään menestyneistä kuvistaan ja omista suosikeistaan.

Chris Schmidin ja Audun Rikardsenin englanninkieliset esitykset tulkataan suomeksi.

Ohjelmassa on tauko klo 17.00–18.00. Klo 18 palataan saliin ja festivaali huipentuu palkittujen kuvien esittelyyn tuomariston kommentein yhdeksässä eri sarjassa, yleisön suosikkikuvan julkistukseen ja lopulta Vuoden Luontokuva 2019 -voittajan julkistamiseen.

Linkki ohjelmaan löytyy täältä.

Kuvat kirjaksi ja kalenteriksi

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n mukaan ”Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto.”

Parhaat kuvat koostetaan myös valokuvateoksen muotoon. Vuoden Luontokuvat 2019 -kirja on kattava läpileikkaus vuoden parhaimpiin luontokuviin ja kuluneen vuoden luonnon tapahtumiin. Mukana ovat kaikki palkitut ja suuri joukko kilpailukuvia ynnä artikkeleita. Kirjaa voi ostaa muun muassa Luontokuvan kaupasta. Saatavana myös seinäkalenteri 2020.

Parhaat kuvat koostetaan myös valokuvateoksen muotoon. Vuoden Luontokuvat 2019-kirja on kattava läpileikkaus vuoden parhaimpiin luontokuviin ja kuluneen vuoden luonnon tapahtumiin. Mukana ovat kaikki palkitut ja suuri joukko kilpailukuvia ynnä artikkeleita. Kirjaa voi ostaa muun muassa Luontokuvan kaupasta. Saatavana myös seinäkalenteri 2020.

Normaali