Matkalla jossain Saksassa

Saksa on ollut turkulaisen Tuula Vainikaisen perheen matkojen vakiokohde yli 30 vuoden ajan. Viime vuonna hän ei päässyt reissuun pandemiatilanteen vuoksi, jolloin mieleen nousseista muistoista koostui Matkalla jossain Saksassa -kirja.

Kaupallinen yhteistyö: Avain.*

Tuula Vainikaisen perhe on vieraillut Saksan matkoillaan Berliinin lisäksi muun muassa Füssenissä, Bautzenissa, Quedlinburgissa, Stralsundissa ja Frankfurt an der Oderissa – ja monissa muissa kaupungeissa. Matkoilla on lomailtu, mutta vietetty myös etätyöläisen arkea ja tavattu ihmisiä.

Matkaeväistä mielen matkoihin

Matkalla jossain Saksassa -kirja on jaettu neljään osaan. Ne ovat Matkaeväitä, Matkalla lännessä ja idässä, Berliini ja Mielen matkoja.

Matkaeväitä-osassa Tuula Vainikainen kertoo taustaksi tietoja Saksasta ja sen historiasta sekä suomalaisten ja saksalaisten suhteista. Tässä ensimmäisessä osiossa kerrotaan myös matkaperinteen alkamisesta vuonna 1988. Saksa tuli Vainikaisen perheen erityiseksi matkailumaaksi sattuman kautta. Ystävä asui Ruswilin kylässä Luzernin kanttonissa Sveitsissä ja valitteli sitä, etteivät suomalaisystävät käy kylässä.

No, Vainikaiset ottivat kutsun vastaan ja lähtivät kesälomamatkalle koko perheen voimin eli tuolloin reissussa olivat vanhempien lisäksi 1,5- ja 3-vuotiaat pojat. Matkanteko ja varustukset olivat tilanteen mukaiset, eikä autossa ollut vielä ilmastointia.

Sveitsiin ja sieltä takaisin matkatessaan he mielistyivät monipuoliseen Saksaan, jonne he palasivat yhä uudestaan seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä vaihtelevilla kokoonpanoilla. Reissuja on riittänyt niin automatkoina eri puolilla Saksaa ja koukaten myös naapurimaihin kuin pidempiaikaisena oleskeluina mm. Frankfurt an der Odenissa ja Berliinissä, jossa on vietetty myös pitkiä viikonloppuja, mutta myös pakoa taloyhtiön putkiremontista.

Lapset ovat aikuistuneet ja perheellistyneetkin, mutta Tuula Vainikainen on jatkanut Saksassa matkustamista puolisonsa kanssa. Heillä on ollut myös väliaikaisia koteja eri osoitteissa itäisessä Saksassa.
– Näihin elettyihin 32 matkavuoteen mahtuu suurin osa yhteisestä elämästämme. Toukokuussa 2019 juhlimme 39-vuotishääpäiväämme Bautzenissa ihanalla kevätkesäisellä parsa-aterialla majapaikkamme ravintolan terassilla. Olen monesti ajatellut, että onneksi meillä on yhteinen harrastus tässä matkaamisessamme, Tuula Vainikainen sanoo.

Kuva: OpenClipart-Vectors Pixabaystä.

Matka lännessä ja idässä -osiossa vieraillaan muun muassa Friedersriedissä, Wuppentalissa, Weimarissa, Bremenissä, Leipzigissä, Bautzenissa sekä kuvaillaan muutamia perheen mansikkapaikkoja.

Pääkaupunki Berliini saa oman osionsa, joka kattaa noin neljäsosan kirjasta. Siinä käsitellään muun muassa Berliinin kipeää menneisyyttä, aamiaispaikkoja (Zum Frühstück), pikalomakoteja itäpuolella, hautausmaiden rauhaa, Berliinin kirjoja sekä Jörn Donnerin Berliiniä.

Kirja on tekstipainotteinen, mutta keskiosan värillisessä kuvaliitteessä on Saksan kartta sekä valokuvia Vainikaisen perheen reissualbumeista.

Mielen matka -osiossa löytyy tekstiä Saksan tilinteosta menneisyyden kanssa sekä saksalaisista sydämessä: Tuula Vainikainen kertoo reissuilla tavatuista ihmisistä, jotka ovat olleet matkalaisista aidosti kiinnostuneita, pitäneet hyvää huolta ja jättäneet jäljen sydämeen. Tähän ryhmään kuuluu niin vuokraemäntiä kuin apteekkari, tohtori sekä televisiosta tutut ystävät.

Kirjan lopussa kerrotaan myös tuliaisista, mitä kaikkea auton mukana on kulkenutkaan vuosien aikana Saksasta kotiin. Viimeisenä kirjailijan mainitsemana kohtana on ”väsynyt, mutta onnellinen perhe, joka on pullollaan hyvää mieltä ja päätöksen lähteä seuraavana kesänä uudestaan. Kaikki ovat unohtaneet, että välillä käytiin joissakin tilanteissa myös sangen periaatteellisia keskusteluja siitä, kenen idea oikeastaan oli lähteä tänne törmäilemään.”

Ainakin vielä joskus?

Päätösluku on otsikoitu: ”Ehkä ensi kesänä –tai ainakin vielä joskus?” Seuraavilla lentomatkoilla uutta tulee olemaan ainakin se, että laskeutumispaikkana on viime vuonna valmistunut Berliinin–Brandenburgin eli Willy Brandtin lentokenttä tutun Tegelin sijasta. Myös pandemiatilanne vaikuttaa asiaan.

Toiveissa on kuitenkin matka vielä tänä vuonna. Tuula Vainikainen toivoo: ”Kuluneiden 32 vuoden aikana meillä on ollut erityinen suhde Saksaan. Toivon, ettei sen tarvitsisi päättyä vain muisteluun, vaikka muistot ovatkin useammin kultaisia.” Ja vielä: ”Deutschland ist eine (und auch viele) Reise wert.”

Löydä Saksan piilotetut helmet

Kirja on antoisa kaikille matkaa Saksaan tai sen kautta suunnitteleville. Sen avulla saa hyödyllisiä vinkkejä ja voi löytää Vainikaisen perheen hyväksi havaittuja kohteita, Saksan piilotettuja helmiä. Matkojen antoisuutta kun voi lisätä sillä, että saa tutustua sellaisiin paikkoihin, joita ei ole kulutettu puhki matkailulehdissä, -sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Omankin kokemukseni mukaan kannattaa välillä poiketa vähemmän kuljetuille teille, roads less travelled – kuinkahan saksalainen sen sanoisikaan? Tuula Vainikainen vinkkasi keskustellessamme, että kannattaa katsoa karttakirjan tähtimerkintöjä; mitä enemmän tähtiä, sitä enemmän suositusta poiketa paikkakunnalla; jotain tähdellistä sieltä löytyy.

Oma Saksan tuntemukseni on hyvin vaatimatonta. Olen käynyt Frankfurtissa lyhyellä työmatkalla, Duisburgissa tapaamassa siellä harjoittelussa ollutta Juha-veljeäni sekä matkannut Interraililla osassa maata, pysähdyspaikkana oli ainakin München. Joten nähtävää riittää runsaasti – myös Berliiniä myöten.

Tuula Vainikainen on turkulainen historian maisteri, tietokirjailija, tiedottaja, neljän aikuisen pojan äiti ja viiden lapsenlapsen mummu.

Tuula Vainikainen: Matkalla jossain Saksassa. Avain. 2021.

*Sain kirjan Tuula Vainikaiselta.

Quedlinburgin historiallinen vanhakaupunki ja linnavuori ovat olleet listattuina Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1994 lähtien..
Kuva: rikkerst Pixabaystä.

Vaihtuvia maisemia maata pitkin matkailuun

Kaupallinen yhteistyö: Gummerus.*

Joko olisi pientä matkakaipuuta? Neljän seinän sisällä oleminen alkanee kohta avartua ja ainakin kotimaan matkailu on mahdollista kesän aikana. Jos tarvitset uusia ideoita, niin voit poimia niitä Kati Kelolan kirjoittamasta teoksesta.

Kati Kelola on vannoutunut junamatkailun ystävä. Hän kertoo kirjansa Vaihtuvia maisemia –100 ideaa maata pitkin matkailuun alussa näin: ”Tekisin kaikki matkani mieluiten junalla. En tiedä juuri mitään ihanampaa kuin istua mukavasti penkissä ja katsella vaihtuvia maisemia. Lukea välillä hetki, pelata korttia, syödä eväitä tai istahtaa ravintolavaunuun.” Hän onkin junaillut niin Euroopassa kuin Japanissa, Australiassa, Intiassa ja Siperiassa.

Hitaasti maata pitkin

Moni muukin on nyt kiinnostunut maata pitkin matkustamisesta halutessaan vähentää lentämistä ja tehdä aiempaa kestävämpiä matkoja.

Kun matkustaa maitse, pääsee nauttimaan hitaasta matkanteosta, jolloin matkalla ollaan jo matkaa tehdessä, ei vasta perillä. Tuolloin myös mittakaavat ja oma sijainti kartalla asettuvat paikoilleen.

Kati Kelolan kirja tarjoaa ideoita siihen, mihin maata pitkin voisi seuraavaksi suunnata. Se antaa tietoa ja vinkkejä suunnittelun ja kestävien valintojen tueksi. Ja ennen kaikkea: miten katsoa karttaa lentoreittien ulkopuolelta.

Matkaideoita, -kertomuksia ja -tietoja sekä Top-listoja ja aikamatkoja

Kirjassa on omat lukunsa kulttuurimatkoille, luontomatkoille, kaupungeille ja kylille sekä junareiteille. Kunkin teeman sisältä löytyy matkaideoita, jotka ovat valmiita matkaehdotuksia käytettäväksi omien suunnitelmien pohjana; Minun matkani -osioita, joissa on matkakertomuksia maata pitkin reissanneilta; Top-listoja, jotka ovat asiantuntijoiden paljastamia parhaita vinkkejä; Matkatieto-osioissa on hyödyllisiä työkaluja matkan suunnitteluun sekä näkökulmia matkailuun yleisesti, kuten reitin valitsemiseen, matkailun tulevaisuuteen ja eettisen matkailun perusteisiin.

Kirjan matkaideoina on mainittu muun muassa Itä-Viron Peipsijärvi, Suomen Unesco- ja Alvar Aalto -kohteet, Kuurin kynnäs Liettuassa, Wien Euroopan unohdettuna pääkaupunkina sekä junaseikkailu Murmanskiin, Venäjälle.

Peipsijärven sipuleita. Kuva Exlibris Aboensiksen järjestämältä Viron matkalta vuonna 2013.

Näkymä Murmanskiin Azimut-hotellin ikkunasta Suomen tiedetoimittajien matkalta vuonna 2016.

Minun matkani -otsikon alta löytyvät esimerkiksi jutut Huipputaidetta Saksassa, Patikointi puolalaisessa ikimetsässä, Romanian maaseudulla voi tehdä aikamatkan menneeseen sekä Isän ja pojan reilimatka.

Top-listoista löytyvät muun muassa Euroopan ihanimmat puutarhat, kotimaan parhaat pyöräreitit, Tanskan parhaat kohteet Kööpenhaminan ulkopuolella ja Euroopan upeita maisemajunareittejä.

Matkatiedon aiheina ovat muun muassa jutut Katso karttaa uusin silmin, Miten matkustamisen päästölaskelmiin pitäisi suhtautua, Reilun matkailijan muistilista, Kauanko sinne kestää junalla ja Näin matkustamme vuonna 2050.

Aikamatkat puolestaan tarjoavat näkökulman maata pitkin matkailemisen historiallisiin ulottuvuuksiin sekä herättävät pohtimaan reissaamisen merkitystä ja syitä ennen ja nyt. Otsikkoina ovat muun muassa Hitaasti, mutta syvemmin, Miksi britit rakastavat kävelypolkuja?, Grand Tour eli suuri sivistysmatka ja Mikä on oikeastaan Idän pikajuna?

Hakemisto apuna

Lopusta löytyy lähteitä sekä maittain ja liikkumistapojen mukaan järjestetty hakemisto. Mukana on 22 Euroopan maata. Liikkumistapoina käsitellään autoilu, bussi-, juna- ja laivamatkat, melonta, patikointi sekä pyöräily.

Kirjassa ei ole ravintola- ja hotellivinkkejä, koska niiden ajantasaiset tiedot löytyvät parhaiten verkosta.

Kirjan matkaideat ja -kertomukset sekä suositukset perustuvat niin kirjailijan omiin matkoihin kuin muiden matkailijoiden kokemuksiinkin.

Tämän kirjan kanssa on hauska tehdä matkoja nojatuolissa ja suunnitella omaa reissua hyvissä ajoin ennen tulevan kesän lomakautta.

Kati Kelola on vapaa toimittaja, joka työskenteli aiemmin matkalehti Mondon päätoimittajana. Hän on tehnyt aiemmin Vastuullisen matkailijan käsikirjan (2009) yhdessä Heidi Kalmarin kanssa.

Omana matkavinkkinäni annan sen, että kannattaa liittyä mukaan yhdistyksiin, jotka järjestävät toimintaansa liittyviä matkoja. Olen päässyt nauttimaan monista Exlibris Aboensiksen ja Suomen tiedetoimittajien liiton järjestämistä reissuista. Kaikki on valmiiksi suunniteltu ja järjestetty ja matkaseurakin on mitä mainiointa.

Kati Kelola: Vaihtuvia maisemia –100 ideaa maata pitkin matkailuun. Gummerus. 2021.

* Sain Vaihtuvia maisemia -kirjan pyynnöstä kustantajalta.

Panamericana – autolla maailman ympäri

Kaupallinen yhteistyö: N00b-kustantamo.*

Olisiko unelmareissusi kymmeniä tuhansia kilometrejä autossa, muutamia viikkoja laivassa ja reitti maailman ympäri? Jos, niin lue ennen matkaasi Tomi Töllin kirjat Panamericana ja Länttä ja itää. Hän kertoo juuri tällaisesta kokemuksesta.

Monella voi olla haaveissa matkustaa maailman ympäri, ja useat ovat sellaisen seikkailun toteuttaneetkin. Harva kuitenkaan pyrkii tekemään reissua maata pitkin, ilman lentoja. Tomi Tölli ja kumppaninsa Jii halusivat kuitenkin saada selville, voiko maailman ympäri ajaa autolla ja pääseekö valtamerten yli yhä laivoilla?

Kulkuneuvona ja kotina Nissan-pakettiauto

Heillä oli käytössään itse kalustamansa halpa pakettiauto, tarkemmin sanottuna Nissan NV200 1,5 DCI vuosimallia 2010. Matka kesti kaikkiaan 435 päivää; lähtö oli marraskuussa 2017 ja paluu tammikuussa 2019. Matkakilometrejä kertyi kaikkiaan 81 236 ja laivamatkoja arviolta 21 000 kilometrin verran.

Matkalaiset kulkivat Euroopassa, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Amerikassa, Aasiassa sekä laivalla myös Afrikassa. Matkansa aikana he vierailivat kaikkiaan 42 maassa.

Tomi Tölli kirjoitti matkastaan kirjan Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä. (Autoillen ja lentämättä maailman ympäri, osa 1) Tässä kirjassa kerrotaan matkan ensimmäisestä vaiheesta, jonka aluksi matkalaiset reissasivat Euroopassa ennen valtameren ylittämistä: Tallinnasta Vilnaan, Lviviin, Demanovskaan, Krkiin, Prahaan, Hannoveriin ja Antwerpeniin. Euroopassa kertyi kaikkiaan 4 750 kilometriä 19 päivän aikana.

Kuusi viikkoa M/S Grande Brasilella

Matka jatkui meritse M/S Grande Brasilella kuuden viikon ajan kohti Montevideota, Uruguayta. Välisatamana oli Freetown Sierra Leonessa.

Etelä-Amerikassa ajokilometrejä kertyi yhteensä 22 950 ja päiviä 115. Matka vei Uruquayn, Brasilian, Paraquayn, Argentiinan, Chilen, Perun, Ecuadorin ja Kolumbian läpi.

Keski-Amerikassa Panamasta Guatemalaan pariskunta ajoi 3 500 kilometriä.

Mango särki tuulilasin

Matkan varrella sattui kaikenlaista: ankkurissa odottelua satamaan pääsemiseksi Afrikassa, korruptoituneita poliiseja, kapinoivia intiaaneja, vallankumous Nicaraguassa, Fuego-tulivuoren purkaus tuhkasateineen, mangon putoaminen tuulilasiin, jonka seurauksena se hajosi ja uuden saaminen ei ollut helppoa. Tämän kirjan aikana sen kohtalo ei vielä selvinnyt.

Kirjan alussa on kolme karttaa matkareitteineen ja teoksen teksti on kirjoitettu päivien ja paikkakuntien mukaan. Kirjan keskellä on kahdeksan sivun kuvaliite ja lopussa on tietoja autosta ja sen lisävarusteista.

Länttä ja itää -kirjassa matka jatkuu

Maailmanympärimatkan loppupuoli on kirjattu toiseen kirjaan, joka ilmestyi viime vuonna. Se on nimeltään Länttä ja itää – Seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä. (Autoillen ja lentämättä maailman ympäri, osa 2).

Lisää tietoa tästä matkasta löytyy N00b-kustantamon ja Havaintoja matkan varrelta -blogista.

Tomi Tölli: Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä. N00b kustannus 2019.

Tomi Tölli: Länttä ja itää – Seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä. N00b kustannus 2020.

*Sain Panamericana-kirjan kustantajalta.

Lääkäri matkalla maailman ympäri

Stephen Fabes kyllästyi sairaalamaailmaan ja elämäänsä ja lähti maailmanympärimatkalle – polkupyörällä.

Stephen Fabes on lontoolainen lääkäri, jolla on ainainen kaukokaipuu, mutta huono suuntavaisto. Hän lähti pyöräilemään pitkälle matkalle vuonna 2010. Se kesti kaikkiaan kuusi vuotta. Hänen tavoitteenaan oli pyöräillä kuudessa maanosassa: Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Hän kävi matkallaan kaikkiaan 75 maassa. Polkupyörän mittariin kertyi yli 86 209 km kilometriä.

Stephen Fabes kirjoitti kokemuksistaan kirjan Signs of Life – To the Ends of the Earth with a Doctor. Kirja on julkaistu vuonna 2020.

Matka jakautui seuraavasti pituuden ja vietetyn ajan mukaan seuraavasti:

• Eurooppa: Lontoosta Istanbuliin 5 010 kilometriä ja neljä kuukautta ja toisella kertaa 4 000 kilometriä ja 3,5 kuukautta.
• Lähi-Itä: Istanbulista Kairoon 3 236 kilometriä ja 2,5 kuukautta.
• Afrikka: Kairosta Kapkaupunkiin 14 969 kilometriä ja 9 kuukautta (Kapkaupungissa 3 kuukautta).
• Etelä-Amerikka: Ushuaiasta Cartagenaan 16 783 kilometriä ja 12,5 kuukautta.
• Keski- ja Pohjois-Amerikka: Panamasta Prudhoe Bayhin 14 331 kilometriä ja 9 kuukautta.
• Australiassa 4 116 kilometriä ja 3 kuukautta.
• Aasia: Indonesiasta ja Singaporesta Intiaan sekä Hong Kongista to Kaukasiaan 23 875 km ja 21 kuukautta.

Ensimmäisen reitin Stephen Fabes joutui tekemään kahteen kertaan, koska hän joutui keskeyttämään matkansa ja palaamaan kotimaahansa polvileikkaukseen. Siitä toivuttuaan hän jatkoi matkaansa.

Kirja jakautuu viiteen osaan alkusanojen jälkeen. Ensimmäisessä osassa Stephen Fabes matkaa Lontoosta Kapkaupunkiin, toisessa osassa Ushuaiasta Argentiinasta Deadhorseen Alaskaan, kolmannessa osassa Melbournesta Mumbaihin, neljännessä osassa Hong Kongista Calaisiin ja viidennessä osassa hän palaa kotiin.

Stephen Fabesin pyörä oli Santos Travelmaster 2.6 Cromo Rohloff. Mukana kulkevat tavarat painoivat 30–45 kiloa riippuen muun muassa veden ja ruoan määrästä. Hänen verkkosivuiltaan löytyy yksityiskohtainen luettelo varusteista, matkan reitti ja monia tilastotietoja.

Matkalla lääketiede nopeasti Stephen Fabesin mielestä. Tilalle tuli selviytyminen päivittäisistä haasteista, kun huonokuntoinen ajaja on matkalla täyteen lastatun pyörän päällä. Lääketiedettä oli kuitenkin vaikea välttää, kun hän tapasi reitillään ihmisiä, joilla oli ongelmia terveytensä kanssa. Kirjailija tuo tiivistetyn ohjeen hyväksi lääkäriksi: sulje suusi, kuuntele, tiedä ja hoida. Sama ohje pätee hänen mukaansa myös matkalla olemiseen.

Stephen Fabes työskentelee nykyisin lääkärinä St. Thomasin sairaalan ensiavussa Lontoossa. Hän myös kirjoittaa matkailu- ja pyöräilylehtiin sekä käy puhumassa muun muassa kouluissa.

Kirjassa on lähes 400 sivua. Mukana on myös kuvaliite, jossa on 31 kuvaa matkan varrelta. Stephen Fabesin verkkosivuilta löytyy lisää kuvia ja videoita sekä muuta materiaalia.

Fabes, Stephen. Signs of Life: To the Ends of the Earth with a Doctor. London: Pursuit, 2020.

Tämä on neljäs Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Matkoilla Euroopassa

Antti Tuuri kuvailee kirjassaan Matkoilla Euroopassa lähinnä junamatkojaan. Mainintoja on matkoista kuudella vuosikymmenellä.

Antti Tuurin Matkoilla Euroopassa -kirja ei ole enää uutuuksia, mutta näin maata pitkin matkustamisen suosion kasvaessa voi olla paikallaan nostaa tämä matkakirja esille. Kirja on ilmestynyt Otavan kustantamana vuonna 2011.

Kirjaa kuvaillaan kirjaston sivulla näin: ”Tunnelmakuvia, sattumuksia, huumoria ja teräviä kommentteja matkojen varrelta. Antti Tuuri on pitänyt aina tarkkaa päiväkirjaa matkoistaan ja kuvannut niitä monissa kolumneissaan. Kirjassaan hän kertoo matkustamisesta Euroopan eri maissa. Neljännesvuosisadan aikana maanosamme, Suomesta puhumattakaan, on muuttunut tavattomasti. Kirjailija havainnoi näkemäänsä ja kokemaansa omaan, jäljittelemättömään tapaansa.”

Roomasta Sisiliaan

Kirja on päätynyt minulle kirjaston poistomyynnistä ja olen sen aikoinani lukenut. Nyt sitä silmäillessäni on hauskaa huomata, että ensimmäinen Tuurin kohde on Sisilia ja siellä Palermo. Hän matkustaa vaimonsa kanssa Roomasta junalla etsimään aurinkoisempiä päiviä syksyiseen ajankohtaan. Roomasta näyttäisi olevan pitkähkö matka matkustaa junalla Italian eteläkärkeen, josta pääsee Messinan salmen yli junalautalla Messinaan ja sieltä eteenpäin Palermoon.

Hauskuus liittyy siihen, minulla on vielä edessäni maaliskuussa 2020 hamaan tulevaisuuteen siirtynyt TBEX-organisaation järjestämä matkabloggaajien konferenssi; pääpaikkana on saaren itälaidalla oleva Catania.

Neljä päivää kaupungissa sisältää myös matkalaisissa jännityksiä nostattaneen taksimatkan Agrigentoon, jossa Luigi-kuskin mielestä jokaisen Sisiliaan tulevan matkailija olisi käytävä. Kaupungin tärkein arkeologinen alue tunnetaan nykyisin nimellä Valle dei Templi (”Temppelien laakso”). Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1997. Huonosti englantia osaavan Luigin ja avuksi kutsutun veljensä Antonion kyydissä retki tuli tehtyä, vaikka se oli välillä hyvinkin epäilyttävän tuntuinen.

Interraililla Saksasta Italiaan

Tuuri kuvailee kirjassaan matkoja myös Sevillasta Ranskaan, Osloon ja lähialueille sekä Roomaan ja Salernoon. Kevätmatka-luvussa Antti Tuuri kuvailee Interrail-matkaa, joka alkaa laivamatkalla Helsingistä Travemündeen ja sieltä eteenpäin Kölniin, Pariisiin, Geneveen ja Milanoon, Veronaan, Venetsiaan, Milanoon ja takaisinpäin Baselin ja Mainzin kautta kohti Travemündea ja paluumatkaa.

Muuten onnistuneen matkan ikävänä yllätyksenä oli kirjailijan tietokonesalkun ryöstäminen junassa klassisella huomion kiinnittäminen toisaalle -menetelmällä. Matkan jälkeen Tuuri saa salkkunsa takaisin varalaseineen ja Seitsemän veljestä -taskukirjoineen, mutta uusi tietokone jäi varkaille.

Merkille pantavaa on, että myös esittelemässäni Merja Mähkän Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois -kirjassa kuvaillaan omaisuuden viemistä huomion harhauttamisella. Ehkä näitä kertomuksia on hyvä lukea siitäkin syystä, että voisi mahdollisesti varautua omilla tulevilla matkoillaan?

Lennot vaihtuivat maita ja vesiä pitkin matkustamiseen

Oman lukunsa saa Pietarin-matka. Muistoja on myös Pariisin lentokentältä ja lentomatkoilta, jotka olivat vähemmän onnistuneita. Niinpä Antti Tuuri päättikin, ettei enää koskaan lentäisi, van kulkisi maita ja vesiä pitkin.

Kymmenen päivää kestänyt Euroopan matka vuonna 2010 alkaa myös laivamatkalla ja kulkee Bolognaan ja sieltä Milanon kautta takaisin Saksaan.

Kirjoittaminen mukana matkoillakin

Antti Tuuri kertoo matkustaneensa Euroopassa kuudella vuosikymmenellä ja ensimmäinen matka oli vuonna 1959. Reissut ovat olleet kieli- ja harjoittelumatkoja, työmatkoja, mutta myös lomamatkoja.
– Minun Eurooppani on ulottunut Moskovan kaduilta Islannin länsivuonojen tuntureille ja kalasatamiin, Norjan Altasta Sisilian Agrigentoon, Portugalin Cabo da Rocasta Irlannin kautta Kuolan niemimaan juoksuille ja Kreikan saarilta Varangin vuonoille, kertoo Antti Tuuri.

Matkoillaan Tuuri käyttää aikaansa kirjoittamiseen aamun varhaisina tunteina. Onpa hän kuljettanut matkoilla mukanaan pientä Erika-kirjoituskonetta, ”joka kulki mukana melkein yhtä mukavasti kuin nykyiset kannettavat tietokoneet.”

Ikään kuin tämän kirjan jatkoksi Antti Tuuri on kirjoittanut Bospor Express: kertomus matkasta -kirjan samoin Otavan kustantamana vuonna 2013. Se on kuvaus matkasta junalla Tukholmasta Wienin ja Budapestin kautta Istanbuliin kirjallisuusfestivaaleille.

Muita Antti Tuurin matkakuvauksia ovat muun muassa Islannista kertova Pieni suuri maa (1993) ja Saksaa kuvaileva Neljännen valtakunnan vieraana (1995) sekä useita kirjoja kalastus- ja veneretkiltä.

Tuurimaisuudella Veijo Meri -palkinto

Antti Tuuri oli vuonna 2020 yksi Otavan Kirjasäätiön myöntämän Veijo Meri -palkinnon saajista. Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Antti Tuuri on suomalaisen novellin ja romaanin mestari, 1950-luvun modernismin parhaan perinteen itsenäinen jatkaja ja kehittäjä. Tuuri tutkii sitä, mikä maailma on ja mikä on ihmisen tarkoitus siinä. Hänen kirkas, täsmällinen kerrontansa lataa rivien taakse elämän vakavuuden ja humoristisuuden. Se on aikoja sitten muodostunut omaksi käsitteekseen: tuurimaisuudeksi.”

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa : matkakertomuksia. Otava 2011.

Antti Tuuri. Kuva Jouni Harala 2012.

Tämä on kolmas Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Jos Interrail-matka kiinnostaa, niin lue myös Pekka Haaviston junamatkoista postauksessa Haavisto raiteilla.

Täältä tullaan, Eurooppa!

Kirja saatu kustantajalta.

Perhe pakkaa Peugeotin ja ajaa Euroopan halki kohti Italiaa. Matkaa suunnitellaan jo keväällä ja reissun jälkeen valokuvat, liput ja laput taltioidaan tarkasti albumeihin.

Miten matkustettiin ennen edullisia pakettimatkoja? Miten koko perhe reissasi? Omissa muistoissani ovat auto- ja telttailureissut kotimaan teillä ja yöpymiset teltassa leirintäalueilla.

Perhematkoja pikkuautolla Euroopassa

Helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija Ilpo Salonen on kokenut perhematkoja Peugeot-pikkuautossa Euroopan teillä. Hän on koonnut vanhempiensa värikkäistä matkaselostuksista, kuvista ja omista muistoistaan kirjan Täältä tullaan, Eurooppa! Perhe autoon ja menoksi 1954–1971.

Vanhempien mielestä matkailu oli hyvä investointi ja samaa mieltä on Salonenkin. ”Hauskuus alkaa suunnittelusta, sitten tulee itse matka, ja jälkeenpäin matkaan voi palata muistoissa, valokuvissa ja ruokaelämyksissä.”

Perhe oli tien päällä kolmella vuosikymmenellä kaikkiaan yksitoista kertaa. Kolmeen osaan jaetussa kirjan perustana ovat Ilpon isän Paavo Salosen tunnolliset matkapäiväkirjat ja filmikameralla otetut kuvat sekä Ilpon äidin Kaisa Salosen alkuvuosien tapahtuma- ja tunnelmakuvaukset.

Kirjassa on runsas kuvitus: valokuvia, postikortteja, lippuja, kirjeitä, piirroksia, lehtileikkeitä. Kun Salosten lapset kävivät läpi vanhempiensa jäämistöä, kävi ilmi, etteivät he olleet heittäneet mitään pois. Näin ollen Ilpo Salosella oli käytössään runsaasti materiaalia.

Ensimmäisessä osassa Ilpo Salonen kertoo vuosien 1963–71 matkoista, joiden pääasiallisena kohteena oli Italia. Siellä kirjoittaja kävi perheensä kanssa kaikkiaan yhdeksän kertaa ja matkat kestivät noin kuukauden.

Toinen osa kertoo autoilun teknisistä puolista ja 1960-luvun matkaoppaiden ja lehtijuttujen neuvoista ja vinkeistä.

Kolmannessa osassa on kerrottu matkoista vuosina 1954 ja 1956 ennen Ilpo Salosen syntymää, jolloin mukana oli perheen kolme vanhinta lasta.

Kokonaisuudessaan ihmeen onnistunut matka

Matkoilla sattui kaikenlaista: äidin vakava sairastuminen, ryöstö ja sadekelejä. Jos hankaluuksia olikin, niistä syntyvät parhaimmat tarinat ja ”tuloksena on erilaisia tarinoita kuin täydellisistä matkoista, joilla aurinko paistoi koko ajan.”

Äiti on summasi erään reissun lopputulosta: ”Kokonaisuudessaan ihmeen onnistunut matka: ei mitään muita vastoinkäymisiä kuin sateet. Palasimme reippaina ja hyvinvoivina.”

Kirja on myös nostalgiaa. Matkat tehtiin aikana ennen internetiä, sosiaalista mediaa ja digikameroita. Matkavalmistelut olivat oma taiteenlajinsa. Matkoilta lähetettiin vielä postikortteja, eivätkä pizza ja pasta olleet vielä valloittaneet Pohjolaa.

Sain Ilpo Saloselta omistuskirjoituksen Turun kirjamessuilla: ”Päiville antoisaa matkaa menneen ajan Eurooppaan.” Kiitos, historian havinaa riitti.

Matkat, elämäni rikkaus

Kirja päättyy Ilpo Salosen isän tekstiin otsikolla Matkat, elämäni rikkaus. Hänelle kertyi kaikkiaan yli 70 matkaa mukaan luettuna opintomatkat ja vierailut lasten ja tuttavien luo. Perheen automatkat vaihtuivat myöhemmin  senioreiden Interrail -matkoihin ja pitempiin oleskeluihin Espanjassa.

Ilpo Salonen on helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut mm. matkaoppaan Lontoon mitalla sekä matkailu-, ympäristö-, terveys- ja tiedejuttuja. Hänen ykkösharrastuksenaan on edelleen matkailu Euroopassa.

Ilpo Salonen: Täältä tullaan, Eurooppa! Perhe autoon ja menoksi 1954–1971. Avain. 2019.

Kuva Pexels Pixabaystä.

Haavisto raiteilla

”Yksi kesä. Yksi matka. Yksi Eurooppa.”

Politiikasta tuttu Pekka Haavisto antoi periksi matkakuumeelleen, osti Interrail-lipun ja matkusti Euroopan rautateillä heinä-elokuussa 2018.

Pekka Haavisto esitteli Eurooppa raiteilla -kirjaansa julkistamistilaisuudessa 10.1.2019 Helsingissä.

Opaskirjoja reilaajille

Pekka Haavisto teki ensimmäisen junamatkansa eurooppalaisilla kiskoilla vuonna 1974. Neljän matkan jälkeen hän teki Inter-Rail-opaskirjan ensin omatoimisesti 1977 ja WSOY:n kustantamana 1978. Nuori Eurooppa -niminen opas ilmestyi vuonna 1986.

Oppaat kuluivatkin matkustamisen makuun päässeen nuorison käsissä. Tuolloin ei ollut Internetiä, joten tiedoille ja neuvoille oli tarvetta.

Uhkarohkeasti reppureissaajaksi

Ennen uutta junamatkaansa reilaajien ensimmäiseen sukupolveen kuuluvan Haaviston piti voittaa epäilys: ”Ensin ajatus tuntui uhkarohkealta. Alkaisivatko junan penkit tuntua kovilta? Onko mukavuudenhaluni kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että reilaaminen ei onnistu? Ja mitä tututkin sanoisivat, kun heittäisin repun selkääni ja sanoisin lähteväni kuukaudeksi reilille?”pohdiskeli Haavisto aikeitaan.

Tuoreestakin junamatkastaan hän kirjoitti kirjan Eurooppa raiteilla. Sen takakansitekstissä sanotaan: ”Matka maanosamme tulevaisuuteen. Intohimoinen junamatkustaja Pekka Haavisto palaa raiteille. Matkustaessaan Gdyniasta Zagrebiin ja Barcelonasta Berliiniin hän tapaa kanssamatkustajia, kahvilafilosofeja, suunnannäyttäjiä ja uusia eurooppalaisia. Mistä Euroopan eri kulmilla keskustellaan? Mihin maanosamme on menossa?”

Päiväkirja junamatkustamisesta

Kirjassa on 384 sivua ja kaikkiaan 44 lukua. Ensimmäinen varsinainen luku on Miljardin vuoden etumatka ja viimeinen Quo vadis, Eurooppa? Lähdetään siis varsin kaukaisista ajoista maapallon, Suomen ja Euroopan historiassa ja päädytään aprikoimaan maanosamme tulevaisuutta.

Haavisto toteaa ”kirjan olevan päiväkirja: ajatusten, kokemusten ja tunteiden kirja. Se on kirjoitettu junien kolkkeessa, maisemien, kaupunkien ja majapaikkojen vaihtuessa. Se on kunnianosoitus tapaamilleni ihmisille, hyville ja syville keskusteluille.”

Kirja etenee matkan suhteen kronologisesti, mutta niin, että Haavisto kertoo aiemmistakin rautatiereisssuistaan. Mitä isoveli Juhani edellä, sitä pikkuveli Pekka perässä 16-vuotiaana.

Haaviston matkusti junalla ensin Helsingistä Hankoon ja sieltä Finnmerchant-rahtilaivalla Gdyniaan. Matka jatkui reittiä Varsova‒Katowice‒Oświęcim‒Budapest‒Wien‒Zagreb‒Belgrad‒Bar‒Budva‒Podgorica‒Tirana‒Skopje‒Thessaloniki‒Ateena‒Hydra‒Ateena‒Bar‒Rooma‒Napoli‒Firenze‒Livorno‒Bastia‒Toulon‒Perpignan‒Canet-en-Roussillon‒Port-la-Nouvelle‒Castelnous‒Eus‒Ille-sur-Tểt‒Perpignon‒Port Bou‒Barcelona‒Pariisi‒Frankfurt‒Berliini‒Hampuri‒Flensburg‒Kööpenhamina‒Malmö‒Tukholma‒Helsinki.

Haavisto matkusti myös busseilla, laivoilla, takseilla, vuokra-autoilla sekä ajoi polkupyörällä. Majoituspaikkoina olivat pääosin etukäteen varatut hotellit, hostellit ja Airbnb-huoneistot.

Keskusteluja kahviloissa

Reilaaja käytti paljon aikaansa myös paikallisten ihmisten tapaamiseen. Joukossa oli muun muassa kokkistuertti, laivan kapteeni, konepäällikkö, European Climate Foundationin edustajia, kansalais- ja ihmisoikeusaktivisteja, poliitikkoja, suurlähettiläitä ja kunniakonsuleita. Osa heistä oli matkalla tavattuja henkilöitä, osa ennestään tuttuja Haaviston ilmeisen laajasta verkostosta. Hän oli mielissään, että sai sovittua tapaamisia kesäajasta huolimatta.

Pekka Haavisto halusi kuulla ja keskustella kunkin maan tilanteesta. Millaisia ajatuksia on budapestilaisilla nuorilla, entä miltä tulevaisuus näyttää Albaniassa? Miten kreikkalaiset suhtautuvat pakolaistilanteeseen?

Roomassa löytyy myös todellinen Suomi-fani, poliitikko ja kirjailija, Italian Vihreiden Grazia Francescato. Hänen perheystävänsä on Suomen nimekkäin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala. Kesäisin Grazia matkustaa Hannun luokse ja pahoittelee Pekalle, ettei ole koskaan pysähtynyt Helsingissä, vaan haluaa aina suoraan Kuusamoon.

Matkatunnelmia ja yleissivistystä

Haaviston kirjassa on varsinaisen matkakuvauksen lisäksi myös paljon asiaa muun muassa Euroopan historiasta ja sodista, Euroopan unionista, mytologiasta, matkustamisen filosofiasta ja historiasta sekä kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Pekka Haavisto kävi myös monissa museoissa, muun muassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Oświęcimissa ja Nikolai Tesla -museossa Belgradissa, yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä sekä katsomassa I Love Piaf -musikaalia Théậtre de Lucernairessa Pariisissa.

Yhtenä kohteena oli myös kreikkalainen Hydran saari, jossa Haaviston fanittamalla laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenilla oli asunto. Hydra oli ainoa, jonka Pekka Haavisto oli etukäteen päättänyt pakolliseksi käyntikohteekseen. Hän löysi oikean oven ja piti pienen hiljaisen hetken vuonna 2016 kuolleelle muusikolle: ”So long, Leonard.”

Tukholmassa hän tutustui pahamaineisiin lähiöihin Rinkebyssä ja Tenstassa ja toteaa: ”Kauhutarinat lähiöistä, joissa tavalliset ihmiset eivät uskaltaisi kulkea, vaikuttavat kokemani perusteella hieman liioitetuilta.”

Kirjassa on mustavalkoisia valokuvia matkan varrelta. Ne on ottanut Jeri Aalto ja Pekka Haavisto. Lisäksi lukujen alussa on Anja Reposen piirroskuva ja aiheeseen liittyvä sitaatti. Yksi suosikeistani on tämä Pyhän Augustinuksen toteamus: ”Maailma on kirja ja ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun.”

Kannattiko lähteä?

Pekka Haavisto pohdiskelee lopuksi matkansa huonoja ja hyviä puolia. Aina kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pulmia saattoi olla junayhteyksissä, lipunmyyntipisteissä ja rautatieasemien palveluissa. Positiivisina seikkoina olivat ainakin osallisuus rautatiekulttuurista ja -historiasta, pääsy suoraan kaupunkien keskustoihin, parempi omatunto kasvihuonepäästöjen suhteen, upeat maisemat sekä mukava matkaseura ja ihmisten tapaaminen.

Pekka Haavisto suosittelee myös nojatuolimatkoja: ”Maailman voi tuntea kodistaan poistumatta, hyvän kirjahyllyn äärellä.”

Parasta hänen mukaansa on kuitenkin yhdistää lukeminen oikeisiin matkoihin, joilla on mahdollisuus inhimillisiin kontakteihin: ”Ikimuistoisimmat lauseet eivtä aina löydy kirjoista. Sanat, jotka kätkemme sydämeemme ja joita kuljetamme mukanamme elämänmittaisen taipaleen, ovat usein niitä, joita elävät ihmiset ovat toisilleen lausuneet. Siksikin kannattaa matkustaa.”

Kieltämättä Pekka Haaviston kirja antaa inspiraatiota uudelle junamatkalle Eurooppaan.  Olisi hienoa kulkea Euroopassa ajan kanssa yhdestä mielenkiintoisesta paikasta toiseen. Mihin menisin, millaisia kohteita valitsisin? Palaisinko niihin paikkoihin, joissa kävin Interrail-matkallani vuonna 1988? Yksityiskohtaista reittiä en muista, mutta Ruotsin läpi matkustin kohti Duisburgia Saksassa, josta matka jatkui Ranskan kautta aikakin Unkariin ja Itavältaan.

Kiinnostuitko? Interrail Pass -lippuja on kahdenlaisia: kaikissa Interrail-maissa kelpaava Interrail Global Pass ja maakohtainen Interrail One Country Pass. Lue lisää VR:n sivuilta.

Parasta lähteä nyt

Ja mainittakoon tässä, että löysin blogini nimen Pekka Haaviston Inter-Rail-oppaasta vuodelta 1978. Sen esipuheen viimeinen lause on: ”Parasta lähteä nyt”. Tarinan blogin nimen löytymisestä voit lukea täältä.

Kohta vietetään Parasta lähteä nyt -blogin syntymäpäiviä. Merkkipäivän 8.2.2019 postaukseen liittyy arvonta. Seuraa siis blogia!

Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla. Nemo. 2019.

Omalaatuisia matkailukohteita I: Suomi

Paljonko maailma muuttuu lähes kolmessakymmenessä vuodessa? Jos lähtisi matkaan vuonna 1988 tehdyn Eurooppa-oppaan kanssa – moniko asia pitäisi vielä paikkansa?

Ajattelin tehdä tällaisen kokeellisen reissun oppaanani yhdysvaltalaisten Anneli S. Rufuksen ja Kristan Lawsonin matkakirja Europe – Off The Wall. A Guide to Unusual Sights. Kirjan olen löytänyt Marian Antikvariaatista, Villa Orrmanista, Hangosta. Samassa vaaleassa rakennuksessa on myös mainio Alan’s Café.

Kirjan tekijät halusivat löytää Euroopasta tutustumiskohteita, jotka ovat jotain muuta kuin Big Ben, Louvre tai Oktoberfest. Paikkoja, jotka ovat ehkä vain paikallisten tiedossa, ei tavanomaisissa matkaoppaissa mainittuja. He ovat keränneet yli 750 tutustumisen arvoista museota, festivaalia, taidenäyttelyä, eläintarhaa, kirkkoa, luonnonnähtävyyttä ja muuta kohdetta 21 Euroopan maasta Isosta-Britannista Skandinaviaan ja Itä-Eurooppaan.

Kiinnostavaa tietysti on, millaisia nähtävyyksiä kirja esittelee Suomesta? Yleisesittelyssä todetaan, että Suomi on Euroopan suuri mysteeri, jolla on raja Venäjän (tuolloin Neuvostoliitto) kanssa, Napapiiri ja Itä-Suomessa on pinta-alasta enemmän vettä kuin maata. Suomesta löytyy poroja, kultaa, verilättyjä ja kalakukkoja. Mitä voitkaan sanoa tällaisista rikkauksista, oppaassa kysytään.

Suomea käsitellään kaikkiaan kahdeksan sivun verran ja mukana ovat seuraavat paikkakunnat: Alahärmä, Turku, Helsinki, Kouvola, Mikkeli, Tampere, Iisalmi/Sonkajärvi, Rovaniemi ja Kuopio/Tuusniemi.

Peikkokylästä Satumaahan

Alahärmästä mainitaan Härmäland Trollpark, jonka voisi kai kääntää Peikkokyläksi. Tällaista kylää ei enää ole, mutta joitakin tiedonmurusia siitä löytyi verkosta. Kyseessä oli ilmeisesti huvipuisto ja peikkometsä.

Nykyisin Härmästä löytyy Huvivaltio Powerpark, jossa on Satumaa. Siellä on metsän siimeksessä Röllikylä, jossa voi tavata Röllin lisäksi Milli Menninkäisen ja muita kylän asukkaita.

Powerpark löytyy osoitteesta Puistotie 3 (tai Jorma Lillbackan tie 16), Härmä. Mies, jolla on tie omissa nimissään, on huvipuiston taustalla. Teollisuusneuvos Jorma Lillbacka on kauhavalainen konealan yrittäjä ja sijoittaja.

Röllikylä pohjautuu menestyksekkääseen Pekka Lehtovaaran ohjaamaan ja käsikirjoittamaan Röllin sydän -animaatioelokuvaan ja sitä edeltäneisiin Rölli-ohjelmiin. Rölli on näyttelijä Allan ”Allu” Tuppuraisen luoma ja näyttelemä satuhahmo.

Alahärmän Peikkokylä lienee ollut eri kuin Kuuskosken perheen luoma Peikkometsä (Peikkopuisto, Satumetsä ja Fauniland) Järvenpäästä, joka oli suosiossa 1970-luvulle saakka. Se oli huippukautenaan Suomen suosituin menokohde heti Linnanmäen jälkeen ja peikot saivat myös kansainvälistä mainetta. Äiti-Kuuskoski lapsineen on muuttanut Yhdysvaltoihin.

Huvivaltio Powerparkista löytää Satumaan. © Huvivaltio Powerpark.

Helsingistä museoita

Helsingistä mainitaan Alkon museo Tallberginkatu 2 B:ssä. Sitäkään ei sieltä enää löydy, sillä vuonna 1982 peustettu Alkon myymälämuseo yhdistettiin Hotelli- ja ravintolamuseoon 1999. Suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin erikoismuseo löytyy nyt Kaapelitehtaalta osoitteessa Tallberginkatu 1 G.

Toinen oppaassa mainittu museo on Meijerimuseo osoitteessa Meijeritie 6 Valion pääkonttorin yhteydessä. Nykyisin Meijerimuseo löytyy Nummi-Pusulasta osoitteessa Hyvelänraitti 6 ja sitä ylläpitää Valio.

Jykevän 1900-luvun alkupuolelta peräisin olevan jugendhenkisen rakennuksen huoneet on entisöity ajan henkeen sopiviksi. Rakennuksessa on taannoin toiminut Nummen Osuusmeijeri. Museo kertoo maidon tarinan aidossa ympäristössä. Se antaa kuvan meijeritoiminnan kehittymisestä esineistön ja kuvien avulla.

Off The Wall -oppaassa mainitaan myös Eläinlääketieteen museo osoitteessa Hämeentie 57. Tämäkin on historiaa, sillä nyt tämän museon kokoelmat löytyvät Helsingin yliopistomuseo Arppeanumista, joka on perustettu vuonna 2003.

Tämä Fabianinkatu 33:ssa sijaitseva museo syntyi yhdistämällä Helsingin yliopiston museo, Lääketieteen historian museo, Eläinlääketieteen historian museo, Hammaslääketieteen museo ja Käsityönopettajan koulutuslinjan kokoelmat.

Eläinlääketieteen historiaan liittyvät kokoelmat ovat suurimmaksi osaksi peräisin museosta, jonka Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto perusti 50-vuotisjuhliensa kunniaksi vuonna 1973. Suurin osa yksityisinä lahjoituksina karttuneista kokoelmista muodostuu eläinlääkäreiden työssään käyttämistä välineistä, lääkkeistä, laboratoriovälineistä ja instrumenteista. Kokoelmissa on myös valistustyössä käytettyjä opetustauluja ja pienoismalleja sekä palkintoja ja valokuvia.

Off The Wall -oppaan mukaan museon suosituin nähtävyys on patologian osasto, jolla voi nähdä vaikkapa jonkun eläimen kaksipäisen sikiön.

Ihan kerta kaikkiaan kreisi paikka

Oppaassa maininnan saa myös helsinkiläisravintola Kreisi osoitteesta Bulevardi 7. Nyt samaisesta osoitteesta löytyy toimistohotelli.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä on ollut juttu pääkaupungin 1980-luvun ravintoloista. Siinä siteerataan ravintolaoppaan tekstiä vuodelta 1983: ”Ihan kerta kaikkiaan kreisi paikka. Nähtävyys! Haluatko nauttia ateriasi saunassa, kirpputorilla, huvimajassa, valkosipulihuoneessa, DC-9:ssä vai jossakin muussa yhtä kreisissä paikassa?” Nyt-liitteen mukaan ”ruokailutiloja oli junavaunusta vankilaan, ja ovella kävijää tervehti tippukiviluola, jonka katossa lentelivät vampyyrit.”

Ravintola oli Satu Tiivolan ja Leo Vuoriston omistuksessa. Ravintolan muista vaiheista en löytänyt tietoja. Ehkäpä niitä löytyisi Hotelli- ja ravintolamuseosta?

Tämä tarina jatkuu toisessa kirjoituksessa.

Anneli S. Rufus & Kristan Lawson: Europe Off the Wall: A Guide to Unusual Sights. John Wiley & Sons. 1988.