Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Museo, Näyttely, Valokuva

Kulttuurimatka Viroon: Tartto ja Tallinna

Exlibris Aboensiksen Viron kulttuurimatkalla vuorossa ovat Tartto ja Tallinna. Kohokohtia ovat Viron kansallismuseo Tartossa ja Fotografiska Tallinnassa.

Kulttuurimatkassamme kesällä 2019 oli sen verran kiemuroita, että tekstistä tuli pitkä. Niinpä jaoin sen kolmeen osaan. Alkumatkan tunnelmista Haapsalussa ja Pärnussa voit lukea täältä ja Olustveresta ja Viljandista täältä.

Elokuisen bussimatkamme reitti kulki Tallinnasta Haapsalun, Pärnun, Viljandin ja Tarton kautta takaisin Tallinnaan.

Tartossa virolaisten makujen festivaali

Lauantaina aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Tarttoa. Se on väkiluvultaan hiukan isompi kaupunki lähes 100 000 asukkaallaan. Majoituspaikkamme oli Hotell Tartu Emajoen rannalla.

Tartossa oli juuri menossa Tarton ruoka- ja viinifestivaali (Tartu toidu- ja veinifestivalil), joka täytti keskustan myyntikojuilla ja ihmismerellä. Tarjolla oli aitoja virolaisia makuja Etelä-Viron pientuottajilta ja pop-up -ravintoloilta sekä runsas viinivalikoima.

Raatihuoneen torin suutelevat nuoret olivat yhtä intohimoisia kuin ennenkin.

Sää ei ollut paras mahdollinen, joten pakenimme kosteutta ensin Chez Andrėn terassin varjojen alle nauttimaan yhdet oluet, kunnes siirryimme sisälle lähelle leivosvitriiniä. Puhelias miestarjoilija palveli meitä auliisti. Värikäs hääseurue oli kokoontunut juhlaillalliselle viereiseen saliin.

Iäkäs Kansallismuseo modernissa rakennuksessa

Viron kansallismuseo on valmistunut vuonna 2016. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Dan Dorell, Lina Ghotmeh ja Tsuyoshi Tane. Rakennuksen nimi on Muistojen kenttä.

Lyhyeen vierailuumme mahtui vain käynti uudessa vuonna 2016 avatussa Kansallismuseossa (Eesti Rahva Muuseum, ERM). Modernista rakennuksesta on tullut kansallismuseon erottamaton vertauskuva.

Koko museon historia ulottuu kuitenkin vuoteen 1909, jolloin se perustettiin kansalaisaloitteesta. Viime vuonna museo juhlikin 110-vuotista taivaltaan.

Kansallismuseo on ”virolaisuuden tulkitsija, kansan perusarvojen kantaja ja jatkuvuuden haltija. Vieraille avautuu sekä esineellinen että virtuaalinen maailma, joka kutsuu löytämään, tietämään ja osallistumaan itse kaikkeen.”

Museossa hyödynnetään tekniikkaa oivaltavasti: kävijän lippu toimii myös avaimena informaatiotauluihin; niiden teksti vaihtuu lippua näyttämällä siihen syötetyn kielikoodin mukaisesti.

Museossa on kaikkiaan 6 000 neliömetriä näyttelytilaa. Siitä suurin osa on omistettu Kohtaamisia-näyttelylle, joka esittelee Viron kulttuurihistoriaa ja jokapäiväistä elämää nykyisyydestä jääkauteen.

Toiseksi suurin pysyvä näyttely on nimeltään Uralin kaiku, joka tarjoaa tietoa suomalais-ugrilaisten kansojen elämästä ja maapallon pohjoisen osan asuttamisesta.

Kansallismuseon vaihtuvien näyttelyiden salissa on alkamassa Olipa kerran -näyttely 8. helmikuuta 2020 alkaen. Se kertoo, mistäpä muusta, kuin saduista.

Museo on saanut paljon huomiota ja tunnustusta: vuonna 2018 Viron kansallismuseo sai eurooppalaisten museopalkintojen Kenneth Hudson -erikoispalkinnon. Myös Suomen matkailutoimittajien kilta palkitsi Viron kansallismuseon vuoden 2017 parhaana ulkomaisena matkakohteena Helsingin Matkamessuilla.

Söimme museossa lounaan Ravintola Pööripäevin runsaasta buffetpöydästä hintaan 7 euroa.

Tartossa on paljon muutakin nähtävää, muun muassa Tiedekeskus Ahhaa (SA Teaduskeskus AHHAA), kasvitieteellinen puutarha sekä KGB- ja lelumuseot.

Suomalais-virolaista exlibrisvaihtoa

Illan ohjelmassa oli tapaaminen ja illallinen hotellin ravintolassa Tartu Eksliibriseklubin edustajien kanssa. Virossakin harrastajat ovat pääosin varttuneita ja iäkkäitä. Monet heistä olivat entuudestaan tuttuja meille yhdistyksen kiinteiden Viro-yhteyksien vuoksi.

Toisen sukupolven exlibrisharrastajana mukana oli Margus Annuk, joka aikoo laittaa äitinsä exlibriskokoelman verkkoon kaikkien keräilijöiden ja asiasta kiinnostuneiden nähtäville.

Põltsamaalta Paideen

Sunnuntaina lähdettiin paluumatkalle Põltsamaan kautta. Kävimme vuodelta 1552 peräisin olevan Lustiveren kartanon pihapiirissä. Se toimii nykyisin vanhainkotina.

Paidessa kävimme Vallitornissa, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1265. Sieltä löytyy historiakeskus Wittenstein (SA Ajakeskus Wittenstein) ja ”tornin eri kerroksissa voi perehtyä muinaisaikaan, Liivinmaan ritarikunnan aikaan, kuninkaiden ja keisarien aikaan, ensimmäiseen itsenäisyysaikaan, miehityksiin ja itsenäisyyden palauttamisen aikaan.”

Nyt kävimme vain tornin huipulla katselemassa maisemia ja jatkoimme matkaamme.

Valokuvataidetta Fotografiskassa

Iltapäivällä olimme Tallinnassa. Kun aikaa tuntui olevan, kävimme viime vuoden kesäkuussa Telliskiven alueelle avatussa Valokuvataidekeskus Fotografiskassa. Katsoimme siellä Jimmy Nelsonin, Anja Niemen ja Pentti Sammallahden näyttelyt.

Olin nyt toista kertaa Fotografiskassa. Se on hieno kokonaisuus näyttelyineen, ravintoloineen ja kahviloineen. Kyllä ruotsalaiset osaavat!

Fotografiska-museoita on Tukholman ja Tallinnan lisäksi myös New Yorkissa. Lontoon museo on myös tulossa.

Fotografiskan ylimmässä kerroksessa oli ravintola terasseineen.

Näkymiä Fotografiskan ravintolan terassilta.

Katutaidetta Telliskivessä.

Illaksi kotiin

Satamaterminaalissa tuli pienenä yllätyksenä, että laivan aikataulussa oli sekaannusta. Viking XPRS porhalsi jo merellä ja me jäimme rannalle ruikuttamaan. Vaihdoimme sitten kulkupeliksemme Tallink Siljan laivan.

Pääsimme aloittamaan kotimatkamme jonkin verran suunniteltua myöhemmin, mutta mikä tärkeintä, ainakin suurin osa ryhmästä pääsi suunnitellusti illaksi kotiin.

Monet porukastamme ovat käynyt usein Virossa, mutta saatoimme vain todeta, että kaunis ja monipuolinen on eteläinen naapurimaamme.

Neljän päivän reissu laiva- ja bussimatkoineen sekä majoituksineen maksoi 326 euroa.

Baltian matka vuosittain – toukokuussa Pietariin

Exlibris Aboensiksella on pitkät perinteet kesäisten bussimatkojen järjestämisessä. Olen ollut mukana monilla. Etuna on se, että kaiken saa valmiina: matkajärjestelyt mielenkiintoisine tutustumiskohteineen ja tuttua seuraa. Hintakin jää yleensä edulliseksi.

Tämän vuoden matkaksi suunniteltiin käyntiä Pietarissa, mutta sille ei saatu tarpeeksi osallistujia eli kymmentä matkustajaa.

Vaihtoehtona on suositella osallistumista Turun Neva Toursin bussimatkalle Helsingin, Karjalankannaksen ja Viipurin kautta Pietariin 21.–24.5.2020. Kyseessä on helatorstaista alkava loppuviikko. Pietarissa ollaan kolme hotelliyötä. Matkan hinta on 275 euroa/2 hh. Perillä voi osallistua lisämaksusta retkiin ja mennä vaikka oopperaan tai balettiin.

Matka alkaa Turusta, mutta bussi pysähtyy muun muassa Kiasman edessä Helsingissä, josta voi liittyä seuraan.

Matkasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua; yhteystiedot: Saija, Turun Neva Tours, Eerikinkatu 20, 20100 Turku, p. 02 27 67 065, omatoimimatkat@nevatours.fi. Lisätietoja matkasta löytyy Neva Toursin sivuilta.

Kerro ilmoittautumisestasi myös Exlibris Aboensis -yhdistykselle (info@exl.fi), jos olet kiinnostunut osallistumaan mahdolliseen taiteilijatapaamiseen ateljeevierailuna tai muuhun vastaavaan.

En ole itse lähdössä tälle matkalle, mutta kerron vain tästä mahdollisuudesta Pietarista kiinnostuneille.

Normaali
Kaupunki, Matkakertomus, Rakennus, Verkkopalvelu

Pala Suomea Tallinnassa

Suomen suurlähetystön parvekkeelta aukeaa hieno näkymä Tallinnaan.

Tallinnassa pääsin tutustumaan Suomen suurlähetystöön. Viro viettää nyt 100-vuotisjuhliaan.

Toompean mäki lienee kaikille Tallinnan kävijöille tuttu näky kirkkoineen ja linnoineen ‒ onhan se yksi Tallinnan tunnuksista. Se on myös Viron poliittinen keskus.

Toompean mäeltä löytyy myös Suomen suurlähetystö, joka sijaitsee kartanonherra Bernhard Otto Jacob von Uexküllin vuonna 1851 rakennuttamassa palatsissa. Kiinteistö tuli Suomen valtion omistukseen Viron pääministerin ja sittemmin presidentin Konstantin Pätsin kautta monien vaiheiden jälkeen.

Rappiosta eleganssiin

Kesäkuussa 1993 palatsi palautui maallemme Neuvostoliitolta. Pahoin rapistuneet rakennukset peruskorjattiin ja ”vaivannäön tuloksena syntyi elegantti ja arvokas rakennuskompleksi, jossa historia ja nykyaika sulautuvat yhtenäiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi”. Siihen kuuluvat toimistotilat, konsulaatti ja suurlähettilään edustustilat.

Noihin tiloihin saimme tutustua Suomen tiedetoimittajain liiton matkalla huhtikuussa. Ohjelmaan kuului myös lehdistövirkamies Hannele Valkeeniemen puheenvuoro Viron julkisuuskuvasta Suomen mediassa ja Helsingin Sanomain Viron kirjeenvaihtajan Kaja Kunnaksen puheenvuoro toimittajan työstä Virossa.

Myös suurlähettiläs Kirsti Narinen ehti tervehtimään seuruettamme kesken vilkkaan työpäivän ja nauttimaan kanssamme kakkukahvit. Suomen ja Viron perättäiset 100-vuotisjuhlavuodet ovat vilkastuttanut entisestäänkin aktiivisia suhteita.

Kevyen voileipälounaan jälkiruoaksi tarjottiin syntymäpäiväkakkua.

Suurlähetystön sisustuksessa oli paljon kauniita yksityiskohtia, muun muassa kattokruunuja, sinivalkoisia tapetteja sekä kynttilä- ja lippuasetelmia.

Estofilia 100 –verkkogalleriassa suomalaisvaikuttajia

Matkamme jälkeen 3.5.2018 julkaistu verkkogalleria Estofilia 100 kertoo sata tarinaa suomalaisista, jotka ovat jättäneet jäljen 100-vuotiaaseen Viron tasavaltaan. Galleriassa mainitaan vapaussotureita, tiede- ja liikemiehiä, kulttuurivaikuttajia, päättäjiä ja tavallisia kansalaisia.

Galleria on läpileikkaus eri elämänaloihin ja aikakausiin yli 400 vuoden ajalta. Tekstit ovat sekä viroksi että suomeksi.

Mukana on myös ennen kertomatonta tai hyvin vähän tunnettua yhteistä historiaa.
Estofilia 100  on tietopankki ja yhteisen muistin taltio. On paljon asioita, joista ei tiedetä tai joita ei muisteta lahden kummallakaan puolella, toteaa projektin tuottaja, lehdistöneuvos Hannele Valkeeniemi.

Käy lukemassa, kuinka Kalevalan ja Kantelettaren kokoaja ja lääkäri Elias Lönnrot, K-kaupan televisiomainoksista tuttu Väinö ”Väiski” Purje, Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo, arkkitehti Pekka Vapaavuori, maantieteen professori Johannes Gabriel Granö, kirjailija Aino Kallas, toimittaja UllaMaija Määttänen, presidentti Tarja Halonen ja muusikko Juice Leskinen liittyvät Viron historiaan.

Normaali
Majoitus, Matkakertomus, Matkakohde, Rakennus

Yövieraana Vihterpalun kartanossa

Olen nähnyt kartanoita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, mutta vasta nyt sain yöpyä ensimmäistä kertaa sellaisessa.

Vihterpalun kartanon päärakennus.

Minulla oli tilaisuus oleskella ja majoittua Vihterpalun kartanoon yhdeksi yöksi. Harjunmaalla, noin 60 kilometriä Tallinnasta länteen, sijaitseva kartano majoitti noin 40 hengen matkaseurueemme huhtikuussa. Suomen tiedetoimittajat olivat opintoretkellä tänä vuonna 100 vuotta täyttävässä Virossa.

Vihterpalun kartano sijaitsee Harjumaan maakunnassa, noin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. (Kuva otettu opastetaulusta).

Vihterpalun kartano on nykyisin suomalainen perheyritys. Se toimii tilauskartanona, jossa järjestetään häitä ja muita juhlia sekä kokouksia ja yritystilaisuuksia. Minimiryhmäkoko on 15.

Kartanon suurimpaan juhlatilaan mahtuu 100 henkilöä. Majoitusta on tarjolla yhteensä 30 huoneessa; osa niistä on kartanossa ja osa lisärakennuksessa. Kartano voi majoittaa 64 henkilöä ‒ ja lisävuoteilla kaikkiaan 77 henkilöä.

Tallimestarin talossa on lisää kokoustiloja.

Kartanon päärakennuksessa sijaitseva kokoushuone.

kartanon lisärakennus, jossa on huoneiden lisäksi saunaosasto.

Lisärakennuksessa on myös sauna ulkoterasseineen. Kesäisin on mahdollisuus pulahtaa lampeen vilvoittelemaan.

Kartanon laaja noin 40 hehtaarin piha-alue antaa mahdollisuuden virkistäytymiseen ja tilaisuuksien järjestämiseen. Jos käytät nopeita yhteyksiä, niin kartanon läheisyydessä on myös helikopterikenttä.

Vihterpalu teki Lembergistä kartanonherran

Kartanonherra Timo Lemberg esitteli meille Vihterpalun historiaa auliisti ja värikkäin kertomuksin. Hän on salolainen yrittäjä, joka sai kartanon haltuunsa moninaisten vaiheiden jälkeen vuonna 2000. Jonkinlainen ”ihmeellinen päähänpisto” sai Lembergin tekemään kartanokaupat.

Taustalla vaikutti se, että Lemberg on aina pitänyt vanhoista rakennuksista ja huonekaluista; jopa niin, että huonekalujen kunnostus oli hänen pääasiallinen harrastuksensa ja hyvä vastapaino yrittäjän stressaavalle arjelle.

Lisäpontta ostamiseen antoi isoisän pikku-Timolle esittämä toive siitä, että jos tällä olisi joskus mahdollisuutta lahjoittaa tai sijoittaa hyvään tarkoitukseen, niin ensisijaisena kohteena olisivat virolaiset. Isoisällä oli muisto heistä osallistumassa Suomen puolustukseen.

Juhana III:n perustama

Vihterpalun historia ulottuu aina 1400-luvulle, joskin ensimmäiset kartanomaininnat ovat 1500-luvulta. Ruotsin kuningas Juhana III perusti Vihterpalun kartanon vuonna 1586 ja läänitti sen Berend von Gröningenille.

Vuonna 1622 kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti Padisen luostarin ja sitä ympäröivät maat Riian kaupungin mahtimiehelle Thomas Rammille kiitokseksi tämän rahallisesta avusta kuninkaan sotaretkiin. Pai vuotta myöhemmin Ramm sai aatelisarvon ja myös Vihterpalun kartanon.

Alkuperäisistä rakennuksista on jäljellä enää viinatehtaan, vesimyllyn ja navetan raunioita.

Kartanolla oli tosiaan kaksikin viinatehdasta ja neljä kapakkaa, jossa tuotteita myytiin paikallisille. Viinaa vietiin härkävankkureilla Leningradiin asti isossa yhdessä muiden tuottajien kanssa. Tämä antoi kuljetukselle paremman turvan ryöstäjiä vastaan.

Kartano pelastettiin rappiotilasta

Kartanon uusklassinen päärakennus on rakennettu noin vuonna 1820. Se on ulkoa kiveä ja sisältä punatiiltä. Kerrosten välissä on ilmarako, jonne alakerran uunien lämpö kulkeutuu. Alakerta oli palvelusväen majoitustiloina ja siellä olivat myös keittiö ja pesula.

Kartanon kulta-aika oli 1800-luvulla.

Omistajasuku von Rammit siirtyivät jossain vaihessa asumaan Padisen luostarin vieressä olevaan kartanoon, joka toimii nykyisin hotelllina.

Neuvostovallan vuosina kartano toimi kansakouluna, pioneerileirinä ja metsätyömiesten majoituspaikkana. Ostohetkellä se oli ollut noin 50 vuotta tyhjillään ja kylmillään. Kartano oli hyvin huonossa kunnossa ilman ulkokattoja, myös osa sisäkatoista puuttui.

Tosin alakerrassa asui Lembergin sanoin ”mamma lehmineen ja kanoineen”. Hänen läsnäolonsa karkoitti ainakin osan pahantekijöistä.

Kartanon mittava restaurointi saatiin valmiiksi vuonna 2005.

Viherpalun kartanon päärakennus takaa.

Illallinen neljällekymmenelle

Vietimme kartanossa illan, yön ja aamun. Pitkässä illallispöydässä kerrottiin juttuja ja nautittiin buffetpöydän antimista.

Kummitteleva kartano?

Timo Lembergin kertomat jutut kartanon kummituksista saivat mielikuvituksen liikkeelle. Nukkumaan mennessä kuuntelimme ehkä tarkemmin korvin talon ääniä ‒ ovatko äskelten äänet ihmisen vai kummituksen? Vai pitääkö kummitus edes ääntä? Kopisteleeko muinainen kartanonherra käytävillä? Nukuin kuitenkin hyvin alakerran tilavassa huoneessani.

Reinhold von Ramm kuuluu Viherpalun kartanon omistajasukuun.

Piha odottaa kesää

Seurueellamme oli tilaisuus saunoa aamulla. En käyttänyt tilaisuutta hyväkseni, vaan tein pienen kävelyretken kartanon ympärillä ja valokuvasin.

Huhtikuinen pihamaa oli talven jälkeen vielä hiukan harmaan näköinen. Se odottaa kesää ja vihreyttä päästäkseen oikeuksiinsa. Karussa ympäristössä oli kuitenkin elon merkkejä ‒ tikka nakutteli puuta ruokaa etsiessään. Vihterpalun joki kohisi uomassaan.

Runsaan aamiaispöydän antimien nauttimisen jälkeen jatkoimme matkaa tutkimaan eteläisen naapurimaamme kulttuurikohteita.

 

Normaali