Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkustaminen, Tapahtuma

Runoutta linja-autossa

Runoja voi löytäää mistä vaan, vaikka linja-autosta. Ja tällä viikolla 2.‒11.11.2018 Turusta Runoviikko-festivaalin tapahtumista.

Turussa ja muuallakin Varsinais-Suomessa vietetään tällä viikolla Runoviikko-festivaalia. Kymmenen päivää runoja ajalla 2.‒11.11.2018.  Yli 30 tapahtumaa, yli sata esiintyjää. Lähes kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Koko ohjelma löytyy verkkosivuilla. Festivaalin teemana on runo & eläin.

Tapahtumajärjestäjä on Runoviikko ry. Festivaalin ovat mahdollistaneet Turun kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus.

Minne haluan mennä?

Linja-autolla voi matkustaa Guernseyn saaren ympäri.

En ole osallistunut Runoviikkoon, mutta se inspiroi minua miettimään, mikä runo on minua viimeksi puhutellut. Muistinkin helposti runon, jonka tapasin Guernseyn bussissa.

Ai kuinka runon voi tavata linja-autossa? Helpostikin; se löytyi seinältä. Kyseessä oli Guernseyn saarella järjestettävään kirjallisuustapahtumaan liittyvän runokilpailun parhaimmistoa: Alex Soulsbyn runo Where I want to go.

Runo kuvasi niin hyvin tuntojani, kun lähdin kiertämään Guernseyn saarta bussilla. Tiesin vain, että bussi kiertää saaren ympäri myötäpäivään. Minunkin mielestäni oli hauskaa, etten tiennyt reittiä ja ajattelin, että pysähdyn sopivan paikan tullen.

Tässä runo alkuperäiskielellään.

”Where I want to go

The bus is going where I want to go
Though where that is I don´t exactly know
Though I know I´ll know when I get where I am going
And in a sense it´s more fun not knowing
Where exactly the bus is going
Though perhaps if it´s just toing and froing
I might be better off just knowing
And it´s hard to know if where I want to go
Is where the bus driver is going to go
When where that is I don´t exactly know
So perhaps we´ll just go to and fro
Until I know where I want to go.”

Alex Soulsby

Mikä runo on puhutellut sinua viimeksi tai jäänyt mieleesi?

Kirjallisuusfestivaali Guernseyssä toukokuus

The Guernsey Literary Festival järjestetään toukokuussa. Tänä vuonna se oli 10.‒13.5.2018. Tapahtuman sivuilta löytyy ilahduttavasti neljän seuraavan vuoden ajankohdat. Kirjallisuuden ystävät voivat suunnata reittinsä ensi vuonna Guernseyhin 1.‒6.5.2019.

Mutta sitä ennen voi nauttia runoudesta ja kansainvälisistä esiintyjistä Turussa.

 

 

Normaali
Matkustaminen

Perunankuoripaistoksen saari

Vietin viikonlopun Guernseyn saarella. Se on maailmanlaajuiseen suosioon nousseen Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -tarinan syntysija.

Aamu valkenee Guernseyssä. Edessä vasemmalla Castle Cornet -linnoitus, joka on puolustanut saarta yli 800 vuoden ajan. Näkymä Pandora-hotellin ikkunasta.

Eräs Facebook-ystäväni julkaisi sivullaan kysymyksen: ”Mikä on vaikuttavin lukemasi kirja?” Olen lukenut vuosien varrella moniakin vaikuttavia kirjoja, mutta nyt tuohon kysymyksiin pitänee vastata: Mary Ann Shafferin ja Anne Barrowsin teos Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society). Kirja on julkaistu englanniksi vuonna 2008 ja suomeksi vuonna 2010.

Luin kirjan jo parisen vuotta sitten. Se nousi uudelleen ajankohtaiseksi siitä tehdyn elokuvan myötä. Näin sen viime kesäkuussa.

Miehitetty saari Kanaalissa

Kirjan ja elokuvan koskettava tarina ja sen tapahtumapaikka Guernseyn saari Englannin kanaalissa nousi mieleeni, kun suunnittelin kielikurssille lähtemistä. Tässäpä oiva, hiukan erilainen ja tuntematon paikka, jossa yhdistyisi brittiläinen kielialue ja ranskalaisvaikutteet, saari, monivivahteinen historia ja kaunis luonto rantoineen ja kivineen.

Päädyin parin mutkan kautta kuitenkin Jerseyn saarelle, mutta vietin Guernseyssä yhden viikonlopun.

Otan tähän uudelleen jo aikaisemmin käyttämäni lainauksen kirjan esittelystä:

”Lontoo 1946. Kirjailijatar Juliet Ashton on etsimässä aihetta seuraavalle teokselleen, kun hän saa kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn saarelta. Dawsey Adams on saanut käsiinsä kirjan, jonka sisäkanteen on kirjoitettu Julietin nimi. Hän kertoo kuuluvansa kirjalliseen piiriin, joka syntyi Guernseyn saksalaismiehityksen aikana, kun joukko saarelaisia jäi salaisen porsaspaisti-illallisen päätteeksi kiinni ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.

Juliet kirjoittaa ensin Dawseylle, sitten muillekin kirjallisuuspiirin jäsenille. Kirjeiden kautta hän saa kuulla hätkähdyttäviä ja lumoavia tarinoita Guernseystä ja sen omaperäisistä asukkaista. Kun Juliet vihdoin päättää matkustaa saarelle, hän ei ainoastaan löydä aihetta kirjalleen, vaan paljon enemmän.”

Kirjan nimessä oleva perunankuoripaistos viittaa kirjallisen piirin suosikkitarjottavaan. Ruoka-aineistahan oli pulaa ja mielikuvitusta oli käytettävä aterioden suhteen. Perunasoseesta ja perunankuorista saatiin aikaiseksi jonkinlainen paistos tai piiras.

Sattumalta Lontoosta Guernseyhin

Kirjan synty on monen sattuman summa. West Virginiassa, Yhdysvalloissa, vuonna 1934 syntynyt Mary Ann Shaffer työskenteli kustannustoimittajana, kirjastonhoitajana ja myyjänä kirjakaupoissa. Toisen kirjansa taustatyön vuoksi Lontooseen vuonna 1976 matkustanut Shaffer sai tietoa saksalaisten miehitysajasta Guernseyn saarella.

”Lensin mielijohteesta Guernseylle ja lumouduin lyhyen vierailuni aikana saaren historiasta ja kauneudesta”, kertoo kirjailija teoksensa Kiitokset-osuudessa.

Shaffer jäi saarelle jumiin, koska kaikki lento- ja laivaliikenne keskeytettiin sankan sumun vuoksi. Odotellessaan paluumatkaansa hän luki lentoasemalta saatavissa olleita kirjoja, joiden joukossa oli muun muassa Jersey Under the Jack-Boot. Kirjan saksalaismiehityksen ajasta on kirjoittanut Reginald Charles Fulke Maugham.

Etsiessään kirjallisuuspiirinsä yllyttämänä aihetta omalle kirjalleen vuosia myöhemmin Shaffer muisti Guernseyn.

Shafferin teos on kirjoitettu kokonaan kirjeiden muotoon. Kirjailija on joutunut tutustumaan perusteellisesti aiheeseensa ja tarinansa tapahtumapaikkaan. Tapasin Guernseyssä yhden hänen haastateltavistaan.

Miehitys oli arkea Margaretin lapsuudessa

Margaret Le Cras piti Castle Cornet -linnassa esityksen kyseisestä kirjasta, sen syntyvaiheista ja omista kokemuksistaan saarella osana Living history -esityksiä.

Noin 80 prosenttia lapsista ja lähes puolet koko väestöstä lähti pois Guernseystä ennen miehityksen alkua. Lapset lähetettiin Englantiin kokonaisina koululuokkina. Margaret perheineen jäi saarelle. Hänen isänsä valitsi sopeutumistaktiikan: perheessä ei harrastettu mitään saksalaisten kieltämää.

Margaret Le Cras oli muutaman vuoden ikäinen saksalaismiehityksen aikana 1940‒1945. Se oli hänen lapsuutensa arkea.

Moneen kertaan kuollut porsas

Shafferin kirjan toinen päähenkilö on sikafarmari Dawsey Adams. Porsaat ja porsaanpaisti ovatkin kirjassa osa tarinaa: kaikkihan alkoi kielletystä illallisesta.

Margaret Le Cras kertoi, että saksalaiset pitivät lukua saarelaisten hallussa olevista kotieläimistä. Tietty osuus eläimistä piti luovuttaa heille.

Porsaita kuoli aina silloin tällöin ja eläin piti käydä näyttämässä saksalaisille. Jotta saarelaiset olisivat saaneet itsekin nauttia liha-aterioista, he alkoivat käyttää samaa kuollutta porsasta todisteena: porsas kiersi talosta talon ja kävi kirjattavana saksalaisten tilinpitoon. Jonkin aikaa tämä onnistui, kunnes huijaus paljastui ja porsaita ryhdyttiin merkitsemään maalilla.

Margaret ja muut koulun lapset lähetettiin kotiin kesken koulupäivän, kun saaren vapauttamispäivä koitti toukokuun 9. päivänä vuonna 1945. Margaret kertoi olleensa hämmennyksissä, koska pääsi liian aikaisin kotiin ja kirkonkellot kilkattivat. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut niiden soittoa. Väki ryntäsi kaupungille juhlimaan niin kauan odottamaansa vapautta.

Tuotteistettu tarina

Elokuvamainos toivottaa tervetulleeksi saarelle Guernseyn lentoasemalla.

Guernsey hyödyntää matkailussaan maailmanlaajuisen suosion saanutta kirjaa ja elokuvaa. Lentoasemalla on iso juliste ja Potato Peel Pie Society -aiheisia tuotteita löytyy muistikirjoista suklaaseen ja jääkaappimagneeteista mukeihin. Luonnollisesti kirjaa on myytävänä monissa paikoissa.

Shafferin kannalta on harmi, ettei hän ehtinyt näkemään kirjaansa valmiina. Hän sairastui ja kuoli ennen sen ilmestymistä. Hänen sisarentyttärensä Anne Barrows viimeisteli kirjan julkaisukuntoon.

Shaffer ei myöskään nähnyt kirjan pohjalta vuonna 2018 julkaistua elokuvaa, puhumattakaan kaikesta siitä, miten kirja on vaikuttanut tapahtumapaikan matkailuun. Saarella järjestetään muun muassa opastettuja kiertokäyntejä kirjan tapahtumapaikoille.

Olin hiukan pettynyt, kun kuulin Jerseyssä ollessani, ettei elokuvaa olekaan kuvattu tarinan autenttisilla paikoilla. Kustannussyistä Guernseytä vastaavat kuvauspaikat on haettu Englannista: Devonista, Bristolista ja Cornwallista. Lontoo on luonnollinen ja oikea kuvauspaikka kirjailija Juliet Ashtonin elinympäristönä.

Tarinalla on kuitenkin alkujuurensa pienen ja kauniin saaren sodanaikasessa historissa.

Guernsey on paikka, jossa mielihyvin viettäisin viikon tai parikin.

 

Normaali
Kaupunki, Kulkuneuvot, Matka, Matkakertomus, Matkakohde, Matkavalmistelut, Matkustaminen

Viikonlopuksi Guernseyn saarelle

Matkustin Englannin Kanaalissa olevasta Jerseystä Guernseyhyn viettämään viikonloppua. Mennessä matkasin lentäen ja palasin laivalla.

Kanaalisaarille ja sieltä muualle matkustetaan vain, jos sää niin sallii. Laivavuoro peruutetaan, mikäli ilma on myrskyinen. Kovan tuulen lisäksi lentoliikenteen haittana on toisinaan sumu.

Ketterästi kentällä

Olisin halunnut matkustaa Guernseyhyn (virallisesti Guernseyn voutikunta, Bailiwick of Guernsey) jo edellisenä viikonloppuna, mutta silloin sinne ei mennyt ainakaan Condor Ferriesin laivoja.

Ostin laivaliput viikonlopuksi perjantaista sunnuntaihin 28.‒30.9.2018. Lähtöä edellisenä päivänä Condor Ferries ilmoitti tekstiviestillä, että vuoro oli peruttu teknisten syiden vuoksi.

Koska tuo viikonloppu oli osaltani viimeinen mahdollisuus Guernseyn matkaan Jerseyssä oleskeluni aikana, ostin perjantain menomatkan Flyben lennolle puolenpäivän aikaan perjantaina. Ostaminen verkossa oli helppoa, samoin lähtöselvityksen teko. Matka maksoi 68 puntaa.

Sujuvaa oli myös lentokentälle meno. Isäntäperheeni au pair kyyditsi minut Jerseyn kentälle, jossa olimme jo noin 10 minuutin päästä.

Matkalaukun jättäminen ja turvatarkastuskin sujui pienellä kentällä ripeästi, vaikka päädynkin aina erikseen tarkastukseen. Polvissa oleva rauta hälyttää ja sitten joudunkin kopeloitavaksi. Matka majapaikasta kentälle ja pakolliset muodollisuudet hoituivat puolessa tunnissa. Se oli ilahduttavaa.

Ryhdyinkin jo ideoimaan, että jatkossa valitsisin matkakohteeni siten, että sen kenttä olisi pieni ja yksinkertainen. Sellainen on kotikaupunkini Turun lentoasema, mutta sen kohdevalikoima on vielä suhteellisen vaatimaton.

Jerseystä lennetään muun muassa Alderneyn ja Guernseyn naapurisaarille sekä Isoon-Britanniaan.

Lyhyt lento Guernseyn saarelle

Flybe lensi Guernseyhyn Blue Islands -yhtiön potkuriturbiinikoneella. Lento kesti noin 20 minuuttia. Koneessa ei tarjoiltu eikä myyty mitään.

Guernseyn oma lentoyhtiö Aurigny lentää 13 kohteeseen, mutta ei Jerseyhin.

Blue Islandsin kone on valmiina saarihyppelyyn.

Guernseyn oman lentoyhtiön kohteet ovat Isossa-Britanniassa ja Euroopassa.

Lentokentällä oli infopiste, josta sain bussiaikataulun ja esitteitä. Kuulin myös tiedon siitä, että voin ostaa bussista kahden päivän lipun 7,50 puntalla. Sen voimassaoloaikana voi kiertää saarta niin paljon kuin ehtii.

Tälläkin Kanaalisaarella on Jerseyn tapaan hyvin organisoitu julkinen linja-autoliikenne. Myös takseja oli runsaasti lentoaseman ulkopuolella.

Guernseyssä saarten luonne muistutti itsestään. Tuuli oli puuskaista ja piti varoa jättämästä matkalaukkua itsekseen; se olisi lähtenyt rullaamaan pyörillään tuulen voimasta.

Jouduin odottelemaan jonkin aikaa bussia, kunnes paikalle tuli sellainen, joka menee St. Peter Portiin, saaren pääkaupunkiin ja sen pääteasemalle, josta käytettiin nimitystä Bus Terminus. Kyse ei ollut linja-autoasemasta, vaan kadunpätkästä, jonne kaikki bussit päätyvät ja josta ne taas lähtevät uudelle vuorolle.

Vietin Guernseyssä perjantai-iltapäivästä puoleen päivään sunnuntaina. Kirjoitan siellä vierailusta erilliset postaukset.

Tervetuloa, toivottaa Guernsey.

Bussikatos suojasi tuulelta, joka oli saapumispäivänäni aika navakkaa.

Paluu Liberation-laivalla

Condor Ferries liikennöi muun muassa Guernseyn ja Jerseyn välilä sekä Jerseyn ja Sarkin sekä Jerseyn ja ranskalaisen satamakaupungin St. Malon välillä.

Condor Ferries ei onneksi lähettänyt peruutusviestiä sunnuntain paluuvuorosta, joten suunnistin kohti matkustajasatamaa St. Peter Portissa. Kaupungin edustalla on laaja satama-alue yksityisine moottori- ja purjeveneineen sekä matkustajaliikenteen laivoineen.

Samaan hallintoalueeseen kuuluvat myös pienemmät saaret Alderney, Sark, Herm, Jethou, Brecqhou ja Burhou. Guernseystä voi matkata Jerseyn lisäksi ainakin kolmeen ensiksi mainittuun saareen.

Löysin helposti terminaaliin kartan ja viitoitusten avulla. Laivayhtiön ohjeiden mukaan ilman autoa tulevien matkustajien mukaan piti olla paikalla viimeistään 40 minuuttia ennen laivan lähtöä.

Maihinnousukortin sai matka-asiakirjoja vastaan asiakaspalvelutiskiltä. Isommat laukut piti jättää laitettavaksi erillisiin kuljetusvaunuihin.

Liberation-laivaan käveltiin autokannen kautta. Jokaisen matkustajan maihinnousukorttiin oli merkitty istumapaikan numero. Maksamalla noin kymmenen puntaa enemmän olisi päässyt laivan etuosan näköalapaikoille. Peruslipun hinta oli 32,50 puntaa.

Isommat matkalaukut kuljetettiin erikseen laivaan.

Libaration-laivaan kuljettiin autokannen kautta.

St. Peter Portin maalauksellinen satama jäii taaksemme.

Näkemiin, Guernsey.

Laivassa oli pieni tax free -myymälä, kahvio ja eräänlainen kanttiini, josta sai ostaa lämpimiä aterioita. Minulle jäi epäselväksi, missä ruoka oli tarkoitus syödä, ilmeisesti istumapaikoilla, sillä pöytiä ei ollut käytettävissä.

Matka kesti Guernseystä Jerseyhin vain tunnin. Se kului nopeasti aluksi kannella maisemia ihaillen ja valokuvaten. Lähisaari Sark oli hyvin näkyvissä ja Jerseyn saari häämötti ylös kohoavana tasaisena laattana hiukan kauempana.

Kävin katsomassa kaupan valikoimat, mutta vältin sinnikkäästi kaikki ostohoukutukset. Hetken ajan ehdin istua paikallani, kunnes lähdin taas kannelle katselemaan satamaan saapumista. Jerseyn sataman lähistöllä olevaa Elisabeth Castlea pääsi nyt katselemaan eri suunnasta kuin aikaisemmin.

Satamasta ei lähde paikallisliikenteen busseja, joten kävelin kohti Liberation Stationin linja-autoasemaa.

Normaali