Päivin nimipäivät Paimion parantolassa

Näissä juhlissa on helppo muistaa muiden osallistujien etunimi.

Päivit viettävät jo perinteiseksi muodostunutta nimipäiväänsä 16.6.2022 Paimion parantolassa.

Päivi, tule viettämään kaikkien Päivien yhteistä nimipäiväjuhlaa torstaina 16.6.2022 Paimion parantolaan osoitteessa Alvar Aallon tie 275, Paimio.

Yhteinen kokoontuminen on klo 17, jolloin vuorossa ovat tervetulotoivotukset ja ruokailu Ravintola Toivossa. Illan aikana parantolan noin kaksi kilometriä pitkä polku odottaa Päivejä metsäretkelle. Päivin päivään ei tällä kertaa myydä lippuja, vaan tilaisuutta vietetään omakustanteisesti.

Paikalle voi tulla jo aikaisemminkin ja tutustua vaikka Aino ja Alvar Aallon suunnittelemaan funkkisarkkitehtuurin helmeen. Nuorten arkkitehtien tuberkuloosiparantolaksi 1930-luvulla suunnittelema läpimurtoteos on nyt avoinna vierailijoille ja uusille toimijoille.

Paimion parantolaan voi tulla käymään aukioloaikojen mukaisesti eli kesäkuun alusta elokuun loppupuolelle tiistaista sunnuntaihin klo 11–19. Tutustumiskierrokselle kannattaa varata liput etukäteen.

Paimion parantola on mainio päiväretkikohde, mutta myös yöpyminen on mahdollista. Hoitajien asuntolaan Mäntylään on tehty yksilöllisiä huoneistoja, joissa on pieni keittiö ja kylpyhuone. Varustelutaso vaihtelee huoneistoittain. 

Paimon parantolan funktionalistista arkkitehtuuria edustava potilassiipi. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -museo.

Paimion parantolan värikkäästä portaikosta avautuu näkymä ympäröivään luontoon. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -museo.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset Parhaita päiviä -sivulla Facebookissa.

Lue tunnelmia edellisiltä nimipäiviltä:
Päivin nimipäivät manselaisittain
Pannu kuumana Päivin päivänä 16.6.2019
Meillä kaikilla oli niin mukavaa – Päivin nimipäivä 16.6.2018
Päivinpäiviä Päivänkakkaran juurella

Sairaalaretkiä IV: Silmäklinikka, Tyks

Kuva: PublicDomainPictures/Pixabay.

Olen kirjoitellut tänne matkablogiin aikaisemmin kolme postausta erilaisista retkistä sairaaloihin. Sarja kasvaa nyt uudella kertomuksella, jonka kohteena on Silmäklinikka Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Sairaalat ovat sellaisia kohteita, joita en minä eikä varmaan moni muukaan eläväinen ja matkustavainen haluaisi valita. Joskus vain ei ole vaihtoehtoja. Leikkaus ainakin mietityttää tai pelottaa.

Silmään kohdistuva operaatio tuntuu hurjalta ja vaaralliselta. Kerron tämän tarinan siksikin, että joku kohtalotoverini saa tästä luettavakseen, mitä on edessä. Turha on pelätä.

Älä mittään murhetu

Sain uudet silmälasit heinäkuussa 2019. Kuukausi kuukaudelta oli sellaisia kokemuksia, että linssi oli aina likainen, jotenkin hämärä. Elin tämän pulman kanssa kesän, syksyn ja alkuvuoden. Maaliskuussa menin silmälääkärilleni, joka silmät tutkittuaan laittoi minut kaihileikkausjonoon. Diagnoosina oli takakapselin kaihi. Kaihi tarkoittaa silmän kirkkaan mykiön eli linssin samentumista ja kaihini oli ilmaantunut nimensä mukaisesti mykiön takaosaan.

Olin hiukan kauhuissani, mutta lääkäri lohdutti, että kyseessä on helposti hoidettava vaiva. ”Älä mittään murhetu, näitä tehdään paljon.” Aikaa povailtiin aikaisintaan kuuden kuukauden päähän eli syksyyn.

No, meni siihen hiukan kauemmin; ajan sain tiistaiksi 19.1.2021. Tosin marraskuun alussa olisin saanut peruuntuneen ajan, mutta en halunnut kahden viikon sairaslomaa meneillään olevaan lyhyen sijaisuuteen.

Tyksin Silmäklinikka sijaitsee Kiinanmyllynkadulla. Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Tästä sisään. Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Tyksin Silmäklinikka kertoo verkkosivuillaan, että se ”diagnosoi ja hoitaa silmäsairauksia, muun muassa harmaakaihi-, silmänpainetauti- ja neuro-oftalmologisia potilaita sekä potilaita, joilla on sarveiskalvosairaus, vaikea silmätulehdus, silmävamma, verkkokalvosairaus tai silmänpohjan rappeuma. Silmäklinikan tieteellinen tutkimus painottuu glaukoomaan, silmäkirurgiaan ja näkövammaisuuteen.”

Sain Silmäklinikalta kutsun ja ohjeita, kuinka toimia ennen leikkaukseen tuloa ja operaation jälkeen. Lähdin sairaalaan hyvissä ajoin ollakseni perillä määräaikana klo 10. Paikka oli tuttu, sillä olin käynyt pari kertaa aikaisemminkin Silmäklinikalla.

Suuntasin opasteiden mukaisesti leikkausosastolle. Ilmoittauduin ja jätin päällysvaatteet ja käsilaukun tarjolla olevaan lukolliseen kaappiin ja ennen kuin ehdin kunnolla saada tavaroitani säilöön, hoitaja jo kutsuikin nimellä.

Minut ohjattiin istumaan huoneeseen, jossa oli osaston työntekijöiden työpiste, useampia tuoleja leikkaukseen tulevia potilaita varten sekä pieni pöytä kahvitarjoiluun.

Näillä tuoleilla sai istua ennen ja jälkeen leikkauksen.

Aika monimutkainen on silmän rakenne.

Henkilöllisyyteni tarkistettiin ja ranteeseen laitettiin tunnistenauha, silmään tiputeltiin useamman lajista lääkeainetta. Sitten sain odotella ja ehdin vain laittamaan Facebook-päivityksen, kun minua tultiin hakemaan silmien esitutkimukseen.

Tiedoissani oli jostain syystä merkintä molempien silmien operoinnista, mutta korjasin sen ripeästi: vain vasen silmä. Tutkimuksessa määriteltiin silmään laitettavan keinomykiön koko – niitäkin on siis eri kokoisia. Molempien silmien näkökykyäkin tutkittiin.

Tämä oli toinen esitutkimuksessa käytetty laite.

Rauhoittavaa samalla rahalla

Tämän jälkeen taisi olla taas odottelua ja tippojen laittamista silmiin. Sitten pääsin leikkaavan lääkärin juttusille. Nuori mieslääkäri, ei kuitenkaan epäilyttävän nuori. Kyselin kaikenlaista ja hän vastasi perusteellisesti ja vakuuttavasti. Hän kertoi tekevänsä päivässä kymmenkunta kaihileikkausta. Pohdiskelin, tarvitsenko rauhoittavaa lääkitystä, mutta hän suositteli ottamaan ”samalla rahalla”.

Menin takaisin saliin/osaston toimistoon, kunnes ohjattiin käytävälle odottamaan leikkaukseen menoa. Ennen sinne menoa hiuksiin sai myssyn, samoin kenkiin laitettiin suojukset. Olin iloinen siitä, että olin huomannut ottaa mukaan sisäkengät; nastakengät jätin kaappiin.

Sitten taidettiinkin jo mennä leikkaukseen. Paikalla oli kolme muuta henkilökuntaan kuuluvaa: anestesiahoitaja, välinehuoltaja ja opiskelija. Minut istutettiin tuoliin ja sitten alkoivat valmistelut. Käteen laitettiin kanyyli rauhoittavaa lääkettä varten ja silmiin puudutustippoja, silmää ja silmänympäristöä puhdistettiin.

Ajatuksissa käväisi hetkellisesti, että jos sanoisikin, että hei, sori, jos ei sittenkään – peruutetaan koko juttu, en haluakaan. Sain itseni hillittyä ja operaatio sai jatkua.

Leikkaus paikallispuudutuksessa

Tässä on joku kohtalotoveri operoitavana. Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Tässä lainaus Terveyskirjaston Kaihileikkaus-artikkelista:

”Leikkausasento pyritään saamaan potilaalle mukavaksi. Kasvojen alue peitetään leikkausliinojen avulla ja ripset suojataan sivuun tarrakelmulla.

Leikkaus tehdään useimmiten paikallispuudutuksessa, jolloin potilas on hereillä leikkauksen aikana. Jotta silmä pysyisi hyvin auki, siihen laitetaan leikkauksen ajaksi luomituki, joten silmän auki pysymisestä ei tarvitse kantaa huolta.

Silmä puudutetaan huolellisesti, ja useimmiten leikkaus on kivuton.”

”Leikkauksen alkuvaiheessa näkyy kirkas valo, johon leikkaava kirurgi pyytää potilasta kohdistamaan katsettaan. Leikkauksen edetessä valo voi sumentua ja valot voivat myös liikkua. Potilas voi leikkauksen aikana pitää mielessään ajatusta, että pyrkii pitämään katsetta kohdistettuna suoraan eteenpäin siihen suuntaan, jossa valo leikkauksen alkuvaiheessa oli.

Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Leikkauksen aikana potilaan tulee välttää äkkinäisiä liikkeitä. Jos leikkauksen aikana alkaa yskittämään, tästä tulee ilmoittaa varovasti noudattaen leikkaavan lääkärin ennakkoon antamia ohjeita. Näin leikkaus voidaan turvallisesti keskeyttää mahdollisen yskimisen ajaksi.”

Onneksi minua ei alkanut yskittämään ja pystyin pitämään vakaan asennon. Rauhoittavaa lääkettä taidettiin jossain vaiheessa lisätä, mutta sen vaikutusta ei itse oikein osaa arvioida.

Lääkärin mukaan mustuaiseni eli pupillini oli pieni, jonka vuoksi sinne asetettiin Malyuginin rengas, jolla pupilli voidaan laajentaa. Rengas on saanut nimensä sen kehittäjältä, venäläiseltä oftalmologian eli silmätautiopin professori Boris Malyuginilta. Jos olet kiinnostunut näkemään, kuinka se toimii, niin tässä on linkki videoon (ei herkille).

Terveyskirjaston artikkelissa kuvaillaan lisää: ”Leikkauksessa tehdään puudutuksessa useimmiten kaksi pientä aukkoa silmän sarveiskalvolle. Toinen on yleensä alle 3 mm:n kokoinen ja toinen tätä pienempi. Leikkaus tehdään toisen viillon kautta erityisellä ultraäänilaitteella. Toisen, pienemmän viillon kautta avustetaan leikkausta apuinstrumenteilla. Ultraäänilaitteessa kärkiosa värähtelee nopealla taajuudella, ja sen avulla mykiö pilkotaan ja poistetaan. Tilalle asetetaan pieni keinomykiö eli keinolinssi.”

Katselin leikkauksen aikana sitä, mitä oli tarjolla: sini-punaista epämääräistä väriä ja kahta valopilkkua. Operaation jatkuessa aloin jo odottaa, koska leikkaus olisi ohi. Minulle kyllä kerrottiin, mitä milloinkin tehtiin, mutta loppupuolella taisi olla intensiivisemmän toiminnan aika, enkä halunnut häiritä kyselemällä.

Lopulta kaikki oli valmista, sitten alettiin poistaa leikkausliinoja. Kiittelin tiimiä ja menin käytävälle, jossa hoitaja tuli poistamaan suojukset.

Kahvia ja kotihoito-ohjeet

Palasin toimistoon, jossa sain kahvikupillisen. Samassa tilassa oli muitakin lähtijöitä, joten yksi hoitaja kertasi sanallisesti vielä kotihoito-ohjeita, jotka sai myös kirjallisina mukaansa. Silmätippoja viisi kertaa päivässä, ei saunaa, hiustenpesua, kuntoilua, eikä yli viiden kilon taakkojen kantamista viikon/kahden viikon aikana.

Nyt tiedän siis itsekin, että leikkaus on todellisuudessa ja koettuna paljon helpompi kuin mitä etukäteen kuvittelin ja pelkäsin.

Muut sairaalaretkeni:

Sairaalaretkiä I: Heideken

Sairaalaretkiä II: Tyks, Pulssi ja Paimion parantola

Sairaalaretkiä III: Kirurginen sairaala

Kymmenen kivaa tapahtumaa Turussa syys-lokakuussa

Keväällä Åbo Svenska Teaterissa esitetty Kärleksbrev-näytelmä kiertää lokakuussa ruotsinkielisellä alueella. Näytelmän ohjelmakin oli kirjemuodossa.

Valokuvia, Cabaret-musikaali ja Rakkauskirjeitä-näytelmä, folkmusiikkia, Tiedemarkkinat, Turun päivä, Kaipiaisen keramiikkataidetta on tarjolla Turussa alkusyksyn riennoiksi. Mukana myös tapahtumia laajemmalta alueelta. Edit. 26.8.2020.

Tapahtumajärjestäjät korostavatpoikkeuksellista aikaa. Kannattaa tutustua tilanteeseen ja ohjeisiin kunkin tapahtuman omilla sivuilla ja noudattaa turvallisuusohjeita. Tätäkin kirjoittaessa pari tapahtumaa siirtyi ensi vuoteen.

Kuvan monta muotoa − Turun Kamerat 90 vuotta

Turun Kamerat 90-vuotisjuhlanäyttelyn nimenä on Kuvan monta muotoa. Näyttely on avoinna Brinkkalan galleriassa 7.8.−13.9.2020. Galleria löytyy osoitteesta Vanha Suurtori 3, Turku.

Juhlavuoden näyttelyssä on esillä kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa menestyneitä valokuvia. Samalla se on otos harrastajavalokuvaajien taidoista.

Turun Kamerat on maamme vanhimpia kameraseuroja. Viime vuosina jäsenmäärä on kasvanut ja on nyt noin 120.

Kuva: Turun Kamerat/Jakkarat, Eero Siltanen, 2019.

Cabaret-musikaali 4.9. alkaen

Rakastettu Cabaret-musikaali nähdään ensimmäistä kertaa Turun Kaupunginteatterissa. Sen tekijöinä ovat ohjaaja-koreografi Jakob Höglund ja noin 30 esiintyjää.
– Cabaret-musikaali yhdistää hyvän tarinan ja hyvän show’n. Itseäni eniten puhutteleva teema siinä on silmien ummistaminen maailman muutoksen edessä. Kuten tässäkin ajassa, me emme toimi, vaikka näemme mitä on tulossa. Toisaalta rakastan myös isoa, leikkisää, mukaansatempaavaa viihdettä – ja sitä on luvassa, sanoo Lilla Teaternia johtava Jakob Höglund.

Ohjaaja tunnetaan rytmikkäistä ja yllättävistä teoksistaan, joista turkulaiset muistavat Åbo Svenska Teaterissa syksyllä 2019 ensi-iltansa saaneen Kalevalan. Tuon esityksen nähneenä uskon, että Caberet tulee olemaan huikea. Ensi-ilta on Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä 4. syyskuuta.

Cabaret sai kantaesityksensä 1966 Broadwaylla. Siitä tuli yksi maailman rakastetuimmista musikaaleista ja sen elokuvaversio palkittiin kahdeksalla Oscarilla.

Cabaret-musikaali perustuu Joe Masteroffin kirjaan ja John van Druten näytelmään. Musiikki John Kander, sanoitukset Fred Ebb, musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä. Lavastussuunnittelu Sven Haraldsson, pukusuunnittelu Heidi Wikar, valosuunnittelu Jarmo Esko, äänisuunnittelu Eero Auvinen ja naamioinnin suunnittelu Jessica Rosenberg.

Tarinan pääparina ovat musikaalitähdet Anna Victoria Eriksson ja Olli Rahkonen ja Seremoniamestarina on Miiko Toiviainen.

Kuva: Turun Kaupunginteatteri.

Lue myös: Kalevala på svenska.

Tiedemarkkinat 4.9.

Turun yliopiston Tiedemarkkinat järjestetään perjantaina 4.9.2020 klo 12–18 Aurajokirannassa Tuomiokirkkosillan ja Kirjastosillan välisellä Itäisen Rantakadun osuudella. Ohjelma jatkuu kello 18 asti.

Tiedemarkkinoiden yhteydessä juhlitaan myös alkavaa uutta lukuvuotta yliopiston ja sen ylioppilaskunnan yhteisillä avajaiskarnevaaleilla. Ulkoilmatapahtumat ovat osa Turun yliopiston 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

– Juhlavuotemme kunniaksi avaamme lukuvuotemme tuomalla innostavan ja hauskan tiedetapahtuman kaupungin sydämeen ja kutsumalla mukaan kaikki tieteestä ja tutkimuksesta kiinnostuneet Turun seudun asukkaat. Lavaohjelman kiinnostavat tutkijahaastattelut sekä tiedekojujen toiminnalliset pisteet ja esittelyt tarjoavat monipuolisen kattauksen Turun yliopiston tutkimuksesta ja opiskelumahdollisuuksista, sanoo Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi.

Tapahtuman Tiedelavalla kuullaan ajankohtaisia tietoiskuja ja tutkijahaastatteluita sekä opiskelijakulttuuriin kuuluvia interaktiivisia teatteriesityksiä – speksejä – ja musiikkiesityksiä. Lisäksi tapahtumassa julkistetaan ja palkitaan Turun yliopiston Vuoden opettaja, Vuoden opintojakso sekä Kieliteko.

Jokirannan varrella Tiedekojuissa voi tutustua tutkimushankkeisiin, keskustella tutkijoiden kanssa ja kokeilla erilaisia toiminnallisia pisteitä. Luvassa on lisäksi TYYn järjestöjen sekä yliopiston eri palveluiden esittäytymisiä.

Kello 18.00 alkaa Turun yliopiston avajaisjuhla, joka toteutetaan tänä vuonna virtuaalisesti. Juhlan livelähetystä voi seurata osoitteessa www.utu.fi/avajaiset2020 ja sen voi katsoa myöhemmin tallenteena.

Kaikki avajaispäivän tapahtumat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ilman ennakkoilmoittautumista.

Luostarinmäki Folk 5.9.

Luostarinmäki säästyi suuren osan kaupungista tuhonneesta Turun palosta vuonna 1827.

Luostarinmäen Käsityöläismuseo juhlii 80-vuotista toimintaansa ja täyttyy musiikista syyskuiseksi lauantaiksi 5.9. Luostarinmäki Folk! -ohjelmassa on lavaesiintymisiä. Museoalueella kiertää pihalaulajia ja soitinrakentajat esittelevät työtään koko päivän ajan.

Ohjelmaa:

Klo 11.00–11.45 ja 12.30–13.00 Turku Folks!
Turku Folks! -orkesterin (Åbo Folks! Orkester) monipuolinen ohjelmisto koostuu varsinaissuomalaisesta tanssittavasta musiikista polskista katrilleihin ja rekilauluista tangoihin.

Klo 13.30–14.15 Ånsemble
12-kielisellä kitaralla vahvistetun viulutrion jamihenkisissä sovituksissa pari sataa vuotta vanha ja vasta sävelletty musiikki lomittuu sulavasti toisiinsa.

Klo 15.00–15.45 Säkene
Yhtye koostuu turkulaisista monissa liemessä keitetyistä muusikoista. Säkenen debyyttialbumi julkaistiin kesällä 2020.

Klo 16.15–17.00 Port Arthur Bluegrass Band
Bluegrassi Turuust! Neliäänisesti laulava yhtye soittaa täysin akustisesti instrumentteinaan banjo, mandoliini, kitara ja kontrabasso.

Iltaohjelmassa on Valma ja Varsinaiset –trio. Aiemmin ilmoitettu Antti Paalasen esiintyminen on peruttu. Ilta jatkuu Luostarinmäellä aina klo 21 asti hyvän musiikin ja muun ohjelman merkeissä.

Päiväohjelma sisältyy museon pääsymaksuun. Klo 18 alkaen pääsymaksuun lisätään alv 10 %. Liput museon lippukassalta, ei ennakkomyyntiä.

Rakkauskirjeitä-näytelmä 5.9.

Rakkauskirjeitä-näytelmän minimalistinen lavastus Åbo Svenska Teaterissa.

Seela Sella ja Esko Roine kertovat elämänmakuisen ja -mittaisen tarinan Andrewista ja Melissasta, lapsuudenystäviä, jotka pitävät toisiinsa yhteyttä läpi vuosikymmenten kirjoittamalla kirjeitä. Vierailuesitykset 5.9.2020 klo 14 ja 18 Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämölla.

Rakkauskirjeitä on kahden hengen näytelmä, Albert Ramsdell Gurney Jr:n kirjemuotoinen lukudraama. Sen maailmanensi-ilta oli Broadwayllä vuonna 1989 ja se oli myös Pulitzer-ehdokas parhaaksi draamaksi.
– Luvassa ei ole pikkusievää muistelua tai kaihoisaa nostalgiaa, vaan kirjeenvaihto on aitoa ja elämänmakuista, räävitöntä ja hauskaa, kerrotaan näytelmän esittelyssä.

Sama näytelmä Kärleksbrev-nimellä nähtiin viime keväänä Åbo Svenska Teaterissa, jolloin päärooleissa olivat Jonna Järnefelt ja Nicke Lignell. Tämä esitys on edelleen ohjelmistossa, mutta se kiertää lokakuussa ruotsinkielisellä alueella Ahvenanmaa mukaan lukien seuraavasti:

• Pe 2.10.     19.00          Bromarf
• La 3.10.     18.00          Tammisaari
• La 10.10.   18.00          Hanko
• To 15.10.   19.00          Karjaa
• Pe 16.10.   19.00          Kemiö
• To 22.10.   19.00          Maarianhamina
• Pe 23.10.   19.00          Maarianhamina.

Turun päivä 20.9.

Turun päivää juhlitaan lauantaina 20.9. Kuva: Turun kaupunki.

Syyskuun kolmantena sunnuntaina 20.9. järjestettävä Turun päivä tarjoaa nähtävää ja koettavaa yli sadan tapahtuman edestä. Päivää on vietetty vuodesta 1961 lähtien monipuolisella ohjelmalla, joka huipentuu perinteeksi muodostuneeseen ilotulitukseen Samppalinnanmäellä klo 21.00.

Kaikki päivän tapahtumat löytyvät Turkukalenterista aihetunnisteella ”Turun päivä” ja aattolauantain tapahtumat aihetunnisteella ”Turun päivän aatto”.

Opastettuja kierroksia Paimion parantolaan

Ainutlaatuiseen Alvar Aallon ja kumppanien suunnittelemaan Paimion parantolaan, sen historiaan ja nykypäivään pääsee tutustumaan opastetuilla yleisökierroksilla joka sunnuntai klo 15 syyskuun 20. päivään saakka. Kierros alkaa parantolan pääovelta.

Rajoitettu osallistujamäärä per kierros. Osta lippu ennakkoon Magni Mundin verkkokaupasta tai ilmoittaudu kierrokselle: sales@magnimundi.fi.

Edit. 26.8.
Siirtopäivämäärät vuodelle 2021:
10.-12.9. Osaava Nainen ja 20.-21.3.2021 Turun Taide- ja Antiikkimessut

Birger Kaipiainen Turun taidemuseossa 18.9.2020 alkaen

Turun taidemuseossa avautuu Suomen arvostetuimpiin ja kansainvälisesti menestyneimpiin keramiikkataiteilijoihin kuuluvan Birger Kaipiaisen (1915–1988) näyttely taiteilijan sadunhohtoisesta tuotannosta. Se on avoinna 18.9.2020–17.1.2021.

Laaja näyttely antaa kuvan Kaipiaisen taiteesta aina 1940-luvulta uran viimeisiin vuosiin 1980-luvulle. Pääosa esillä olevista teoksista kuuluu kauppaneuvos Kyösti Kakkosen kokoelmaan. Mukana on noin 70 reliefiä, veistosta, koristelautasta ja -vatia.

Birger Kaipiainen valmistui keramiikka- ja koristetaiteilijaksi vuonna 1937 Ateneumista. Hän työskenteli Arabialla koko elämänsä lukuun ottamatta muutamia ulkomailla vietettyjä vuosia.
– Käytännöllisyyttä ja askeettisuutta korostaneen modernismin aikakaudella Kaipiainen teki kauneudesta ja koristeellisuudesta hyveen. Vastavirtaan kulkeneen taiteilijan kuvamaailma huokui romanttisuutta ja herkullisen runsaat teokset johdattivat sadunhohtoiseen maailmaan aiheinaan kukat, hedelmät, kellot ja linnut, kerrotaan näyttelyn esittelyssä.

Näyttelyyn liittyy erikoisopastusten sarja ja sitä taustoittaa uusintapainos FT Harri Kalhan menestyskirjasta Birger Kaipiainen (2013, 2019).

Vuoden Luontokuva 2020 -festivaali 17.10.

Harvoin tarjolla Turussa! Tämä tapahtuma järjestetään usein Helsingissä. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma ja Gaala lauantaina 17.10.2020 klo 12.00–19.00 Logomossa.

Tapahtumassa julkistetaan Vuoden 2020 Luontokuva sekä 40 Vuoden Luontokuva -kilpailussa palkittua kuvaa. Järjestäjänä on Suomen Luonnonvalokuvaajat ry.

Laadukkaiden koti- ja ulkomaisten esiintyjien luontokuvaesitysten ohella messualueella on nähtävänä uutuuskameroita ja muita kuvausvälineitä, piilokojuja, luontokirjallisuutta sekä luontokuvanäyttelyitä.

Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Liput voi ostaa osoitteesta lippupalvelu.fi.

Viime vuoden tapahtumasta voit lukea jutusta Vuoden Luontokuvaa juhlittiin Helsingissä.

Kuva: Suomen Luonnonvalokuvaajat ry.

Lisää tapahtumia löytyy Turun tapahtumakalenterista ja Kiss My Turku -sivustolta.

Sairaalaretkiä III: Kirurginen sairaala

 Sairaala on sellainen retkikohde, jota en minä eikä varmaan moni muukaan matkustavainen haluaisi valita. Joskus vain ei ole vaihtoehtoja. Olin siirtänyt jo yli vuodella polvileikkausta Turun kirurgisessa sairaalassa. Kunnes järki voitti pelon ja totesin, että tämä retki on vain tehtävä.

Leikkauspäiväksi määrättynä maanantaina 20.11. kello 7 menin ohjeiden mukaan Luolavuorentie 2:ssa sijaitsevaan sairalaan. Paikka oli tuttu aikaisemmilta käynneiltä.

Tehokkaasti potilaaksi

Huone 2017, paikka 4.

Toiminta oli tehokasta. Olin jo puolessa tunnissa saanut tiedon leikkausajasta, lääkityksen, lukollisen kaapin, vuodepaikan, vaatteet ja olin ne jo vaihtanutkin ne ylleni. Kaappiin laitoin repullisen ajankuluksi varaamaani aineistoa tietokoneesta kuulokkeisiin ja kirjoista muistiinpanovihkoihin. Nivelhoitaja tuli hakemaan täyttämäni kyselylomakkeet. Ortopedi kävi moikkaamassa ja piirtelemässä polveeni.

Ortopedi teki suunnitelman polveeni.

Leikkausajaksi oli ilmoitettu kello 9, joten edessä ei ollut kovinkaan paljoa tuskallista odottelua. Luppoajan käytin viestittelyyn ja somepäivityksiin, kuinkas muuten.

Vähän ennen yhdeksää otimme toisen samaan aikaan leikkaukseen tulevan huonetoverini kanssa ohjeiden mukaan tyynyt ja vihreät hiusmyssyt mukaamme ja menimme hoitajien kanssa hisseillä leikkaussalikerrokseen. Kirurgisessa sairaalassa on 11 leikkaussalia ja ne tuntuivat olevan tehokkaassa käytössä.

Leikkaussalissa tiimityötä

Leikkaussalissa ohjattiin suoraan leikkauspöydälle ja valmistelut pääsivät käyntiin. Sairaanhoitajat ja anestesialääkäri esittelivät itsensä kukin vuorollaan.

Selkäytimeen laitettiin puudutus, joka vei vähitellen tunnon koko alavartalosta. Yritin heilutella varpaitani, mutta ne eivät toimineet haluamallani tavalla. Mittareita ja antureita asennettiin.

Vyötäröni paikkeille viriteltiin korkea kankainen näkösuoja. Sivulta näin, kuinka leikkaukseen osallistuva, ortopediä avustava sairaanhoitaja pukeutui vaaleansiniseen suojapukuun, jossa oli kypärämäinen yläosa läpinäkyvine kasvosuojuksineen. Se muistuti avaruusasua. Ortopedi, leikkaava lääkäri soitettiin paikalle vasta kun kaikki oli valmista. Hänkin kävi moikkaamassa. Salissa oli kaikkiaan kuusihenkinen tiimi.

Pääpuolessa työskentelevät hoitajat ja lääkäri kyselivät vointia ja tuntemuksia. Halusinko puudutuksen lisäksi kevyemmän lääkityksen vai sellaisen, joka vaivuttaisi uneen ja jonka avulla voisin välttyä kuulemasta työskentelyn ääniä? Valitsin kevyemmän lääkityksen ja niinpä kuulinkin hoitajien jutustelua ja työkalujen ääniä. Oli hiukan omistuista, kun en tuntenut mitään.

Itse leikkaus kesti noin 45 minuuttia ja olin salissa kaikkiaan noin 1,5 tuntia.

Liikkuvatko varpaat?

Leikkaussalista siirrettiin heräämöön, jossa seurattiin ainakin verenpainetta ja puudutuksen vaikutuksen häviämistä yli tunnin ajan.

Yritin taas saada varpaisiin liikettä, mutta ne eivät vieläkään totelleet. Kävipä mielessä sellainenkin ajatus, että jos tunto ei palaudukaan? En pystyisi käyttämään jalkojani. Nipistelin reisiäni ja vastassa oli vain tunnotonta, ”kuollutta” lihaa.

Heräämössä ehdin ajattelemaan myös soteuudistuksia. Mieleeni tuli toive siitä, ettei tätä hyvin toimivaa systeemiä sössittäisi.

Vähitellen pieni kihelmöinti alavartalossa lisääntyi ja jossain vaiheessa olin jo yhteydessä varpaisiini. Minut kärrättiin sairaalasängyssä osastolle ja pääsin tuttuun huoneeseen omalle paikalleni. Sain juotavaa ja hiukan myöhemmin ruokaakin.

Vertaistukea ja kielikylpyä

Juttelimme huonekavereiden kanssa. Sannalla ja Reginalla oli edessä vaivaisenluuleikkaus. Regina oli tullut sairaalaan Ahvenanmaalta, kun paikallinen lääkäri oli todennut hänen tarvitsevan vaativampaa hoitoa kuin mitä oli tarjolla Maarianhaminassa.

Saimme samalla kielikylvyn, koska Regina kyllä ymmärsi suomea, mutta ei sitä juurikaan puhunut. Eli oli siis kohteliasta ainakin yrittää kommunikoida ruotsiksi. Englanninkieliset sanat pyrkivät tulemaan väliin, mutta yllättävän hyvin toinen kotimainen palautui vähitellen jostain aivojen syövereistä.

Tiistaina saimme neljännen potilaan huoneeseen, Tuulan. Hänen akillesjänteensä tarvitsi korjausta.

Ystävällistä palvelua

Hoitajat ja muu henkilökunta palvelivat meitä auliisti: saimme ruokaa, lääkkeitä, puhtaita vaatteita, huolenpitoa verenpaine- ja verinäytemittauksin.  Kipulääkkeissä ei kitsasteltu. Huonettamme siivottiin ja sänkyjämme pedattiin.

Näimme, kuinka teknologia auttaa sairaanhoitajia työssään. Muun muassa jokapäiväiset mittaustulokset siirtyvät suoraan potilaan hoitotietoihin kännykän avulla.

Saimme myös opastusta ja tukea ensimmäisiin vessareissuihin: sinne mentiin kävelytuen avulla. Kyynärsauvat tulivat avuksi hieman edistyneemmässä vaiheessa. Fysioterapeutti kävi kahteen otteeseen opastamassa niiden käyttöön sekä antamassa jumppaohjeita jaloille. Röntgeniin minut kuljetettiin pyörätuolissa.

Nytkö jo kotiin?

Leikkaus tehtiin maanantaiaamuna ja jo keskiviikkona kysyttiin, haluanko lähteä kotiin. Nytkö jo, kun olin vasta oppinut talon tavoille ja hyvään palveluun? Toki sairaalaan olisi saanut vielä jäädäkin.

Mieheni kommentoi tekstiviestissään: ”Parempi olisi ollut, jos kotona lusiminen olisi alkanut huomenna. Siellä on äksöniä, mielenkiintoisia ihmisiä ja tasokas huolenpito, täällä einesmättöä, eristyskoppi ja vähän väsähtänyt toistaitoinen harmaapäinen ukko asioitasi hoitamassa.”

Sairaalan hyvistä olosuhteista huolimatta valitsin kuitenkin jo keskiviikkona jatkohoitopaikakseni kodin harmaapäisine ukkoineen. Mukaan sain hoito-ohjeet, reseptejä ja ajat seuraaviin käynteihin. Apteekin kautta kotiin ja kohti toipumista ja kuntoutumista. Kaikki meni tällä sairaalaretkelläni paljon paremmin kuin mitä olin etukäteen ajatellut ja pelännyt.

Ehkä tässä sairasloman aikana ehdin suunnittelemaan myös tulevia matkoja sekä hyödyntämään aineistojani tämän vuoden reissuista. Kaikesta en ole vielä kirjoittanut.

Olen kirjoittanut aikaisemmin kaksi juttua sairaaloista. Ensimmäisen aiheena oli Heidekenin synnytyssairaala ja toisessa Tyks, Pulssin sairaala ja Paimion parantola. Nyt kolmannessa kirjoituksessa oli vuorossa Kirurginen sairaala, osa Turun yliopistollista keskussairaalaa ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä.

Sairaalaretkiä II: Tyks, Pulssi ja Paimion parantola

Näkymä T-sairaalan edustalle neljännessä kerroksessa sijaitsevan traumapoliklinikan potilashuoneesta.

Tämä kirjoitus sai aiheensa vuodenvaihteeseen ajoittuneilta vierailuilta Tyksiin. Ensimmäisessä osassa muistelin synnytyssairaala Heidekeniä. Nyt vuorossa on Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks), Terveystalo Pulssin sairaala sekä Paimion parantola.

Tyksistä ja Pulssista apua tapaturmien jälkeen

Synnytysten lisäksi – kaksi Heidekenillä ja yksi Tyksissä – olen tarvinnut sairaalan apua lähinnä parissa tapaturmassa.

Kaaduin pyörällä vuoden 2001 lopussa, onneksi muutaman sadan metrin päässä Tyksistä. Kaksi lääketieteen opiskelijaa talutti minut päivystykseen, jossa paikattiin kasvoihin tulleet vammat ynnä ohjattiin hammasklinikalle. Hoito jatkui kotona ja hammaslääkärissä.

Pulssin sairaalasänky.

Viides omakohtainen sairaala-kokemukseni oli Terveystalo Pulssista, jossa korjattiin työmatkalla sattuneen liukastumisen seurauksia.

Leikkauksen jälkeisen yön vietin sairaalassa. Huoneessa oli kaksi paikkaa ja toisessa vuoteessa oli sattumoisin tuttavani aikaisemmasta työpaikastani. Hän toipui selkäleikkauksesta.

Leikkauksesta toipumista edistettiin myös kahvilla ja konjakilla. Samanlaisen annoksen sai myös täysi-ikäinen poikani Tyksissä – verenkierron edistämiseksi.

Potilashuoneessa oli myös taidetta, mutta olimme huonetoverini kanssa yksimielisiä siitä, ettei tämä teos ollut omiaan edistämään paranemista.

Omaisena sairaalassa

Joulun aikaan potilashuoneisiin tuotiin tunnelmaa sähkökynttilöin.

Sairaala voi tulla tutuksi myös omaisen roolissa, jolloin käynti rajoittuu pääosin vierailuaikaan. Lasten ja nuorten kohdalla sallitaan vanhempien olla mukana lastensa tukena ilman rajoituksia. Tyksin T-sairaalan käytävältä huomasin asiaan liittyvän julisteen, jossa kerrottiin lasten ja nuorten oikeuksista sairaalassa. Muutoinkin potilaan oikeudet ovat hyvin esillä sairaalassa.

Olen vieraillut omaisena muutamia kertoja myös Tyksin U- ja A-sairaaloissa. Eniten käyntejä tuli 1990-luvun jälkipuoliskolla, jolloin vietimme sairaalassa useita päiviä, iltoja ja öitäkin poikamme luona. Tyttäremme puolestaan kävi sairaalassa korvaleikkauksessa tehtyään vanupuikolla reiän tärykalvoonsa. Noista vierailukerroista ei ole jäänyt kovin kirkkaita muistikuvia.

Pojallemme ei jäänyt onneksi sairaalapelkoa. Se lienee mieheni kehittämän tekniikan ansiota: hän kävi ahkerasti poikamme kanssa sairaalan kanttiinissa, josta ostettiin pienelle potilaalle pillimehua ja muita herkkuja.

Nyt olemme vierailleet Tyksin T-sairaalan traumaosastolla katsomassa samaista poikaamme, joka toipuu polvileikkauksesta. Kanttiinin hän nytkin meni mielellään, mutta varsinkin vuodenvaihteen juhlapyhien aikana aukioloajat Kahvila Savikupissa olivat melko lyhyet.

Tyksin T-sairaalan pääsuunnittelija on arkkitehti Mikael Paatela Arkkitehtitoimisto Paatela & Co:sta. Keskellä viherkasvein somistettu kahvila.

Sairaala kutsuu terveitäkin

Sairaalat ja niitä lähellä olevat organisaatiot järjestävät myös yleisötilaisuuksia, kuten esimerkiksi Tyks viime vuosina  yleisöluentosarjoja. Pari sairaalan isoa luentosalia täyttyi kiinnostuneista kuulijoista ja lisäksi tilaisuuksia seurattiin etäyhteyden avulla Porissa ja Vaasassa. Tilaisuudet jatkuvat myös keväällä 2016.

Tyksissä olen vieraillut myös työhön liittyvissä kokouksissa. Yhdellä kerralla pääsin kulkemaan U- ja T-sairaalaa yhdistävää käytävää pitkin.

Maanalainen käytävä yhdistää Tyksin U-sairaalaa ja T-sairaalaa.

Sairaala voi olla myös arkkitehtoninen tutustumiskohde, kuten aikoinaan meille Exlibris Aboensiksen jäsenille uusi Tyksin T-sairaala. Erityisen kiinnostuneita olimme sairaalaan ns. prosenttiperiaatteen mukaan hankitusta taiteesta.

Sairaala voi olla myös paikka vapaaehtoistoimijoille: erilaisten potilasjärjestöjen sairaalavierailijoille ja ensitietotilaisuuksiin osallistujille. Tavoitteena on välittää potilaalle ja hänen omaisilleen tärkeää tietoa sairaudesta ja kuntoutumisesta, vertaistuesta sekä järjestöjen toiminnasta.

Aalto suunnitteli sairaalan parantavaksi instrumentiksi

Sairaala voi nousta jopa ehdolle Unescon maailmanperintökohteeksi, kuten Alvar Aallon vuosina 1929–1933 suunnittelema tuberkuloosisairaalarakennus, Paimion parantola. Sitä pidetään yhtenä Aallon arkkitehtuurin huipputeoksista. Funktionalismia edustava parantola yhdistää 30-luvun lääketieteelliset näkemykset ja uuden arkkitehtuurin.

Aallon suunnittelun lähtökohtana oli, että rakennus itsessäänkin toimisi yhtenä parantavana elementtinä, ”medicinisenä instrumenttina”. Sairaala onkin sisustuksineen eräänlainen kokonaistaideteos ovenkahvoja myöten. Väreiksi Aalto valitsi julkisiin tiloihin valkoista, harmaata ja keltaista ja potilashuoneisiin maanläheisiä värejä.

Sairaala on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä kuten on myös Tyksin vaiheittain rakennettu sairaala-alue.

Sairaalarakennus houkutteleekin vuosittain tuhansia turisteja Paimioon. Vierailijoista enemmistö on ulkomaalaisia. Opastuksia järjestetään tilauksesta. Kesäviikonloppuisin on avoimia yleisöopastuksia. Vaikka asun melko lähellä tätä sairaalaa, en ole siellä koskaan tullut käyneeksi. Pitänee ottaa ensi kesän suunnitelmiin.

Huhtikuun alussa 2014 rakennuksessa aloitti toimintansa myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö.

Jos voisi välttyä sairaalalta

Sairaalakokemukseni ovat sikäli hyviä, että sieltä on aina saatu apua. Siitä huolimatta tulee mieleen, että jospa osaisi elää ja ohjata perheenjäseniä ja muitakin läheisiä siten, että voisi välttyä jatkossa sairaalakäynneiltä ainakin potilaan tai omaisen roolissa. Huolellisuutta, onnettomuuksien välttämistä suojavälinein ja terveellisiä elämäntapoja – mahdollisimman vähän sairaalareissuja.

Kaikkeen ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Tapaturmia ja sairauksia sattuu, joten onneksi meillä on hyvät sairaalat henkilökuntineen.

Sairaalaretkiä I: Heideken

Sairaala on paikka, jota ei välttämättä tule vapaaehtoisesti valinneeksi retkikohteeksi. Turussa oli vielä 1990-luvun alussa valinnanvaraa synnytyssairaaloissa ja valitsin Heidekenin.

Usein sairaalaan joutuu joko odottamatta äkillisen sairauden tai tapaturman johdosta tai suunnitellusti osana hoitoa. Jossain vaiheessa elämää sairaalassa joutuu kuitenkin käymään ja siellähän meistä useimmat elämäntaipaleensa aloittavat. Monen matka päättyykin sairaalaan.

Potilaalle sairaala tarjoaa hoitoa ja tilapäisen oleskelupaikan. Joskus selviää sairaalareissulta päiväseltään ja pääsee kotiin toipumaan; toisinaan vierailu sisältää yöpymisiä yhdestä useampaan.

Sairaala tarjoaa täysihoidon vuodepaikasta aterioihin ja vaatteisiin. Potilaan osaan kuuluu sopeutua sairaalan rytmiin, omaan rooliinsa sekä parantua parhaansa mukaan.

Tämä kirjoitus sai aiheensa vuodenvaihteeseen ajoittuneilta vierailuilta Tyksiin, mutta tarinaa ja kuvia kertyi hyvinkin kahteen blogikirjoitukseen. Tässä ensimmäisessä muistelen Heidekeniä.

Oikeiden turkulaisten Heideken

Heideken – von Heidekens barnbordshus – oli legendaarinen turkulainen synnytyssairaala. (Valokuva on skannattu vuonna 1990 filmikameralla otetusta kuvasta.)

 

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Carl von Heidekenin 1800-luvun lopussa perustama Heideken tunnetaan perinteisenä turkulaisten synnytyssairaalana. Jopa niin, että sanonnan mukaan ei ole oikea turkulainen, jos ei ole syntynyt Heidekenillä. Talossa ehti syntyä peräti noin 150 000 turkulaista. Nykyisin kaupunkilaiset ja naapurikuntienkin asukkaat syntyvät Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Gustaf Nyströmin suunnittelema sairaalarakennus on peräisin vuodelta 1900. Tyyliltään rakennus on lähinnä uusrenessanssia, mutta siinä näkyy paikoitellen jo jugendin vaikutus.

Sen paikalla oli aikaisemmin von Heidekenin ensimmäinen, 1.3.1890 avattu  synnytyssairaala. Tuo yksikerroksinen, puinen synnytyslaitos tuhoutui tulipalossa vuonna 1898.

Toisen maailmansodan aikana Heidekenin kellariin rakennettiin tilapäinen pommisuoja. Sauna toimi pommitusten aikaisena synnytyshuoneena ja vauvat nukkuivat pyykkikoreissa. Hälytyksen sattuessa hoitajat kantoivat heidät kellariin, mutta äitien täytyi kävellä sinne itse. Heideken ei onneksi kärsinyt vaurioita sodan aikana.

Yksityiskohta Heidekenin synnytyssairaalasta kuvattuna sisältä. (Valokuva on skannattu vuonna 1990 filmikameralla otetusta kuvasta.)

Kodikas ja toimiva synnytyssairaala

Omakohtaiset ja ensimmäiset kokemukset potilaan roolista minulla on Heidekenin synnytyssairaalasta kahden käyntikerran verran. Toinen oli vuonna 1990 ja toinen vuonna 1995, jolloin elettiin jo tämän sairaalan loppuaikoja.

Virkamiehet suunnittelivat säästösyistä Heidekenin synnytystoimintojen siirtämistä Turun yliopistolliseen keskussairaalaan, Tyksiin. Yleisönosastoilla kirjoiteltiin sairaalaa puolustavia ja sen lakkauttamista kannattavia mielipidekirjoituksia.

Olin kovasti Heidekenin puolta, koska olin kokenut siellä hyvää hoitoa – sekä äidin että vauvojen. Heideken oli mukavalla tavalla vanhanaikainen laitos, jonka seinistä huokui vuosikymmenten historia. Sen suojissa ei ollut sairaalamaista ja laboratoriomaista tuntua, vaan kodikkuutta.

Niinpä minäkin kirjoitin yleisönosastokirjoituksen Turun Sanomia varten puolustaakseni maineikasta turkulaista synnytyssairaalaa. Kirjoituksessani kommentoin muun muassa henkilökunnan toimintaa:

”Päällimmäisenä ajatuksena oli harras kiitollisuus henkilökuntaa kohtaan. Että he jaksavat tehdä vastuullista työtään kaikella sillä lämmöllä, iloisuudella ja ammattitaidolla, joka oli aistittavissa heidän toiminnassaan. Niin lääkärit, kätilöt, lastenhoitajat kuin laitosavustajatkin tuntuivat olevan vilpittömästi ja täydestä sydämestään sekä äitien että vastasyntyneiden hyvinvoinnista kiinnostuneita – isiäkään unohtamatta.”

En tullut koskaan lähettäneeksi kirjoitusta. Tuskin tällä on kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että Heideken päätettiin kuin päätettiinkin lakkauttaa, eikä siellä enää synnytetty vuoden 1995 jälkeen.

Syyskuun lopussa 1990 syntyneitä Heideken-vauvoja. (Valokuva on skannattu filmikameralla otetusta kuvasta.)

Heideken jäi mieleen interiööriltään viehättävänä. Potilashuoneet olivat isoja ja siellä meitä synnyttäneitä äitejä vauvoineen oli viisi tai kuusi. Tunnelma oli yhteisöllinen. Järjestelimme vauvat pienissä metallisängyissään riviin ja valokuvasimme koko joukon. Heidekenin aulassa oli taulu, johon merkittiin syntyneet vauvat vaaleanpunaisin ja -sinisin nuppineuloin.

Heidekenillä on kuulemma oma kummituskin, Harmaa Rouva. Häntä arvellaan vanhaksi hoitajaksi, joka huolehtii siitä, että lapsilla on kaikki hyvin. Häntä en kuitenkaan onnistunut näkemään kummallakaan vauvanhakureissullani.

Olen kirjannut myös Heidekeniin liittyvän perhemuiston:
”5-vuotias esikoinen tarkasteli viikon vanhaa pikkuveljeään, jolle vaihdettiin vaippaa. Isoveljen mielestä hänen oma napansa oli kauniimpi kuin vauvan napa, jota rumensi vielä kuivumassa oleva napanuoran tynkä.
– Äiti, meillä molemmilla on Heideken-navat, isoveli totesi.”

Nykyisin rakennuksessa toimii Perhetalo Heideken, joka tarjoaa monimuotoista toimintaa lapsille, nuorille, lapsiperheille, vapaaehtoisille ja ammattilaisille usean eri järjestön voimin.

Heideken elää

Osa Heidekenin esineistöstä on nähtävänä Turun terveydenhuoltomuseossa, muun muassa kastemekko, kastemalja, raamattu ja synnytyslaitoksen kalustoa. Kunnallissairaalantie 20:ssa sijaitseva museo on avoinna kuukauden viimeisenä maanantaina klo 16–18
.

Sairaalasta on tehty myös Turun yliopiston kulttuurihistorian ja folkloristiikan oppiaineiden muistitietoa keräävä projekti, Muistojen Heideken sekä TEHDAS Teatterin Heideken-näytelmä. Facebookissa toimii ryhmä Heidekenillä syntyneet.

Synnytyssairaala elää myös turkulaisten muistoissa ja tarinoissa. Se on osa meidänkin perheemme historiaa.