Epidemia, Matkavalmistelut, Matkustaminen

Unelmia aivoille

Ilotulitus

Aivot kaipaavat juhlia, jotain josta unelmoida ja jota odottaa. Kuva http://www.picjumbo.com Pixabaystä.

Matkojen suunnitteleminen ja niistä unelmoiminen on meille hyväksi. Mikä onkaan oma unelmalistauksesi ja siitä muokattu koronakelpoinen lista? Antakaamme aivojemme juhlia.

Sanna Wallenius kirjoitti Walleni.us-blogissaan lokakuussa aiheesta Saako matkoista unelmoida näin vakavana aikana? Hän oli saanut negatiivista palautetta kerrottuaan pettymyksistään peruuntuneista matkoista. Facebookin kommentoijien mukaan nyt ”Meillä on kuule nyt vähän suurempiakin murheita kuin matkoista luopuminen!” ja ”Miten kukaan voi edes haaveilla matkustamisesta näin vakavana aikana!”

Ajattelun ääretön avaruus

Näinkö on? Tähän en suostu uskomaan. Jokainen voi mielestäni täysin vapaasti haaveilla ja unelmoida millaisista matkoista tahansa kansallispuistoretkestä maailmanympärimatkaan. Tai vaikka Marsiin. Ajattelun avaruus on ääretön ja rajoittamaton.

Ihan maalaisjärjelläkin voi päätellä, että positiiviset mielikuvat ja suunnitelmat kantavat meitä ja auttavat selviämään yli vaikeiden aikojen. Niinhän sitä tehdään kesälomienkin suhteen. Pitkien työkuukausien aikana herkutellaan kesäloma-ajatuksilla. Kyllä sitten lomalla teen sitä ja sitä….Sitten kun olen vapaalla. Tai työaikana herisytetään eläkeläispäivien leppoisuudella ja sillä, että ajankäyttö on omassa vallassa.

Toisaalta puhutaan tietysti siitäkin, kuinka pitäisi elää hetkessä sitku-elämän sijasta.

Avaruus, maailmankaikkeus

Ainakin ajatuksissaan voi matkustaa avaruudessa. Kuva deselect Pixabaystä.

Mukavien asioiden odottaminen hyväksi terveydellemme

Aivotutkimus antaa vahvistusta: hauskojen asioiden ja tapahtumien odottaminen on keskeistä hyvinvoinnillemme. Asiasta kirjoittaa vapaa toimittaja ja entinen aivotutkija Dana G. Smith Elementalverkkojulkaisussa jutussaan Your Brain Needs a Party. Hän siteeraa neurotutkija Kiyohito Iigayaa, jonka mukaan tietyn tapahtuman odottaminen saa meidät valmistautumaan paremmin, jotta saamme siitä kaiken irti.

Iigayan mukaan on terveytemme, erityisesti mielenterveytemme kannalta hyväksi, jos meillä on jotakin odotettavaa erityisesti näinä vaikeina aikoina. Palkkiomme ei ole fyysisesti ulottuvillamme, mutta aivomme osaavat jollakin tavoin luoda sen mieleemme.

Aikuinen poikani Tatu toteutti tätä ideaa ilmoittautuessaan Himos Winter Trail -lumipolkujuoksutapahtumaan Jämsään 29.-30.1.2021. Hän iloitsee siitä, että on jotain mukavaa odotettavissa lähitulevaisuudessa.

Iloitaan arjessakin

Jos koronatilanne pakotti sinut luopumaan odotetusta matkastasi tai muista suunnitelmista, niin kannattaa kehittää joitain pienempiä mukavia juttuja tulevaisuuteen. Mitähän se voisi olla?

Olen nykyisin paljon kotona olevana etätyöläisenä huomannut, että jo aamuinen vesijumppahetki naapurissa olevassa uimahallissa tai kirjastossa käynti ovat virkistäviä ja mieltä kohottavia. Puhumattakaan kesäisestä viikostani Turun saaristossa, Houtskärissä tai viikonloppuretkestäni Hankoon.

Haaveilenko matkoista? Kyllä, ehdottomasti. Ykkösenä listallani on maaliskuussa peruuntunut TBEX-konferenssimatka Cataniaan, Sisiliaan tapaamaan matkabloggaajia ympäri maailman. Se oli juuri ulottuvillani, mutta sitten alkoi tämä pandemiapainajainen.

Elättelen vielä myös toiveita päästä käyttämään yhtä Tjäreborgin matkalahjakorttiani. Yhdysvaltojen matkan tässä hiljattain mainitsinkin, mutta se ei toteutune vielä ensi vuonnakaan.

Matkaunelmia ja korona-ajan muunnelmia

Tienviittoja

Minne suunnittelet matkaa? Kuva Juampi69 Pixabaystä.

Ja kaikki Kymmenen matkaunelmaani -postauksessa mainitut kohteet ovat edelleen listalla:

  1. Paikka ‒ Wakefield, Michigan.
  2. Tapahtuma ‒ exlibriskonferenssi Bodio Lomnagossa, Italiassa.
  3. Kotimaan kohde ‒ Hotelli Punkaharju ja Taidekartano.
  4. Kaupunki ‒ Pariisi.
  5. Maa ‒ Australia.
  6. Saari ‒ Irlanti.
  7. Extreme ‒ lentomatka Australiaan.
  8. Majoitusmuoto ‒ luksushotelli.
  9. Luonnonkohde ‒ hanami Japanissa.
  10. Ruoka & juoma ‒ samppanjaa Champagnessa.

Kirsikankukkia Tähkäpuistossa, Turussa.

Lisäsin sattumoisin kunkin unelmani kohdalle ilmastoystävällisen/köyhän naisen tai miehen version. Vaihtoehdon voi valita, jos haluaa minimoida matkustamista ja joutuu odottamaan varsinaisen unelman toteutumista. Nyt olemme siinä tilanteessa, että tämä lista on toteuttamiskelpoisempi:

  1. Paikka ‒ Pääsen juurilleni Kurejoella, Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla.
  2. Tapahtuma ‒ Exlibris Aboensiksen järjestämä Exlibrisilta Turussa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina.
  3. Kotimaan kohde ‒ Iltapäiväkahvit Kesäkahvila Paratiisissa, Ruissalossa, Turussa.
  4. Kaupunki ‒ Varför Paris vi har ju Åbo.
  5. Maa ‒ Aussie Bar, Turku/Tampere/Helsinki.
  6. Saari ‒ Meren ihastelua Kolkassa, Ruissalossa. Ulkoilun jälkeen Guinness-olutta The Old Irish Pubissa Aurakadulla.
  7. Extreme ‒ Junamatka Helsingistä Kittilään.
  8. Majoitusmuoto ‒ Vuorokausi Kämpissä tai St. Georgessa, Helsingissä.
  9. Luonnonkohde ‒ Roihuvuoren hanami taikka kirsikkapuut Aurajoen rannalla.
  10. Ruoka & juoma ‒ Samppanjamessut Turussa tai Grand Champagne Helsingissä.

Kurejoki, Alajärvi on lähempänä kuin Wakefield, Michigan. Kurejoella on Seppä-Lassilantie, Wakefieldissä Seppa Road.

Tee matkaunelmalistaus ja korona-ajan vastine

Haastan sinut tekemään ensin tuon kymmenen kohdan matkaunelmalistauksen ja sitten keksimään sille koronakelpoisen vastineen. Saat listoja, joilla voit hemmotella aivojasi, antaa niille eliksiiriä. Aivosi kaipaavat juhlia!

Laita jälkimmäinen listasi kommentteihin, niin annat muille lukijoille inspiraatiota ja ideoita.

Punainen auto kartalla

Kartat ja matkakirjat esiin. Kuva Ernesto Rodriguez Pixabaystä.

Normaali
Epidemia, Luonto, Matkustaminen, Puisto

Parasta pysyä kotona

Nyt ei voi matkustaa minnekään. Parasta siis nauttia kodista ja lähiympäristöstä.

Siirtolavan varoitus on tehty muunlaista tilannetta varten, mutta tämä on nyt syytä pitää mielessä.

Kuva: THL.

Huomasin tässä yhtenä päivänä, että Parasta lähteä nyt -blogini nimi on tällä hetkellä kaikkien ohjeiden ja neuvojen vastainen. Nyt ei nimenomaan kuulu lähteä minnekään, vaan pysytellä pandemiaa paossa neljän seinän sisällä, kotona. Ulkoilla voi, kunhan välttää ihmisjoukkoja ja pitää turvavälin. Jos on yli 70-vuotias ja/tai riskiryhmään kuuluva, määräys on entistä tiukempi: pysy kotona.

Kuva: THL.

Viikon kohokohtana piknik lähipuistossa

Olen noudattanut sääntöä täsmällisesti ja elämä on ollut hyvin rajoittunutta: etätöitä ja vapaa-aikaa kotona, hiukan ulkoilua, pari kauppareissua.

Viime viikolla kävin reippailemassa Ruissalossa. Arkisesta iltapäivästä huolimatta luonnonkauniilla saarella oli runsaasti ulkoilijoita. Etäältä kuitenkin ohitimme toisemme. Sää oli puuskainen, mutta se jotenkin sopi pään tuulettamiseen.

Ruissalon Kolkassa oli ulkoilijoiden lisäksi kalastajia.

Ruissalon Kolkasta löytyy mielenkiintoisia kivikasoja. Samanlaisia olen nähnyt Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla.

Sunnuntain huvina oli pikniktapaaminen ystävän kanssa Tähkäpuistossa. Teetä, ruissämpylää ja kuohuviiniä menneen merkkipäivän kunniaksi. Välillä paistoi aurinko kylmässä kevätsäässä ja hetken saimme rakeitakin pöydällemme. Oli kuitenkin vaihtelua normipäivään hiukan absurdilla juhlahetkellämme ja väkisinkin nauratti.

Lämpimiä vaatteita, teetä, ruissämpylöitä ja kuohuviiniä – niistä se on maaliskuinen piknikretki tehty. Ystäväni Marja yrittää poksauttaa pullon auki.

Tekemisestä ja ajankulusta ei ole puutetta. Kirjojakin on kerääntynyt hyllyihin mukavaksi kotivaraksi, lehtiä samoin.

Surettaa tietysti kaikki kivat kevään menot, jotka ovat peruuntuneet ja samoin voi käydä kesäriennoille. Ehkä jotain kivaa tulee tilalle? Mutta monella on paljon isompia huolia työn tai yritystoiminnan menettämisestä ja taloudellisesta ahdingosta.

Tauteja taiteessa

Tällaiseen tilanteeseen ei monenkaan mielikuvitus riittänyt – paitsi kirjailijoilla ja elokuvantekijöillä.  Jos olisin kova scifikirjallisuuden harrastaja, olisin saattanut lukea jonkun pandemiaromaanin, mutta olen jättänyt tämän lajin väliin. John Suitsin ohjaama ja Dustin T. Bensonin kirjoittama Pandemicelokuva julkaistiin vuonna 2016. Katsoin hiukan traileria, mutta enpä välitä nähdä elokuvaa. Lieneepä noita scifikirjoja tehty paljon muitakin.

Nyt esille on noussut myös englantilaisen kirjailijan Daniel Defoe kirjoittama Ruttovuosi (1722), jossa kuvaillaan ruton leviämistä 1660-luvulla Lontoossa. Kirjailija tunnetaan paremmin Robinson Crusoe -kirjastaan.

Tietoa ja toivoa

Suomessa on nyt 1 446 varmistettua koronavirustapausta (COVID-19). Niistä suurin osa eli 931 on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella (HUS). Tilannetta voi seurata THL:n koronakartasta.

John Hopkins -yliopiston COVID-19-seurannan mukaan maailmassa on todettu yli 887 067 tartuntaa. Kuolleita on 44 264 ihmistä ja parantuneita 185 541 (lukujen tilanne 1.4.2020).

Tietoa on tarjolla runsaasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on koonnut paljon infoa sivulle Ohjeita kansalaisille koronaviruksesta ja ulkoministeriön sivuilta löytyy muun muassa matkustustiedotteet ja Kysymyksiä ja vastauksia matkustamisesta ja koronaviruksesta -sivu.

Uutisissakin aihe on päivästä päivään. Seurasin mediaa ahkerasti maaliskuun alussa, kun vielä eli ajatus Sisilian matkasta – kuulostaa nyt oudolta. Olen harventanut uutisten seuraamista pariin kertaan päivässä plus aamun sanomalehdet päälle. Päivällä kuuntelen etätyön ratoksi CD-levyjä.

Suosittu bloggaaja, kolumnisti, kirjailija ja psykologi Maaret Kallio korostaa Ylen haastattelussa toivon merkitystä. Hänen mukaansa vaikeina aikoina kannattaa muistaa kaksi tärkeää sääntöä: Älä jää yksin, äläkä jätä yksin.

Maaret Kallio neuvoo, että joka päivä kannattaa myös kysyä itseltään: ” Mikä tänään on todella tärkeää? Mihin minua tänään tarvitaan? Mitä minä tarvitsen tänään itselleni?” Ja erityisen tärkeää on kysyä: ”Missä toivoni elää juuri nyt?”

Hyvä kysymys. Täytyy vain ajatella, että tämäkin menee ohi. Päivä päivältä. Tosin ei vielä olla pahimmassa tilanteessa.

Onneksi luonto herää ja sitä voi seurata ikkunoista ja parvekkeelta. Ja uloskin vielä pääsee.

Kohta on vihreää!

Kimallusta ja kasvua Tähkäpuiston pienessä matsälammikossa.

Ehkä se päivä vielä paistaa risukasaankin?

Kotimaan kohteet etusijalle

Nyt ei ole matkailun aika, mutta menneitä matkoja voi muistella ja ehkä haaveilla tulevista. No voisivat kyllä lähiaikoina suuntautua kotimaahan, jotta nyt kovilla olleet yrittäjät selviäisivät paremmin tästä kauheasta koronavuodesta.

Mikä on sinun suosikkikohteesi Suomessa?

Normaali
Epidemia, Terveys

Kotoilun kevät

Kuva: Jan Vašek Pixabaystä.

Arkemme ja työmme muuttuu. Kodista tulee keskiömme. Jos aikasi lisääntyy, mitä teet?

Vein matkalaukun kellariin. Ei tule reissuja tälle keväälle, ei edes lyhyitä viikonloppumatkoja. Ei niitä montaa ollutkaan suunnitteilla. Matkabloggaajien konferenssi Sisiliassa oli sellainen, johon olin menossa. Ilman kirottua koronavirusta olisin nyt tutustumassa merellisiin pikkukaupunkeihin Cataniasta Palermoon: muun muassa Trapaniin, Marsalaan ja Mazara del Valloon.

Nyt siirrytään monin paikoin etätyöhön kaikissa niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista. Minullakin on siihen mahdollisuus. Työ on tietokoneella ja monenlaiset sovellukset ja ohjelmat mahdollistavat yhteydenpidon työkavereiden kanssa. Puhelinkin on aika ajoin ihan näppärä viestintäväline. Rauha on osin parempi kuin työpaikalla eikä työmatkaan kulu aikaa. Säästän päivittäin noin tunnin, kun työpaikka on heti valmiina aamutoimien jälkeen.

Lisää aikaa?

Joten nyt kun kaikki on peruutettu ja työkin vaihtuu ainakin osalla meistä etätyöksi, saamme sitä, josta usein on kovin puute: aikaa.

Ajanpuutteestahan monet meistä kärsivät. Arkipäivät ovat ohjelmoituja ja kalenteroituja moneksi viikoksi. Työn lisäksi aikataulussa on omia ja lasten harrastuksia kuljetuksineen, kotitöitä ja arkiaskareita, kulttuuririentoja ja joillakin vielä iäkkäistä vanhemmista huolehtimista.

Nyt monet tapahtumat, messut, seminaarit, juhlat ja monet menot on peruutettu. Sairaaloihin ja vanhusten hoitopaikkoihin ei ole menemistä. Kuntosalien ovet on laitettu kiinni ja urheiluharrastukset keskeytetty. Osalle meille siis vapautuu aikaa ehkä useampi tunti viikossa.

Tilanne toki riippuu siitä, millaista työtä tekee, millainen on perheen tilanne ja elämäntapa muutoinkin. Jokaisen pitää sopeuttaa tilanteensa miten parhaaksi näkee.

Murheellista on sellaisilla yrittäjillä ja taiteesta ja kulttuurista ansionsa saavista, joiden elinkeino edellyttää läsnäolevia asiakkaita.

Tekeminen ei lopu

Kyselin tilannetta Facebookissa. Monilla kavereilla oli jo selviä suunnitelmia lisääntyneelle vapaa-ajalle. Ja ote on optimistinen:
– Kotona ja lähiympäristössä voi tehdä vaikka mitä.

Jotkut menevät vapaaehtoiseen karanteeniin useammaksi viikoksi, osa jatkaa töitä kotoa käsin kuten ennenkin. Jotkut siirtyvät työpaikan suosituksesta tai velvoituksesta etätöihin.

Eläkeläisillä muutos ajankäyttöön ei ole niin suuri. Kotona jatkuvat puuhat entiseen malliin, mutta jos on ollut harrastusryhmiä tai kulttuuririentoja, niin sellaisia ei ole nyt tarjolla vähään aikaan.

Luovat toiminnat jatkuvat omassa seurassa: maalausta, käsitöitä, myös niiden keskeneräisten töiden purkua tai loppuun saattamista, tuolien verhoilua, vuosia suunniteltujen käsitöiden aloittamista, ja teoksen suunnittelua syksyn taidenäyttelyyn.
– Kolme jätesäkillistä lankoja ja kaksi kankaita mahdollistaa intohimoni käsitöiden tekemisen. Sekä lastenlapsille että tyttärentyttären Barbeille ja muille nukeille, suunnittelee yksi isoäiti.

Kuva Andrea Don Pixabaystä.

Hankalinta lienee usein vilkkainta sosiaalisen elämän vaihetta elävillä ja muutoinkin energisillä koululaisilla ja nuorilla. Tv-uutisissa ranskalainen nuori nainen sanoi, ettei voi kuvitellakaan, että viettäisi kuukauden neljän seinän sisällä.

Helsinkiläisen viikon verran altistumisen vuoksi kotona olleen koululaisen äiti totesi:
–Aika tylsää hänellä meinaa jo olla kun ei näe kavereita eikä pääse harrastuksiin.

Siivousta ja järjestämistä

Kuva RitaE Pixabaystä.

Moni suunnittelee siivousta ja erilaisia järjestelytehtäviä. Ja rästejä tuntuu kaikilla riittävän. Joku suunnittelee autotallin, varaston ja kellarin siivoamista.
– Siivous oli itselläkin ensimmäisenä listalla. Kotona on paljon nurkkia raivattavana. Valokuvien läpikäyminen on sit kuitenkin jo äärimmäinen ratkaisu, kertoo yksi FB-kaveri.

Ja suorastaan hengästyttäviä suunnitelmia ja osin toteutuneita askareitakin riittää:
–Siivouksen olen myös aloittanut ja sitä kyllä riittää. Kiva katsella puhtaista ikkunoista. Myös harvemmin siivottavaa olen ehtinyt tehdä, esimerkiksi keittiön tehopuhdistusta sekä pesutilojen kaakeleiden saumojen puhdistusta. Itseäkin pitää mielestäni hellitellä. Saunassa on kiva laittaa hiusnaamiota ja liottaa jalkoja kylpysuolassa, kertoo toinen FB-kaveri.

– Huh, taitaa tulla kiire, kun listasta puuttuu siivous, ikkunan pesu ja nurkkiin aina kertyvien pinojen raivaus ja mitä niitä tylsiä hommia nyt olikaan, kertoo toinen kaveri, jolla on muitakin hommia ensisijaisesti mielessään.

Jo normaalistikin etätyötä tekevän arki ei sen suhteen muutu.
–Siivoukseen ja lukemiseen ryhdyn sellaisina aikoina, kun työt eivät luista, kertoo yksi vastaajista.

Kotiin voi tulla muitakin etäilijöitä. Osalla on paikalla lukiolaisia, osalla koululaisia karanteenissa. Ruokaa tarvitaan siis lounasaikaankin.

Ruoanlaittoa ja keväthommia

Kuva: Charmaine Paloma Pixabaystä.

Ruokakin on mukana suunnitelmissa muun muassa uusien reseptien kokeilujen muodossa. Nyt on hyvä hetki käyttää myös ruokavarastoja:
– Pakastin on aivan täynnä, siis sitä tyhjentämään. Kauppaa en tarvitse nyt, kun ostin myös kuivahiivaa ja maitojauhetta sekä erilaisia jauhoja ja juureksia. Nyt ehtii entistä enemmän leipoa ja valmistaa ruokia pakkaseen kokeillen uusia reseptejä, kertoo yksi FB-kaveri suunnitelmistaan.

Ajankohtaiset puuhat ovat myös listoilla: viherkasvien huolto, pihatyöt, villavaatteiden pesu, kevätvaatteiden esille ottaminen ja kenkien huolto.

Suosittuja puuhia ovat myös ulkoilu, metsissä samoilu, kuntoilu joogasta kuntopyöräilyyn. Jonkun uimahallitreenit vaihtuvat juoksulenkkeihin. Ylös, ulos ja lenkille! on vanha tuttu ohje, joka myös mainittiin.

Kirjoja, kirjoittamista ja viihdettä

Kuva: FotoRieth Pixabaysta.

Lukeminen, kirjoittaminen, äänikirjojen kuuntelu ja sarjojen seuraaminen on myös listoilla.

– Olen BookBeatin suurkuluttaja muutenkin, nyt ihan hyrisen kevään uutuuksista, kertoo yksi kavereista.
– Voi olla, että jos hurjaksi rupean, teen myös palapelin, heittää eräs vastaaja.

–Valokuvausta vois vihdoin alkaa treenata sillä uusvanhalla kameralla, lisää toinen.

Mukana on myös suunnitelmia lukea omia vanhoja päiväkirjoja.

Ja mitä kaikkea onkaan tarjolla verkossa. Hyvänä vinkkinä tuli meno virtuaalikäynneille maailman museoihin.

Minä aion siivota ja järjestellä, blogata, opiskella ja suunnitella remonttia. Muutama lukematon kirjakin on hyllyssä – lehdistä puhumattakaan. Kun uimahalli ei ole käytössä, olisikohan aika ottaa käyttöön myös pölyttynyt kuntopyörä?

Fyysistä etäisyyttä, henkistä läheisyyttä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö  tiivisti tilannetta seuraavasti: ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä. Nyt tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme joukolla. Toinen toistaan tukemassa.” (A-Talk, Yle, 12.3.2020)

Ja vaikka tapaaminen kasvokkain ei olisi mahdollinen, niin yhteyttä voi pitää lukemattomilla keinoilla, joita meillä on nyt käytössämme.

–Kaiken tällaisen puuhastelun aarteita ovat kuitenkin yhteydenpito läheisiin ja ystäviin. FaceTime, Facebook ja WhatsApp ovat hyviä niihin, kertoo yksi FB-vastaajista.

Suosittelen myös puhumista puhelimessa – se tuntuu olevan jotenkin aliarvostettua. Ehkä peräti kirjeenkirjoittaminen voisi olla viihdykkeenä ja sillä voisi ilahduttaa myös vastaanottajaa.

Tässä myös linkki Helsingin Sanomien juttuun, jossa lukijat antavat 60 vinkkiä tylsyyden selättämiseksi erityisesti perheellisille.

Eräs FB-kavereista tuumasi myös, ”että jos ei tilanne ois aika traaginen monella tapaa, niin tämä kyllä voi tehdä myös hyvää.” Maailma muttuu nyt monessa suhteessa, mutta kukaan ei tiedä vielä mihin suuntaan.

Mitä sinä aiot tehdä mahdollisesti vapautuvalla ajalla?

Kuva: FotoRieth Pixabaysta.

Millaista on elämä korona hiljentämässä Roomassa?

Roomassa asuvan Helin kokemuksista koronaviruksen rajoittamasta elämästä voit lukea hänen blogistaan Näkymiä vihreältä kukkulalta –Makeaa elämää Roomassa ja matkoja muualle maailmaan. Postauksen otsikko: Millaista on elämä koronan hiljentämässä Roomassa? Kertomus siitä, kuinka nopeasti kaikki tapahtui.

 

Normaali