Kahvila, Kaupunki, Konsertti, Matkakertomus, Puisto, Puutarha, Tapahtuma, Teemapäivä

Päivin nimipäivät manselaisittain

Päivien yhteistä nimipäiväjuhlaa vietettiin tänä vuonna Tampereella, josta löytyi aika hyvä ote rentoon, päivimäiseen yhdessäoloon.

Päivänkakkara on sopiva nimikkokukka Päiveille.

Päivin päivää 16.6. on aikaisemmin juhlittu Päivien yhteisvoimin Turussa, mutta tänä vuonna löytyi Tampereelta aktiivisia Päivejä järjestämään nimipäiväämme, muun muassa Päivi Rantanen, Päivi Seppä, Päivi Vuorinen ja Päivi Kyssä.

Paikaksi organisaattorit olivat valinneet Hatanpään arboretumin. Tähän alueeseen kuulu oikeastaan kolme puistoa: Hatanpään kartanoa ympäröivä puisto (Hatanpäänpuisto – Kartano), varsinainen arboretum eli puulajipuisto (Hatanpäänpuisto – Arboretum) sekä Vihilahdenpuisto.

Harisoninruusu Aurora oli ainut ruusuista, jota ehdin ihailla kahvilan kupeessa.

Me noin tusina Päiviä olimme kartanon puistoalueella, jonka nurmikolle Tampereen Päivit olivat koonneet iloisen värisiä vilttejä istuma-alustoiksi.

Käsittämättömässä ohjelmassa (saattaa sisältää päivityksiä) oli nimipäiväjuhlien äiteihin kuuluvan Päivi Fagerströmin tervetulopuhe ja alkoholiton nimppariskumppa koristellusta muovipikarista. Nimipäivärunon eli Päivänkakkararunon esitti Päivi Seppä.

”Kaikille meille hyvänlaisille, koska ilman meitä mikään ei päivittyisi”, lausui Päivi Seppä.
Nimipäiväruno meille kaikille Päivielle; sanojen takana on Päivi Seppä.

Kahvilla kävimme Kahvila Arboretum Cafessa, joka toimii 1920-luvulla rakennetussa sairaalan entisessä saunarakennuksessa Hatanpään kartanon takana olevan ruusutarhan kupeessa.

Sul on aika hyvä ote

Pääsimme juhlapäivän kunniaksi keikalle. Mies ja kitara – Jukka Törmä.

Tamperelainen muusikko, lauluntekijä ja trubaduuri Jukka Törmä viihdytti meitä musiikillaan ja jutuillaan.

Omimme heti Jukan omaa tuotantoa olevan laulun Aika hyvä ote, jonka kertosäe on kuin Päiveille tehty:

”Sul on aika hyvä ote
sul on aika hyvä tatsi
kaikessa mitä sä teet.”

Jukka Törmä yleisöineen.
Päivi Oikarinen ja kaimansa kuuntelivat trubaduurin esitystä. Ja hei, meillä kaikilla Päiveillähän on aika hyvä ote?
Välillä laitettiin jalalla koreasti.

Tiäräks tätä?

Musiikin jälkeen oli vuorossa Tiäräks tätä? -tietokilpailu ja aiheena oli mikäs muu kuin Päivi-tietous. Kymmenen kysymystä nimemme vaiheilta. Paras Päivi-tietäjä oli Päivi Mikkonen, joka sai palkinnokseen Bella Ella Peach Zero kuohuviiniä ja Päivi (Marianne) -karkkipussin.

Fazer lanseerasi Marianne-nimikampanjan vuonna 2019, jolloin perinteistä suklaakarkkia sai myös muille nimille ja tämä kampanja jatkuu tänäkin vuonna kesän ajan. Kaupoista kannattaa siis etsiä näitä nimikoituja pusseja, mikäli haluaa ilahduttaa saajaa. Nimiä löytyy Päivin lisäksi aikamoinen valikoima.

Päivi Mikkonen oli päivittänyt parhaiten Päivi-tietoutensa.

Ohjelmaan oli optimistisesti merkitty arboretumin ihailua koko yön ajan, mutta vapaan yhdessäolon, jutustelun ja päivittelyn jälkeen keräsimme itsemme ja tavaramme ja suuntasimme kotimatkalle, kuka Tampereelle, kuka Turkuun ja muualle Suomeen.

Hatanpää on nyt sellainen paikka, jonne tiedän suunnata seuraavalla Tampereen matkallani. Olisi siellä ollut nähtävää.

Juhlia Turussa, Tampereella ja verkossa – missä vuonna 2022?

Päivien ryhmä alkoi muotoutua vuonna 2010 pienimuotoisesti. Vuonna 2017 kokoonnuimme yli 50 Päivin voimin viettämään nimipäivää Turkuun aurinkoisena perjantaina 16.6.2017 ja juhlistimme näin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä ja upeaa suomalaista nimeämme. Vuonna 2018 juhlimme Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja vuonna 2019 Vilkkimäen Meijerissä ja Vilkkimäen Kahvimuseossa.

Viime vuosi 2020 oli tunnetusta syystä poikkeuksellinen. Ilman nimipäivääjuhlaa emme jääneet, mutta se toteutettiin verkossa.

Päivit ovat yhteydessä toisiinsa nimipäivien välilläkin omassa Parhaita Päiviä -Facebook-ryhmässä. Liity siihen, jos olet Päivi, niin saat päivityksiä siitä, mitä ja missä tapahtuu vuonna 2022. ja tarjolla on muutakin päivimäistä sisältöä.
Ryhmässä on nyt 493 jäsentä kukahan on 500. Päivi?

Näissä juhlissa on helppo muistaa muiden osallistujien etunimi.
Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Päivin nimipäivät manselaisittain

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.