Bloggaus

600 postausta

Kuva: Pixabay.

Parasta lähteä nyt -blogin postauksia on jo 600. 

Julkaisin Parasta lähteä nyt -blogin 600. postauksen sunnuntaina 10.1.2021. Sen otsikkona oli Lomanen kotikaupungin Scandic Plaza Turussa. Edellinen sataluku eli 500 postausta tuli täyteen tiistaina 26.11.2019.

Kuukausittain bloggauksia on muutamasta kymmenkuntaan. Poikkeuksena ovat marraskuut, jolloin olen ottanut vastaan haasteen blogata joka päivä. Minään vuotena en ole ihan siihen yltänyt, mutta aika lähelle kuitenkin.

Avainsanapilvestä katsottuna suosituimpia aiheitani ovat edelleen Turku, Ruissalo, Suomi, Lontoo, Helsinki, Hanko, Matkamessut ja Teneriffa. Ei siis mitään kovin eksoottista.

Viime vuoden aikana kirjoitin parista kotimaan matkasta, Turusta, tein Kymmenen kivaa -listauksia, vanhemmista matkoista, joista oli jäänyt postaus tekemättä ja hiukan koronan vaikutuksista.

Varastossa on vielä jutunaiheita ja Turustakin riittäisi kerrottavaa. Mutta olisihan se hienoa päästää taas matkaan ja tuoreiden aiheiden ääreen.

Suosituimmat postaukset vuoden ajalta olivat seuraavat:

  1. Kymmenen kivaa tapahtumaa Turussa ja lähiympäristössä elokuussa
  2. Kolmen lautan taktiikalla Houtskäriin
  3. Oluen ystävänä Irlannissa
  4. Kappeli, Loviisan kaunotar
  5. Luovat ladyt Houtskärissä
  6. Agatha Christie Teneriffalla
  7. Sairaalaretkiä I: Heideken
  8. Reissunaisia – seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä
  9. Kymmenen kivaa tapahtumaa Turussa syys-lokakuussa
  10. Palava tuhka ja muita teoksia Kuortaneella

Kiitoksia lukijoille, pysykää mukana matkassa!

Helmikuussa blogi juhliikin 6-vuotissynttäreitään.

Kuva: Pixabay.

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”600 postausta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.