H niin kuin hotelli, Kaupunki, Majoitus, Matkakertomus, Matkustaminen, Ravintola

Lomanen kotikaupungin Scandic Plaza Turussa

Kovassa matkakuumeessa omakin kotikaupunki kelpaa reissukohteeksi. Staycation antaa mukavan pienen vaihtelun koronakotoiluun. Joulukuisen hotelliyöpymisen kohteeksi valikoitui Scandic Plaza Turku.

Voitin jo aikoja sitten lahjakortin, joka oikeutti yöpymiseen Scandic-hotellissa. Olin säästänyt sitä odottamaan sopivaa hetkeä, retkeä jonnekin kotikaupungin ulkopuolelle. Viime vuoden maaliskuun jälkeen sopivaa tilaisuutta ei tullutkaan. Ei tullut reissuja Helsinkiin, Tampereelle, mihinkään. Jäisikö lahjakortti käyttämättä? No, eipä tietenkään.

Ratkaisuna oli staycation, hotelliloma kotikaupungissani Turussa. Täällä voi valita kolmesta Scandic-hotellista: Scandic Atrium, Scandic Julia ja Scandic Plaza Turku. Voi, jospa Scandic Hamburger Börs olisi ollut valmis, niin olisin valinnut sen. Börsiin pääsee vasta tänä syksynä 2021, kun se valmistuu uudistamisen ja uudelleenrakentamisen jälkeen kauppatorin vierelle.

Kätevästi kävelykadulla

Niinpä valitsin kävelykadun varrella sijaitsevan Scandic Plazan. Se on suojeltu, 1920-luvun funktionalismia edustava, hiljattain restauroitu rakennus Yliopistonkadulla Turun keskustassa. Sen suunnitteli arkkitehti Erik Bryggman vuonna 1929. Rakennuksessa oli alun perin Turun lähetysseuran hotelli ja liikerakennus Hospits Betel. Bryggman pääsi toteuttamaan rakennusta voittamalla hankkeen suunnittelukilpailun.

Naapuriin hän oli suunnitellut Asunto-osakeyhtiö Atriumin (1927) ja myöhemmin vielä Betel-kirkon kellotornin (1929). Näistä muodostuva kokonaisuus rakennusten väliin jäävine Bryggmanin nimeä kantavine aukioineen huokuu italialaista tunnelmaa. Se on Museoviraston inventoima valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

Scandic Plazassa olin joskus ollut tutustumiskäynnillä. Hotellin Deli-kahvilan olen valinnut useasti, jos olen kaivannut lepo- ja kahvihetkeä tai lounasta asioinnin lomaan.

Seurakseni sain tyttäreni Maijun, joka oli pienen virkistyshetken tarpeessa ahkeroituaan koko syksyn yliopisto-opinnoissa.

Kirjauduimme hotelliin heti alkuiltapäivästä. Koronatodellisuus läjähti vastaan hotellin aulassa: maskeja, käsidesiä ja turvaväli-infoja.

Huoneemme oli pienehkö Standard-luokan kahden hengen huone, mutta täysin toimiva.

Lähdimme pian ostoksille; molemmilla oli muutamia hankittavia juttuja. Stockmann ja muut Hansa-korttelin kaupat olivat ihan tuntumassa. Kävelykadulla oli Joulun polku -teemakokonaisuuteen liittyvän Tue turkulaista -kampanjan ohjelmaa. Tapasimme Lumikuningattaren ja joukon touhukkaita huskykoiria, joihin saattoi tutustua. Yksi huskyista oli pörröinen ja söpö 12-viikkoinen pentu, jota jäimme hetken seuraamaan.

Lumikuningatar hohti jäistä valoaan lämpimän hymyn kera.

Merellistä pastaa Nomadissa

Nomad-ravintolan sisustusta

Nomad Food & Wine -ravintolan tunnelmallista sisustusta. Kas, tyynyillä voi koristaa seinän.

Seuraavana ohjelmassamme oli ruokailu. Mietimme muutamaa ravintolaa ihan lähietäisyydeltä. Yksi oli Scandic Plazan oma ravintola Bryggman´s Restaurant & Deli, joka olisi ollut helppo ratkaisu. Halusimme kuitenkin lähteä hotellin ulkopuolelle.

Kristiinankadulta löytyy montakin ruokaravintolaa. Gastropubi Aune on niistä yksi ja kävimme ovella, jossa portsari ilmoitti ravintolan olevan täynnä. Viereinen ravintola Nomad Food & Wine, joka oli jo ennalta Maijun ehdokaslistalla, oli myös kansoitettu, mutta sieltä löytyi kuitenkin pöytä kahdelle.

Nomad on uudehko ravintola, jonka menu on italialaisen, afrikkalaisen ja pohjoismaisen ruokakulttuurin fuusio. Nomadin perustaja Paco Ndiaye on kasvanut italialaisessa ja senegalilaisessa kulttuurissa, juuret ovat Dakarissa. Keittiömestarikoulutuksensa hän on saanut ALMA Scuola Internazionale di Cucina Italiana -oppilaitoksessa Colornossa, Parmassa.

Nomadin menulistalla on alkuruokia, pastaa, pääruokia ja jälkiruokia. Valitsimme molemmat pasta-annoksen Pasta mare, finferli e curry, jossa oli linguinepastaa sekä äyriäisiä, jokirapuja, kantarelleja ja currya. Juomaksi otimme tarjoilijan suosittelemaa valkoviiniä.

Ennen pääruokaa saimme yllätykseksemme keittiön tervehdyksenä pienen lautasellisen vaaleanpunaista punajuurikeittoa, jonka keskellä oli gnocchipalanen, lisänä pieniä sämpylöitä tai leipiä.

Alkupalaksi saimme keittiön tervehdyksenä punajuurella maustettua kasviskeittoa tai -sosetta. Näyttää hiukan vispipuurolta.

Tämä korillinen pieniä sämpylöitä tai leipäsiä katosi kokonaan nälkäisiin vatsoihimme.

Äyriäispasta-annos

Linguinepastaa sekä äyriäisiä, jokirapuja, kantarelleja ja currya.

Nomadin annokset olivat pienehköjä, mutta kyllä niillä nälkä lähti.

Ravintola on viihtyisästi sisustettu ja ilmeisesti melko suosittu; pöytäseurueet olivat enimmäkseen nuorten aikuisten kaveriporukoita tai pariskuntia.

Illallisen jälkeen kuljeskelimme hetken pitkin Aurajoen rantaa. Liikkeellä oli aika paljon väkeä ihastelemassa muun muassa Teatterisiltaa jouluasussaan.

Teatterisiltaa koristavat punaiset valaistut pallot

Teatterislta on saanut koristeensa ja äänimaailmansa Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaalin innoittamana.

Ilon kautta Fredrikiin

Jatkoimme vielä iltaa täysinäisten vatsojen turvin maaliskuussa avattuun seurusteluravintola Fredrikiin. Ravintola toimii Turun Säästöpankki – Sparbanken i Åbo -pankin käyttöön vuonna 1891 valmistuneessa liikepalatsissa osoitteessa Linnankatu 18. Uusrenessanssityylisen talon suunnitteli arkkitehti Sebastian Gripenberg. Rakennusta on laajennettu vuonna 1912. Koristeellinen ja suojeltu pankkisali on muutettu tyylikkääksi seurustelubaariksi vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen.

Fredrik-baarin sisustusta

Fredrik huokuu menneen ajan eleganssia.

Fredrik-baarin koristeellinen katto

Fredrikissä kannattaa katsoa kattoa.

Fredrikin baaritiskillä on kokoa ja näköä.

Haimme juomat baaritiskiltä maskit kasvoilla. Fredrikissä oli vain muutamia seurueita, joten väljyys säilyi. Ilta oli tosin nuori, tiedä sitten, millaista menoa siellä oli myöhemmin lauantai-iltana. Baarin ikäraja on 22. Perjantaisin on tarjolla elävää musiikkia, muutoin soi levymusiikki.

Fredrikin verkkosivuilla kuvailtiin musiikkivalikoiman painottuvan funkiin, mutta myös kotimaisiin klassikoihin. Meidän huomiomme kiinnittyi lievään musiikin ja interiöörin ristiriitaan: upeasti sisustetussa baarissa soi 1970- ja 1980-lukujen musiikki; parhaiten mieleemme jäi Fredin ja kumppaneiden euroviisulaulu Pump Pump. Tämä Suomen edustuslaulu Euroviisuissa vuodelta 1976 ei ollut tuttu Maijulle, kerroin laulun historiasta.

Mutta ehkä musiikkivalinnatkin kuvastavat Fredrikin slogania ja palvelulupausta: ”Hymy huulilla ja pilke silmäkulmassa – aina ilon kautta”.

Iltaretken jälkeen oli mukavaa palata hotellihuoneeseen ja puhtaisiin lakanoihin, unten maille ja höyhensaarille.

Aamiaisen kruunasi haudutettu tee

Aamiaishuoneen liitutaulun tekstissä koronaohjeita

Aamiainen aloitetaan koronaohjeiden kertauksella.

Scandic on ottanut korona-ajan huomioon aamiaisjärjestelyissään. Asiakas voi halutessaan syödä aamiaisen huoneessaan tilaamalla edellisenä iltana aterian taikka sen voi koota tarjottimelle ja viedä huoneeseen.  Vilkkaimpina aikoina aamiaisajat on myös porrastettu. Meidän vieraillessamme siellä oli käytössä normaali sunnuntaiaika klo 8.30–10.00. Menimme syömään heti ja alussa väkeä oli hyvin harvakseltaan. Suurin osa vieraista käytti maskeja liikkuessaan tarjoilujen luona, niin mekin.

Erityiskiitoksen hotelli saa siitä, se huomioi teenjuojat – tarjolla oli valmiiksi haudutettuna Orangery of Lady Grey – ja Earl Grey -teetä, muita laatuja itse haudutettavaksi sekä myös teepusseja. Tässä täyttyi siis hotellien HH-indeksini toinen puoli; henkareissa olisi vielä parantamisen varaa.

Teetarjoilua hotellin aamiaisella

Scandic Plaza Turun teevalikoima oli ilahduttavan runsas.

Aamiaistarjoilu oli monipuolinen ja ilokseni löysin myös munakokkelia, pekonia ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa – näitä nautin hotelliaamiaisilla, kun kotona tällaisia vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Harmiksemme emme huomanneet ajanhenkistä riisipuurotarjoilua, joka oli katettu erilleen muista ruokatuotteista. Riisipuuro lisukkeineen olisi ilman muuta maistunut.

Riisipuurotarjoilu hotellissa

Aamiaisvieraille oli tarjolla myös riisipuuroa jouluisessa kattauksessa.

Syksyllä Hotel Hamburger Börsiin?

Aamiaisen jälkeen vietimme rauhaiseloa huoneessamme ja pakkasimme laukkumme. Yhden yön viettäminen muualla kuin kotinurkissa virkisti kummasti mieltä. Hyvä idea tuo staycation, hotelliloma omassa kaupungissa. Ei ole pitkän matkaa monine rasituksineen, ei tuntien matkustamista.

Tämän voisi tehdä joskus toistekin. Ehkä syksyllä Hotel Hamburger Börsissä?

 

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Lomanen kotikaupungin Scandic Plaza Turussa

  1. Paluuviite: 600 postausta | Parasta lähteä nyt

  2. Paluuviite: Kuppi kuumaa teen päivänä 6.2. | Parasta lähteä nyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.