Bloggaus, Haaste, Tapahtuma

Taas blogataan

Kuva: Wokandapix Pixabaystä.

Marraskuu mataa, mutta sujuisiko se paremmin kirjoittamalla, bloggaamalla?

Onkohan marraskuulla ystäviä? Aika monen mielestä vuoden yhdestoista kuukausi on kylmä, pimeä, synkkä, märkä ja raskas. Vielä eivät joulun valot sitä valaise. Nyt lisärasitusta tuo koronatilanne, jolloin sosiaalisen etäisyyden pitäminen on hyve.

Marraskuu ei liene tänä vuonna seesteinen Yhdysvalloissakaan. Siellä osa ihmisistä keskittää energiansa aiempien vuosien tapaan kirjoittamiseen. Vuonna 1999 alkanut kirjoitushaaste National Novel Writing Month (NaNoWriMo) on kasvanut maailmanlaajuiseksi tapahtumaksi. Tavoitteena on kirjoittaa marraskuun aikana 50 000 sanan romaani. Aluksi mukana oli 21 kirjoittajaa. Nyt osallistujien määrä on satoja tuhansia eri puolilla maailmaa. NaNoWriMo onkin maailman suurin kirjoitustapahtuma.

Romaaninkirjoitushaaste on saanut rinnalleen muita vastaavia tapahtumia muun muassa tietokirjoittamisen, näytelmäkirjoittamisen ja piirtämisen saralla.

Myös bloggaajille oli oma kisansa marraskuun ajaksi eli National Blog Posting Month (NaBloPoMo), joka oli aikansa voimissaan BlogHer-sivuston aktivoimana. Sittemmin muut sosiaalisen median ryhmät ottivat tehtävän itselleen. Nyt nämäkin aktivointiryhmät ovat hiipuneet.

Viisi marraskuuta blogaten

Olen tarttunut bloggaushaasteeseen viitenä vuotena vaihtelevalla menestyksellä. Joka päivä en suinkaan kirjoita pitkää postausta, vaan välillä jaan vain yhden valokuvan tai matkailuun liittyvän lainatun tekstin.

Viime marraskuussa kirjoitin muun muassa Hangon ja Tallinnan elokuvafestivaaleista, kirjakauppiaan elämästä Skotlannissa, valokuvaajasta matkoilla ja keittiössä (Caj Bremer), teatterista ja katutaiteesta Lontoossa, Sutherlandiin, Skotlannin Ylämaille sijoittuvasta Edie-elokuvasta, Lontoon vihreästä keitaasta Holland Parkista, Täältä tullaan, Eurooppa! -kirjasta, Lontoon pubeista, reissunaisista, Mujista, Vaelluksia Italiassa – Vuoden matkakirja 2019 ja 500 postauksen täyttymisestä.

Tässä kuussa kirjoittanen paljon paikallisista eli turkulaisista asioista ja tapahtumista sekä muutamasta matkakirjasta. Saatan myös muistella menneitä matkoja ja luoda katsauden toivorikkaasti vuoden 2021 tapahtumiin.

Action for Happiness -organisaation julkaisemassa kalenterissa alkanut kuukausi on nimetty mahdollisuuksien marraskuuksi. Ottakaamme se sellaisena.

Kuva: Action for Happiness.

 

Twitter-tuttuni Sirkku Vahtera kirjoittelee silloin tällöin hänelle tarjotuista sanoista pienen runon. Tänään ehdotin sanaksi tietysti marraskuuta ja näin Sirkku sanaili:

”Marraskuu on kuoleman kuukausi.
Anna siis kaiken tarpeettoman
nukkua ikiuneen ja pitäydy siinä,
mikä on tärkeää:
Lämpimissä sanoissa,
kohtaavassa kosketuksessa
ja armollisuudessa
ensisijaisesti itseäsi kohtaan.”

Tämähän on hieno evästys. Pitäytykäämme bloggaamisessa, jos se on tärkeää, mutta olkaamme itsellemme armollisia, jos haasteeseen vastaaminen ei onnistu joka päivä.

Toisaalta, Action for Happiness-kalenterin kuukauden mietelauseena on: ”Et saa koskaan tietää mihin kykenet, ellet yritä.” C. S. Lewis

Normaali

4 kommenttia artikkeliin ”Taas blogataan

  1. Hej, pitkästä aikaa! Tämä sinun ”allakkasi” (säästän sen!) sopii jotenkin muinun marraskuu-teemaan. En kirjoita joka päivää, mutta ehkä enemmän kuin tavallisesti. Kurkkaa sisään! Yritän saada ihmiset tekemään pieniä hulluuksia marraskuussa. Ja on mahdollisuus voittaa ruusukalenteri!

    Liked by 1 henkilö

  2. Jaana sanoo:

    Marraskuussa on kaikki aktiviteetti ja mielen piristys tervetullutta, etenkin tänä vuonna. Tarinoitasi ja kuviasi on aina ilo lukea ja katsella, puhumattakaan tapahtumavinkeistäsi. Onnea haasteeseen 😊

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.