Bloggaus, Haaste, Juomakulttuuri, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkavalmistelut, Matkustaminen, Ruokakulttuuri

Sukunimeni ensimmäinen kirjain (S) -haaste I

Nyt matkabloggaaja lipeää aihepiirinsä laidoille tai jopa tyystin ulkopuolelle. Tämä Marjon matkassa -blogista poimittu haaste tuntui sen verran hauskalta, että päätin kokeilla. Tehtävänä on käyttää oman sukunimen ensimmäisellä kirjaimella alkavaa sanaa vastauksena annettuun sanaan. Mikä tulee ensimmäisenä mieleen?  Ja kyllä tässä matkustetaankin – Petseristä Champagneen ja Houtskarista Dijoniin.

Tarinaa syntyi sen verran, että julkaisen tekstin kahdessa osassa. Tässä tulee ensimmäinen s-alkuisten sanojen inspiroima postaus.

Vaate – saali

Wikipedian määritelmän mukaan ”saali on vaatekappale, jota pidetään löysästi olkapäiden ja ylävartalon sekä joskus pään päällä. Se on yleensä neliön tai nelikulmion muotoinen liina, joka taitetaan kolmioksi.” Sanan alkuperä on persiankielisessä sanassa shālś. Lähellä saalia on myös huivi, joka ajaa saman asian.

Matkailijan kannalta kyseessä on mitä näppärin vaatekappale. Saali menee pieneen tilaan, mutta se toimii lämmikkeenä lentokoneessa tai muussa kulkuneuvossa sekä suojaa myös auringolta.

Kilroyn matkavinkeissä todetaankin näin: ” Saronki, poncho, pyyhe, turbaani – mikä ikinä se onkaan, pidä huoli että kannat aina jonkinlaista huivia mukana! Sillä taklaat auringonpistoksen lisäksi myös monet eri kulttuuriset vaatimukset, mitä jotkin maat ja esimerkiksi kirkkokäynnit saattavat edellyttää. Maassa maan tavalla!”

Joskus kirkon eteisessä on lainattavia huiveja, mutta onhan omaa saalia tai huivia mukavampi käyttää. Tutustuessamme Abu Dhabin suureen moskeijaan pää ja ylävartalo piti verhota mustaan kaapuun.

Suureen moskeijaan menijät pukeutuivat mustaan. Omia saaleja ei ollut mukana, joten turvauduimme tyttäreni Maijun kanssa talon tarjoamiin kaapuihin. Kuva: Tatu/Arttu Seppä-Lassila.

Exlibris Aboensiksen matkaseurueen naiset muuttuivat mummoiksi saalien ja huivien avulla ennen käyntiämme Petserin luostarikirkossa.

Exlibris-lehteen 3/2009 kirjoittanut Marita Lundström kuvaili tilannetta näin: ”Petserin luostari sijaitsee kauniissa laaksossa. On kuin astuisi satukirjaan muuten harmaassa maisemassa; rakennukset ovat kirkkaan värisiä, ne näyttävät juuri maalatuilta, kulta kimaltelee, kupolit hehkuvat, kukkaistutukset on hoidettu huolella. Mutta emme päässeet pitkälle tätä ihanuutta ennen kuin naispuolisille vierailijoille ilmoitettiin, että olemme pukeutuneet sopimattomasti.

Housuasu naisilla ei käy luostarin säännöksiin ja pää piti peittää. Mutta ei huolta. Lainahuiveja löytyi yllin kyllin. Päähän toinen huivi, toinen vyötärölle peittämään kriittisiä paikkoja. Näissä kirkkovaatteissa kiersimme luostarialuetta. Näytimme omasta mielestämme lähinnä pääsiäisnoidilta, jotka ovat lähdössä virpomaan, mutta täytimme määräykset.”

Petserin luostari, munkki, mummoja

Paikalliset Petserin luostarin kävijät olivat osanneet pukeutua asianmukaisella tavalla.

Tyylistä viis, kunhan on säädyllisesti pukeutunut. Kuva: Marita Lundström.

Huivi naisen pukee ylhäältä alas.

Juoma – samppanja

Kuva: caterina-priesner Pixabaystä.

Nyt tulee mieleen monta hyvää s-alkuista juomaa: siideri, sima, sitruunasooda ja samppanja. Simaan liittyy opiskeluaikoihin ja seurustelun aloittamiseen liittyvä tarina; sitruunasoodaa nautittiin lapsuuden kesinä sukulaisten luona Alajärvellä.

Samppanja liittyy matkahaaveeseen päästä samppanjan tuottaja-alueelle Champagneen, Ranskaan. Siellä voisi kierrellä maistelemassa kuohuvaa juomaa. Tukikohdaksi voisi ottaa Reimsin, Troyesin tai Épernayn kaupungin.

Vanhoja rakennuksia, Troyes, Champagne, Ranska

Troyesin kaupunki vaikuttaa viehättävältä paikalta. Kuva: serge boutrou Pixabaystä.

Euroopan unioni ja jotkin muut maat ovat suojanneet samppanja-sanan tarkoittamaan vain Champagnen alueelta tulevia kuohuviinejä. Suojauksella on yllättävän pitkä historia: tuotemerkki suojattiin jo vuonna 1891 Madridin sopimuksella.

Harvemmin sitä tulee nautittua samppanjaa, useimmiten kilistellään kuohuviinillä. Toisaalta, edullisin Alkon myymä 0,75 litran kokoinen Louis Massing Champagne Brut -samppanjapullo maksaa 24,99 euroa. Sitä luonnehditaan seuraavasti: ”Erittäin kuiva, hapokas, viheromenainen, keltaluumuinen, sitruksinen, kevyen paahteinen, yrttinen, hennon mineraalinen”. Alle 30 eurolla saa tuon jo mainitun lisäksi 21 erilaista samppanjaa. Pullollinen riittää 6–7 lasilliseen.

Pitäisiköhän nyt tämän jutun innoittamana hankkia pullollinen samppanjaa juhlistamaan tiistaina 16.6. vietettävää Päivin päivää? Sitä on muutamana vuonna juhlittu Turussa usean kymmenen Päivin voimin, mutta nyt poikkeusaikana – arvasit oikein, nimipäiviä vietetään verkossa.

Paikka – saari

Matkustan mielelläni saarille tai merenrantakaupunkeihin. Mikähän niissäkin kiehtoo? Meri tietysti yhtenä elementtinä, rajattu kokonaisuus ja mielenkiintoinen historia.

Jos listaan matkakohteitani tässä kategoriassa, niin muistan ainakin Korfun, Kyproksen, Maltan, Teneriffan, São Miguelin Azoreilla, Ison-Britannian, Jerseyn ja Guernseyn sekä kotimaasta Seilin, Ruissalon, Kökarin ja Ahvenanmaan. Kaikki kiehtovia paikkoja.

Saareen piti matkustaa maaliskuussakin, mutta juuri lähdön aikoihin kuului Italiasta koronauutisia. Sisilia ei siten ollut hyvä kohde, kuten ei sittemmin mikään muukaan paikka. Sisilian matka siirtyi aikaan parempaan. Jossain vaiheessa matkan varsinaista aihetta, TBEX-konferenssia, väläytettiin järjestettäväksi marraskuussa, toisena ajankohtana mainittiin alkuvuosi 2021 – mikä lienee koronatilanne silloin meillä ja Euroopassa.

Sisilia lieneekin ensimmäinen ulkomaankohteeni sitten kun matkustaminenon jälleen sallittua; konferenssipaikkana on Catania, mutta näemme muutakin saarta konferenssin jälkeen järjestettävillä retkillä.

Varmemmalla pohjalla on pääsyni suomalaiseen saareen ihan pian, kesä-heinäkuun vaihteessa. Kyseessä on Luovien ladyjen kesänvietto Houtskarissa, joka on ruotsiksi Houtskär. Nyt vasta huomasin, että olen koko ajan käyttänyt puhuessani paikkakunnan ruotsinkielistä nimeä – enkä edes tiedä miksi.

Luovat ladyt ovat aiemmin eli vuodesta 2012 kokoontuneet Toivonniemeen Ruissaloon, mutta nyt kesäkodin majoitustilat ovat poissa käytöstä remonttien vuoksi.

Saaristokoulu löytyi paikaksemme. On mukavaa saada vaihteluakin. Ja Houtskarissa voinkin vasta bongailla saaria, sillä se koostuu noin 700 yli hehtaarin kokoisesta saaresta. Jos lasketaan pienemmät saaret ja luodotkin mukaan, luku on 1 600. Houskari sijaitsee Turunmaan saaristossa aivan Ahvenanmaan rajalla ja osittain Saaristomeren kansallispuiston alueella. Nykyisin Houtskari on osa Paraista. Naapurikuntia ovat Brändö, Iniö, Korppoo, Kökar ja Sottunga.

Matka Turusta Houtskariin kestää lauttamatkoineen noin kolme tuntia ja sen varrella ovat Kaarina–Parainen–Nauvo– Korppoo–Houtskari. Reitti on osa Saariston rengastietä, jolla kulkija siirtyy saarelta saarelle välillä siltoja pitkin, välillä maantielauttojen, lossien ja yhteysalusten kyydillä. Rengastie kulkee Paraisten kaikkien pääsaarten läpi.

kartta, saaristo, Saariston rengastie

Houtskari löytyy kuvan vasemmasta laidasta. Kartta: Saariston rengastie.

sinapps, Auran Sinappi

Paras sinappi: mieto Auran Sinappi. Kuva: Oy Lunden Ab.

Ruoka – sinappi

S-alkuiseksi ruokasanaksi olisi sopinut myös soppa tai salaatti, joista molemmista löytyisi tarinoitavaa. Käväisin tutkimassa mainiota Raholan ruokasanastoa, joka antoi pitkän listan tähän kohtaan sopivia ruokia, mutta valitsin sitten sinapin.

Sinapilla ei ole aterioilla itsenäistä asemaa, se on ainainen apulainen. Mutta jotain puuttuu, jos liharuoan tai makkaran kanssa ei ole tarjolla sinappia. Sillä voi maustaa myös hernekeiton.

Mikä tahansa sinappi ei käy minulle. Olen sinappiuskollinen. Valitsin aina ennen Turun Sinapin kolmenkymmenen vuoden takaisen mainoslauseen mukaisesti: ” ”Kahta en vaihda. Toinen on Turun Sinappi ja toinen on…

Jalostaja alkoi tehdä Turun Sinappia Turussa vuonna 1948, jossa se säilyi 2000-luvun alkuun saakka. Monikansallisen Unilever siirsi valmistuksen ensin Ruotsiin ja sittemmin Puolaan. Tuote palasi takaisin Suomeen vuonna 2014; ei kuitenkaan enää alkuperäiselle paikkakunnalle. Nykyisin sitä valmistetaan Pyhännällä, Maustajan tehtailla.

Valmistuksen siirtyminen ulkomaille ärsytti monia sinapinystäviä, niin minuakin. Pro Sinappi -liike edesauttoi turkulaisen Oy Lunden Ab:n Turussa valmistaman Auran Sinapin lanseerausta – Lunden oli tehnyt sopimusvalmistajana aiemmin Turun Sinappia Unileverille. Auran Sinappi on nyt se, jota en vaihda; Lunden tekee kymmenkuntaa eri sinappilaatua makeasta tosi tuliseen. Minulle se ainoa oikea on Mieto Auran Sinappi.

Jos sinapin perässä haluaa matkustaa – Turun lisäksi – niin oikea paikkakunta on Dijon Ranskassa. Siellä on valmistettu maailman hienoimpana pidettyä sinappia jo 1200-luvulta alkaen. Saatavalla on monenlaisia variaatioita, mutta pohjana on aina sokeriton, etikkainen ja nenän aukaisevan vahva perussinappi.

Tämä matka -blogin jutussa kerrotaan, että Dijonin sinapille kävi samoin kuin Turun Sinapille, eikä ranskalaiskaupungissa enää valmisteta sinappia, mutta myydään ja markkinoidaan, totta kai.

palatsi, Dijon, Ranska

Palatsi Dijonissa. Kuva: PhilippedeDijon Pixabaystä.

 

 

 

Normaali

14 kommenttia artikkeliin ”Sukunimeni ensimmäinen kirjain (S) -haaste I

  1. Intressant! Tror att jag skall försöka – på svenska, förstås. Just nu har jag två idéer som väntar på förverkligande före midsommar, men sen… Har ännu två timmars trädgårdsarbete att kämpa med idag… Hitta nu mat på v – jag är inte så bekant med Wienerschnitzel…

    Liked by 1 henkilö

    • Satu, nyt osuit arkaan paikkaan. En ole käynyt Gotlannissa. Viime vuonna olisi voinut olla mahdollisuus lähteä sinne Suomen tiedetoimittajien kanssa. Reissu oli kuitenkin tarkoitettu ns. Huuhkajille eli yli 60-vuotiaille. Minä olin alaikäinen. En siis päässyt Gotlantiin.

      Mutta miten olenkaan unohtanut Irlannin?

      Tykkää

      • No eikös tänä vuonna ole mahdollisuus päästä Gotlantiin? Jos Houtskarista ehdit… Entäs Madeira? Gotlanti ja Madeira ovat ne ainoat saaret, joilla minä olen käynyt 😂 En laske Ahvenanmaalla piknik-risteilyllä käväisyä. Jaa, mutta ollaan me lapsena käyty Maarianhaminassa ihan reissullakin.

        Liked by 1 henkilö

      • Ei taida heillä olla mitään retkiä tänä vuonna. Novgorod oli suunnitelmissa, mutta lienee kuopattu. Madeira on vielä käymättä. Ahvenanmaalla olen vieraillut useamman kerran ja suosittelen. Ihan kuin ulkomailla olisi. Kaunis ja kompakti kaupunki. Juu, piknik-käyntejä ei lasketa.

        Liked by 1 henkilö

    • Hei Anna, niin on. Mä teen vielä kakkososan. Ja oli jännää huomata, miten Turun ja Dijonin tilanteen ovat olleet samat: sinapit Unileverille. Dijon vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. Ja kyllähän Ranskassa niitä riittää. Toivottavasti pääset pian sinne.

      Tykkää

  2. Paluuviite: Sukunimeni ensimmäinen kirjain (S) -haaste II | Parasta lähteä nyt

  3. Kiva Päivi kun tartuit tähän haasteeseen! Mietin itse ihan samaa kun tein postausta olisiko minunkin pitänyt jakaa kahteen osaa mutta tein sitten kuitenkin vain yhden postauksen. Aihe vei niin mukanaan ettei lyhyesti vain osannut kirjoittaa tai valita kuvia.

    Moskeijassa en ole eläisäsni käynyt mutta saalista tai siis huivista tuli mieleen Pietarin reissuni keväältä 2014. Onneksi olin varautunut isolla huivilla, jota pystyin käyttämään kirkoissa pääni peittona. Laitan tähän linkin ”maatuska lookistani”.
    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/2014/05/from-russia-with-love-vol3.html

    Minun piti matkustaa työmatkalle Reimsiin Champagnen aluelle 6.-8.5. mutta koronapandemia peruutti koko reissun. Nyt jäi näkemättä ainakin toistaiseksi kaupunki, jonka historia ulottuu Rooman valtakunnan ajoille. Ja kilistelemättä shampanjat myös.

    Saariston Rengastieltä on itselläni vielä muutamia paikkoja kokematta. Ehkä jo tänä kesänä – jää nähtäväksi. Auran sinappai ostin juuri eilen putkilon ja sitä sinistä eli makeaa versiota. Jos ihan hurjaksi heittäytyisin ja makkaran nauttisin juhannuksen kunniaksi. Dijon sitten fiinimpien herkkujen kanssa.

    Liked by 1 henkilö

    • Hei Marjo, niinpä, tämä oli innostava haaste. Yksi asia vei toiseen ja tekstiä syntyi.
      No voi, olisit päässyt Reimsiin! Onko mahdollisuuksia myöhemmin?
      Meillä on myös makeaa Auran Sinappia, mies on mieltynyt siihen; minä olen vankasti miedon kannalla.
      Vaikka olen tässä saariston vieressä, niin minulla on montä käymätöntä paikkaa. Nyt tulee Houtskär tutuksi. Kirjoittelen kokemuksistani.

      Tykkää

  4. Paluuviite: Haaste: Sukunimeni alkaa... - Unelma 5

  5. Paluuviite: Sukunimeni ensimmäinen kirjain (H) -haaste – SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.