Bloggaus

Viisi vuotta – eikä suotta?

Julkaisin ensimmäisen Parasta lähteä nyt -blogipostauksen 8.2.2015 eli tasan viisi vuotta sitten. Kuva: Pixabay.

Tänään on tasan viisi vuotta siitä, kun aloitin Parasta lähteä nyt -blogin.  On siis syntymäpäivä.

Ja tästä se lähti. WordPressin tilastoinnin mukaan blogin vuosittaiset näyttökerrat ja kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Näiden viiden vuoden aikana postauksia on kertynyt kaikkiaan 522 tämä mukaan luettuna. Vuositasolla postauksia on ollut hiukan alle tai hiukan yli 100.

Pysy mukana matkassani. Tiedon blogin tuoreimmasta päivityksestä voi tilata sähköpostiin. Tämä kenttä aukeaa menuvalikosta.

Voit seurata blogipostauksia myös Facebookin Parasta lähteä nyt -sivulla (käy tykkäämässä) tai blogit.fi-sivuston kautta (käy seuraamassa kirjautuneena, merkkaa blogi sydämellä). Parasta lähteä nyt -blogi oli tammikuussa tämän sivuston matkablogilistauksissa sijoilla 9–10, tällä viikolla sijalla 12.

Tammikuussa Parasta lähteä nyt -blogi oli TOP-10-ryhmässä Blogit.fi:n matkailublogien listalla.

Pysy mukana matkassani. Tiedon blogin tuoreimmasta päivityksestä voi tilata sähköpostiin. Tämä kenttä aukeaa menuvalikosta.

Saa kommentoida. Saa onnitella!

Kuva: Michael Bußmann Pixabaystä.

Normaali

11 kommenttia artikkeliin ”Viisi vuotta – eikä suotta?

  1. Grattis, Lillasyster, tre dagar yngre än jag! Mutta sinulla on enemmän postaukisa kuin minulla, huomenna tulee minulta 435 täynnä. Se on se marraskuu, johon en ole lähtenyt mukaan…Kippis ja koalus!

    Liked by 1 henkilö

    • Onnittelut, Märtha! Aikamoinen sattuma, olemme aloittaneet samoihin aikoihin. Niin, olen ollut mukana useana marraskuuna periaatteella: postaus joka päivä. Osa on tosin kuvia tai Lainattua-postauksia. Kippis ja kulaus tosiaan!

      Tykkää

  2. Jaana sanoo:

    Onnittelut 5-vuotiaalle blogille 🥂 ja kiitos monista mielenkiintoisista tarinoista. Blogin siivillä olen päässyt lähelle ja kauas. Toivotan uusia matkoja ja inspiraatiota kirjoittamiseen tulevaisuudessakin.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.