Bloggaus, Tapahtuma

Iltakoulun opettajana ‒ aiheena matkabloggaaminen

Kävin kertomassa Mynämäen Iltakoulussa 20.3.2019 matkabloggaamisesta harrastuksena.

Tilaisuuden järjestäjä Sanna Vainionpää osasi tiivistää esitykseni Facebook-päivityksessään seuraavasti:

”Tänään on tarjolla Saarekkeessa, Mynämäellä erinomainen tietoisku bloggaamisesta kiinnostuneille. Päivi Seppä-Lassila kertoo omasta innostuksestaan ja inspiroitumisestaan bloggaamiseen matkailun näkökulmasta sekä kertoo tiiviin tietopaketin muodossa kaiken oleellisen kuinka bloggaajaksi ryhdytään, oli aihe mikä tahansa! Tervetuloa!”

Esitys on valmiina, kuulijoita vielä odotellaan.

Tein esitykseni neljän vuoden kokemusten perusteella. Aikaa oli vain tunti ja tilaisuutta valmistellessani mieleeni tuli niin paljon asioita, joista olisin halunnut kertoa.

Matkabloggaamisessa pääsen yhdistämään kiinnostukseni kirjoittamiseen, valokuvaukseen, uuden oppimiseen ja matkustamiseen.

Kerroin esityksessäni, kuinka ryhtyä bloggaajaksi, mitä siihen tarvitaan ja mitä se antaa? Entä miten bloggaaminen voi rikastuttaa elämää? Jälkimmäinen kysymys oli tarkoituksella provosoiva. Rikkaus ei tule euroina, vaan kokemuksina.

Bloggaaminen on monipuolinen harrastus

Kirjastooni on kertynyt myös muutama bloggaamista käsittelevä kirja. Pekka Haaviston Inter-Rail-oppaasta löysin blogilleni nimen.

Bloggaaminen on kiva harrastus, joka muun muassa tuo uusia ystäviä, verkostoja niin kotimaassa kuin ulkomailla, laajentaa tietoja ja yleissivistystä, kehittää kirjoittamista ja kielitaitoa sekä tarjoaa vierailuja erilaisissa kuplissa elämänpiiriä laajentaen ‒ kuten tämän Mynämäen Iltakoulun.

Kerroin myös bloggaamisen vaiheista eli mitä tapahtuu ennen kuin postaus valmistuu aiheesta julkaisemiseen ja toimenpiteisiin vielä senkin jälkeen. Kirjasin kaikkiaan 17 vaihetta. Ilmankos tämä tuntuu välillä hitaalta puuhalta.

Kokemukseni mukaan matkabloggaajan ei tarvitse alinomaan olla reissussa. Olen kirjoittanut muun muassa lähtökatumuksesta, passin uusimisesta, matkakirjoista, matkasuunnitelmista ja -unelmista, matkustusilmoituksen tekemisestä, matkamessuista ja tulevista tapahtumista.

Tehdyiltä matkoilta syntyy aina enemmän materiaalia kuin mitä ehtii toteuttamaan. Moni juttuaihe ja valokuva on jäänyt odottamaan julkaisemista.

Kerroin myös blogialustan, teeman ja nimen valinnasta. Toin esiin myös bloggaamisen huonoja puolia. Niitä tosin en ole juurikaan kokenut.

Paikalla oli noin kymmenen henkilöä. Liekö joku samanaikainen tapahtuma verottanut yleisöä? No, pienemmän porukan kesken kehittyi keskusteluja ja pientä innostustakin bloggaamiseen saattoi syntyä.

Saareke tarjoaa kuulijoille kahvia ja pientä purtavaa. Nyt tarjolla oli voisilmäpullia.

Saareke on yhteisöllinen tila

Saareke on Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssin ylläpitämä yhteisöllinen tila Mynämäen keskustassa. Se sijaitsee Y-kulmassa, osoitteessa Keskuskatu 20. Tilaisuus oli maksuton ja kaikille avoin.

Saarekkeessa järjestetään Iltakoulun oppituntien lisäksi erilaisia työpajoja sekä Saaren kartanon residenssissä työskentelevien taiteilijoiden työskentelyn esittelyä eri muodoissa. Lisäksi Saaren kartanon yhteisötaiteilija Pia Bartsch toteuttaa Saarekkeessa yhteisötaiteellisia projekteja ja työpajoja.

Iltakoulua ohjaa mynämäkeläinen kuvataiteilija ja opettaja Sanna Vainionpää. Iltakoulu-tapahtumasarja on täynnä tekemistä, tietoa ja mukavaa yhdessäoloa.

Tilaisuuksia järjestetään kerran kuukaudessa. Seuraavissa Iltakouluissa tutustutaan koruihin (17.4. Jonna Pitkäkaski, korutaiteilija, helmikorut) ja terveysliikuntaan (15.5. Goro Shintami, taiteilija, aasialainen terveysliikunta). Mynämäen iltakoulujen ohjelma vuoden loppuun saakka löytyy täältä.

Noin 8 000 asukkaan Mynämäki sijaitsee 30 kilometrin päässä Turusta valtatie 8 varressa. Kunta kuuluu Turun talousalueeseen. Uuteenkaupunkiin matkaa on 45 kilometriä ja Raumalle 60 kilometriä.

Kuva: Dariusz Sankowski, Pixabay.

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Iltakoulun opettajana ‒ aiheena matkabloggaaminen

  1. Jovisst! Nya vänner får man. Även om den egna bloggen handlar om olika teman var och varannan gång! Och tid tar det, speciellt om man tycker att man också vill hålla på med annat skrivande. Just nu översätter jag – om rosor. Och skriver en liten artikel. Om rosor. Till Ruusunlehti/Rosenbladet. Och det var ju tack vare rosor som du och jag fick kontakt! Sen blev det bloggkontakt… Världen vidgas. Ha det gott! Märtha

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.