
Julkaisin ensimmäisen Parasta lähteä nyt -blogipostauksen 8.2.2015 eli tasan neljä vuotta sitten. Kuva: Pixabay.
Tänään on tasan neljä vuotta siitä, kun aloitin Parasta lähteä nyt -blogin. Nyt on siis syntymäpäivä!
Ja tästä se lähti. Bloggauspäätös oli punnittu ja harkittu teko. Alussa epäilin, jaksanko kirjoitta säännöllisesti ja kuinka kauan. Vielä en ole kyllästynyt.
WordPressin tilastoinnin mukaan blogin vuosittaiset näyttökerrat ja kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Näiden neljän vuoden aikana postauksia on kertynyt kaikkiaan 432 tämä mukaan luettuna.
Valitsin blogiini WordPressin Ryu-teeman, joka on ehkä siitä kummallinen, että se on yksipalstainen. Kaikki valinnat löytyvät yläosan valikosta. Olethan huomannut, että blogin etusivun yläosan menuvalikosta (neliö) pääset etsimään aikaisempia kirjoituksia ajankohdan, kategorioiden tai asiasanojen mukaan? Voit myös kirjoittaa hakukenttään sanan.
Tiedon blogin tuoreimmasta päivityksestä voi tilata sähköpostiin. Myös tämä kenttä aukeaa menuvalikosta.
Voit seurata blogipostauksia myös Facebookin Parasta lähteä nyt -sivulla (käy tykkäämässä) tai blogit.fi-sivuston kautta (käy seuraamassa, merkkaa blogi sydämellä). Parasta lähteä nyt -blogi on tämän sivuston matkablogilistauksissa sijalla 13.
Bloggaaminen laajentaa elämänpiiriä
Bloggaaminen on hauska harrastus, joka laajentaa omaa reviiriä, tutustuttaa uusiin ihmisiin ja paikkoihin sekä lisää tietoa, osaamista ja kokemuksia.
Olen osallistunut neljä kertaa marraskuiseen bloggaajien haasteeseen, jossa tehdään postauksia päivittäin (National Blog Posting Month, NaBloPoMo). Minään vuonna en ole päässyt täydelliseen suoritukseen.
Tämän vuoden tammikuussa olin neljättä kertaa Matkamessut-bloggaajana. Se oli edelleen mielenkiintoinen kokemus, joka tarjoaa tietoa ja vinkkejä matkailumahdollisuuksista. Aina on hauskaa myös tavata tuttuja.
Heinäkuussa osallistuin matkabloggaajien TBEX-konferenssiin Tšekissä. Ennen konferenssia olin mukana myös Colours of Ostrava -festivaalissa ja sen jälkeen bloggaajille järjestetyllä neljän päivän tutustumismatkalla maan vuoristoisessa itäosassa. Kaikin puolin upea kokemus.
Keskiviikkona 20.3.2019 klo 18–19 puhun matkabloggauksesta Mynämäen Iltakoulussa. Se järjestetään Saarekkeessa, osoitteessa Keskuskatu 20, Mynämäki. Tervetuloa!
Blogin nimi Haavistolta
Nimi tälle blogille syntyi muutamia matkakirjoja selaamalla. Parasta lähteä nyt -lause löytyi Pekka Haaviston vuonna 1978 julkaistun Inter-rail-oppaan esipuheesta.
Olenkin ottanut Pekka Haaviston blogini kummisedäksi. Minulla oli tänäkin vuonna mahdollisuus saada etukäteen synttärionnittelut tuohon inspiraation lähteenä olleeseen oppaaseen, kun olin Haaviston uuden kirjan julkistamistilaisuudessa tammikuussa.
Synttäriarvonnassa Haaviston Eurooppa raiteilla -kirja
Syntymäpäivän kunniaksi järjestän arvonnan, johon voi osallistua blogia kommentoimalla. Palkintona on tammikuussa ilmestynyt Pekka Haaviston Eurooppa raiteilla -kirja signeerauksella. Kirjan esittelyn voit lukea täältä.
Kerro kommentissasi,
- millaisia juttuja toivoisit blogista löytyvän
- miten voisin blogia kehittää tai
- onko joku postaukseni ilahduttanut sinua erityisesti ja miksi?
Kommentoi viimeistään maanantaina 11.2. klo 24.00 mennessä. Arvon palkinnon tiistaina 12.2. ja ilmoitan voittajalle sähköpostitse ja kysyn samalla postiosoitetta.
Onnea arvontaan!
Kiitos Päivi kirjoituksistasi! Paitsi omat matkakertomuksesi myös kirjallisuudesta löytämäsi oivat lainauksesi ovat ilahduttaneet ja antaneet oivalluksia minulle.
Yhteiseltä matkaltamme postaamasi jutut ovat myös olleet avartavia, ai tommoistakin näimme ja koimme.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset, Eija! Kiva kuulla. Ehkä pääsemme vielä joskus uudelle reissulle.
TykkääTykkää
Minä tykkään reissujutuista ja My day – postauksista. Onnea blogisynttäreiden johdosta!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset, Hansku Koo. Aikaisemmista reissusta on vielä jäänyt kirjoittamatta muun muassa Jerseystä ja Tšekista, joten niitä on luvassa.
TykkääTykkää
Kaikki matkailluun liittyvä kiinnostaa ja onnea blogillesi.
TykkääTykkää
Kiitokset Sassa!
TykkääTykkää
Matkajutut kiinnostavat aina! Blogipostaus Savon maku- ja muutenkinmatkaelämyksistä vois olla kiva; Teehuonelle Juvalle, Tertin kartanoon lounaalle, Kenkävero toki nähtävä myös…
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset, MarjaKoo. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa Savoon, siellä on monta kivaa käymätöntä paikkaa. Onnittelut voitossa, kirja on jo matkalla.
TykkääTykkää
Tähän arvontaan on pakko osallistua!
TykkääTykkää
Kiitokset Satu. Nyr ei ollut onnea, mutta pysythän mukana matkassa.
TykkääTykkää
Onnea Päivi! Blogikirjoituksesi ovat aina todella mielenkiintoisia ja niissä on hyvä draivi.
Jatka samaan tyyliin!
Ja kyllä, kirja olisi upea voitto.
Olinhan aktiivisesti mukana Pekka Haaviston tiimissä presidentinvaaleissa.
Lämpimin terveisin Siaminlahdelta
Mia
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset, Mia! Nyt ei onni ollut myötä, mutta toivottavasti saat kirjan jostain muualta käsiisi. Terveisiä sinne kauas ja sujuvaa matkaa.
TykkääTykkää
Onnea blogisi Synttärin johdosta. Itse pidän hitaasta matkailusta, jossa tärkeää on matkan tekeminen eikä vain perillä olo. Olen siis kiinnostunut lukemaankin itse matkustamisesta ja myös nojatuolimatkavinkeistä, koska hyvät matkakirjat näyttävät olevan kortilla nykyään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset, Birgit. Matkakirjoja on tarjolla lähiaikoina ja maata pitkin matkustamistakin mitä luultavimmin.
TykkääTykkää
Paljon onnea 4-vuotiaalle! Löysin nyt vasta blogisi, joten en vielä tiedä sisällöstäsi mutta tyylisi kirjoittaa innostaa lukemaan. Hyvää jatkoa edelleen. Mukana arvonnassa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset, Klaara. Kiva, että olet löytänyt blogini; pysy matkassa!
TykkääTykkää
Onnittelut Päivi! On mukavaa, että annat tilaa myös lähimatkailulle. Aina ei tarvitse lähteä rajojen taa. Brittien puutarhat ja Irlanti: ne nousevat tällä hetkellä parhaiten mieleen. Hyvät matkaoppaat ja matkakirjat kiinnostavat aina.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset, Maija. Lähimatkailua ja matkakirjoja on ainakin tarjolla tulevina viikkoina.
TykkääTykkää