Juhlapyhä, Juomakulttuuri, Kaupunki

Joulua kohti glögin voimalla

Ulkona on märkää ja pimeää. Marraskuu matelee kohti joulukuuta. Taitaapa tulla mieleen oivallinen kausijuoma, glögi.

Kuva: Pixabay/ferencvc.

Glögiä Turusta

Nyt kuumaa juomaa voi nauttia ihan luvan kanssa, sillä Suomen Joulukaupunki ja glögipääkaupunki Turku on julistanut kauden 2018 avatuksi jo lokakuun viimeisenä päivänä.

Merkittävä osa suomalaisten nauttimasta glögistä valmistetaan ”Marlin tehtaassa” Turun Artukaisissa. Siellä toimii tänä päivänä rinnakkain alkoholitalo Pernod Ricard Finland ja mehuja tuottava Eckes-Granini Finland ‒ jotka ovat nimenneet Turun glögipääkaupungiksi.

Turun Juomatehtaalta tuotetaan vuosittain erilaisia glögituotteita yhteensä noin 3,2 miljoonaa litraa, joista noin 180 000 litraa on Pernod Ricard Finlandin alkoholipitoisia ja kolme miljoonaa litraa Eckes-Granini Finlandin alkoholittomia tuotteita.

Viime vuonna vietettiin turkulaisen juomanvalmistuksen 150-vuotisjuhlavuotta.

Ei-jouluihminen olisi mieluiten matkoilla

Regina Raskin mainioon tuotantoon kuuluu kirja Jouluihminen. Voin näin julkisesti tunnustaa, etten ole sellainen. Olen vuosi vuodelta vastahakoisempi taipumaan traditionaaliseen joulunviettoon ja sen vaatimaan ylettömään valmisteluun.

Mieluiten viettäisin joulua syntymäpäivien juhlarumbaa karttavien tavoin matkoilla. Ja sehän tietysti sopii matkabloggaajalle.

Kolmena jouluna karkuretki onkin onnistunut, kahdesti Arabiemiraatteihin siskon luokse sukuloimaan lasten kanssa ja kerran Vilnaan perheen kesken. Tänä vuonna edessä lienee kotijoulu jälkikasvun toivomusten mukaisesti.

Joulunvietto kotona versus matkoilla olen pohtinut kahdessa aikaisemmassa postauksessa, Joulu kotona vai matkoilla? ja Missä vietät joulusi?

Miten sinä aiot viettää joulua? Entä kuinka nautit glögisi, rusinoilla ja manteleilla vai ilman?

Kuva: Pixabay/Bruno Glätsch.

 

Normaali

3 kommenttia artikkeliin ”Joulua kohti glögin voimalla

  1. hvalli sanoo:

    My upstairs neighbor makes glog for her Christmas cookie party every year. It’s delicious! Unfortunately, she won’t be making it for 3-4 weeks yet. I’ll have to try making my own.

    Liked by 1 henkilö

  2. Paluuviite: Miten sujui bloggaushaaste? | Parasta lähteä nyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.