Jerseyssä on järjestetty lentonäytöksiä jo yli 60 vuoden ajan. Tapahtuma tunnetaan nimellä Jersey International Air Display.
Lentonäytös järjestettiin tänä vuonna torstaina 13.9.2018 klo 12.45‒17 St. Aubin´s Bayssa. Päivää pidetään niin merkittävänä, että koululaiset saavat sen vapaaksi.
Väkeä oli kerääntynyt runsaasti eteläistä ranta-aluetta kiertävälle kadulle St. Aubinista St. Helieriin. Paikalla näytti olevan perheitä isovanhempineen ja koirineen; ilmassa oli suuren kansanjuhlan tuntua. Monilla oli mukanaan telttatuolit, piknikvarusteet, kiikarit ja kamerat. Osa kuunteli selostusta radiosta. Koko ranta oli suljettu näytöksen ajaksi.
Merenrantatalojen asukkaat olivat perustaneet parvekkeille kisakatsomoita perheilleen ja ystävilleen. Yrityksillä oli omia katsomoita vierailleen. Rannan kioskit, kahvilat ja ravintolat olivat varustautuneet erityisellä Air Display -menulla.
Lentonäytöksen juuret ovat toisen maailmansodan aikaisessa taistelussa Britanniasta (The Battle of Britain). Britannian Kuninkaalliset ilmavoimat (Royal Air Force eli RAF) ja natsi-Saksan Luftwaffe sotivat heinäkuun alkupuolelta lokakuun loppuun 1940. Taistelu Britanniasta päättyi brittien voittoon. Sen virallinen muistopäivä on 15. syyskuuta.
Lentonäytöksen yksi ohjelmanumero olikin tuon taistelun muistolento.
Näytöksessä oli mukana paljon lentokoneita Thunderbolteista, Viggeneistä, Drakeneista ja Spitfireista lähtien. Yksittäiset sotalentokoneet eivät sinänsä minua kiinnostaneet.
Näytöksen paras osuus oli lopussa, jolloin oli Britannian Kuninkaallisten ilmavoimien Red Arrows -taitolentoryhmän vuoro (The Royal Air Force Aerobatic Team). Paikalliset kehuivat keitä jo etukäteen:”They are the best.”
Yhdeksän koneen muodostelma lensi ajoittain hyvin lähellä toisiaan jakaantuen sitten etäämmälle ja piirtäen kauniita valkoisia vanoja taakseen. Taivaalle piirtyi myös numero 100 ja sydän. Välillä osalla koneista oli valkoinen, osalla punainen ja osalla sininen vana tai oikeammin sanottuna tiivistymisjuova.
Jerseyn näytös oli osa kuninkaallisten ilmavoimien 100-vuotisjuhlavuotta.
Red Arrows -koneet nähtiin myös Helsingissä Suomen Ilmailumuseon järjestämässä Kaivopuiston lentonäytöksessä 9.6.2017, jolloin he onnittelivat 100-vuotiasta itsenäistä Suomea.
London Science Museumin videon avulla pääset seuraamaan näkymiä Red Arrow -koneen ohjaamosta.