Juomakulttuuri, Tapahtuma

Viskinmaistelua sokkona

Kuuden lasin kattaus viskejä. Lasissa voi olla jotain melko tavallista juomaa tai sitten huippuhintaista laatutavaraa. Menossa on Viskin Ystävien Seuran sokkotasting.

Kuuden mysteerituotteen kattaus odottaa maistelijaa. Seitsemäntenä juomana on vesi.

Viskin Ystävien Seuran juomavarastot olivat täyttyneet ja niinpä se kutsui jäseniään siivoukseen eli pullojen tyhjentämiseen. Paikkana oli Ravintola Carelia Helsingissä lauantaina 20.1. kello 18.00 alkaen. Minulla ei yleensä ole mahdollisuuksia osallistua tämän yhdistyksen Helsingin tilaisuuksiin, mutta kuinkas nyt olivatkaan sopivasti järjestäneet sokkotastingin Matkamessu-viikonloppuun.

Carelian alakertaan, Juhlakellariin, oli katettu valmiiksi kuusi mysteerituotetta kullekin osallistujalle. Jokaiselle oli luvassa harvinaisuuksia.
‒ Tastingissa on tuotteita laidasta laitaan ja lasissasi saattaakin olla esimerkiksi suljetun tislaamon viski, jopa 36-vuotias Islay-viski, Speyside-viski 1970-luvulta tai iäkäs japanilainen viski, jonka hinta on tällä hetkellä noin 2 000 euroa pullo, kerrottiin kutsussa.

Paikalla oli 40 viskinystävää, joista suurin osa ‒ 90 prosenttia ‒ miehiä.

Tujua tavaraa

Jokaisen edessä oli kuusi lasillista viskiä ja tastingalustaan merkitty numero lasin vieressä. En ole ollenkaan viskiasiantuntija, joten maistelin juomia aloittelijan tapaan. Tujua tavaraa, tuumin melkein jokaisen viskin kohdalla. Jokaisella viskillä oli omanlaisensa maku. Joidenkin kohdalla jouduin laittamaan varusteisiin kuuluvalla muovipipetillä useamman vesitipan sekä nauttimaan vettä myös lasista runsaan kulauksen kunkin juoman jälkeen.

Parituntinen kului jouhevasti juomia siemaillen ja naapureiden kanssa seurustellen. Halutessaan olisi voinut kirjoittaa kunkin viskin kohdalle tasting-alustaan makua kuvailevia sanoja, mutta siihen en ryhtynyt.

Savunmakua tunnistin kyllä, mutta sanastoni ei liene kehittynyt vielä niin sujuvaksi, että osaisin kuvailla viskejä asianmukaisilla termeillä. Sellaisia ovat muun muassa savuinen, kuivahedelmäinen, pähkinäinen, toffeinen, turpeinen, tervainen, yrttinen, mausteinen, kullanruskea, täyteläinen, voimakkaan savuinen, lämmin, talinen, rodukas, meripihkanruskea, keskitäyteläinen, kevyen rukiinen ja tamminen.

Japanilaisia ja skottilaisia viskejä

Loppupuolella iltaa tastingin vetäjä kertoi pullojen numeroita vastaavan tuotteen nimen. Omaan kattaukseeni osuivat seuraavat juomat:

  • Kilchoman Inaugural Release Single Malt Scotch Whisky, Islay, Scotland.
  • Shinshu Mars Distillery Maltage ”Cosmo” Blended Malt Japanese Whisky, Japan.
  • Cadenhead’s Authentic Collection Ardbeg 16 Year Old Single Malt Scotch Whisky, Islay, Scotland.
  • Gleann Mor ’A Rare Find’ Lagavulin 10 Year Old Single Malt Scotch Whisky, Islay, Scotland.
  • Mortlach 1988 Cadenhead’s 27 Year Old Single Malt Scotch Whisky, Speyside, Scotland.
  • Cadenhead Authentic Collection Ardbeg 23 Old Single Malt Scotch Whisky, Islay, Scotland.

Seura sai siivottua varastoistaan 38 pulloa tämän maisteluillan ansiosta.

Ja mikä onkaan tuo 2 000 euron arvoinen pullo? Se ei osunut omaan kattaukseeni, mutta illan mittaan selvisi, että kyseessä on japanilainen Mars Komagatake 30 Year Old 1986 Single Malt -viski.

Uusia viskikokemuksia jäsenille

Vuonna 2012 perustettu seura kertoo toiminnastaan seuraavaa: ”Tavoitteenamme on yhdistää viskistä kiinnostuneet henkilöt jakamaan viskin maistelun iloa. Olemme kiinnostuneita kaikista viskityyleistä ja viskinvalmistusalueista. Seuramme toimii koko Suomen laajuisesti. Järjestämme tastingeja ja erilaisia tapahtumia. Aktivoimme harrastajia ja luomme heille uusia viskikokemuksia. Viskien maahantuojat ja ravintolat ovat läheisiä yhteistyökumppaneitamme.”

Seuran arvoina ovat avoimuus, tasa-arvo ja yhteisöllisyys.

Sokkomaisteluillan aikana nuo arvot toteutuivat, sillä koin, että oli helppoa olla mukana vajavaisellakin harrastuneisuudella. Kyselin myös kaikenlaista ja sain ystävällisiä vastauksia. Taidanpa pitää silmällä seuran tuleviakin tapahtumia ainakin Turussa ja Helsingissä.

Vain tyhjät pullot jäivät.

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Viskinmaistelua sokkona

  1. Ei ole minun juomani, mutta silti mielenkiintoista. Makuaistini on huono, ja sananvarasto viinien suhteen aika suppea. Viininmaistajaisissa aina nauretaan minun sanoihin…. En viitsi edes oppia ”oikeita sanoja”…. 🙂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.