Bloggaus

300 päivitystä

Pienen juhlan aika: blogissa yli 300 päivitystä.

300 päivitystä humpsahti ohi. Viime vuoden marraskuussa 200 postauksen kohdalla tässä blogissa alustana käyttämäni WordPress onnitteli pyöreän luvun täyttymisestä, mutta nyt mentiin 300 päivityksen yli ilman huomioimista. Nyt postauksia on kaikkiaan 314.

Aloitin blogini 8.2.2015 tekstillä Parasta lähteä nyt – bloggaamaan. Parin kuukauden päästä saadaan siis juhlia kolmivuotissynttäreitä.

Ensimmäisenä vuotena päivityksiä oli 94 ja toisena vuotena 117. Kaikkina vuosina olen osallistunut marraskuiseen NaBloPoMo-haasteeseen eli tuottamalla jotain sisältöä blogiin lähes joka päivä.

Vuonna 2015 näyttökertojen kokonaismäärä oli hiukan alle 6 000, viime vuonna se oli yli 12 000 ja tänä vuonna lähes 20 000. Kävijämäärät ovat olleet vastaavasti noin 2 000, lähes 6 000 ja lähes 12 000.

Eniten kävijöitä on Suomesta, jonkun verran myös Yhdysvalloista ja Euroopasta, eniten Ranskasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta ja Ruotsista ja kaiken kaikkiaan ympäri maailman.

Bloggaaminen on edelleen mukavaa, joskin yllättävän paljon aikaa vievää puuhaa. Se on tuonut elämääni paljon iloa ja uusia kokemuksia, tuttavia ja ystäviäkin. Minulla on vielä intoa, käyttämätöntä kuva-aineistoa ja muistoja edelleen varastossa sekä uusia matkoja suunnitelmissa.

Kommentteja tulee harvoin. Palaute olisi tervetullutta. Millaisia juttuja luet mieluiten?

Milloin saan 400 päivitystä täyteen? Ehkä joskus ensi syksynä.

Mainokset
Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”300 päivitystä

  1. 267. Olet ollut ahkerampi. Aloitin kolme päivää ennen sinua. En taida ohittaa… Luen kaikenlaista, ei ole ”suosikkiaihetta”. Yleensä minulla ei ole suosikkeja; ei kukkia, ei musiikkia, ei harrastusta… Ajankohtainen on aina paras! Minäkin kaipaan kommentteja! (Ja onnitteluja WordPressin taholta ei ole tullut kertaakaan, niin…)

    Tykkää

    • Hei, juu, mutta mulla on myös noita kuvapostauksia ja lainauksia. Niillä olen pelastanut marraskuun blogihaasteen. Luulisi, että WordPress muistaisi aina, mutta ei näemmä muistakaan. Täytyypä laittaa sinullekin kommentteja.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s