Juomakulttuuri, Ravintola, Tapahtuma

Shhh ‒ ei kerrota tästä…

Uudenvuodenaaton juhlinnan on voinut aloittaa Turussa jo toista vuotta peräkkäin pop up -drinkkibaarissa. Tänä vuonna teemana oli salakapakka.

Maankuulu keittiömestari Erik Mansikan luotsaama Ravintola Kaskis oli suljettuna loppuvuonna. Tilan sai käytöönsä toistamiseen Bar4:n henkilökunta, joka on luonut paikasta bar-in-bar -pop up -drinkkibaarin.

Aukioloajat

Shhh ‒ kieltolain aikaan

Viime vuonna ravintolasalista oli loihdittu Kaskizzio italialaiseen tyyliin puna-valkoruudullisine pöytäliinoineen ja viinipulloissa olevine kynttilöineen. Tänä vuonna aiheena oli 1920-luvun salakapakka nimeltään Shhh.

Ikkunat oli peitetty tiiviisti verhoin ja pikkupöytien ”liinoina” oli kellastuneiden aikakauslehtien sivuja. Vanhojen kalusteiden ja kirjoista tehtyjen menukansioiden lisäksi tunnelmaa loi aikakauden musiikki. Hendrick´sin ginipullot toimivat kukkamaljakkoina ja tuikut valaisivat muutoin hämärää tilaa.

Olimme paikalla kuuden maissa ja viihdyimme noin kaksi tuntia. Monet seurueet pistäytyivät nopeammin, antoivat paikkansa tulijoille ja jatkoivat seuraavaan juhlapaikkaan, muun muassa Bore-laivalle kasaribileisiin.

Paras drinkki?

Salakapakan menussa oli seitsemän cocktailia ja muitakin juomia oli tarjolla. Testasimme kolme drinkkiä ja maistoimme toistemme laseista neljännen.

Kolmannen drinkkinsä kohdalla ystäväni Marja huudahti: ”Tämä on paras!” Siinä vaiheessa aloin epäillä, että meidän pitäisi testata kaikki listalla olevat juomat, koska mistä muuten tietäisimme, mikä on paras?

Drinkeistä kaksi oli ginipohjaisia. Salakapakka käytti Hendrick´sin ginejä.

Hendrick´s on osa skotlantilaista panimoyritystä William Grant & Sons Ltd, joka tuottaa monia tunnettuja viskejä, kuten Grant´s ja Glenfiddich. Hendrick´sin panimopaikkakuntana on Girvan, joka sijaitsee meren rannalla Skotlannin länsiosassa.

Aikamoinen brändi, siitä saimme kuulla jo illan aikana tarjoilijalta. Asiasta voi lukea mielenkiintoisen näköisiltä verkkosivuilta.

Menu

Salakapakkaan tarvittiin noin sata kirjaa antikvariaatista menu- ja laskukansioiksi. Pöytäliinoina oli muun muassa vanhoja Suomen Kuvalehtiä.

The Scarlet Pimpernel

Drinkkien nimet vievät mukanaan tiedon valtateille tätä juttua kirjoittaessani.

The Scarlet Pimpernel -drinkki on suomeksi Punainen neilikka, joka viittaa englantilaisen, unkarilaista syntyperää olevan paronittaren ja kirjailijan Emmuska Orczyn luomaan romaanihenkilöön. Punainen neilikka on englantilainen aatelismies, joka pelastaa ranskalaista ylimystöä vallankumouksen aikana. Hänen nimensä on Sir Percy Blakeney.

Orczy kirjoitti vuonna 1905 ilmestyneen teoksensa yhdessä miehensä kanssa. Punainen neilikka tunnetaan sekä romaanina, näytelmänä että elokuvana.

The Scarlet Pimpernel -drinkki oli koristeltu kuivuneilla ruusun terälehdillä.

The Scarlet Pimpernel -drinkin aineksina olivat Hendrick´sin gin ja seljankukalla maustettu tonic-vesi.

Afternoon Tea for Two

Tea for Two

Ei kovaa, vaan kylmää teetä. Kurkkusiivu maustoi ginijuomaa.

Afternoon Tea for Two -drinkki tarjoiltiin kahdelle Hendrick´sin omasta teekannusta ja kupeista. Kannullisesta riitti molemmille kolme kupillista. Ainesosina olivat Heindrick´s-gini, Liptonin tee ja  seljankukalla maustettu tonic-vesi. Lisukkeena tarjoiltiin kummallekin kaksi pientä kurkkuvoileipää.

Tea for Two (Teetä kahdelle) on Vincent Youmansin säveltämä ja Irving Caesarin sanoittama musiikkikappale vuodelta 1924 sekä David Butlerin ohjaama elokuvamusikaali vuodelta 1950.

Much Ado About Nothing

Much Ado About Nothing, suomeksi Paljon melua tyhjästä, on William Shakespearen noin vuonna 1598 kirjoittama romanttinen komedia. Tarinaan perustuva samannniminen elokuva julkaistiin vuonna 2012.

Drinkin aineksina ovat savunmakuinen, skotlantilainen Ailsa Bay -viski, Cinzano Rosso ja Licor 43. Jälkimmäinen on vanha espanjalainen vaniljalikööri. Siinä on 43 ainesosaa, siitä nimi. Cinzano Rosso on makea, punainen, yrteillä maustettu vermuttijuoma.

Drinkki tarjottiin kannellisesssa rasiasssa olevasta lasista. Pohjalla oli hiukan heinää tai ruohoa, joka savusi, kun tarjoilija toi juoman pöytään.

Evil Under the Sun

Evil under the Sun oli nimensä mukaisesti aurinkoisen näköinen.

Evil Under the Sun -drinkki on saanut nimensä Agatha Christien kirjoittamasta dekkarista, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Varjossa auringon alla.

Juomasekoitus  koostuu Cointreausta eli appelsiinin ja pomeranssin kuorista valmistetusta likööristä, Camparista, appelsiinimehusta ja valkuaisvaahdosta. Drinkkimenuun jälkimmäinen oli merkitty lyhenteellä EGW, mutta siihenkin saimme valaistusta tarjoilijalta.

Evil Under the Sun -drinkin kanssa tarjoiltiin pieni, appelsiinimarmeladilla päällystetty paahtoleivän palanen.

Tämä oli se ystäväni parhaaksi luokittelema drinkki. Oma lempijuomani taisi olla The Scarlet Pimpernel siitä päätellen, että pyysin lusikan voidakseni nauttia loputkin juomanrippeet.

Muut menun juomat olivat Chocolate Corrosion, 221 B Baker Street ja Twelfth Night. Nämä jäivät siis kokeilematta.

Salakapakka sulkeutui, Bar4 palvelee

Tarjoilijamme vastasi ystävällisesti lukuisiin kysymyksiimme,vaikka hänellä olisi ollut vientiä koko ajan toisiin pöytiin. Seurueet vaihtuivat, väkeä tuli ja meni ja juomia tilattiin.

Shhh-salakapakkaan ei enää pääse, mutta jos haluaa nauttia drinkeistä Turussa, voi suunnistaa niitä tarjoilevaan Bar4-nimiseen paikkaan osoitteessa Kristiinankatu 4.

Bar4 lupaa tarjota jotain vanhaa, jotain uutta, jotain tuoretta, mutta kaikkea tätä omalla tavallaan. Baari järjestää myös drinkkikoulutusta ja sieltä voi tilata juhliinsa juomatarjoilun catering-palveluna.

Yritimme udella tarjoilijalta ensi vuoden suunnitelmia, mutta ei hän niitä kertonut; ehkä suunnitelmat vasta kehittyvät vuoden mittaan. Kannattaa seurata paikallista mediaa ja baarin omaa Facebook-sivua.

Kaskizzio

Viime vuonna pop up -baarin teemana oli Italia.

Tea for Two

Salakapakan baarinurkkaus

Hendrick´sin rekvisiittaan kuuluu muun muassa täytetty majava ja oma teekalusto.

Salakapakassa laskukin kätkeytyi kirjan väliin.

 

Advertisements
Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s