Matkavalmistelut, Matkustaminen

Missä vietät joulusi?

 

Uimarantaa Abu Dhabissa joulunaikaan iltavalaistuksessa. Taustalla näkyy punaisella valaistuksella koristeltu näkötorni.

Uimarantaa Abu Dhabissa joulunaikaan. Taustalla on punaisin valoin koristeltu näkötorni.

Tein tällaisen päivityksen Facebookiin viisi vuotta sitten:

”Ei vielä ole joulu!”, kajautti pikkupoika Turun Akateemisessa. Totta, olisivatpa kauppiaat malttaneet aloittaa joulun markkinoinnin edes isänpäivän jälkeen. Turun kävelykadullakin ovat jouluvalotkin valmiiksi ripustettuina yläpuolella puiden, jotka eivät ole vielä lehdettömiä. Kuka kestää seitsemän viikon jouluhulinaa ja -hässäkkää?

Toisinkin voi ajatella ja iloita tulevasta juhlasta, kuten NaBloPoMo-haasteeni vastaanottanut Kristallin kirkkaasti -blogin Krista, joka aloitti eilisen postauksensa jouluisella perhe- ja sukupotretilla kuvateksteineen: ”Tärkeitä asioita…tärkeimpiä asioita…ovat kuitenkin läheiset ja rakkaat. Ja joulu. Joka on taas pian täällä.”

Joulukatu Turussa.

Joulukadun valaistusta Turussa.

Tänäkin vuonna kotijoulu

Jouluvalmistelut ovat jälleen keskuudessamme. Ensimmäisiä kaupallisia jouluvirityksiä oli havaittavissa jo lokakuun puolella. Lumi pehmentää hiukan kontrastia, mutta olen edelleen sitä mieltä, että joulu voisi tulla esille vasta nimikkokuukautenaan.

Mutta ehkä näinä aikoina on paikallaan miettiä sitä, missä aikoo viettää tuota valon juhlaa. Pohdiskelin näitä samoja asioita myös vuosi sitten. Silloin oli tiedossa kotijoulu parin ulkomailla vietetyn joulun jälkeen.

Suunnitelmat olivat varsin selvät, mutta niihin tuli yllättävä muutos. Yksi perheenjäsenistä vietti jouluaattoa lukuunottamatta joulunpyhänsä ja koko seuraavan viikon sairaalassa. Siellä me muut kävimme sitten vierailulla päivittäin.

Samaa kysymystä pohdimme lokakuussa ja vastaus nuorten oli yksimielinen: kotona. Varsinkin sairaalajoulua viettänyt haluaa saada nyt korvausta viime vuoden menetykselleen.

Ehkä yhtä kokemusta rikkaampina toteamme: aiomme viettää joulun kotona, jos se on mahdollista.

Viime vuoden joulukirjeestä lainattu kohta kuvastaa nytkin juhlaan liittyviä odotuksia:
”Kolmen matkoilla vietetyn joulun jälkeen täytyy hiukan palauttaa mieleen, mitä kaikkea pitääkään hankkia ja valmistella. Tärkeimmät pöydän antimet ovat riisipuuro aattona puolenpäivän aikaan ja joulukinkku ilta-aterialla. Ehkäpä nämä ja muut herkut maistuvat paremmilta pitkän tauon jälkeen. Ja vielä hiukan suklaata, paljon kirjoja ja kiireetöntä aikaa, mitäpä sitä muuta ihminen unelmien jouluun kaipaisi?”

Paljon vaihtoehtoja joulumatkoiksi

Jos unelmasi on jotain muuta kuin kotijoulu, niin tarjolla monia vaihtoehtoja: Baltian maiden matkoja, kylpylälomia, kaukomatkoja, risteilylomia niin Reinillä, Itämerellä, Välimerellä kuin kauempanakin, hotellijouluja, joulu Lapissa… Ja itse matkansa suunnitteleva pääsee minne vain.

Miten sinä vietät joulusi? Millainen on unelmiesi joulu?

Jouluseimi vilnalaisessa kirkossa.

Jouluseimi vilnalaisessa kirkossa.

Vilnasta löytyi laaja valikoima villatuotteita.

Vilnasta löytyi laaja valikoima villatuotteita.

Hiekkaan piirretty joulutervehdys Abu Dhabissa.

Hiekkaan piirretty joulutervehdykseni Abu Dhabissa.

Joulukuuset  galleriaan

Adventtiaikana aion jatkaa aiemmin aloittua harrastusta eli joulukuusien kuvaamista. Tein niistä viime vuonna kuvagallerian. Aika monenlaisen hahmon tuo joulupuu voikin saada.

Normaali

5 kommenttia artikkeliin ”Missä vietät joulusi?

  1. Paluuviite: Joulua kohti glögin voimalla | Parasta lähteä nyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.