Bloggaus, Tapahtuma

Marraskuussa bloggausta päivittäin

NaBloPoMo November 2016Marraskuu on kirjoittamisen aikaa. Puoli miljoonaa ihmistä työstää romaania ja lukuisat bloggarit ovat sitoutuneet postaamaan joka päivä. Yhdysvalloista alkaneet NaNoWriMo- ja NaBloPoMo-haasteet ovat kasvaneet maailmanlaajuisiksi. Minäkin olen mukana ‒ nyt jo toista kertaa.

Otin viime vuonna vastaan haasteen blogata marraskuussa joka päivä. Kimmokkeen tähän sain yhdysvaltalaiselta BlogHer-sivustolta.

Haasteen alkuperä vie vuoteen 1999, jolloin alkunsa sai National Novel Writing Month (NaNoWriMo tai joskus vain NaNo). Tämän sittemmin kansainväliseksi kasvaneen haasteen ideana on, että siihen tarttuvat kirjoittavat marraskuun aikana vähintään 50 000 sanan romaanin.

Viime vuonna mukana oli 431 626 kirjoittajaa. Heistä yli 40 000 pääsi tavoitteeseen.

Tänä vuonna Suomesta näyttäisi olevan mukana 571 kirjoittajaa. Tapahtumaan osallistujien määräksi arvioidaan noin 500 000 ihmistä ja NaNoWriMo onkin maailman suurin kirjoitustapahtuma.

Image courtesy of National Novel Writing Month.

Image courtesy of National Novel Writing Month.

Postaus päivässä pitää pimeyden poissa

Myös bloggaajille syntyi oma haasteensa marraskuun ajaksi eli National Blog Posting Month, NaBloPoMo. Tarkoituksena on tehdä blogiin päivittäisiä postauksia. Sanamäärä ei tässä haasteessa ole annettu. Myös kuvapäivitykset kelpuutetaan.

Viime vuonna tartuin NaBloPoMoon ja tein yhteensä 32 postausta. Joukossa oli yksittäisiä kuvia, pari video-/kuvaesitystä, kuvagallerioita sekä pidempiä tekstejä muun muassa matkamuistoista, päivästä Oxfordissa, British Librarystä sekä pohdiskelua aiheesta joulu kotona vai matkoilla sekä kokemuksia olosta kirjakauppaturistina Englannissa ja Julia Cameronin luovuusopissa Lontoossa.

Muistan, että päivittäinen bloggaus ‒ vaikka vain kuvan tai lyhyen sitaatin verran ‒ tuotti välillä tuskaa ajan, energian tai molempien puutteesta. Jatkoin kuitenkin päivästä toiseen ja olin kuukauden lopussa tyytyväinen itseeni.

Niinpä uskaltauduin taas mukaan ja kutsuin Facebookissa bloggaavia kavereitani mukaan. Moni heistä ei nyt haasteeseen tarttunut, mutta Testikuskien Krista Pulkkinen Kristallipallo-blogista rohkeni ryhtyä urakkaan. Krista on jo ensimmäisen postauksensa julkaissutkin.

Jos ulkona on märkää ja pimeää, nauttikaamme matkojen muistoista ja uusien suunnittelusta.

Mitä on tulossa?

Tilanne on osaltani sikäli hyvä, ettei aineistosta ole pulaa. Olen syksyn aikana osallistunut moniin mielenkiintoisiin tapahtumiin, muun muassa Hanko Foto Festivaliin, kirjamessuille Turussa ja Helsingissä, Viisas elämä -messuille Tampereella sekä yöpynyt kivoissa hotelleissa, muun muassa Tammerissa ja Tornissa Tampereella.

Kirjojakin on pöydälle kertynyt ja kesän reissujen satokin on vielä osittain käyttämättä. Valokuvia on kameran muistikortilla tuhansia. Ehkä saan blogiini ensimmäisen vieraskirjoittajankin.

Joten pysykää kanavalla.

.

Mainokset
Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Marraskuussa bloggausta päivittäin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s