Matkakohde, Museo, Näyttely

Lumottuja veistoksia Alajärvellä

Satumetsää?

Satumetsää?

Nelimarkka-museossa on esillä Kaarina Heikinheimon Lumous-näyttely.

Nelimarkka-museossa on nähtävillä veistoksia, joiden materiaaleina ovat pääasiassa pellava, kupari, teräs ja lasi ja runkona usein rautakehikko. Isokokoisten teosten valmistuminen saattaa kestää kuukausia.

Kranssin kukat ovat virkattuja.

Kranssin kukat ovat virkattuja.

Näyttelyssä yhdistyvät teemat lumous ja kruunajaiset. Esillä onkin useita isokokoisia kransseja. Väreissä on voimakasta punaista, oranssia, violettia, sinistä, mutta toisaalta myös vaaleampia sävyjä.

Kannustusta jo kotoa

Kaarina Heikinheimo veistoksineen.

Kaarina Heikinheimo veistoksineen.

Poikkesimme Nelimarkka-museossa heinäkuun lopussa pikavisiitillä, mutta ehdimme katsomaan näyttelyn teokset ja hetken juttelemaan paikalla olleen taiteilijan kanssa.

Kaarina Heikinheimo on asunut lapsuudessaan viisivuotiaaksi asti Alajärvellä.

Hänen isänsä oli kunnanlääkäri Martti Heikinheimo, joka oli itsekin kiinnostunut taiteesta, tunsi Eero Nelimarkan ja ostikin tämän teoksia.

Jo pienenä piirtämisestä innostunut Kaarina sai konkreettista tukea isältään ‒ kunnanlääkäri kuulemma teroitti ruokatunnillaan tyttärensä värikynät.

Sanallistakin kannustusta tuli.
‒Ihan kuin Åström, sanoi isä tyttären piirroksia katsellessaan. Vertailukohteena lienee ollut taidemaalari Werner Åström, joka asui 1920-luvun alussa Etelä-Pohjanmaalla.

Heikinheimojen perhe muutti sittemmin Vaasaan, jossa taiteilija edelleenkin asuu. Kosketus Alajärveen on säilynyt saaressa olevan kesämökin kautta.

Kaarina Heikinheimon taiteilijanuraa on kestänyt jo yli 50 vuotta. Hänellä on ollut lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä ja hänen teoksiaan on hankittu useisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin julkisiin rakennuksiin, esimerkiksi Vaasan kaupungin ja yliopiston kokoelmiin.

Hän on tehnyt myös useita kirkkotekstiilejä.

 

Sininen kranssi

 

Vaalea kranssi

 

Sininen neliö

Herkkää ja vahvaa.

Herkkää ja vahvaa.

Kuparinen kranssi

Toisena taiteilijana Mari Hallapuro

Nelimarkka-museossa on esillä myös toisen Alajärveltä kotoisin olevan taiteilijan töitä. Mari Hallapuron grafiikantyöt ovat pienikokoisia ja yksityiskohtaisia teoksia, joiden synkkiäkin aiheita lähestytään huumorin keinoin. Hän tuo esiin ajan kulumista ja katoavaisuutta.

Kaarina Heikinheimon Lumous-tekstiilitaidenäyttely sekä museon alakerran näyttelytilassa esillä oleva Mari Hallapuron Alinen-grafiikkanäyttely ovat avoinna 4.9.2016 saakka.

Advertisements
Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”Lumottuja veistoksia Alajärvellä

  1. Paluuviite: Taidetta Bongan linnassa | Parasta lähteä nyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s