Matka, Matkakertomus, Matkakohde

Nokka kohti Nizzaa

Keväinen kaupunkiloma Nizzassa antoi aurinkoa, merimaisemia, kulttuuria ja tutustumista ranskalaiseen elämänmenoon.

Näkymä linnakukkulalta rantakadulle.

Näkymä linnakukkulalta La Proménade des Anglais -rantakadulle.

Huhtikuisen lomaviikon kohteeksi valikoitui Nizza. Käytössäni oli Tjäreborgin lahjakortti. Olin valinnut lomani ajankohdan tutkimalla vain kalenteriani, en matkatoimiston kohdevalikoimaa. Kotikaupungistani Turusta olisi päässyt kyseisellä viikolla Kanarian saarille kuten myös Helsingistäkin, mutta muutoin Välimeren kohteiden vuoro oli myöhemmin huhtikuussa.

Riviera-näyttely Turun taidemuseossa saattoi inspiroida lähtemään Nizzaan.

Riviera-näyttely Turun taidemuseossa saattoi inspiroida lähtemään Nizzaan.

Niinpä tutkin kaupunkilomia, joihin on paketoitu lennot ja hotellimajoitus. Nizza on kiinnostanut jo kauan. Lisäsysäyksen antoi varmaan Turun taidemuseon viimekesäinen Jacques Henri Lartiguen Riviera-näyttely. Hän toi mustavalkoisissa valokuvissaan esille 1920–1950-lukujen Ranskan Rivieraa: kauniita naisia, autoja ja onnellisia hetkiä.

Norwegianin siivin Borealiin

Valitsemassani ajankohdassa Norwegianin lennot olivat edullisimmat. Hotelliksi valitsin kolmen tähden Hôtel Boréalin, jossa on internetyhteys huoneessa; tätä ei kaikista hotelleista löydy ainakaan samaan hintaan. Hotelli oli ihan kelpo ja rauhallinen, asiakaspalvelu oli ystävällistä. Huone oli melko pieni, mutta kaikki toimi. Huoneesta löytyi myös vedenkeitin ja tarvikkeet teen- ja kahvinkeittoon.

Hotellivalinnassa kannattaisi Nizzassakin kiinnittää huomiota samoihin kriteereihin kuin asunnon valinnassa eli sijaintiin, sijaintiin, sijaintiin. Majapaikka kannattaa valita sen suhteen, mitä kaupungissa eniten aikoo tehdä. Jos ranta on tärkeä, niin hotellin on hyvä sijaita sen lähellä tai jos aikoo shoppailla, kannattaa bongata kaupungin ostoskeskukset ja sijoittautua niiden mukaan. No, minulle oli tärkeintä hinnan lisäksi verkkoyhteydet.

Nizza on kansainvälinen, yllättävän iso kaupunki, jolla on kilometrikaupalla rantaa. Asukkaita on noin 350 000 ja turisteja virtaa ympäri vuoden runsain määrin. Kaikkea löytyy, ylellisyydestä köyhyyteen ja kulttuurista rantaelämään. Asunnottomat saattavat yöpyä ostoskeskusten tai loistohotellien edustoilla. Kerjäläisiä näkyy jonkun verran. Historia huokuu kaikkialla, mutta samalla kaupungissa ollaan ajan hermolla.

Vilkasta liikennettä

Nizzan ainoa rautatielinja kulki viereisellä kadulla. Sen päätepysäkkeinä ovat Henri Sappia–Hôpital Pasteur. Kaupungissa on myös tiheä bussiliikenne, joka ulottuu myös lähiseudun rantakaupunkeihin kuten Monacoon ja Cannesiin.

Liikenne Nizzassa on vilkasta ja hyvin monenlaiset liikkumisvälineet ovat käytössä. La Proménade des Anglais -rantakadun kävelijöille ja pyöräilijoille varatulla osuudella oli liikuttiin myös muun muassa rullalaudoilla, Segway-kulkuvälineillä, potkulauduilla, lastenvaunuilla ja -rattailla, rullaluistimilla ja pyörätuoleilla. Rannalta voi myös vuokrata käyttöönsä sinisen polkupyörän.

Kaduilla syntyi ruuhkia ajoittain ja melko nopeasti nizzalainen tööttäili muille. Jalankulkijat eivät ole valojen kanssa niin tarkkana kuin Suomessa – punaista valoa päin käveltiin, jos liikennettä ei ollut näkyvissä. Kulkuvälineet olivat usein täysiä eikä istumapaikka ollut itsestäänselvyys. Kypärät olivat pyöräilijöillä melko harvinaisia.

Parlez-vous français?

Kun ollaan Ranskassa, on hyvä osata ranskaa. Kerrankin jo aikoja sitten koulussa opittu tuli hyötykäyttöön. Kun osaa lukea ranskaa vaikka vain päällisin puolin, on jo vahvoilla. Kaikki arjen tekstit – menut, ohjeet, kyltit, opasteet – ovat ranskaksi. On myös hyvä osata muutama arjen fraasi käytettäväksi ravintoloissa ja kaupan kassoilla.

Ranskalaisilla on huono maine maan kieltä taitamattomien turistien kohtelussa. Se ei Nizzassa pitänyt paikkaansa ja olin yllättynyt saamastani palvelusta. Useimmat myyjät ja tarjoilijat olivat ystävällisiä, mutta muutama tympeä ja ylimielinen mahtui myös joukkoon.

Erityisen hyvin jäi mieleeni erään kahvilan nuori miesmyyjä, joka oli niin ynseän ja kyllästyneen oloinen, että koin tilanteen epämukavana. Paikalla oli lisäkseni asiakkaina vain yksi pariskunta ja henkilökuntaan kuuluva nainen.

Kartan avulla ja kysymällä määränpäähän

Helena Petäistö neuvoi kirjassaan Nizza, Cannes, Biarritz á la Helena Petäistö hankkimaan hyvän kartan, jossa on aakkosellinen katuluettelo. En noudattanut neuvoja, vaikka olisi pitänyt. Ilmaiskarttojen perusteella suunnistaminen oli välillä hankalaa. Mutta kysymältä neuvoa kadulla kulkijoilta sain kyllä avun joko ranskaksi tai englanniksi. Tarvittaessa otettiin elekieli avuksi.

Tullessani lentokentältä bussilla kaupunkiin pyysin kuljettajaa pysäyttämään rantakadulla lähellä hotellia. Niin hän tekikin ja päädyin kulkemaan vielä aikamoisen matkan. Nizzassa hotelleja kyllä riittää, joten ymmärrettävästi kaikkien sijainti ei ole kuljettajien tiedossa. Olin selvittänyt huonosti hotellin sijainnin itselleni ja muutoinkin lähtenyt matkaan kehnosti valmistautuneena.

Koiria ja korkoja

Nizzalaisilla oli havaintojeni mukaan paljon koiria, enimmäkseen pieniä chihuahuja, ranskanbulldoggeja sekä maltan- ja mäyräkoiria.

Tupakointi vaikuttaisi olevan yleisempää kuin Suomessa. Ruokakaupoista löytyy viinejä edulliseen hintaan ja aamiaisella ei harrasteta vihanneksia. Croissant lisukkeineen, appelsiinimehu ja kahvi ovat tärkeimmät aamuaterian ainekset.

Ranskattaret olivat tietysti tyylikkäitä ja monella oli arkikäytössäkin huiman korkeat korot. Ja kyllä, puistoissa harrastettiin petankkia.

Viikko riitti moneen

Vajaan viikon pituisen matkani aikana ehdin käydä museoissa, kuljeskella rantakatua, kiivetä linnakukkulalle, ostaa silmälasit, tutustua yhdysvaltalaiseen matkabloggariin,  istuskella kahviloissa ja ravintoloissa mukaan luettuna kuuluisan Hôtel Le Negrescon pianobaari sekä tehdä päiväretken Monacoon. Näistä kerron lisää seuraavissa tarinoissani.

Näkymä linnakukkulalta satamaan päin.

Näkymä linnakukkulalta satamaan päin.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.